Hei!
Ajatusmallien ja hyvinvoinnin välillä vallitsee vahva yhteys. Mitä “laadukkaampaa” ajattelumme on, sitä todennäköisemmin myös voimme hyvin ja pystymme nauttimaan elämästämme.
Hyvinvointiin vaikuttaa toki myös valtavan moni muu asia, eikä pelkkä ajattelu määritä sitä, kuinka hyvin me voimme. Se on kuitenkin yksi merkittävä hyvinvointiin vaikuttava tekijä, joten sen laadukkuuteen voi halutessaan panostaa. Helppoa ja yksinkertaista se ei aina ole, mutta kuitenkin mahdollista. Kokemukseni mukaan siinä myös oppii ajan ja kokemuksen myötä paremmaksi.
Tänään haluan esitellä 12 hyvin inhimillistä, mutta samalla hyvin haitallista ajattelutapaa, jotka löytyvät valtavan monen arkisen ongelman taustalta. Lista ei ole omasta kynästäni lähtöisin, vaan se on kehitetty alunperin käytettäväksi rationaalis-emotiivisessa käyttäytymisterapiassa, joka on yksi varhaisempia kognitiivisen käyttäytymisterapian suuntauksia.
Listasssa olevat ajattelutavat saattavat kuulostaa ikävänsävyisiltä, mutta sanoisin, ettei niistä tarvitse provosoitua. Moni niistä kuulostaa ikävältä, mutta on varsin yleinen ja inhimillinen. Tunnistan monia näistä sekä itsestäni, että muista tuntemistani ihmisistä. Myös työssäni nämä nousevat toistuvasti esiin, joten arvioisin näiden olevan hyvin yleisinhimillisiä. Ehkäpä jokainen meistä lankeaa näihin aina toisinaan!
Ja kuten aina tällaisissa tapauksissa, on tässäkin tapauksessa helppo osoittaa virheitä, mutta niiden korjaaminen onkin jo moninkertaisesti hankalampaa. Sekin voi kuitenkin ajan ja yrittämisen myötä onnistua.
Ennen kuin siirrytään itse listaan, on hyvä tietää, että rationaalis-emotiivisessa käyttäytymisterapiassa lähtökohtana toimii se, että me ihmiset aiheutamme itsellemme paljon pahaa siksi, että pidämme liian tiukasti kiinni epärationaalisista vaatimuksistamme. Itsemme, muiden ihmisten ja maailman pitää toimia juuri siten, kuten me sitä haluamme! Suorastaan vaadimme sitä!
Kun asiat ja ihmiset eivät sitten toimikaan, kuten haluamme, emmekä onnistu päästämään irti vaatimuksistamme (ts. hyväksyä sitä, että ne eivät toimi kuten haluaisimme), johtaa se pahaan mieleen ja epärationaaliseen toimintaan.
(Tätä “pitäisi”-ajattelua muuten kutsutaan musturbaatioksi, englanninkielisestä sanasta must, pitäisi. Kyllä, tämä on ihan todellinen psykologinen termi.)
Tässä terapian suuntauksessa tämä “epärationaalinen” ajattelu pyritään muokkaamaan rationaalisemmaksi, eli paremmin todellista maailmaa vastaavaksi. Mitä paremmin ymmärrämme, miten maailma oikeasti toimii, sitä paremmin pystymme myös sovittamaan omat tekomme ja ajattelumme sen mukaisiksi. Emme ole ikään kuin “riidassa todellisuuden kanssa”. Tämä taas on helpommin sanottu kuin tehty, sillä maailman katsominen viileän rationaalisesti ei ole meille lähtökohtaisesti kovin helppoa.
Tästä syystä itseään ei lähtökohtaisesti kannata sättiä siitä, ettei “osaa ajatella järkevästi”, sillä epärationaalinen ajattelu on meille hyvin ominaista ja siksi mielestäni varsin hyväksyttävää. Järkevään ajatteluun voi kuitenkin halutessaan pyrkiä, vaikkei se helppoa olisikaan. Jokaisen listatun kohdan alle olen siksi lisännyt “ideaalitilan”, johon kyseisen terapiasuuntauksen mukaan olisi hyvä ajattelussaan pyrkiä.
Nyt kun tämä kaikki on sanottu, mennään itse listaukseen. Mukavia lukuhetkiä!
12 ajattelutapaa, jotka tekevät elämästämme ahdistavaa
1. “Minua pitää rakastaa, täysin riippumatta siitä, mitä teen!”
Ajatus siitä, että olemme aina rakkauden arvoisia on sinänsä kaunis ja voimauttava, mutta se ei käy yhteen todellisten arkikokemusten kanssa. Esimerkiksi käyttäytymällä ikävästi läheisiämme kohtaan voimme onnistua menettämään heidän rakkautensa. Jos tässä vaiheessa tarraudumme vaatimukseen siitä, että meitä tulisi rakastaa kaikesta huolimatta, saatamme vahingoittaa suhdettamme entisestään. Harvasta ihmisestä tuntuu hyvältä, kun heiltä vaatimalla vaaditaan rakkautta.
“Rationaalinen” vaihtoehto tälle ajattelutavalle on se, että keskittyy oppimaan itse rakastamaan ja kunnioittamaan itseään. Näin pystymme jossain määrin vähentämään riippuvuuttamme muiden rakkaudesta. Vaikka rakastettuna oleminen on toki äärimmäisen tärkeää, ei ole välttämättä hyvä, jos se on absoluuttinen ehto onnellisuudelle, sillä emme voi hallita muita ihmisiä, emmekä vaatia heidän rakkauttaan.
2. “Tietyt teot ovat aina pahoja ja väärin ja niitä tekevät täytyy tuomita jyrkästi!”
Tässä ajatusmallissa omaksumme jonkinlaisen moraalisen päätäntävallan: uskomme tietävämme, mikä on oikein ja mikä väärin.
- “Kaikki pettäjät pitäisi ripustaa kasseista kattoon roikkumaan!”
- “Valehtelu on aina väärin ja hyvät ihmiset eivät tee sitä!”
Maailma on kuitenkin melko monimutkainen paikka, eikä ole useinkaan helppoa tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Mikäli perustamme toimintamme ja mielipiteemme omalle arviollemme siitä, mikä on milloinkin oikein ja kuka milloinkin ansaitsee rangaistuksen, tulemme omaksuneeksi aseman, joka ei meille kuulu. Moraalinen ylemmyydentunto, äkkijyrkät mielipiteet ja muiden tuomitseminen ei yleensä herätä ihastusta muissa ihmisissä.
Rationaalinen vaihtoehto tälle on ajattelu, joka pohjaa ymmärykselle, että ihmiset tekevät vääriltä ja ikäviltä tuntuvia tekoja usein varsin inhimillisistä ja ymmärrettävistä syistä. Pahalta tuntuva teko ei tee ihmisestä suoraan pahaa. Eikä ole välttämättä meidän asiamme toimia moraalinvartijoina. Varsinkaan, kun tämä vartiointi tehdään äänekkäästi, jyrkkään sävyyn ja usein puutteelliseen tietoon perustuen.
3. “On kamalaa, kun asiat eivät toimi siten, kuin niiden mielestäni pitäisi!”
Asioiden pitäisi toimia juuri siten, kuin minä haluan! Tämä on valtavan yleinen ja vahingoittava ajattelutapa.
Ei ole toki väärin yrittää laittaa maailmaa mieleiseensä kuntoon. Oikeastaan se on melko hyvä pyrkimys, sillä tällähän tavalla asiat usein myös paranevat. Tällä tavoin rakennetaan parempaa maailmaa.
Ongelmaksi tämä muodostuu kuitenkin silloin, kun yritämme muuttaa asioita, jotka eivät ole vaikutusvallassamme. Yritämme esimerkiksi vaikuttaa siihen, kuinka muut ihmiset saavat mielestämme toimia. Ja kun tällaisten asioiden muuttaminen ei sitten onnistu, reagoimme esimerkiksi pettymyksellä, vihalla tai surulla.
- “Minun ei pitäisi olla vähävarainen, kun kaikki muutkaan eivät ole, tämä on niin epäreilua!”
- “Minulla pitäisi olla hyvä työpaikka, koska olen koulutettu ammattilainen! Hakemani työpaikan haastattelija oli hirveä mulkku, kun ei ottanut minua töihin!”
Rationaalinen vaihtoehto tälle ajattelulle on sen hyväksyminen, etteivät monet asiat elämässä ole sellaisia, että voisimme niihin suoraan vaikuttaa ja etteivät ne yleensäkkään toimi siten, kuten haluaisimme. Tällainen ymmärrettävästi tuntuu pahalta, mutta kyky elää ikävien tunteiden kanssa ja hyväksyä niiden olemassaolo on sekin väistämätön osa ihmisen elämää.
4. “Kärsimykseni on aina muiden syytä.”
Elämässä on kärsimystä, jolla on valtavasti eri alkulähteitä. Osa kärsimyksestä on itse aiheuttamaamme, osa johtuu muista ihmisistä, osa taas muista asioista. Osa kärsimyksestä on tahallista (joko meidän itsemme tai muiden aiheuttamaa), osa taas tahatonta. On tärkeää pystyä erottamaan, mikä on kulloisenkin kärsimyksen alkulähde.
Kun hahmotamme, mistä kärsimys on peräisin, pystymme paremmin myös vaikuttamaan siihen. Automaattisesti “muiden” syyttäminen kaikesta kärsimyksestä on haitallinen ajatusmalli, sillä se siirtää tilanteeseen vaikuttamisen mahdollisuudet ikään kuin pois omista käsistämme ja tekee meistä avuttomia ja passiivisia kärsimyksen kohteita.
- “Ei auta kuin kärsiä, kun kerran pomot ja Helsingin herrat eivät halua, että saan töitä!”
- “Eipä tässä mitään voi, kun yksikään nainen ei tule koskaan pitämään minusta!”
Toisinaan kärsimyksemme on toki olosuhteiden tai muiden ihmisten aiheuttamaa, mutta ei läheskään aina. Ja jopa silloinkin siihen voi toisinaan vaikuttaa. Olosuhteita voi pyrkiä muuttamaan. Ennen kaikkea on kuitenkin mahdollista tutkia, mikä oikeasti aiheuttaa kulloisenkin kärsimyksen ja voisiko asialle tehdä lopulta enemmän, kuin ehkä itsekään haluaisimme uskoa.
5. “Jos jokin on vaarallista tai pelottavaa, siitä tulee olla vihainen ja ahdistunut!”
Vaaralliset ja pelottavat asiat ovat meille ihmisille loputtoman kiinnostuksen kohde. Katastrofit, sodat, terrorismi, rikolliset, sarjamurhaajat, narsistit, psykopaatit, pettäjät, koulukiusaajat, kassajonossa pahasti tuijottelijat… Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kiinnostuksemme näihin asioihin on itsessään luonnollista ja hyödyllistäkin, sillä ymmärtämällä potentiaalisesti vaarallisia asioita voimme myös paremmin välttyä niiden tuottamalta uhalta. Ongelmallinen tapa voi kuitenkin olla se, ettemme hahmota todellista vaaran määrää, vaan yliarvioimme sitä, ahdistumme siitä ja ehkä jopa omaksumme haitallisia käytösmalleja tämän seurauksena.
Erityisesti tätä voi tapahtua silloin, kun jokin vaara on kerran jo osoittautunut kohdallamme todelliseksi. Esimerkiksi petetyksi tuleminen ei ole kovin todennäköistä, mutta kun sen kohteeksi kerran joutuu, voi sitä ymmärrettävästi alkaa pelkäämään myös niiden ihmisten taholta, jotka eivät siihen ole syyllistyneet. Pyrimme ikään kuin suojelemaan itseämme sillä, että ylivaraudumme uhkaan. Toisaalta tästä toimintamallista on hankalaa päästä eroon, sillä vaikka uhat ovatkin yleensä paljon arvioitua pienempiä, ne voivat kuitenkin olla täysin todellisia.
Kaikkein ongelmallisinta tämä on silloin, kun pelkäämme jotain hyvin arkipäiväistä asiaa. Esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko on tästä hyvä esimerkki. Saatamme alkaa esimerkiksi välttelemään vaarallisiksi kokemiamme tilanteita, eli lakata poistumasta kotimme turvasta. Saatamme myös purkaa ahdistustamme esimerkiksi vihan kautta. Kohtaan työssäni esimerkiksi paljon sitä, että sosiaalisesti epävarmat ihmiset ovat vihaisia tai katkeria sosiaalisesti suosituille ihmisille ja pitävät heitä esimerkiksi pinnallisina, typerinä, kovaäänisinä ja itseään täynnä olevina.
Rationaalinen – mutta haastava – vaihtoehto tälle ajattelulle on oppia näkemään uhkien todellisen määrän (niitä on yleensä vähemmän, kuin pelkäämme) ja toimia siten, ettei uhkaava asia toteudu omassa elämässämme. Ylivarautumista tulee tosin välttää. Ei ole järkeä kantaa mukanaan päivittäin sateenvarjoa, jos kerran vuosikymmenessä sataa vettä. Silloin taas, kun tällaista järkevää varmistusta ei voi tehdä, tulee taas pyrkiä hyväksymään uhan läsnäolo ja olla suomatta liikaa ajatuksia asialle, johon emme voi kuitenkaan vaikuttaa.
6. “On vaikeampaa kohdata elämänsä ongelmat, kuin vältellä niitä.”
Tämäkin on mielenkiintoinen ajatusmalli, sillä toisinaan tämä palvelee ja toisinaan taas vahingoittaa meitä. On ilmiselvää, että jotkin ongelmat ovat lyhyellä aikavälilä helpompia välttää, kuin kohdata. Ongelmien kohtaaminen kun on usein pelottavaa ja tuskaista puuhaa. Siksi niiden välttely on ymmärrettävästi houkuttelevaa. Ongelmallinen tämä ajatusmalli on silloin, kun ei oteta huomioon, että ongelmat voivat paisua aina vain isommiksi, jos välttelemme niitä loputtomiin. Esimerkiksi näin:
- Parisuhteessamme on ongelma, joka pitäisi puhua selväksi. Siitä puhuminen tuntuu kuitenkin vaikealta ja pelottavalta ja se tekisi mieli jättää tekemättä. Ongelman välttäminen lyhyellä aikavälillä voi kuitenkin johtaa siihen, että ajan myötä ongelma vain kasvaa ja voimistuu ja ehkä jopa rikkoo parisuhteen. Jos se taas olisi kohdattu ja ratkaistu heti, ei se olisi jäänyt ehkä vaivaamaan suhdetta.
- Olen reilusti ylipainoinen, en syö oikein, en harrasta liikuntaa ja kuulun diabetes-riskiryhmään. Tiedän, että minun kannattaisi muuttaa elämäntapojani järkevimmiksi, mutta se tuntuu niin kamalalta! Liikkuminen on hirveää, herkuista ei tee mieli luopua ja muutenkin koko aiheen ajattelu ahdistaa. Ongelman välttely voi kuitenkin johtaa elämänlaadun huononemiseen entisestään sekä pahimmillaan vakavaan sairastumiseen. Muutoksen tekeminen taas on tuskaista ja haastavaa, mutta pidemmällä aikavälillä huomattavasti helpommin kestettävä ratkaisu.
On siis tärkeää olla tarkkana sekä lyhyen- että pitkän aikavälin hyötyjen ja haittojen arvioimisessa. Me ihmiset olemme lähtökohtaisestikin tunteidemme vietävissä olevia ja lyhyen aikavälin kipua vältteleviä olentoja. Siksi kannattaa opetella toisinaan laittamaan järki tunteiden edelle. Helppoa se ei tosin ole!
7. “Tarvitsen elämääni jotain itseäni suurempaa ja elää sen mukaan.”
Tämäkin on mielenkiintoinen ajatusmalli, joka toisinaan palvelee ja toisinaan taas vahingoittaa meitä. On totta, että elämä on monimutkainen ja epäselvä kokonaisuus, jossa ei ole aina helppoa, tai edes mahdollista tietää, kuinka milloinkin kannattaa toimia. Siksi valmiit moraali- ja toimintasäännöt voivat tuntua voimauttavilta ja lohduttavilta. Saatamme hakea niitä esimerkiksi uskonnosta, alakulttuureista ja kaveriporukoista tai vaikkapa self-helppikirjoja kirjoittavilta henkisiltä guruilta…
On helpompaa toimia, kun toimensa voi perustaa vaikkapa raamattuun tai koraaniin. Tai siihen, mitä joku henkinen guru sanoo.
Itselleni läheisempi esimerkki taas on vaikkapa alakulttuureiden vaikutus. Omat kaveripiirini esimerkiksi koostuvat pääasiassa tällaisista “punavihervasemmisto”-ihmisistä. On hämmentävää, kuinka keskenään samankaltaisesti näissä piireissä ajatellaan, puhutaan, pukeudutaan ja toimitaan! Millään tavoin väärin tai hölmöä tämä ei sinäällään ole, mutta saattaa heijastella sitä, että on helpompaa omaksua käveripiiristä valmis “kaava” ja elää sen mukaan, kuin toimia yksilöllisemmin.
Ongelmalliseksi tämä sinänsä täysin inhimillinen tapa voi muodostua silloin, kun tulemme omaksuneeksi tai tunnemme painetta omaksua myös sellaisia ajatus- ja toimintamalleja, joiden takana emme itse täysin seiso. Esimerkiksi moni uskova kokee ahdistusta joistain uskonnon vaatimuksista ja moni alakulttuureissa aikaa viettävä kokee ahdistusta esimerkiksi siitä, että omaa ajatuksia, joita ei kyseisessä alakulttuurissa ole hyväksyttävää esittää.
8. “Minun täytyy olla kaikin puolin kyvykäs, älykäs ja saavuttaa asioita!”
Pyrkimys saavuttaa, onnistua, kehittää itseään ja rakentaa ympäröivää maailmaa on sinänsä hyvin ihailtava ja kunnioitusta herättävä. Sen vuoksi sekä maailmassa, että yksilöidenkin elämässä tapahtuu paljon hyviä asioita.
Ongelmalliseksi tämä “onnistumisen ja saavuttamisen” tarve muuttuu kuitenkin silloin, kun se ei ole enää vapaaehtoinen ja elämää eteenpäin vievä voima, vaan pikemminkin pakonomainen vaatimus ja ehto omalle arvolle ja onnellisuudelle. Aiemmin voimauttavasta piirteestä tuleekin kahlitseva. Se ei enää auta eteenpäin, vaan pikemminkin pitää paikallaan.
Valitettavasti elämme kulttuurissa, joka jossain määrin ihailee tällaista liiallista vaativuutta ja perfektionismia. Meiltä odotetaan kovaa suoriutumista, erityislaatuisia yksilöitä ihaillaan ja nostetaan roolimalleiksi. Samalla unohdetaan, että valtaosa meistä on varsin tavallisia, keskinkertaisia perusmattimaijameikäläisiä, jotka ahdistuvat siitä, että jatkuvasti pitäisi olla niin hemmetin hyvä kaikessa.
Rationaalinen vastavoima tälle ajattelulle on sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että epäonnistuminen, ajoittainen heikkous ja kaikenlainen epäkompetenssi on äärimmäisen tavallista ja inhimillistä. Usein on esimerkiksi parempi tehdä jokin asia edes jotenkuten, kuin olla tekemättä sitä ollenkaan.
9. “Jos jokin elämässä on ollut minulle merkittävää, sen tulee myös pysyä sellaisena.”
Tämä on yleinen ja usein varsin huomaamaton ajatus- ja toimintamalli. Me tarraudumme elämässämme helposti asioihin, jotka ovat joskus olleet meille merkittäviä, mutta sittemmin lakanneet olemasta sitä. Usein tämä tapahtuu ilman, että itsekään sitä huomaamme. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi parisuhteet ja ystävyyssuhteet, työpaikat ja ideologiat.
Todellisuudessahan nämä kaikki voivat olla merkittäviä jossain vaiheessa elämää, mutta siten menettää merkitystään. Aikoinaan loistava parisuhde voi lakata antamasta sitä, mitä se joskus antoi. Aikoinaan hyvä ystävä voi alkaa tuntumaan etäiseltä ihmiseltä. Aikoinaan merkitykselliseltä tuntuva työ voi alkaa tuntumaan turhalta. Aikoinaan sielua kovasti lämmittänyt ideologia voi alkaa vaikuttamaan naiivien kiihkoilijoiden hommalta. Ja kaikki tämä muutos ajattelussa on ihan okei. On inhimillistä, että ajattelumme ja kokemuksemme muuttuvat elämän myötä.
Siksi voikin olla tärkeää kyetä antamaan itsellensä lupa “vanhasta luopumiseen”. Kokemastaan täytyy oppia, mutta sen ei ole pakko antaa määrittää elämäämme loputtomiin.
10. “Minun täytyy hallita kaikkea elämässäni.”
Tunne siitä, että hallitsemme elämässämme olevia asioita, tuo meille turvaa. Sen sijaan riskit, uhat ja tuntemattomien, kielteisten sattumusten mahdollisuus ahdistaa meitä. Sellaista on olla ihminen.
Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että elämme maailmassa, joka on usein monimutkainen, kiikkerä, epämääräinen, hämmentävä ja vaarallinen paikka. Itsellemme, läheisillemme ja pahimmillaan koko maailmalle voi sattua milloin tahansa rutkasti varsin kamalia asioita. Onnettomuudet, sairaudet, sosiaaliset haasteet, taloudelliset ongelmat, luonnonmullistukset, ydinsota… On melko laiha lohtu, että hellan levyt on jynssätty putipuhtaiksi, kun radioaktiivinen pilvi ajelehtii päin.
Vaikka mitään ihan näin äärimmäistä ei tapahtuisikaan, on kuitenkin hyvä oppia kestämään tavallisia arjen uhkia ja niiden mahdollisuutta. Emme oikeasti hallitse elämässämme kovin paljoa, joten täydellisestä hallinnasta ei kannata tehdä vaatimusta omalle onnen ja turvallisuuden tunteelleen. Tosin, kuten aina, on tämäkin paljon helpommin sanottu, kuin tehty.
11. “Voin olla onnellinen, vaikken tee sen eteen mitään”
Tämäkin on melko kaksijakoinen ajatusmalli. Koen tämän olevan siinä mielessä totta, että näytämme usein olevamme onnellisimmillamme niinä hetkinä, kun emme vaadi asioita, joita meillä ei ole. On helpompaa olla onnellinen silloin, kun on “tässä ja nyt”, kuin ajatellessaan, että onnellisuus vaatii hienon uran, urheiluauton, perheen, asunnon ja miljoonan tilille.
Toisaalta taas alkaa olemaan todistettu asia, että ihminen kokee onnentunteita ollessaan uppoutunut itseään sytyttäviin pyrkimyksiin, haluamiensa asioiden tavoitteluun, muiden auttamiseen ja mielekkääseen tekemiseen. Rationaalinen ajattelumalli voisi olla tässä se, että pyrimme hakeutumaan elämässämme sellaisen toiminnan ääreen, joka näyttää tekevän meidät onnellisiksi.
12. “En voi hallita tunteitani ja välttää kokemasta ahdistusta tietyistä asioista.”
Tämäkin on kaksijakoisuudessaan mielenkiintoinen uskomus. On sinänsä totta, että suora tunteiden “hallitseminen” ei ole yleensä mahdollista. Toisaalta mahdollisuutemme vaikuttaa tunteiden taustalla oleviin ajatusmalleihin sekä tilanteisiin on mittavampi, kuin usein tykkäämmekään ajatella. Se on kuitenkin usein rasittavaa ja haastavaa, joten ajatus siitä, että olemme omien tunteittemme voimattomia uhreja voi olla siksikin houkutteleva.
Rationaalinen vaihtoehto voimattomuudelle on sen hahmottaminen, mitkä ovat todelliset vaikutusmahdollisuutemme missäkin tilanteessa. Kun sen hahmotamme, voimme pyrkiä tekemään hankalista ja satuttavista tunteistamme hieman siedettävämpiä. Harvoin tunnekokemuksemme on täysin “käsissämme”, mutta lähes aina siitä pystyy tekemään ainakin osittain paremman.
Rakkaudella,
Jevgeni
PS. Mikäli kaipaat elämääsi lisää sosiaalista itsevarmuutta, vilkaise Eroon ujoudesta -kirja ja Itsevarmuus -verkkokurssi. Niissä olen antanut paljon huomiota erityisesti juuri tällaisten epävarmuutemme taustalla vaikuttavien ajatusmallien hiomiselle.
