8 toimintatapaa parisuhteen löytämiseen

10 toimintatapaa parisuhteen löytämiseen1

Haluatko parisuhteen, mutta sellaista ei vain löydy? Se on nykypäivänä varsin yleinen ongelma. Siksi haluan tänään listata toimivimmat 8 toimintatapaa parisuhteen löytämiseen.

Kun katson tämän sivuston hakutilastoja, on 10 suosituimman hakulausekkeen joukossa päivittäin haut kuten “haluan parisuhteen”, “mistä löytää parisuhde” ja “en onnistu löytämään parisuhdetta”. Tämä toistuu vuoden jokaisena päivänä, vuodesta toiseen. Haluamme jonkun vierellemme, mutta jotenkin sen vain on aina niin kovin vaikeaa.

Osaksi se on vaikeaa iha ymmärrettävistä syistä: ihmissuhteet ovat hankalia, yhteensopivuus on hankalaa, elämän yhteensovittaminen on hankalaa, juuri oikeanlaisen ihmisen tapaaminen on hankalaa ja niin edelleen ja niin poispäin. Osaksi ihmiset jäävät ilman parisuhdetta kuitenkin syistä, joihin heillä olisi aivan valtava mahdollisuus vaikuttaa. Haluan tänään listata 8 toimintamallia, joista jokainen nostaa tuntuvasti todennäköisyyttä löytää itselleen parisuhde.

Jokainen näistä toimintamalleista voidaan ampua halutessaan helposti alas. “Tuo ei toimi minulle syystä x, y, z ja ö“. Tällainen ratkaisuehdotusten alasampuminen on yleinen tapa toimia, mutta se ei kannata. Jos tässä elämässä jotain tosissaan haluaa saada, on sen vuoksi hyvä uskaltaa poistua mukavuusalueeltaan ja katsoa, josko se uusi toimintamalli kuitenkin toimisi. Kuulostaa vähän kipakalta, mutta pitää epämiellyttävän usein paikkaansa. Anna siis mahdollisuus myös asioille, joihin tekisi mieli suhtautua lähtökohtaisen kielteisesti :)

8 toimintatapaa parisuhteen löytämiseen

Kaikki tässä esiteltävät toimintamallit ovat aika itsestäänselviä. Se ei johdu siitä, että haluaisin jotenkin aliarvioida kenenkään älykkyyttä. Se johtuu siitä, että me ihmiset olemme jotenkin kummallisen taipuvaisia siihen, että tiedämme kyllä, mitä meidän tulisi tehdä, mutta emme kuitenkaan tee siitä.

Kun läpiselaat mainitut 8 toimintamallia, älä selaa niitä sellaisella “joojoo, tän mä tiesin, joo tääkin on tuttu, joojoo tämäkin on ihan itsestäänselvä, kerro mulle jotain uutta” -mentaliteetilla. Ota mieluummin lähtökohdaksi sellainen “joo okei, tää on itsestäänselvä, mutta toteutanko tätä silti omassa elämässäni parhaani mukaan, vai voisinko kuitenkin vähän parantaa?“-tyyppinen meininki. Mukavia lukuhetkiä :)

1. Kasva viehättäväksi

kasva viehättäväksi

Sosiaaliseen kulttuuriimme kuuluu hyvin kaunis ja etäisesti epärealistinen ajatus siitä, että jokainen on hyvä juuri sellaisenaan. Ja niin onkin, ihmisenä. Olemme kaikki ihmisiä ja arvokkaita sellaisinamme. Valitettavasti parinhaussa vaikuttavat myös sosiaaliset, kulttuurilliset ja biologiset tekijät. Viehätymme todennäköisemmin ihmisistä, joissa on tiettyjä ominaisuuksia. Jokainen tietää enemmän tai vähemmän hyvin, mitä ne ovat.

Kohtaan omassa työssäni paljon ihmisiä, joilla on hankaluuksia löytää parisuhde. Erityisen paljon heidän joukossaan on miehiä, joiden voisi sanoa olevan… noh, syrjäytymisvaarassa. Elämänsä koostuu kotona istumisesta tietokoneen ääressä, epäterveellisesti syömisestä ja nettipalstoille kirjoittelusta. Ja heitä vaivaa se, ettei parisuhdetta vain tahdo löytyä. Tarkoitus ei todellakaan ole väheksyä, mutta jos kuitenkin rehellisesti: ei tuo kovin viehättävää vastakkaisen sukupuolen mielestä useimmissa tapauksissa ole.

Tuo on vain yksi tuhansista mahdollisista esimerkeistä. Tarkoitus on vain sanoa, että meidän omissa käsissämme on valta muovata itsestämme ja elämästämme sellaista, joka todennäköisemmin viehättää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa haluaisimme olla. Ajatus siitä, että jokainen on täydellinen juuri sellaisenaan on hyvin kaunis, mutta myös hyvin irrallaan tästä todellisuudesta :(

Tämä on kylmästi ja epämiellyttävästi sanottu, mutta mikäli parinhaussa onnistumisesta haluaa tehdä todennäköisempää, on oltava valmis panostamaan itseensä. Se on usein hidasta ja vaivalloista, mutta se kannattaa. Toisaalta ajatus siitä, että olemme valmiita tekemään työtä siksi, että toisen ihmisen olisi hyvä olla kanssamme, on myös todella kaunis.

2. Kaikki tilanteet ovat parinhakutilanteita

KUMPPANI

Mielenkiintoinen, uskomattoman yleinen ja valtavan rajoittava toimintamalli on tämä: sinkut “pitävät silmiään auki” kiinnostavien ihmisten varalta vain tietynlaisissa tilanteissa. Silmien auki pitämisellä tarkoitan sitä, että ollaan mielentilassa, jossa parinhaku on ainakin jollain tasolla mielessä.

Kun ollaan ulkona viihteellä, ollaan parinhakumielentilassa. Kun ollaan harrastuksissa, saatetaan olla parinhakumielentilassa. Kun ollaan jossain kivassa kesätapahtumassa, ollaan parinhakumielentilassa. Koulun penkilläkin saatetaan olla parinhakumielentilassa (ah, kouluromanssit!).

Sen sijaan muissa tilanteissa ei sitten ollakaan. Töissä ei olla parinhakumielentilassa. Bussipysäkillä, bussissa tai junassa matkalla kotiin ei olla parinhakumielentilassa. Lähikaupassa ei olla parinhakumielentilassa. Taloyhtiön talkooissa ei olla parinhakumielentilassa.

Tämä on toki ihan ymmärrettävää, mutta hyvin rajoittavaa. Ympärillämme on jatkuvasti valtavasti kiinnostavia ja vapaita ihmisiä. Emme vain suostu huomaamaan heitä, sillä tilanne on mielestämme väärä. Mitä tapahtuisi, jos tätä toimintamallia muuttaisi edes joskus, edes vähän?

3. Kerro parinhausta avoimesti

levitä sanaa

Mitä useampi ihminen tietää siitä, mitä haluat, sitä todennäköisemmin saat sen. Tämä pätee moniin elämän osa-alueisiin. Esimerkiksi työnhaku helpottuu, kun mahdollisimman moni tietää siitä, että olet vailla töitä. Näin saat enemmän vinkkejä avoimista työpaikoista, sinua suositellaan useammin tutuille työnantajille, sinulle jaetaan neuvoja hakemustesi optimointiin ja muuta vastaavaa.

Sama periaate pätee myös parinhaussa. Jos olet paria etsivä sinkku, mutta kukaan ei tiedä siitä, menetät valtavasti joukkovoiman mahdollistamia etuja. Jos edes lähimmät ystäväsi tietäisivät halustasi löytää kumppani, saattaisivat he tutustuttaa sinua useammin muihin sinkkukavereihinsa, pyytää sinua useammin mukaan viihteelle, ehdottaa sinulle useammin kiinnostavanoloisia tapahtumia ja muuta vastaavaa. Joukossa on voimaa ja yllättävän monet ihmiset ovat puolellasi. Siinä, että haluaa löytää itselleen kumppanin, ei ole mitään hävettävää. Miksei siitä siis kertoisi edes muutamalle uudelle ihmiselle?

4. Nettideittailu

nettideittailu

Vaikka eletään vuotta 2017, on suhtautuminen nettideittailuun edelleen vähän epämääräistä. Sitä ei enää varsinaisesti pidetä nolona kuten kymmenen vuotta sitten. Pikemminkin siihen liitetään merkityksiä kuten vaikea, epäaito, oudontuntuinen, ei-minua-varten, epämääräinen, raskas, vaivalloinen ja muuta vastaavaa. Nettideittailu toimii kuitenkin usein loistavasti. Tunnen itsekin useita kymmeniä ihmisiä, jotka ovat tutustuneet kumppaneihinsa netin kautta. Jos se toimii muille, voisiko se toimia myös sinun kohdallasi? Kokeilemalla ei onneksi yleensä menetä mitään :)

5. Käy tapahtumissa, tai vielä parempaa, JÄRJESTÄ sellaisia

käy järjestä

Useimmat tuntemani pariskunnat ovat tutustuneet jonkinlaisessa tapahtumassa. Joko aivan pienessä, kuten kaveriporukan illanistujaisissa, joko vähän isommassa tai joko tosi-isossa, mutta tapahtumassa kuitenkin. Tapahtumissa tutustuminen on helppoa, sillä jo samassa paikassa oleminen on tekosyy keskustelun aloittamiselle. Vielä parempaa on järkätä tapahtumia itse. Paitsi että tapahtumia luodessa tulee tutustuttua usein hyvinkin läheisesti muuhun järjestäjätiimiin (ja ai että siinä niitä parisuhteita vasta syttyykin!), olet järkkääjänä sitten itse tapahtuman aikana varsin suosittu ja arvostettu henkilö ;—)

Korostan sieltä neljän seinän sisältä poistumisen tärkeyttä siksi, että parisuhteen löytämiseksi sieltä ihan toden totta joutuu poistumaan. Tunnen valitettavasti myös ihmisiä, jotka haluavat parisuhteen, mutta eivät suostu käymään missään muualla kuin koulussa, töissä ja lähikaupassa. En mitenkään morkkaa tätä, sillä kotiinjäämiselle on usein ihan ymmärrettäviä syitä, kuten sosiaaliset pelot ja epävarmuudet. Tilastollinen todennäköisyys kuitenkin puhuu karua kieltään: jos ihmisiä ei kauheasti tapaa, ei heidän joukostaan kovin todennäköisesti kumppaniakaan löydä.

6. Sinkkutapahtumat

sinkkutapahtumat

Joojoo, kaikenlaiset sinkkutapahtumathan ovat meidän kaikkien mielestä kollektiivisesti ihan noloja ja hölmöjä ja iiiih en mä ainakaan sellaisiin menisi! Mutta jos nyt otetaan ihan rennosti, rauhoitutaan ja mietitään asiaa aikuisten oikeasti, niin kyllä muuten kannattaisi mennä.

Kumppanin löytäminen on ennen kaikkea demografinen haaste. Maailma on kirjaimellisesti TÄYNNÄ ihmisiä, jotka haluaisivat itselleen kumppanin. Haaste on siinä, että nämä kaikki ihmiset liikkuvat eri paikoissa eri aikoihin. Ja jos sattuvatkin samaan paikkaan, eivät ainakaan helpota toistensa urakkaa esimerkiksi vinkkaamalla lähikaupan jonossa edessään seisovalle viehättävälle kanssaihmiselle, että minäpäs olen kuule sinkku, mennäänkö kahville. Paikat ovat täynnä halukkaita sinkkuja, mutta jotenkin he eivät vain löydä toisiaan.

Kaikenlaiset sinkuille suunnatut tapahtumat ratkaisevat tämän ongelman kertaheitolla. Siellä on sinkkuja. Ne ovat samassa paikassa. Ne ovat kiinnostuneita tutustumaan. Siellä on usein kuulemma ihan kivaakin. MIKSET OLE JO SIELLÄ?!

7. Kysyminen: Tosielämän supertaito

kysy

Yksi tosielämän supertaidoista on kysyminen. Meillä ihmisillä on surullisenhassu kyky haluta asioita, mutta olla koskaan näkemättä konkreettista ja kohdistettua vaivaa niiden saamiseksi. Yksi valtavan upea työkalu, jonka jätämme jatkuvasti huomiotta, on kysyminen.

Kysyminen helpottaa elämäa sen kaikilla osa-alueilla. Kun haluaa uuden työpaikan, sitä kannattaa kysellä. Kun haluaa uusia business-ideoita, niiden perään kannattaa kysellä. Kun haluaa löytää mielenkiintoisia, vapaina olevia ihmisiä, heidän perään kannattaa kysellä. Suomalaisella mentaliteetilla tämä voi kuulostaa vähän sellaiselta jenkkipyrkyri-go-getter-meiningiltä, mutta se toimii.

Kaveripiirisi reunoilta löytyy varmasti useita varsin kiinnostavia ja viehättäviä sinkkuihmisiä, joilla heilläkin on halu löytää parisuhde. Vaan tiedätkö, keitä he ovat? Tapaatko heitä ikinä? Jos minun pitäisi nyt löytää elämääni seuraa, kysyisin ensisijaisesti ystäviltäni. Et sattuis hei tuntemaan ketään, kenen kanssa vois olla hauska meininki treffeillä ja kenen kanssa oltais mielestäsi jotenkin samankaltaisia? :)

8. Kehitä ihmisyyttäsi

ihmisyys

Tämän pointin haluan tuoda esiin, sillä siihen ei tunnu törmäävän oikein missään parisuhdeneuvovinkkimateriaaleissa. Tämä vinkki on tullut itsellenikin vähän yllätyksenä, todella positiivisena sellaisena. En etukäteen sellaista osannut epäillä (mikä on näin jälkeenpäin vähän noloa…), mutta inhimillisyyden opiskelu on vienyt lukuisten tuntemieni ihmisten viehätysvoiman aivan uusiin sfääreihin. Avaan hieman, mitä tarkoitan:

Me ihmiset olemme jatkuvasti ja toistuvasti hemmetin hankalia mulkkuja toisiamme kohtaan. Tämä ei tapahdu siksi, että olisimme itsessämme jotenkin mulkkuja ja ikäviä tyyppejä, ei todellakaan. Kaikenlainen mulkkuus vain tapahtuu, sillä sosiaaliset taidot ovat vaikeita, kommunikointi on vaikeaa, elämä on vaikeaa ja erityisesti läheiset ihmissuhteet ovat vaikeita. Yritämme kyllä kovasti, mutta kaikenlaista hämminkiä, vahinkoja ja draamaa syntyy helposti, kuten jokainen lienee itsekin kokenut.

Yllättävä, ei täydellinen, mutta varsin tehokas ratkaisu tähän on ollut inhimillisyystaitojen opiskelu. Inhimillisyystaidoilla tarkoitan asioita kuten muiden ihmisten ymmärtämistä, heidän hyväksymistään, läheisyystaitoja, ymmärrystä psyykeestä ja esimerkiksi mielenterveyden haasteista, muiden ihmisten tukemista ja voimauttamista sekä muita vastaavia taitoja. Saat varmasti kiinni siitä, mitä yritän sanoa.

Voi kuulostaa itsestäänselvältä, että olemalla muita kohtaan inhimillinen, on itsekin viehättävämpi. Käytännössä se ei itsestään selvää kuitenkaan ole. Inhimillisyystaitoja ja kaikenlaista tuollaista pehmoilua morkataan yllättävän paljon. Tuollainen ei muka ole tosielämässä toimivaa, vaan idealistista, lapsellista ja naiivia. Rohkenen olla todella vahvasti eri mieltä. Olemme kylmiä ja hankalia toisiamme kohtaan paljolti siksi, ettemme itsekään koe tulevamme hyväksytyiksi, tunnustetuiksi, nähdyiksi ja rakastetuiksi. Anna näitä asioita ihmisille, niin saat takaisin uskomattoman paljon.

Erityisesti miesten kanssa työskennellessäni törmään suorastaan klassiseen, ja uskomattoman haitalliseen ajatusmalliin “kilteillä miehillä ei ole vientiä“. Ei pidä paikkaansa niin tasan yhtään. Kilteillä miehillä on todellakin vientiä, sillä kiltteys on uskomattoman hieno ja tavoiteltava ominaisuus. Kiltteys vain usein sekoitetaan alistuvuuteen ja epävarmuuteen, sillä se usein esiintyy samoissa ihmisissä. Ne taas eivät kieltämättä ole varsinkaan miehillä mitään maailman kuumimpia ominaisuuksia. Kiltteys ja muut inhimillisyystaidot sen sijaan ovat niin kuumaa hottia, etteivät monet ehkä senkään vuoksi tunnu oikein händläävän niitä :s!

Lopuksi

Kaikki edellä listatut toimintatavat ovat tavalla tai toisella itsestäänselviä. Kuten sanottu, älä annan tämän häiritä. Harva meistä toteuttaa itsestäänselviäkään asioita elämässään kovin täydellisesti.

Jos saisin valita mielestäni tärkeimmät edellälistatuista tavoista, valitsisin numerot 1, 5 ja 8. Oma aktiivisuus yhdistettynä siihen, että olet hyvä tyyppi, on ollut voittamaton yhdistelmä kautta aikojen. Sitä se tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Uskon, että se on kaikkein paras ja varmin keino paitsi löytää vierelleen joku ihana ihminen, myös pärjätä elämässä muutoinkin. Muut ihmiset ja maailma muutenkin tykkää kovasti aktiivisista, hyvistä tyypeistä :) <3

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Jos teksti maistui, vilkaise myös samaa aihetta sivuava “8 hemmetin hyvää syytä, miksi et löydä parisuhdetta tai saa seksiä” -kirjoitus :)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia