Ajatuksesi eivät ole ”pahoja” tai ”vääriä”

ajatuksesi eivät ole pahoja tai vääriä

Valmennuksissani usein esiin nouseva aihe on “pahojen” tai “väärien” ajatusten aiheuttama syyllisyys. Ihmisellä on ajatuksia, jotka hän kokee jotenkin “kielletyiksi” ja joista hän tuntee syyllisyyttä. Hän kokee, ettei sellaisia oikein saisi edes ajatella, mutta aina ei oikein osaa olla ajattelemattakaan.

Usein näitä ajatuksia ei kehdata paljastaa edes parhaille ystäville, sillä hei, mitä hekin sitten ajattelisivat minusta! Omia ajatuksiaan pidetään niin synkkinä, pelottavina tai outoina, ettei niiden paljastaminen tulisi kysymykseenkään. Harvan mieleen tulee, että ihan jokaisella meistä on omat tällaiset ajatuksensa.

Olen ottanut tavaksi kysellä ihmisiltä näiden ajatusten sisällöstä. Mitä he ajattelevat, kun he ajattelevat asioita, joista eivät kehtaisi oikein puhuakkaan?

Monet näyttävät suunnittelevan täydellisiä murhia. Joku pohtii sitä, miltä tuntuisi käydä lyömässä exänsä nyksää turpaan. Joku fantasioi kilpailevan jalkapalloklubin päämajan polttamisesta. Joku miettii sitä, miltä tuntuisi työntää toinen ihminen näköalatasanteelta alas tai suojatietä lähestyvän auton eteen.

Periaatteessa jokainen tajuaa, ettei tekisi tällaista oikeasti, mutta silti mukana saattaa kulkea ajatus: Mitä jos teenkin?

Minulle esimerkiksi tulee korkeilla paikoilla vieraillessa fiilis, että hei, mitä jos yhtäkkiä vain ottaisin ja hyppäisin täältä alas? Periaatteessa tiedän etten todellakaan hyppää, mutta “mitä jos hyppäänkin?”.

Ajatuksella ja teolla on kuitenkin suuri ero. Teko on konkreettinen, ajatus taas ajatukseksi jäädessään täysin vaaraton. Tästä syystä itsensä syyllistäminen pelkistä ajatuksista on täysin turhaa. Ajatuksilla on vain se voima, jonka niille suot. Niin kauan kun et oikeasti ala toteuttamaan sitä täydellistä murhaa tai työntämään ketään lähestyvän auton eteen, ajatuksistaan ei kannata itseään syyllistää. Sillä aiheuttaa itselleen vain täysin turhaa pahaa mieltä.

Tässä vaiheessa voi tietysti miettiä että hei, ovathan ne ajatukset sikäli pahoja, että ilman ajatusta ei olisi myöskään pahaa tekoa. Se on ihan totta. Juttu vaan näyttää olevan valitettavasti niin, että ihminen ei kykene ajatuksiaan kovin hyvin hallitsemaan. Vaikka kuinka yrität, lopulta päädyt ajattelemaan juuri sitä, mitä yrität olla ajattelematta. Tiedäthän sen kuluneen “älä ajattele jääkarhuja”-vitsin, jonka jälkeen päädyt aina ajattelemaan jääkarhuja? Mitä kovemmin yrität vältellä ajatusta (eli olla ajattelematta niitä jääkarhuja), sitä varmemmin se mieleesi hiipii. Parempi siis vain antaa olla.

Toinen yleinen syyllisyyttä ihmisissä aiheuttava aihe ovat seksifantasiat. Mitä jos olet parisuhteessa, mutta fantasioit seksistä sen ulkopuolisen henkilön kanssa? Mitä jos viihdytät itseäsi ajatuksilla seksistä toisen varatun ihmisen kanssa? Mitä jos fantasioit kaverisi tyttö- tai poikaystävästä? Entä työ- tai koulukaverista, johon sinun ei tosielämässä missään tapauksessa kannattaisi sekaantua? Entä jos kiihotut ajatuksen tasolla jostain, mistä ei “normaalin ja terveen” ihmisen periaatteessa kuuluisi kiihottua?

Vaikka monien mielestä tällaisissa ajatuksissa on jotain moraalisesti arveluttavaa, kannattaa pitää mielessä, että nekin ovat vain ajatuksia. Se, että fantasioit parisuhteen ulkopuolisesta seksistä ei automaattisesti tarkoita sitä, että lähtisit sitä todellisuudessa harrastamaan. Mitä paremmin ymmärrät tämän ajatuksen ja todellisen teon eron, sitä mielenkiintoisempaa ja nautinnollisempaa elämäsi tältä osin voi olla.  Seksuaalisuudestaan kannattaa nauttia täysillä. Omilla ajatuksillaan itsensä viihdyttäminen on täysin turvallista, joten ei ole mitään syytä olla sitä tekemättä.

Muutaman vuoden takainen ja mielestäni varsin loistava elokuva Inception perustui juonikuviolle, jossa ihmisen päähän unessa istutettu ajatus kasvaisi ajan myötä ja ajaisi ihmisen toimimaan halutulla tavalla. Elokuvassa DiCaprion näyttelemä päähenkilö onnistuu istuttamaan vaimoonsa ajatuksen, että todellinen maailma  ei olekaan todellinen, vaan unimaailma, josta herääminen edellyttää unessa kuolemista. Vaimo uskoo ajatusta, hyppää pilvenpiirtäjän ikkunasta ja kuolee.

Todellisen elämän itsemurhat johtuvat nekin usein hölmöistä ajatuksista. Kun itsemurhaa yrittäneitä henkilöitä on jälkeenpäin haastateltu, on huomattu, että valtaosaa niistä yritetään hetken mielijohteesta. Tarkoin harkitut itsemurhat ovat joko harvinaisuus, tai sitten ne vain onnistuvat paremmin. Hetken mielijohteesta yritettyjen itsemurhien taustalta on löytynyt ajatuksia kuten “Tässä elämässä ei ole minulle mitään”, “Kukaan ei rakasta mua, turhaan mä täällä elän”, “En kestä tätä elämää”, “Olen vain taakka kaikille, parempi kuolla pois”.

Valitettavaa on se, että kyseessä on tyypillinen alhaisen mielentilan ajattelu. Kun olemme alhaisessa mielentilassa eli ”pahalla mielellä”, näemme asiat huomattavasti synkempinä, kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Kun mielentilamme kohoaa, alkaa maailma vaikuttamaan taas ihan siedettävältä paikalta. Tästä syystä alhainen mielentila ei ole se hetki, jona kannattaa tehdä yhtään mitään sen suurempia päätöksiä. Monet itsemurhaa yrittävät soittavat yrityksensä jälkeen itse itselleen apua. Miksi? Koska tajusivat, ettei kuoleminen vielä ihan hirveästi sittenkään kiinnosta, että tulipas nyt tehtyä hölmö juttu siksi, että otti synkät ajatuksensa vähän liian todesta.

Valmennuksissani hämmentävän usein käsitelty aihe on eräs tietty pelko. “Pelottaa, että olen tulossa hulluksi”. Tilanne on tyypillisesti se, että henkilöllä on ollut jo pidemmän aikaa alakuloisuutta, synkkiä ajatuksia tai muuten vaan jotenkin epätavallisen ankea olo. Tässä ei itsessään olisi mitään  epänormaalia, sillä elämässä nyt toisinaan tulee synkkiä kausia (ja se on ihan okei!). Olemme kuitenkin luoneet tietyssä mielessä ikävän kulttuurin, jossa pahan mielen tunteminen on jonkinlainen virhe ja ongelma  ja paha mieli jotain, mistä on väkisin pyrittävä eroon. Tämän vuoksi kokevat ihmiset yhä enenevissä määrin syyllisyyttä ihan normaalista pahasta mielestä ja synkistä ajatuksista.

Kun tällaisen henkilön kanssa juttelee pidemmälti, ei mistään hulluudesta ole tietoakaan. Ihminen nyt vain on sattunut ottamaan todesta ajatuksen siitä, että aina pitäisi olla niin kovin iloinen ja onnellinen ja tasapainoinen. Ei pidä. Paha mieli on vain pahaa mieltä, joka poistuu tyypillisesti itsestään.

Kun todella tajuat sen, että ajatuksilla on vain se voima, jonka itse niille suot, alkaa elämä tuntumaan kovasti mukavammalta, reilummalta ja rennommalta. Teot voivat olla pahoja, ajatukset eivät ikinä.

Rakkautta ja mielenrauhaa sinulle toivoo,

Jevgeni

(Visited 2 871 times, 1 visits today)

1 comment… add one

  • Ella Maa 21, 2016, 1:09 pm

    Tuskinpa kukaan yrittää itsemurhaa vain, koska sattuu olemaan huono päivä. Useimmilla on raskaat syyt, miksi ovat kyseiseen ratkaisuun päätyneet ja monille se tuntuu ainoalta vaihtoehdoltä päästä tuskasta. Postaus antaa vaikutelman, että itsemurban yritys on hassun hölmöä pahan mielen toimintaa. Todella epärealistinen näkökanta.

Leave a Comment