Aitous tuoreissa ihmissuhteissa

aitous tuoreissa ihmissuhteissa

Olen viime päivinä mietiskellyt paljon sitä, millaisia asioita itsestään kannattaa paljastaa uusiin ihmisiin tutustuessa. Aihe on sikäli ajankohtainen, että olen paraikaa aloittamassa vaihto-opiskelua Espanjassa ja tutustun päivittäin useisiin uusiin ihmisiin. Koska monet näistä ihmisistä tulevat pyörimään kanssani seuraavat puoli vuotta, ei heihin tutustumista kannata tehdä hutaisten.

Olen kuitenkin tietyssä mielessä mielipiteitä jakava ja tunteita herättävä henkilö. Elän ja olen elänyt elämää, joka paikoin on toisista kiinnostavaa ja innostavaa, toisista taas epämiellyttävää ja väärää. Itsessään tämä ei ole vielä ongelma: Pystyn halutessani olemaan paljastamatta elämäntavoistani tai kokemuksistani niitä puolia, joiden olen huomannut jakavan mielipiteitä.

Paljastamatta jättäminen tuntuu kuitenkin todella väärältä ja epäaidolta. Arvostan ihmissuhteissa ennen kaikkea aitoutta ja rehellisyyttä, itsensä avaamista ja alttiiksi asettamista. Haluan suoda jokaiselle mahdollisuuden rakentaa kanssani juuri sellainen suhde, minkä kukin katsoo tarpeelliseksi, ja haluan tämän suhteen perustuvan aitoon tietoon, ei oletuksiin.

Haluan kuitenkin myös, että minusta pidetään mahdollisimman laajasti. Tämä on luonnollista ja ymmärrettävää, mutta konfliktoi myös aitoudenhaluni kanssa. Kun itsestään, ajatuksistaan, mieltymyksistään ja kokemuksistaan kertoo avoimesti, törmää aina välillä tilanteisiin, joissa joku ei pidäkään kuulemastaan.

Nyt joku ehkä ajattelee, että minulla on jotain todella synkkiä paljastuksia itsestäni, mutta tässä joudun tuottamaan pettymyksen. Yleisesti mielipiteitä jakavia aiheita ovat esimerkiksi kokemukseni ja kertomukseni avoimista– ja polyamorisista parisuhteista tai avoin ja kokeilunhaluinen elämäntapani (sen laajassa merkityksessä).

Koska tiedostan tämän, päädyn jatkuvasti uusissa tutustumistilanteissa painiskelemaan kahden vaihtoehdon välillä: Ollako aito ja jakaa mielipiteitä, vai ollako hiljaa ja pelata varman päälle?

Olen havainnut molempien vaihtoehtojen toimivan loistavasti, mutta johtavan hyvin erilaiseen lopputulokseen:

Jos pidän suuni kiinni ja esitän vähän värittömämmän puolen itsestäni, kykenen nopeasti luomaan lukuisia ihan kivoja, toimivia ihmissuhteita. Nämä voivat olla niin tuttava-, kaveri-, ystävä-, seksi- kuin parisuhteitakin. Näissä ei koskaan ole mitään sen kummempaa valittamisen aihetta, mutta tyypillisesti minulta löytyy vain kaksi sanaa kuvaamaan niitä: Ihan kiva.

Jos taas tuon esiin oman aidon itseni, ajatuksineni ja kokemuksineni, on lopputulos hyvin erilainen. Tällöinkin saan rakennettua nopeasti näitä “ihan kiva”-tasoisia suhteita, mutta niitä on aina huomattavasti vähemmän. Aina näyttää löytyvän ihmisiä, joille jotkin aiheet, joista avoimesti kerron ovat liikaa, jolloin he saattavat alkaa suhtautua minuun vältellen, väheksyen, kylmästi tai joskus harvoin jopa vihamielisesti.

Tämä on toki ikävää, mutta aidossa ja avoimessa lähestymistavassa on yksi jättiläismäinen etu, joka saa minut kerta toisensa jälkeen suosimaan juuri tätä vaihtoehtoa:

Olemalla aito, avoin ja rehellinen, paljastamalla itseni ja sisimpäni, näytän onnistumaan luomaan aina yhden tai muutaman aitoon tietoon, ymmärrykseen ja hyväksyntään perustuvan ihmissuhteen, joka ei ole vaarassa kaatua heti, kun pöydälle nousee jokin vähän herkempi asia. Näissä ihmissuhteissa vallitsee tyypillisesti se tietty yhteys osapuolten välillä, jota niin useasti kaipaamme. Niissä vallitsee avoin, rohkea, salliva ja hyväksyvä ilmapiiri: Kaikesta puhuminen on sallittua, mitään ei tuomita, mikään ei saa osapuolia ottamaan toisiltaan hyväksyntäänsä pois.

Tietysti tällaisten suhteiden täysimääräinen kehittyminen ottaa aikaa, mutta alkuun se pääsee tyypillisesti nopeasti. Kun luottamus ja hyväksyvä ilmapiiri on alunperin saavutettu, etenee kaikki muu yleensä nopeasti. Tällaisilla ihmissuhteilla itsensä ympäröimällä elämä on kovin mukavaa ja täyttävää. Jatkuva miinuspuoli on kuitenkin sen tiedostaminen, että lähiympäristöstä (esim. työporukka, harrastusporukka, opiskeluporukka) löytyy aina myös ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun vähemmällä lämmöllä, mikä on harvemmin kivaa.

Jos mietin, millaisten ihmisten kanssa haluan luoda merkityksellisempiä ihmissuhteita, vastaus tuntuu olevan aina sana: Hyväksyvien, rehellisten, välittömien, rohkeiden ja aitojen ihmisten kanssa. Näin on helppoa ajatella, enkä ole yksin näin ajatellessani. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin usein toinen: Lämpöä ja hyväksyntää kaipaa myös niiltä ihmisiltä, joiden kanssa ei ole kauheasti yhteistä ja joiden kanssa ei aio rakentaa mitään merkityksellisempää yhteyttä. Ja näin palataan jälleen alkuun: Kertoa vai ollako hiljaa?

Mitä mieltä ovat lukijat: Kumpaa tapaa kannatatte omassa elämässänne? Otatteko avoimen kirjan vai puhtaaksikirjoitetun ja nätin vihkosen muodon? Kumpi tapa tuntuu oikeammalta ja tyydyttävämmältä? Kummasta tavasta tuntuu koituvan enemmän iloa tai harmia?

(Visited 1 490 times, 1 visits today)

8 comments… add one

  • Hömppä Tam 9, 2014, 8:37 pm

    Hyvä kirjoitus jälleen! Jotain aiempaa juttuasi lukiessa pysähdyinkin miettimään, että haluan sun kaveripiirin, koska ajattelen monista asioista samalla lailla, mutta tiedän etten voi suurimmalle osalle omista kavereistani näitä juttuja paljastaa. Jotenkin tein hassun päätelmän et sulla on pakko olla rentoja kavereita :D. Itsellä välit menny pariin tyyppiin kokonaan tai viilenneet sen jälkeen kun olen paljastanut itsestäni asioita, juurikin näitä mainitsemiasi. Asian olen ratkaissut niin, että koulussa/töissä puhun vain turvallisista asioista ja muissa kaveripiireissä viihdyn sellaisten kanssa jotka hyväksyy sellaisena kuin olen.

    Usein kannattaa tunnustella vähän kevyemmin mitä henkilö mahtaisi pohtia asiasta, ja päättää sen perusteella uskaltaako avautua. Kevyempänä lähestymistapana voi käyttää esim ”luitko.. Mitä mieltä” ”yks tuttu xx, mitä mieltä..”.

    Jos sosiaalisia verkostoteorioita miettii, niin tehokkaintahan on pitää mahd paljon hyvän päivän tuttuja (heikkoja suhteita), jotka on toisistaan erillisiä.. Jne. Siinä mielessä voi olla fiksuinta hallita sosiaalisia verkostoja varsinkin ulkomailla ajattelemalla ne heikoiksi suhteiksi, joille riittää ”ihan kiva” taso. Siinä välttää kulttuuririskit samalla. Mutta toisaalta se mikä tapahtuu ulkomailla tod näk myös jää sinne, joten tuskin menetät suurempia olemalla oma itsesi, päinvastoin sitä voi saada hienoja oikeita ystäviä (tai sen hullun maineen).

    :)

    • Jevgeni Tam 9, 2014, 9:22 pm

      Moi, kiva kommentti!

      Pidän tuosta ”kevyestä kokeilusta”, en ole tullut ajatelleeksi itse. Pitänee kehittää jotain valmiita kepillä jäätä-kysymyksiä noista tietyistä aiheista, joista se rotko lähtee yleensä avautumaan :)

  • Amanda Tam 10, 2014, 1:23 pm

    Mitäpä jos päätöstä ei teekkään etukäteen? Mitä jos ei kerrokkaan itsestään heti kaikkea? Tutustumiseen kuuluu jakaminen ja vastaanottaminen, mutta kaikkea ei tarvitse paljastaa heti. Itseasiassa uusissa ihmissuhteissa tietty mystisyys tai salaperäisyys tekee siutä mielenkiintoisempaa. Vasta sitten, kun aikaa on kulunut hetki , voi miettiä löytyykö tämän ihmisen kanssa sellainen sävel, ja luottamus, että voi jakaa itsestä enemmän. Toki silloinkin voi tulla pettymyksiä, mutta totuus on, ettei kaikki voi miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekkaan. Se on helpottava ajatus. Minun mielestäni.

    • Jevgeni Tam 10, 2014, 1:36 pm

      Tuo on ehkä sellainen perinteinen lähestymistapa, mutta itseäni vaivaa siinä ehkäpä se, että halutessaan ”turvallisissa asioissa” on helppoa pysytellä todella, todella kauan. Voi olla, ettei koko aikanakaan oikein pääse selville, onko kyseessä sellainen ihminen, jonka kanssa on samalla aaltopituudella. Eli ilmeisesti minua vaivaa tässä ajatus siitä, että käytän paljon aikaa ihmiseen, jonka kanssa ei sitten saakkaan rakennettua mitään sen hienompaa ihmissuhdetta. Tämäkään ei itsessään ole ongelma, jos on tyytyväinen myös näihin ”ihan kivoihin” suhteisiin. Periaatteessa olenkin, mutta kyllä niitä syvempiäkin suhteita aina toivoo syntyväksi.

  • ayla Tam 21, 2014, 3:34 pm

    jäin miettimään, että millä perusteella valikoituu sitten tämä ihminen, jolle vaikkapa sinä näytät ”todellisen minäsi”? varsinkin, jos ajatellaan, että todennäköisesti kanssaeläjät ajattelevat hieman samoin, ja koittavat välillä taktikoida ihmissuhteita luodessaan.

    • Jevgeni Hel 1, 2014, 8:15 pm

      Moi! Pahoittelut vastauksen viivästymisestä, oon rikkonut jotain ja nyt kommentit ei ilmoittele itsestään :s

      Pääasiassa näytän tämän ”todellisen minäni” vähän kaikille, eli taktikoin varsin vähän. Monesti tällä on halutunlaisia tuloksia, mutta aivan liian usein se johtaa juuri siihen, että leimautuu täksi ”mielipiteitä jakavaksi tyypiksi”. Tämä todellinen minäni kun ei varsinaisesti ole linjassa sen kanssa, mitä meillä suomessa ollaan totuttu arvostamaan. Sun kanssa me ollaan esimerkiks tavattu töiden kautta, jolloin oon ollut verrattain hillitty, mutta vähän vapautuneemmissa tilanteissa oon aika paljon räväkämpi ihminen, ja se sitten ei ymmärrettävästi ihan kaikille maistu. Ja juuri tän toistuvuus saa sitten välillä pohtimaan, että mitä jos opettelisi sittenkin toimimaan toisin, mutta se sitten taas tuntuu niin kovin väärältä :s

  • Anne Hei 18, 2016, 9:26 am

    Hyvä kirjoitus. Itselläni on tapana olla oma itseni ja tällöin saada juuri niitä hyviä vahvoja ihmissuhteita elämään vaikkakin sitten hieman harvemmin. Aidot ihmiset, jotka uskaltavat olla oma itsensä ovat kiinnostavia ja luotettavia ja heidän kanssa viihtyy. Negatiivisena puolena pidän tässä sitä, että kun on aito ja avoin, niin on myös herkästi loukattavissa. Joissain tilanteissa, kun en ole tuonut itseäni aitona esille, ei ole sitten mitään suurempaa yhteyttä toisiin syntynytkään ja suhteet pysyneet pinnallisena. Kannatan aitoutta, avoimuutta, rehellisyyttä, toisen kohtaamista ilman ennakkoluuloja. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi pinnallisiin suhteisiin.

Leave a Comment