10 tapaa saada perheesi uskomaan sinuun

10 tapaa saada perheesi uskomaan sinuun

Moimoi!

Kun äidilleni aikoinaan selvisi, ettei minusta sittenkään tule jonkin huippukonsernin rahassa kylpevää suurpomoa, vaan valokuvaaja ja muutosvalmentaja, oli järkytys melkoinen. Osasin ammatillisesta kaapista tullessani toki odottaa hänen taholtaan jonkinlaista nihkeää reaktiota, mutta se tuomitseminen ja kyseenalaistamisen aalto, joka minuun silloin iski, oli suorastaan kolossaalinen.

Olisin toki kestänyt ja hyväksynyt sen, ettei äippäni arvosta valintaani, onhan jokaisella oikeus mielipiteisiinsä. Mutta sen, että hän alkoi suorastaan aktiivisesti tekemään hallaa valinnoilleni, koin jos en loukkaavana niin vähintäänkin hyvin rasittavana. Koska pidän vanhempiini melko paljon yhteyttä, koin hyvin lannistavana sen, että lähes jokainen käyntini vanhempieni luona päätyi mehevään ilmiriitaan äitini kanssa. Tiettyä kontrastia tilanteeseen toi lisäksi se, että aina älyttömän tasapainoinen ja kaiken hyväksyvä isäni pystyi hyväksymään valintani ihan noin tuosta vain.

Monet menestys- ja onnellisuusgurut suosittelevat lannistavien ihmisten totaalista pudottamista omasta elämästä. Vaikka olen tuon kanssa periaatteessa samaa mieltä, en kokenut että se olisi minun tapauksessani oikea tai hyvä ratkaisu, sillä suhteeni äitiini oli muilta osin erinomainen ja koska nautin suunnattomasti perheeni kanssa hengailusta. Lisäksi toki ymmärsin, että äitini äärimmäisen nuiva suhtautuminen tavoitteisiini johtui siitä, että hän halusi oman tulkintansa mukaista parasta elämää minulle. Halusin täten löytää syntyneeseen tilanteeseen jonkin rauhanomaisen ja kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun tinkimättä kuitenkaan omista valinnoistani.

Tämän ratkaisun löytymiseen meni uskomaton määrä aikaa ja vaivaa, mutta nyt pari-kolme vuotta myöhemmin luulen voivani vihdoin varmuudella sanoa, että se on löytynyt. Nykyään suhteeni molempiin vanhempiini on parempi kuin koskaan, enkä ole joutunut tinkimään omista tavoitteistanikaan oikeastaan yhtään.

Tämän tilanteen saavuttamiseen käytin mm. seuraavia keinoja:

1. Ylläpidä varasuunnitelmaa

Koska äitini lannistajareaktio johtui pelosta, että valintojeni takia epäonnistun ja vietän loppuelämäni köyhyydessä ja surkeudessa, jatkoin myös “perinteisen” ja “hyväksyttävän” tien kulkemista. Kävin enemmän tai vähemmän laadukkaissa päivätöissä (yhtä kautta lukuun ottamatta) sekä opiskelin (jatkan tätä kaikkea edelleen), eli en sulkenut itseltäni ovia siihen perinteiseen palkansaajaelämään, jota äitini minulle niin kovasti toivoi. Asiaa auttoi luultavasti myös se, että menestyn vallan hyvin myös tällä perinteisellä polulla. Olen uskoakseni vaikkapa tienannut aina enemmän ja ollut “paremmissa” töissä kuin itseni ikäiset yleensä.

Jos jostain käsittämättömästä syystä kaikki suunnitelmani epäonnistuvat, minulla on aina pakoreitti siihen perinteiseen elämään, ja tieto tästä näyttää kummasti rauhoittavan äippääni.

2. Ole menestynyt myös perinteisessä elämässä

Tämä nyt tuli jo äskeisessä kohdassa, mutta niin. Luulen että minun olisi ollut hyvin paljon vaikeampaa saada hyväksyntää toiminnalleni, jos olisin pyöritellyt pihviä jossain mäkkärissä. En muuten suinkaan kyseenalaista pihvinpyörittäjiä, kaikkia tarvitaan ja jokaisella on mielestäni oikeus tehdä just ja tasan sitä mitä haluaa, kunhan ei vahingoita muita siinä ohessa. Tosin mäkkärin tapauksessa on vähän kyseenalaista, vahingoittaako siinä muita vai ei…

3. Näytä perheellesi ihmisiä, jotka ovat jo onnistuneet siinä, mitä itse yrität

Logiikkana tässä on tietysti tämä “jos tuo toinen onnistuu, niin miksei meidän Jevgenikin?”. Koska maailma on täynnä eri asioissa paremmin kuin hyvin onnistuneita ihmisiä ja koska olet tuskin ensimmäinen, joka sen oman tavoitteen saavuttamista yrittää, löydät kyllä sopivia henkilöitä näyttääksesi, että sinunkin tavoitteesi on saavutettavissa, eikä mitään suuruudenhullun mielesi kehittämää hölynpölyä.

4. Selitä suunnitelmasi ja toimenpiteesi uskottavasti ja yksityiskohtaisesti

Voin hyvin ymmärtää, miksi lause “hei musta muuten tulee sellainen elämäntaidonvalmentaja eikä mikään yritysjuristi” herättää epäluuloja. Tuollaisenaan se ei viestitä muuta, kuin että luovun “hyväksi” tiedetystä uravalinnasta ja panostan johonkin, joka kuulostaa hämärältä, vaikealta ja kaikin puolin epävarmalta. Kun sen sijaan tajusin vihdoinkin selittää yksityiskohtaisesti miten minä sen tavoitteeni saavutan (ja ennen kaikkea: miten siinä jo onnistuneet ihmiset ovat sen saavuttaneet), muuttui suhtautuminen ainakin vähän ystävällisemmäksi.

5. Laita tilanteesi oikeisiin mittasuhteisiin

Näytä, miten tavoitteesi on ihan oikeasti toteutettavissa ja hävitä perheenjäsentesi mielestä se mielikuva, että yrität jotain aivan mahdotonta ja siten järjetöntä. Keksi havainnollistavia esimerkkejä valinnoista, joita olisit voinut omasi sijaan tehdä, ja jotka olisivat moninkertaisesti vaikeammin toteutettavia kuin se sinun tekemäsi valinta.

Hauska tapaus tämän oman keissini yhteydessä: Olin tosiaan puuhastellut jo vuoden verran valokuvauksen parissa, johon äitini suhtautui vain puolinuivasti, ilmeisesti siksi että oli itsekin aikoinaan haaveillut kuvaajan urasta. Kun sitten myöhemmin pudotin valmentajapommini, alkoi ilmeisesti valokuvaajaunelmani, jota siihen asti oli vastustettu, tuntumaan siihen verrattuna hyväksyttävältä ja järkevältä.

“…Etkös sä vois mieluummin keskittyä siihen valokuvaukseen…?”

6. Ala menestymään

Vaikka omalla kohdallani ei voida vielä puhua menestymisestä, en ihan heti unohda sitä asennemuutosta joka äipässäni tapahtui, kun näytin ensimmäisen netissä kunnolla levinneen juttuni lukijamääriä. Ilmeisesti se, että yli 50 000 kunnollista kansalaista lukee ja ilmeisesti pitää minun kirjoittamastani jutusta, lopultakin näytti hänelle, etten ole ihan totaalisen hukassa.

7. Näytä miten epäonnistuminen ei johda köyhyyteen ja surkeuteen

Tätäkin sivuttiin vähän tuossa alussa jo, mutta tämän pelostahan näissä jutuissa on yleensä kyse. Perheesi jäsenet eivät todennäköisesti yritä olla lannistavia siksi, että haluavat käyttäytyä kusipäisesti, vaan siksi, että pelkäävät sinun epäonnistuvan ja mokaavan elämäsi. Se vain, ettei sitä oikeastaan pysty ihan hirveästi mokaamaan. Pahinta mitä voi sattua on todennäköisesti se, että mokaat tavoitteesi ja päädyt takaisin sinne mäkkärin keittiöön pihviä pyörittämään. Ja on ihan riittämiin ihmisiä, jotka ovat siihen pihvinkääntöhommaan ihan tyytyväisiä. Ei se ole mitään mokattua elämää.

8. Näytä mihin perinteisen tien seuraaminen johtaa

Mitä jos tavoitteesi saavuttaminen vaatii normienvastaisten askelien ottamista? Mitä jos sinun kannattaa irtisanoutua työstäsi (kamalaa!) tai lopettaa koulunkäynti (kuinka väärin!), jotta voit panostaa täysillä siihen mitä ikinä tavoitteletkaan? Omassa tapauksessani näin ei ollut mikään pakko tehdä, mutta päädyin silti viettämään n. 7kk kestävän kauden, jona kävin ainoastaan keikkaluontoisissa töissä, mutten tehnyt päivätöitä. Vaatimuksista tehdä “kuten jokainen normaali ja terve ihminen tekee” pääsin eroon sillä, että näytin millaisia tuloksia ns. “perinteisten” valintojen tekeminen meille antaa. Ja sehän antaa perinteisiä tuloksia. Se, mitä ne perinteiset tulokset ovat, voidaan nähdä lukemalla jotain keskivertosuomalaista kuvaavaa väestötutkimusta. Ilmeisesti keskivertosuomalaisuus ei kuulunut äiskäni suunnitelmille minun varalleni.

9. Syyllistä perheenjäsenten omilla tuloksilla

Tämä on jotain mitä en oikeastaan suosittele kellekään, mutta johon itse sorruin ja josta olen hieman pahoillani. Se kuitenkin osaltaan toimi, joten listaan sen tähän nyt kuitenkin. Koska oma äitini ei oikeastaan ole elämässään mitenkään perinteisessä mielessä menestynyt, vastasin hänen vaatimuksiinsa omalta tieltä kääntymisestä kysymällä, että millähän perusteella hän vaatii muilta jotain, mihin ei itsekään ole pystynyt. Kadun tätä hieman siksi, että äitini tapauksessa menestyminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa kuin se on minulle itselleni. Vanhempani ovat neuvostoliitosta ja siten maahanmuuttajia (tai paluumuuttajia, jos tarkkoja ollaan), mikä jo kertaheitolla tekee menestymisestä vaikeampaa.

10. Näytä, ettet ole hetkellisen päähänpiston uhri

Jos joku olisi vielä pari vuotta sitten (ennen, kuin aloin uskomaan ihmisten omiin kykyihin tehdä pysyviä päätöksiä) tullut sanomaan minulle että hei, musta muuten tulee vuorikiipeilijä, niin tottakai olisin pitänyt sitä vain hetkellisenä päähänpistona, jonka takia ei kannata mennä heti lopettamaan työtään ja irtisanoutumaan koulustaan. Näin ajattelevat hyvin monet. Mutta mitä, jos se sinun päähänpistosi vain kestää ja kestää ja jaksat vuodesta toiseen tehdä työtä sen eteen? Viimeistään se kertoo siitä, että olet tosissasi ja että pahimpien epäilijöidenkin alkaisi pikkuhiljaa olemaan aika ottaa sinun tosissaan.  Omalla kohdallani tämä meni juurikin näin, mitä pidempään pysyin päätöksessäni, sitä vähemmän ja vähemmän kyseenalaistamista sain kokea, kunnes se jossain vaiheessa loppui kokonaan.

Olen muuten hyvin kiinnostunut kuulemaan muiden vastaavia kokemuksia. Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa joku perheenjäsenistäsi ei hyväksy unelmiasi tai valintojasi?

(Visited 243 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment