Ajatuksia kuolemanpelosta ja keinoja sen vähentämiseen

Ajatuksia kuolemanpelosta ja keinoja sen vähentämiseen

Kuolemanpelko eri ilmenemismuotoineen on yksi niistä peloista, jonka moni meistä kohtaa. Käytän tässä kuolemanpelkoa eräänlaisena yläkäsitteenä, jonka alle lasken myös kuolemaan epäsuorasti liittyvät pelot, kuten pelon siitä, että elämä on tullut elettyä väärin, pelko siiitä, aikaa on jäljellä liian vähän ja pelko siitä, ettei jälkeemme jäävä (vaikutuksemme, perintömme ym.) ole aivan sitä, mitä olisimme halunneet. Lasken sen alle myös pelon itse kuolemisesta eli siitä, millä tavoin me tästä maailmasta lähdemme.

(PS. Katso myös uudempi videopohdiskeluni aiheesta kuolemanpelko tämän linkin takaa.)

En usko, että nämäkään pelot ovat sellaisia, joista voisi kasvaa kokonaan eroon. Tiedän kuitenkin sekä omista, että muiden kokemuksista, että niitä voi oppia sietämään paremmin ja että niiden ahdistavaa vaikutusta omaan elämään voi vähentää.

Vaikuttimia kuolemanpelon takana ja keinoja sen vähentämiseen

Listasin alle joitakin yleisiä kuolemanpelon takana vaikuttavia syitä. Lista ei missään tapauksessa ole täydellinen, mutta kuitenkin suuntaa-antava. Voit halutessasi käyttää sitä oman ajattelusi tukena.

Asioiden kesken jääminen

Se, että maalliset asiat jäävät kesken, on yksi kuolemanpelon takana olevista vaikuttimista. Samaistun tähän itsekin. Tätä syventää se, että moni itselleni tärkeä asia on sellainen, ettei se varsinaisesti valmistu koskaan. Syventävä tekijä on myös se, ettei kuoleman jälkeen enää välttämättä näe, kuinka elämän aikana aloitettu työ kulkee päätökseensä ja jää vaikuttamaan elämään jääneiden joukossa. En esimerkiksi itse tule koskaan näkemään kaikkia työni hedelmiä.

Olen onnistunut vähentämään tämän pelon vaikutusta elämääni suhtautumalla elämään eräänlaisena leikkinä tai pelinä, jonka sääntöihin jo alunalkaen kuuluu se, että peliaika on rajoitettu. Minun on tehtävä parhaani annetulla ajalla ja muu ei ole käsissäni. Tulee mieleen vertaus hiekkalaatikolla leikkivästä lapsesta, joka rakentaa hiekkalinnaansa aivan innoissaan, kunnes äiti huutaa tämän kotiin syömään, jolloin linnanrakennus jää kesken. Itse rakentaminen oli kuitenkin kivaa, joten työ ei valunut todellakaan hukkaan.

Elämän aikana tehdystä työstä iloitsee paitsi itse, on siitä todennäköisesti hyötyä myös ihmisille ympärillämme. On hienoa, että saa auttaa ja palvella muita, vaikka työ jääkin kesken.

Tuhlattu tai väärin eletty elämä sekä katumus eri muotoineen

Monissa elämäntaito-oppaissa törmää motivaatiokeinona käytettävään ajatusleikkiin:

Kuvittele, että olet kuolinvuoteellasi ja katsot elämääsi taaksepäin: Mikä tekemättä jättämäsi asia harmittaa eniten? Mitä tekisit toisin, jos voisit elää elämäsi uudestaan?

Tämä voi olla vahva motivaattori, sillä elämän heittäminen hukkaan on kieltämättä synkimpiä kuviteltavissa olevia ajatuksia. Se, mikä kenellekkin on hukkaan heittämistä, on tietysti yksilöllistä. Jonkun mielestä ilman perhettä ja lasten kasvattamista eletty elämä on hukkaan heitetty. Joku taas pitää hukattuna elämää, jossa ei saavuttanut haluamaansa työurallaan. Omasta mielestäni taas hukattu elämä on sellainen, jonka eli vain itseään varten, hyödyttämättä ympäristöään ja muita ihmisiä ratkaisevalla tavalla.

Tätä pelkoa voi vähentää näkemällä sopivin väliajoin jonkinlaista konkreettista vaivaa elämänsä tärkeiden arvojen ja tavoitteiden selkeyttämiseksi ja niiden eteen työskentelyksi. Itselläni on tapana kerran vuodessa luoda suorastaan kivuliaan kriittinen katsaus siihen, elänkö elämääni oikeasti haluamallani tavalla. Jos huomaan jonkin olevani vinossa (ja jossain määrin se tapahtuu joka kerta!), pyrin tekemään tarvittavia korjausliikkeitä ja viemään elämääni parempaan suuntaan.

Voi olla, etten ikinä saavuta sitä, mitä haluaisin. Tiedän ainakin yrittäneeni, mikä sekin osaltaan hieman hillitsee pelkoa.

Läheisten tunteet ja elämän jatkuminen

Kuolemassa voi hirvittää myös se, kuinka se vaikuttaa läheisiimme. Kuinka läheiset kokevat kuolemamme? Kuinka se vaikuttaa heidän elämänsä jatkumiseen?

Tätä pelkoa on kohdallani hillinnyt tieto siitä, kuinka yllättävänkin kestäviä ihmisolennot psyykeineen ovat. Vaikka läheisen ihmisen kuolema lienee synkimpiä asioita, joita voimme elämässä kokea, näyttävät ihmiset selviävän siitä keskimäärin ja pitkällä aikavälillä yllättävänkin hyvin. Läheisenkin kuolema onnistutaan usein hyväksymään ja siitä syntyneitä kokemuksia käyttämään jopa kasvattavana voimana omassa elämässä.

Tärkeistä ja mukavista asioista luopuminen

Mieleeni on jäänyt, kuinka kerran eräs mummo harmitteli sitä, kuinka hän ei pääse kuolemansa jälkeen enää lakaisemaan roskia ja pikkukiviä kotirappunsa edustalta. Vaikka kyseessä on varsin arkinen ja pieni asia, voi ihmisellä muodostua siihenkin tärkeä tunneside. Voin samaistua tuollaisista pikkuasioista luopumisen harmillisuuteen tunteen tasolla niin vahvasti, että silmät kostuvat tuota roskia rappunsa edestä lakaisevaa mummelia ajatellessa.

Buddhalaisessa filosofiassa menetyksen ja luopumisen pelkoa käsitellään kiintymättömyyden kautta. Jos mihinkään ei kiinny liiaksi ja jos kaiken ohimenevyyden pitää mielessään, on sen käsittely helpompaa.

Olen tästä tavallaan samaa mieltä, mutta tavallaan koen kiintymyksen niin kauniina tunteena, että mieluummin annan itseni kiintyä ja kärsin siitä seuraavaa luopumisen tuskaa, kuin olen kiintymättä ollenkaan. Toki nämä eivät täysin poissulje toisiaan. Asioihin voi kiintyä, mutta silti muistaa, että kaikki menee lopulta ohi. Haluan tehdä elämässä kivoja asioita ja pitää hauskaa niin kauan kuin voin, pitäen kuitenkin mielessä, että joskus se on ohi. Se on harmillista, mutta myös kaunista.

Siirtymä & tutusta ja turvallisesta luopuminen

Mielestäni yksi ihmiselämää eniten määrittelevistä peloista on luonnollinen tuntematonta kohtaan tuntemamme pelko. Pelkäämme tuntematonta siksi, että tuntemattomassa piilee aina riskejä ja vaaroja. Mitä jos muutosta seuraavat asiat eivät olekaan hyviä?

Kuolema voi olla elämämme suurin siirtymä kutakuinkin tutusta elämästämme johonkin aivan uuteen ja tuntemattomaan. Tämän tuntemattoman kohtaamisessa nousevat korkeaan arvoon ne uskomukset, joita kuolemaan liitämme. Uskotko kuoleman olevan vain tyhjyyttä ja pimeyttä? Uskotko, että saatat joutua helvettiin ikuisiin kärsimyksiin? Onko seuraava askel taivas tai paratiisi? Ehkä uudestisyntymä? Vai uskotko, että elämme kytkettyinä matrixmaiseen tietokonesimulaatioon? Mitä simulaatiossa kuoleminen tarkoittaa, todelliseen maailmaan heräämistä vai bittiavaruuteen katoamista?

Näillä uskomuksilla on valtava vaikutus siihen, kuinka koemme mahdollisen kuoleman. En ota kantaa varsinaisesti kenenkään uskomuksiin, mutta omalla kohdallani olen panostanut sellaisten uskomusten kehittämiseen, jotka antavat minun nähdä kuoleman jonain miellyttävänä ja myönteisenä asiana. Se on ainakin tähän asti onnistunut kovasti vähentämään kuolemanpelkoa.

Pettymys siitä, että elokuva jää kesken

Yksi omalla kohdallani kuolemanpelkoa hieman lisäävä tekijä on ajatus siitä, että elokuva, jonka elämänä tunnemme, jää kesken. Minua kiinnostaa kovasti esimerkiksi ihmiskunnan suuntaa ja tieteen kehitys. Olisi aivan upeaa nähdä, mihin olemme edenneet vaikkapa sadan vuoden kuluttua. Koska kuolema vääjäämättä siintää horisontissa (en aivan täysin usko transhumanismiin ja kuoleman välttämiseen tieteen avulla), en ehdi nähdä kaikkea haluamaani.

Tämä ajatus vaatii kieltämättä sulattelemista, mutta siinä auttaa kovasti muiden esimerkki. Niin moni ihminen luopuu elämästään arvokkaasti ja ihailua herättäen. Se tarkoittaa, että se on teoriassa mahdollista myös minulle ja siihen haluan myös pyrkiä.

Vääränlainen kuolema

Pelko siitä, että kuolee tavalla, jota ei pidä ollenkaan itselleen sopivana. Minun suurimpia pelkojani on se, että syttyy jonkinlainen sota ja kuolema koittaa sen tiimellyksessä. Ajatus vaikkapa pommitukseen kuolemisesta tuntuu niin uskomattoman turhalta, ettei sellaista todellakaan tekisi mieli kohdata. Vielä ankeammalta tuntuisi kuolema jonkinlaisella taistelukentällä, jossa ennen omaa kuolemaani ehtisi mahdollisesti aiheuttaa harmia myös muille ihmisille.

Jossain määrin tätä pelkoa voi hillitä sillä, että vie tietoisesti elämäänsä suuntaan, jossa vääränlainen kuolema muuttuu vähemmän todennäköiseksi. Jos vaikkapa potentiaalinen syöpäkuolema hirvittää, voi pelkoaan yrittää hillitä tuunaamalla elintapansa parempaan kuntoon. Syöpään kuolee vähemmän todennäköisesti, jos ei laita sisäänsä heikkolaatuista ruokaa tai kisko keuhkoihinsa liikaa sauhuja.

Kuinka paljon kuolemaa kannattaa pelätä?

Minulle esitettiin kuolemanpelkoon liittyen mielenkiintoinen kysymys. Miksi ajattelen, että kuolemanpelosta pitäisi päästä eroon? Eikö kuolemanpelko esimerkiksi suojaa meitä turhalta riskien ottamiselta ja sitä kautta vääriltä päätöksiltä ja esimerkiksi onnettomuuksiin joutumiselta?

Kyllä ja ei. Ihminen, joka kovasti pelkää kuolemaa, voi hyvinkin olla varovaisempi ja harkitsevampi ja siten ehkä todellakin elää pidemmän ja miellyttävämmän elämän. Tähän ei kuitenkaan teknisesti ottaen vaadita varsinaisesti kuolemanpelkoa, sillä kykenemme toimimaan myös järjen varassa. Järkeilyä voi ja kannattaakin mielestäni käyttää ensisijaisena elämää ohjaavana voimana. Pelot ja vaistot ovat nekin ehdottoman käyttökelpoisia, mutta usein johtavat myös harhaan. Koska monien kohdalla ne ovat ylivirittyneitä, saattaa niihin liiaksi tukeutuminen johtaa liialliseen itsesuojeluun ja sitä kautta oman elämänsä rajoittamiseen liiallisella ja kielteisellä tavalla.

Varsinkin aktiivinen pelkääminen johtaa stressin syntymiseen, joka taas pitkäaikaisesti tai kroonisesti esiintyessä kuluttaa kehojamme ja tarkoituksenvastaisesti vie meitä nopeammin lähemmäs kuolemaa. Tämä on suurimpia syitä, miksi itse valitsen ja pyrin suhtautumaan elämään verrattain rennosti. Otan jonkin verran turhiakin riskejä, mutta liialliselta stressiltä ja pelkäämiseltä suojaudun ihan hyvin.

Millaisia kokemuksia ja ajatuksia sinulla on?

Toivottavasti tekstistä oli iloa ja toivottavasti se synnytti jonkinlaisia ajatuksia. Niitä olisi mielenkiintoista kuulla, joten jätä ihmeessä kommentti tai pari. Mitä pelkäät kuolemassa, entä kuinka olet onnistunut vaikuttamaan kuolemanpelkoosi tai lisäämään mielenrauhaa?

Ja vaikka seuraavat eivät kuolemaan aivan liity, liittyvät ne elämän elämiseen miellyttävällä tavalla. Jos elämän eläminen täysillä nappaa ja itsevarmuuden puute on toisinaan esteenä, niin vilkaise Eroon ujoudesta -kirjani ja Itsevarma Minä -kurssini. Lämmin kiitos jo etukäteen :)!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 7 396 times, 3 visits today)

5 comments… add one

  • Hanna Tam 8, 2014, 7:11 am

    Tämä on kyllä semmoinen asia mikä minulla näin äidin näkökulmasta on kokoajan ajatuksissa mukana. Vaikka sitä kokoajan yrittää ajatella juuri niin kuin tekstissäsi kirjoitat, niin lapseen oman vanhemman menettäminen jättää aina jälkensä. Tämän tiedostaminen taas ei auta yhtään siihen itse pelon poistamiseen. Jotenkin sitä vaan yrittää elää sen tunteensa kanssa. Äidin elämä on täynnä (turhia?) huolia.

  • Anne Hel 9, 2014, 7:17 pm

    Erinomainen teksti ja hienoa, että otit tämänkin aiheen esiin. Tämän lukeminen toi jotenkin rauhallisemman ja paremman olon muuten vähän alakuloiseen sunnuntaipäivään.

    Yleisesti suuret kiitokset hienosta blogista. Hyviä aiheita ja kirjoitat mukavalla tavalla: helposti luettavaa, mutta kuitenkin täyttä asiaa. Hyvää jatkoa! :)

  • Jesse Hel 10, 2016, 12:11 am

    Kiitos tästä. Tämä lohdutyi mua paljo ku tapana pelätä kuolemaa

  • Katja Hei 28, 2016, 1:47 am

    Kiitos. ❤

Leave a Comment