10 hyvin yleistä parisuhdevirhettä

parisuhteen virheet

Parisuhteet ovat elämän parhaimpia ja haastavimpia asioita. Niiden sujuessa hyvin olemme usein onnemme kukkuloilla, kun taas huonovointisissa parisuhteissa oleminen on uskomattoman ahdistavaa ja tukahduttavaa. Siksi halusin kirjoittaa tänään lyhyesti yleisimmistä ja vahingoittavimmista parisuhteiden ”virheistä”, joita me elämämme aikana jossain määrin sorrumme tekemään. Mukavia lukuhetkiä!

1. Epätasaisesti ”antaminen” ja ”ottaminen”

Nykyajan parisuhteissa yhä tärkeämmäksi on noussut tasapaino siinä, kuinka paljon suhteen osapuolet ”antavat” suhteelle ja toisilleen ja kuinka paljon he toisaalta ”ottavat” itselleen.

Esimerkiksi tuen antaminen ja saaminen. Aina toisinaan sitä kaipaa kumppaniltaan tukea. Aina toisinaan sitä taas antaa, kun kumppani kaipaa sitä vuorostaan. Tuki, apu, kuunteleminen, puhuminen, ajan antaminen ja muut parisuhteessa arvokkaat asiat kaipaavat pidemmällä aikavälillä tasapainoa. Niiden tulee jakaantua reilusti. Tämä taas on toisinaan helpommin sanottu, kuin tehty.

Aina toisinaan parisuhteet ajautuvat tilanteeseen, jossa toinen ottaa paljon enemmän kuin antaa. Lyhyellä aikavälillä tämä on täysin normaalia ja hyväksyttävää, mutta pidempään jatkuessa se muuttuu helposti painostavaksi ja loukkaavaksi toista osapuolta kohtaan. Jos toinen esimerkiksi kuuntelee aina toisen huolia, mutta toinen ei lähes koskaan toisen, on ymmärrettävää, että se tuntuu toisesta pahalta.

2. Liiallinen innokkuus suhteen ”hoitamisessa”

Kyllä, tämäkin on ilmiö. Nykyäänhän on saatavilla valtavasti kirjallisuutta, ohjelmia, vinkkejä ja neuvoja siihen, kuinka parisuhteestaan saa kukoistavan. Ja moni onkin ottanut aiheen tosissaan, mikä on ihailtava asia. Valitettavasti jotkut ottavat sen ehkä liiankin tosissaan. Sen sijaan, että parisuhdetta hoidettaisiin sopivasti ja aina välillä, siitä onnistumisesta tehdään suoritus. Tavallaan tarkoitetaan hyvää, mutta päädytään siihen, että toisen liiallinen innokkuus kivojen parisuhdejuttujen tekemiseen alkaakin tuntua painostavalta ja tukahduttavalta.

Osa ihmisistä kun tykkää siitä, että välillä tehdään kivoja juttuja, mutta valtaosa ajasta eletään ihan sitä tavallista perusarkea. Jatkuvasti ei tarvitse olla tarjolla kaikenlaista parisuhdetta lujittavaa tekemistä, joskin sen täydellinen puuttuminen onkin toki vielä huonompi vaihtoehto.

Omassa työssäni kohtaan tämän ilmiön yleensä sellaisten ihmisten kohdalla, joilla korostuu tämä heikko ”itsetunto” myös muilla elämän osa-alueilla. Kyseessä ovat toistuvan usein samat henkilöt, joilla on esimerkiksi pelkoa siitä, ettei kumppani välitä heistä tarpeeksi, että heidät hylätään ja että he eivät ole oikeasti arvokkaita. Siksi uskaltaudun spekuloimaan, että tällainen pakonomainen parisuhteessa onnistumisen tarve voi liittyä jonkinlaiseen korostuneeseen pelkoon yksin jäämisestä, hylätyksi tulemisesta, satutetuksi tulemisesta ja vastaavista. Tai ainakin tämä saattaa olla yksi osasyistä. Hyvin inhimillistä, mutta usein asioita hankaloittavaa.

3. Suhteeseen panostamisen lopahtaminen

Miksi parisuhteet ovat usein parhaimmillaan ihan alussa? Toki kyse on osin hormonitoiminnasta ja rakastumisen tunteesta, mutta myös esimerkiksi siitä, että alussa suhteisiin panostetaan kovasti. Keksitään hyviä treffi-ideoita, tehdään mielenkiintoisia asioita yhdessä, tuodaan klassisesti lahjaksi suklaata ja kukkia, matkustellaan ja paljon muuta.

Ja tämä kaikkihan on tavallaan hieman haastavaa. On haastavampaa suunnitella jotkin kivat treffit, kuin katsoa Netflixiä kotona. Suhteen alussa sitä jaksaa, mutta sitten se ajan myötä hieman lopahtaa, koska tavallinen arkielämä nyt vain on helpompaa. Tämä on ihan tavallista ja ymmärrettävää, mutta tässä piilee myös pieni uhka.

Kun alamme panostamaan kumppaniimme ja suhteeseemme vähemmän, toinen saattaa huomata sen. Tästä usein seuraa ehkä hieman ylireagoiva, mutta samalla täysin looginen ajatus: olenko toiselle nyt vähemmän tärkeä, kuin alussa, kun hän ei enää kertaa panosta tähän meidän juttuun samalla tavalla? Usein toki samalla tajutaan, että panostuksen väheneminen on ihan normaalia… mutta mitä jos se ei tässä tapauksessa ole? Mitä jos meidän suhteemme vain lopahtaa vuosien myötä, kun toista ei enää kiinnosta?

Ihmiselle on usein tärkeää, että hän on kumppanilleen yhtä tärkeä viiden parisuhdevuoden jälkeen, kuin suhteen alussakin. Emme halua, että kumppani hylkää meidät siksi, että suhdetta on jo kestänyt muutamia vuosia. ”Hylätä” on tässä aika vahva sana, mutta ajatuksesta ”olen toiselle vähemmän tärkeä kuin ennen” on tähän hylkäämisajatukseen verrattain lyhyt matka. Tästäkin syystä parisuhteeseen on hyvä tietoisesti panostaa myös silloin, kun suhdetta on kestänyt jo pidempään. Tämä ikään kuin ilmaisee parisuhteen osapuolille: kyllä, tämä on minulle/meille edelleen tärkeä juttu, jonka eteen halutaan nähdä vaivaa.

4. Toisen pitäminen itsestäänselvyytenä

Tässä liikutaan hieman samoissa aiheissa, kuin edellisessäkin. Jos ja kun omaa kumppaniaan alkaa pitämään itsestäänselvyytenä, vähenee usein edellä kuvatun kaltainen suhteeseen panostaminen. Mutta niin vähenee usein pari muutakin asiaa. Esimerkiksi toisen näkyvä arvostaminen, toisen kohteleminen hyvin ja toisen huomioon ottaminen.

Tämä on tavallaan inhimillisen ymmärrettävää. Ihminen on luonnollisista syistä (energiansäästö) laiskuuteen ja vaivan säästämiseen taipuvainen olento, joten miksi käyttää ylimääräistä vaivaa asiaan, joka on muutoinkin kunnossa? Tämä ei ole välttämättä tiedostettu ajatus, vaan pikemminkin elämän myötä opittu tapa. Kun kaikki on hyvin, luotetaan, että kaikki tulee vastedeskin olemaan hyvin.

Suhteiden kohdalla tämä ei kuitenkaan pidä aina paikkaansa. Suhteen toinen osapuoli todennäköisesti huomaa ajan kanssa, ettei toinen enää koe häntä ihmisenä, johon tulee panostaa, vaan ennemmin itsestäänselvyytenä, joka pysyy siinä vierellä joka tapauksessa. Tämä on hyvin yleinen ilmiö mielenterveys- ja terapiatyössä. Sanapari, joka usein toistuu tässä yhteydessä, on ”tunne rakkaudettomuudesta”. Tunne siitä, että kumppani edelleen rakastaa, on hälvennyt, sillä merkit, joilla ennen on rakkautta osoitettu (esim. yhteinen aika, kauniit sanat, lahjat, auttaminen ym.) ovat vähentyneet suhteen ”urautumisen” myötä.

5. Suhteen sisäiset valtapelit

Vielä yksi ikävä ja toistuva ”virhe” ovat erilaiset suhteen sisäiset valtapelit. Vähimmillään nämä ovat melko arkisia ja harmittomia pikkuvääntöjä siitä, kuka vie tänään roskat (sinä viet kun minä kerta vein eilen), mutta pahimmillaan voivat syövänomaisesti kasvaa koskemaan yhä useampia ja useampia arjen ja elämän osa-alueita.

Valtapeleissä toistuva ilmiö on esimerkiksi ”luvun pitäminen”, eli saatetaan pitää lukua siitä, kuka on tehnyt kuinka paljon mitäkin ja mihin tämä tekemisen määrä oikeuttaa. Sillä, että olen tiskannut viikon putkeen voin yrittää alistaa kumppanin tekemään jonkin homman, jota en itse halua tehdä, sillä suoriutumiseni tiskaamisessa tämän vallankäytön (näennäisesti) oikeuttaa.

Ajan kanssa ja suhteen muutoin tulehtuessa valtapelit saattavat vallata yhä suuremman merkityksen yhteisessä kommunikaatiossa ja parisuhteen dynamiikassa. Mitä enemmän niitä arjessaan kohtaa, sitä ärsyttävämmiltä, raskaammilta ja loukkaavimmilta ne saattavat alkaa tuntumaan.

6. Kyttäävä arvottaminen

Vielä yksi hyvin brutaali toimintamalli, jota kuitenkin esimerkiksi mielenterveystyössä kohtaa, on parisuhteessa esiintyvä kyttääminen, johon liittyy toisen arvottamista. Eli ihminen saattaa ikään kuin kytätä jatkuvasti kumppaninsa tekemisiä ja sitten arvostella sitä, kuinka hän on näistä suoriutunut. Yllättävän usein tämä vieläpä liittyy ihan arkisiin asioihin, kuten toisen tiskaamiseen, siivoamiseen, lasten kasvattamiseen, vaatteiden valitsemiseen ja vastaavaan.

Tässä ihminen ikään kuin väkisin ottaa itselleen auktoriteettiaseman, jossa hänellä (mukamas) on lupa ja valta arvostella toisen suoriutumista. Vieläpä asioissa, joilla ei ole niin merkitystä (”tiskit oli taas huonosti tiskattu”). Tämä on toiselle ymmärrettävästi ahdistavaa ja loukkaavaa.

Itse törmään tähän ilmiöön erityisesti niiden ihmisten kanssa, joilla on muillakin elämänalueilla korostunutta taipumusta heikkoon itsearvostukseen ja kaiken ”kilpailullistamiseen” (eli elämässä pienetkin suoritukset muuttuvat muka-leikkimieliseksi, mutta oikeasti usein vakavaksikin kilpailuksi). Siksi haluan spekuloida, että tämä voi liittyä jotenkin juuri tähän heikkoon itsearvostukseen ja tarpeeseen kilpailla ja korostaa itseään toisen ihmisen alentamisen kautta. Tosin se, että tämä alentaminen kohdistuu omaan kumppaniin, tuntuu kyllä uskomattoman brutaalilta.

 

7. Ripustautuminen ja henkinen sitominen

Yleinen ja useimpien mielestä varsinainen turn-off-tyyppinen ilmiö on roikkuva, ripustautuva ja henkisesti toista itseensä sitova kumppani. Tässä tilanteessa ihminen viihtyy kumppaninsa kanssa niin hyvin, ettei ole oikein kiinnostunut elämään muuta elämää. Hän haluaa viettää kaikki vapaat hetket yhdessä ja jatkuvasti tehdä kaikkea yhdessä. Tämä yhdessä olemisen tarve voi olla niin voimakas, että ihminen tulee samalla ikään kuin ylenkatsoneeksi toisen osapuolen tarvetta omaan aikaan, yksinolemiseen, ystävien näkemiseen ja muutenkin omaan elämään.

Toisinaan tähän liittyy myös synkkä ”henkisen sitomisen” ulottuvuus. Kun kumppani ilmaisee tarpeensa olla välillä yksin, nähdä ystäviään, käydä bilettämässä ja muutoinkin tehdä asioita ilman, että toinen on siinä jatkuvasti läsnä, saattaa ripustautuva ihminen kokea tämän uhaksi itselleen ja omalle hyvinvoinnilleen. Tällöin voi alkaa toisen sitominen erilaisin hajottavin keinoin: välitätkö minusta vai kavereistasi enemmän? Etkö rakasta minua, kun olet mieluummin iltaan asti töissä kuin kotona kanssani?

Ripustautumista voi olla monenlaista. Voi olla, että toinen vain oikeasti viihtyy todella hyvin toisen seurassa ja haluaa siksi olla jatkuvasti yhdessä, ikään kuin myönteisen kautta. Mutta tähän voi myös sekoittua sitä, ettei vain osaa olla yksin, ei viihdy yhtä hyvin yksin, kokee itsensä puutteellisena ilman toisen ihmisen seuraa, ei tavalla tai toisella pärjää ilman toisen tukea… Jä tässä vaiheessa alkaa usein tämä ”painostava” ripustautuminen.

8. Jatkuva tunnustetuksi tulemisen tarve

Yksi yleinen alhaiseen ”itsetuntoon” liittyvä ilmiö on se, että ihminen tarvitsee jatkuvasti ulkopuolelta tulevaa vakuuttelua siitä, että hän on hyvä, kunnollinen, rakastettava ja tärkeä. Tämä johtuu siitä, ettei ihminen kykene itse ikään kuin tuottamaan itselleen tätä omanarvontuntoa, jolloin sitä on saatava edes muualta. Ja parhaimmaltahan se usein tuntuu, kun oma kumppanimme tätä tunnustusta meille antaa.

Tämä ei ole lähtökohtaisesti mikään itsetuntoon liittyvä häiriö. Me ihmiset olemme laumaolentoja, joille on tärkeää, että ympärillämme olevat muut ihmiset arvostavat meitä ja pitävät meistä, sillä tämä edustaa meille hyvinvointia, tukea ja turvaa. Kumppanin kohdalla tämä vain korostuu. Eli tarve saada ”tunnustusta” omalta kumppanilta on ihan normaali ja oleellinenkin asia. Siitä alkaa kuitenkin tulemaan ongelma siinä vaiheessa, jos tätä tunnustusta ja vakuuttelua tarvitaan ylikorostuneen paljon.

Syntyy tilanne, jossa ihminen ikään kuin vaatii epätavallisen paljon psykologista ”ylläpitoa”. Jos kumppani ei pidä häntä yllä antamalla hänelle jatkuvasti merkkejä siitä, että kaikki on edelleen hyvin ja kyllä minä edelleen kovasti sinua rakastan, tuleekin hätä. Ylläpitoa ei tule tarpeeksi, jolloin ihminen alkaa usein itse tehostetusti sitä hakemaan (sillä vaihtoehtona on oppia elämään vähemmällä ”ylläpidolla”, mikä voi olla hyvin haastavaa). Pahimmillaan alkaa erityyppinen hätä- ja häiriökäyttäytyminen. Ylläpitoa yritetään saada kiukuttelemalla, hallitsemalla, uhriutumalla ja muilla toista kohtaan ikävillä ja parisuhdetta rikkovilla keinoilla.

9. Yritykset hallita toista

Valtavan yleinen, hyvin inhimillinen ja samanaikaisesti uskomattoman tukahduttava parisuhteen toimintatapa ovat erilaiset yritykset hallita toista. Mitä toinen saa ja ei saa tehdä, mikä on soveliasta ja ei ole soveliasta, mikä on oikein ja ei ole oikein, minne toinen saa ja minne ei saa mennä, keiden ystävien kanssa hän saa ja ei saa viettää aikaa… Tässäkin ihminen ikään kuin pyrkii omaksumaan itselleen valta-aseman, josta käsin hän saa määrätä toisesta.

Koska ei ole hyväksyttävää ohjailla ja kieltää toista ihmistä suoraan, tällainen hallinta pyritäänkin usein tekemään erilaisilla valtapeleillä, kuten syyllistämällä (”olet mieluummin ystäviesi kuin minun kanssani!”, vastuuttamalla (”minä sitten luotan siihen, ettet tee siellä bileissä mitään epäilyttävää!”), arvottamalla (”se sinun ystäväsi Maija on kyllä ihme tyyppi”) ja muilla epäsuoran hallinnan keinoin. Usein tämä epäsuora vaikuttaminen tehdään juuri sen verran epäsuoraan, ettei sen hallitsevaa luonnetta niin selkeästi hahmota, koska silloin toinen voisi laittaa sille stopin. Parisuhteen sisäistä hallintaa ja manipulaatiota, tavallaan.

Syyt tähän toimintaan ovat yleensä kyllä hyvin inhimilliset, mutta inhimillisyys johtaa tässä vääryyteen. Useinhan ihminen pyrkii hallitsemaan muita, koska varjelee siten itseään esimerkiksi satutetuksi, petetyksi, jätetyksi tai väärin kohdelluksi tulemiselta. Nämä ovat hyvin ymmärrettäviä pelkoja, mutta itsensä kanssa kannattaa olla hyvin rehellinen sen suhteen, millä keinoin itseään noilta suojaa. Toisen ihmisen hallitseminen menee jo vahvasti harmaalle, toisinaan mustallekin alueelle.

10. Kommunikaation ongelmat ja keskustelemattomuus

Tämä lienee ensisijaisin ja suurin parisuhde”virhe”. Kun suhteessa ei puhuta ja keskustella, ei tuoda esiin omia toiveita, kokemuksiaan ja pelkojaan eikä onnistuta luomaan hyvää keskustelevaa ja kuuntelevaa ilmapiiriä, alkavat monet muut ongelmat kasaantua. Usein nämä ovat ongelmia, jotka olisivat varsinkin alussa vieläpä helposti selvitettävissä, mutta koska selvittämiseen vaadittaisiin rehellistä ja hyväksyvää keskustelua, ne jäävät selvittämättä.

Kommunikaation ongelmia voi olla monia erilaisia. Voi olla, ettei jompikumpi ole oppinut keskustelemista tai ei ole vain kovin taitava ilmaisemaan esimerkiksi tunteitaan. Ehkä jommallakummalla taas on pelkoja, jotka hankaloittavat joidenkin aiheiden käsittelyä. Ehkä jotkin aiheet ovat niin herkkiä, että niihin liittyvät keskusteluyritykset päätyvät riitelyyn. Ehkei tarvetta keskustelulle vain tajuta ajoissa. Ja monia, monia muita.

Kommunikaatio-ongelmatkin ovat pääasiassa syvästi inhimillisiä. Ihminen ei välttele keskustelua, koska olisi jotenkin tyhmä, ilkeä, pahantahtoinen tai vastaavaa. Keskustelua vältellään siksi, että sitä pelätään, varotaan, ei osata, ei ymmärretä tai ei koeta jostain muusta syystä tarpeelliseksi. Tässä mielessä ihminen on usein itsensä pahin vihollinen. Omien heikkouksien ja puutteiden vuoksi vältellään toimintamallia (tässä tapauksessa kommunikointia), jonka avulla niistä heikkouksista ja puutteista usein pääsisi helpoiten eroon.

Jos pitäisi nimetä tästä koko listasta se suurin ja tärkein ”virhe”, se olisi ehdottomasti tämä viimeisin kohta: kommunikaation puute. Kaikki muu rakentuu tavalla tai toisella tämän päälle.

Lopuksi

Miltä tämän listan lukeminen tuntui? Tuntuivatko jotkin kohdista liittyvän myös omaan elämääsi? Nämä ovat kaikki hyvin yleisiä toimintamalleja, eikä näitä ole kirjoitettu ketään syyllistäviksi. Todennäköisesti jokainen meistä on jossain vaiheessa elämäänsä sortunut edes joihinkin näistä. Siksi näitä onkin välillä hyvä pohtia ja sitäkin kautta varmistella, ettei näitä ”virheitä” tulisi vastaisuudessa ihan niin todennäköisesti tehtyä.

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Kuten ehkä huomasit, liittyvät hyvin monet mainituista aiheista siihen, että ihminen on tavalla tai toisella itsetunnoltaan epävarma. Epävarmuus ja heikko itsetunto taas tekee tuhoaan paitsi sosiaalisessa elämässämme, myös erityisesti parisuhteissa. Siksi haluan tässäkin mainita tulevan Itsevarmuus -verkkokurssini, joka on ilmestymässä vuodenvaihteen jälkeen. Jos huomaat, että epävarmuus vaikuttaa parisuhteisiisi, tutustu kurssiin tästä, kiitos paljon :)!

(Visited 1 times, 4 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field