30 päivää ilman herkkuja

30 päivää ilman herkkuja

Ylitinpä tuossa loppuvuodesta itseni viettämällä kuukauden (ja kaksi viikkoa päälle) ilman sokeriherkkuja.

Tempauksen tarkoitus oli saada hieman hallintaan aivan käsistä lähtenyttä herkutteluani. Teoriassa kuukausi ilman herkkuja ehtisi totuttaa minut herkuttomuuteen siinä määrin, että jatkossa pystyisin vastustamaan makean kutsua entistä paremmalla menestyksellä.

Herkuiksi laskettiin tässä tapauksessa kaikenlaiset jogurtit, jätskit, karkit ja vastaavat. Alkoholia sai tosin juoda, vaikka melkoisista sokeripommeista on kyse. Hedelmien popsiminen oli sallittua ja suotavaa.

Herkut ovat aina maistuneet minulle, mutta ajan myötä on tullut havaittua, että niidenkin syömisessä harjaantuu. Jos ennen fazerin sinisen (ne punaiset mansikkaa sisältävät ovat tosin namimpia) mutustamiseen meni vuorokausi, nykyään se katoaa suuhuni jo vartissa. Jos litran jäätelöpaketin (mieluiten lakupingviini!) tuhoamiseen meni kaksi vuorokautta, nykyään siihen menee kaksi tuntia.

Paljon liikkuvana ja muutoin verrattain terveellisesti elävänä tällainen herkuttelu ei vielä näy takapuoleni koossa, mutta iän karttuessa ja aineenvaihdunnan hidastuessa tähän voi hyvinkin tulla muutos. Eikä se sokeri muutenkaan ole millään tasolla terveellinen juttu. Ongelmakäyttö oli siis saatava hallintaan ja herkkulakko pystyyn.

Koska olin koittanut vastaavaa lukuisia kertoja ennenkin, joka kerta heikoin tuloksin, päätin hakea hieman lisämotivaatiota kepin muodossa. Sovin kahden ystäväni kanssa, että sortuessani edes yhteen herkkuun, maksan 200 euroa per naama, yhteensä siis 400. Koska olen täysin persaukinen yrittäjä, tällaiseen summaan ei oikeasti ole varaa.

Miten haaste siis eteni ja millaisia fiiliksiä kohtasin?

Heti alkuun voin todeta, että ensimmäiset pari viikkoa olivat aivan helvetilliset. En ole ennen kiinnittänyt aidosti huomiota siihen, kuinka käsittämättömän TÄYNNÄ herkkuja tämä länsimainen maailma on. Kaupan hyllyjen nyt toki odottaakin tursuavan niitä, mutta niin tursuavat myös ystävien ruokapöydät, erilaisten tapahtumien tarjoilupisteet, ostoskeskusten pop-up-kaupat ja muutenkin vähän liian moni paikka.

Kävin varsin kovan henkisen kamppailun itseni kanssa esimerkiksi lähi-S-markettini sisäänkäynnillä, jossa joulupukki jakoi jokaiselle sisääntulijalle fasun konvehteja. Nuorkauppakammarin gaalan jälkiruokana tarjottu pistaasijäätelö taas näytti niin käsittämättömän houkuttelevalta, että poistuin koko tilaisuudesta kesken, välttääkseni sortumisen.

Parin viikon jälkeen piina helpotti hieman. Vastaan sattuvat herkut houkuttelivat edelleen, mutta niiden kanssa ei joutunut enää kamppailemaan entiseen malliin. Kuukauden jälkeen se, ettei herkkuja saa syödä, oli jo niin syvälle päähän pinttynyt tieto, ettei oikeastaan edes tehnyt mieli.

Yhteensä päädyin lakkoilemaan siis puolentoista kuukauden ajan. Tätä kirjoittaessa lakon loppumisesta on viikko, ja fiilikset ovat olleet ihan hyvät. Olen herkutellut verrattain hillitysti muutaman kerran, ja kyllä ne herkut maistuvat edelleenkin. Määrät olen pitänyt verrattain pieninä eikä halua entisenkaltaisiin annoksiin ole ollut. Täysin en halua herkuttelusta kieltäytyä koska hei, elämästä kuuluu nauttia ja itseään kohtaan täytyy olla välillä kiva. Sellainen fanaattinen kaikesta kieltäytyminen on silmissäni vähintäänkin epäilyttävää, ja näyttää johtavan usein paitsi sortumiseen, myös sellaisiin lieveilmiöihin kuin pätemisen tarve (“oon sua kovempi jätkä kun mun ei tarvi olla sokerin orja”).

Tällä meiningillä jatketaan ja katsotaan kuinka tämä toimii tästä eteenpäin!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia