3 askelta vaurastumiseen

lisaa rahaa

Haluatko lisää rahaa? Eihän sitä ääneen saa sanoa, mutta harva meistä siitä kieltäytyisi. Siksi pyysin ystävääni, talousasiantuntija Helena Riikosta kertomaan, mitkä ovat hänen mielestään toimivimmat ja samalla turvallisimmat tavat vaurastumiseen. Tällaisia vastauksia sain.

(Lisää rahaan ja talouteen liittyviä tekstejä löytyy tämän linkin takaa)

Lisää rahaa: 3 askelta vaurastumiseen

“Vaurastuminen jo sanana herättää erilaisia ajatuksia riemastuneesta odotuksesta syvään epäluuloon. Se, miten tähän suhtaudut, vaikuttaa yllättävänkin paljon siihen, vaurastutko lopulta vai et. Siksi positiiviselle asenteelle vaurastumista kohtaan kannattaa antaa mahdollisuus :)

Mitä vaurastuminen sitten on? Minulle se edustaa mahdollisuutta viettää enemmän aikaa asioiden parissa, jotka ovat itselleni aidosti tärkeitä ja nautinnollisia. Jokainen kuitenkin kokee vaurauden subjektiivisesti ja eri asioita arvostavat ihmiset voivat hyödyntää vaurauttaan eri tavoilla. Hienointa siinä onkin, että voi elää aidosti omien arvojensa mukaista elämää, eikä rahan tai sen puutteen miettiminen vie merkittävästi aikaa.

Askel 1: Fiksu ja voimauttava säästäminen

Säästäminen on ensimmäinen askel kohti vaurastumista. Fiksusti säästämällä tulee karsineeksi asioista, jotka eivät oikeasti tunnu hyviltä, vaan ovat tarkemmin ajateltuna aika turhia. Parhaimmillaan säästäminen voikin kehittää omaa luovuutta ja johtaa esimerkiksi uusiin tapoihin viettää aikaa, jotka antavat lopulta enemmän, kuin monet rahaa kuluttavammat vaihtoehdot. Säästäessä jää myös rahaa säästöön, jonka avulla voi lähteä luomaan omaa vaurauttaan.

Kuinka sitten säästää fiksusti? Olennaista on kiinnittää huomiota siihen, mihin kulutat ja mitä tunteita ja ajatuksia se sinussa herättää. Hyvä työkalu siihen on vanha tuttu excel. Mikäli se ei kuitenkaan ole tuttu, niin kynä ja paperikin toimii. Ideana on kirjata mielellään muutamalta kuukaudelta, minimissään viideltä viikolta, kaikki mihin olet kuluttanut rahaa. Kiinnitä erityisesti huomiota siihen, missä tilanteissa käytät rahaa niin, että se tuntuu huonolta päätökseltä myöhemmin. Oletko silloin usein nälkäinen, väsynyt tai stressaantunut? Kun tunnistat päätöksen takana olevan syyn huonoksi kokemallesi ostokselle, voit keskittyä enemmän siihen, kuinka voit jatkossa välttää ostokset kyseisessä mielentilassa. Huomioi myös ne hyvät ostokset, joista jäi kiva fiilis. Ne ovat arvojesi mukaisia ostoksia, jotka vaurastumisen myötä tulevat useammin mahdollisiksi :)

Omalla kohdallani esimerkiksi kauppaan meneminen nälkäisenä on aina huono idea. Silloin tulee helposti ostaneeksi nopeita ratkaisuja, jotka eivät oikeasti tyydytä nälkää pitkäksi aikaa. Jos siihen vielä lisää ahdistuksen siitä, että ”apua, nyt olen kauhean nälkäinen ja kohta käytän kauheasti rahaa kaikkeen”, niin lopputuloksena ostoskorissa on pari munariisipasteijaa. Tässä itseäni on auttanut ihan se, että ennen kauppaan menoa teen vaikka voileivän tai syön edes mukana olleen välipalapatukan ja mietin, mitä aion kaupasta ostaa.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen, jolloin olet menosi kirjannut, on hyvä verrata kuukauden menojaan kuukauden tuloihin. Olivatko ne pienemmät vai suuremmat? Kuinka paljon? Kuinka vakiomääräiset tulosi ovat? Mikä on ollut esim. viimeisen vuoden tai 3kk tulojen keskiarvo? Tämä vertailu auttaa sinua seuraavassa kohdassa tekemään realistisen suunnitelman säästämisellesi.

Kun olet arvioinut kuukausittaiset tulosi, laske paljonko on 10% niistä. Jos laittaisit sen sivuun aina palkkapäivänä, pärjäisitkö kuukauden niillä lopuilla 90%:lla? Mikäli se vaikuttaa mahdottomalta, valitse sellainen %-osuus, joka on mahdollinen. Voit myös hyvin ottaa paljon isommankin osuuden kuin 10%, silloin vaurastumisesi etenee nopeammin. Olennaisinta on kuitenkin, että maksat ensin itsellesi ja vasta sitten muille. Siten saat oman osuutesi tuloistasi työskentelemään sinulle ja luomaan lisää varallisuutta, jonka eteen sinun ei tarvitse työskennellä.

Askel 2: Riskinsietokyvyn selvittäminen

Toisessa askeleessa selvität oman itsesi sekä taloutesi riskinsietokyvyn. Onko sinulla jo ennestään jonkinlainen vararahasto suuremmille menoille? Entä kuinka suuri se on? Hyvä perussääntö olisi pitää vararahastona noin kolmen kuukauden menojaan vastaavaa summaa. Tällöin työpaikan lähtiessä alta on kolme kuukautta aikaa löytää uusi ilman taloudellista huolta. Tai jos pesukone hajoaa, autoon tarvitaan suurempi huolto tai nämä kaikki tapahtuvat yhtä aikaa, sinulla on säästöjä, joilla rahoittaa ne ja päästä tilanteesta yli. Siten voit olla rauhallisemmassa tilassa keksimään ratkaisuja tilanteen normalisoimiseksi, kuten hakeaksesi uutta työtä.

Henkilökohtainen riskinsietokyky puolestaan kuvaa sitä, kuinka paljon voit kestää taloutesi arvon heilahteluja. Kun ajatellaan rahan laittamista töihin itselleen, puhutaan jonkinlaisesta sijoitustoiminnasta, johon kuuluu aina riski. Yleisesti ajateltuna suurempi riski tuo suuremman odotusarvon tuotoille. Kuitenkin suuremman riskin sijoitukset voivat olla tappiollisia pitkiäkin aikoja tai niiden arvo voi heilahdella suuresti. Siksi kannattaa miettiä sitä, kuinka itse suhtautuisi säästöjensä arvon heilahteluihin. Jos on todennäköistä, että menisi paniikkiin ja möisi kaiken tappiolla, voi olla hyvä miettiä pienemmän riskin sijoituskohteita.

Noin yleisesti ottaen nuorilla on yleensä korkeampi riskinsietokyky kuin vanhemmilla ihmisillä. Se perustuu jo siihen, että nuorella on enemmän elinvuosia edessään ja hän on ansaintakykyisempi omalla työllään, kuin esimerkiksi eläkeläisellä. Kuitenkin nuorikin voi olla heikosti riskinsietokykyinen, mikäli hänellä ei ole vielä vararahastoa, työkykyisyydessä on rajoitteita tai hän kestää ajatuksena heikohkosti säästöjensä arvon vaihteluita.

Askel 3: Sijoitustoiminta

Kolmas askel vie sijoitustoimintaan. Sijoittaessa rahojaan on hyvä olla olemassa jo edellä mainitut tapa säästämisestä, vararahasto, sekä jonkinlainen käsitys omasta riskinsietokyvystä. Sen jälkeen voi alkaa miettimään itselleen sopivia sijoituskohteita.

lisää rahaa

Sijoituskohteita valittaessa olennaista on hajauttaa ja hallita kustannuksia. Hajauttamisella tarkoitan erilaisten sijoitustuotteiden ostoa, joiden arvot eivät riipu toisistaan. Esimerkiksi Suomen ja Aasian markkinat eivät mene samaa tahtia. Siten ostamalla osakkeita joko suoraan tai rahaston välityksellä näiltä molemmilta, voi saada maantieteellistä hajautusta. Sijoittamalla puolestaan osan rahoistaan korkotuotteisiin ja osan osakkeisiin tai osakepohjaisiin rahastoihin, voi saada hajautusta eri arvopapereiden muotojen välillä. Nykyisten matalien korkojen aikana olen pyrkinyt sijoittamaan lähinnä passiivisesti indeksin mukaan meneviin rahastoihin.

Hajauttaminen on tärkeää, koska sijoitusten arvot voivat vaihdella paljonkin. On myös vaikeaa ennakoida, mikä sijoitus tuottaa parhaiten ja mikä heikommin. Siksi sijoittamalla useaan eri kohteeseen saat todennäköisemmin vakaampaa ja parempaa tuottoa, kuin valitsemalla vain yhden kohteen. Toki vain yhteen kohteeseen sijoittamalla voi pärjätä paljon paremmin, jos se on se suurin nousija. Kuitenkin suurimman nousijan arvailu on aina arvailua ja se voi olla myös suuri laskija, jolloin koko sijoitettu pääoma voi mennä. Hajauttamalla turvaat siten säästöjäsi ja nostat todennäköisyyttäsi pärjätä sijoitustoiminnassasi.

Hajauttamisen lisäksi sijoitustoiminnan kuluissa säästäminen on olennaista. Kulut eivät sijoitustoiminnassa takaa mitenkään laatua tai menestystä, pikemminkin ne usein syövät sijoitusten tuottoja. Pankkien tarjoamat rahastot ovat usein paljon kalliimpia, kuin rahastot, joita voit ostaa itse netistä. Esimerkiksi Nordnet tarjoaa täysin kuluttomia Super –rahastoja ja Seligssonin rahastot ovat myös varsin edullisia. Pitkällä tähtäimellä 0,5% ero kuluissa voi tulla todella kalliiksi. Sitä havainnollistaa esimerkiksi tämä Nordnetin laskuri (https://www.nordnet.fi/super), jossa voit verrata hallinnointipalkkiollisen rahaston kustannuksia kuluttomaan.

Valittuasi kohteet, joihin haluat sijoittaa ja tarkistettuasi niiden hajauttavan vaikutuksen, voit alkaa sijoittamaan. Sen jälkeen sitä vain toistetaan, toistetaan ja toistetaan. Esimerkiksi, jos päätit sijoittaa Suomeen, Aasiaan ja USA:han sijoittaviin rahastoihin yhteensä 50€/kk, voit laittaa verkkopankistasi automaattisen maksun vuorotellen jokaiseen rahastoon. Tällöin sinun ei tarvitse miettiä aina erikseen, mihin tällä kertaa sijoittaisit, vaan suunnitelmasi sijoituskohteista sekä ajastuksesi verkkopankissa hoitavat sen puolestasi.

Lopuksi on hyvä vielä muistaa, että tärkeintä on käyttää rahansa jatkuvasti siten, kuinka kokee niiden parhaiten palvelevan omia tavoitteitaan. Siten sijoittaminen ei mene pelkäksi tulevan odottamiseksi, vaan on matkana sinänsäkin jo antoisa. Kun jonain päivänä lisäksi saavutat oman tavoitteesi vaurastumiselle, on se kaikki vain plussaa :)

Mikäli matkan aloittaminen yksin tuntuu haastavalta, on siihen tarjolla tukea. Keskusteleville ja konkreettisesti apua oman talouden hallintaan antaville Rahanhallinnan peruskursseille tammikuussa 2017 on vielä paikkoja jäljellä. Elä paremmin –blogin lukijana saat -20% alennuksen tammikuussa alkavista kursseista sekä koko vuoden kestävistä lahjakorteista Sun Rahan verkkokaupassa koodilla ELAPAREMMIN.”

helena_sunrahaTsemppiä tiellesi kohti vauraampaa elämää ja ehkä tapaamme vielä kursseilla! :)

– Helena

—-

Kiitos vinkeistä Helena! Omasta puolestani voin kertoa, että olen nyt vuoden ajan noudattanut tunnollisesti noita ohjeita ja hyvin näyttää toimivan. Säästetyt summat ja sijoitusten tuotot eivät ole vielä sellaisia, että niillä kehtaisi keulia, mutta hyvältä, joskin kärsivällisyyttä vaativalta hommalta vaikuttaa! Kävin myös tuon Helenan mainitseman Rahanhallinnan peruskurssin. Siinä haluan kehua ainakin sitä, että ote oli sellainen mielekkään keskusteleva. Ei siis mitään “minä opetan ja te opitte (jos opitte)-tyyliä, vaan hyvää ja huomioivaa meininkiä, josta itse opin ainakin paljon :)

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia