3 faktaa rohkeudesta ja itsevarmuudesta

3 faktaa rohkeudesta ja itsevarmuudesta

Olen viime kuukaudet puuhastellut uuden yritykseni Rohkeuskoulun kanssa. Vastaanotto on ollut ilahduttavan innostunutta ja ensimmäiset kurssitkin ovat menneet loistavasti. Sen kunniaksi haluan jakaa tänään tietoiskuna 3 rohkeuteen liittyvää tosiasiaa, joiden tiedostamisesta voi olla paljon iloa :)

1. Rohkeus koostuu taidoista, joita voi oppia

Rohkeuteen suhtaudutaan usein jonkinlaisena synnynnäisenä ominaisuutena, jota meillä joko on tai ei ole. Tämä lähtökohta estää meitä oppimasta rohkeammiksi ja itsevarmemmiksi. Lisäksi tämä on ajatuksena ihan uskomattoman masentava heille, jotka eivät ole ”syntyneet rohkeiksi”.

Rohkeus ja itsevarmuus eivät onneksi ole mikään salaperäinen synnynnäinen ominaisuus (temperamentti on asia erikseen). Sen sijaan ihan jokainen voi halutessaan oppia niitä, sillä ne koostuvat yksittäisistä, eriteltävissä olevista taidoista ja tekijöistä. Rohkeus ja itsevarmuus eivät ole ei ole mitään yksittäisiä ominaisuuksia tai “luonteenpiirteitä”, vaan rypäs taitoja ja ajatusmalleja.

Mitä enemmän näitä taitoja ja ajatusmalleja omaat, sitä rohkeammaksi kasvat. Rohkeuden toimintaan voi perehtyä, sitä voi ymmärtää ja sitä voi oppia tietoisesti hallitsemaan ja käyttämään. Tämä on paljon kehittävämpi ja myönteisempi tapa katsoa asiaa kuin perinteinen ”rohkeaksi synnytään”-uskomus.

2. Asenne merkitsee myös rohkeaksi oppimisessa

Maailmassa on hyvin paljon rohkeita ihmisiä, mutta ihmisten kokonaismäärään suhteutettuna sanoisin, että heitä on lopulta verrattain vähän. Miksi? Miksi rohkeus on monille meistä niin vaikeaa?

Yksi mahdollinen selitys tälle on ihmisten selkeä haluttomuus hyväksyä se, että rohkeuden oppimiseen ei näytä olevan minkäänlaista helppoa tapaa eikä oikotietä.

Rohkeuden harjoittelu on usein aivan hemmetin raskasta, epämiellyttävää ja piinaavaa ajanvietettä. Rohkeiksi näyttävät oppivan pääasiassa he, joilla on siihen valtava tarve ja jotka ovat valmiita siksi panostamaan siihen paljon aikaa ja vaivaa. Useimmat muut saattavat kyllä alkumotivaation voimin harjoittaa rohkeuttaan jonkin aikaa, mutta motivaation haihduttua lipsahtavat takaisin tuttuihin ja turvallisiin tapoihinsa.

Mitään taikapilleriä rohkeuden oppimiseen ei näytä olevan olemassa. Onnistuminen tulee vain vaivalla ja työllä. Ja se taas vaatii asennetta. Onneksi pelkojensa voittaminen on myös todella palkitsevaa, joten itsensä kehittämiseen laitettu työ ja vaivannäkö ei ole pelkästään huono kokemus.

3. Kukaan ei ole rohkea kaikin tavoin

Sana “rohkeus” on oikeastaan huono ja harhaanjohtava. Vaikuttaa olevan mahdotonta sanoa varmasti, onko joku meistä arka vai rohkea, sillä mitään selkeää “rohkeutta” ei ole olemassakaan. Erilaisia rohkeuden tyyppejä voidaan nimetä hyvin paljon. Jokainen niistä on oma erilaisista taidoista ja tekijöistä koostuva kokonaisuutensa. Tuskin kukaan on taitava niissä kaikissa.

Rohkeuden tyyppejä ovat esimerkiksi

  • Fyysinen rohkeus (mm. kyky ottaa kehollisia riskejä, esim. laskuvarjohyppy)
  • Moraalinen rohkeus (mm. kyky ottaa moraalia riskejä, esim. oikeuden puolustaminen)
  • Sosiaalinen rohkeus (mm. kyky ottaa sosiaalisia riskejä, esim. tietoinen hölmöily)
  • Psykologinen kestokyky (mm. kyky kestää vastoinkäymisiä ja rasitteita)
  • Emotionaalinen rohkeus (mm. kyky kohdata kielteisiä tunteita)
  • Talousrohkeus (mm. kyky ottaa taloudellisia riskejä)
  • Epävarmuuden sietokyky (mm. kyky sietää epävarmuutta, esim. tuntemattoman kohtaaminen)

Tyypillisesti olemme taitavia joissain näistä ja vähemmän taitavia joissain muissa. Itse olen esimerkiksi loistava sosiaalista rohkeutta vaativissa tilanteissa ja siedän upeasti epävarmuutta, mutta esimerkiksi fyysisessä rohkeudessa olen yhä melko heikoilla.

On todella harvinaista, että joku olisi äärimmäisen arka tai rohkea kaikissa rohkeuden tyypeissä. Monipuolinen rohkeus ei ole millään tapaa välttämätöntä ainakaan turvatussa länsimaisessa elämässämme, mutta selkeää hyötyä siitä näyttää olevan. Rohkeus helpottaa elämää ja tekee riitä monipuolisempaa ja rikkaampaa.

Lisää rohkeustyypeistä, niiden erityisominaisuuksista ja tiettyjen rohkeustyyppien kehittämisestä sekä kaikesta muustakin rohkeuteen liittyvästä pääset kuulemaan seuraavilla Rohkeuskoulun kursseilla :)

Kuulemisiin!

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 3 856 times, 5 visits today)

2 Comments

Leave A Response

* Denotes Required Field