Kuolemanpelko ja ajatuksia sen vähentämiseen

kuolemanpelko

Kuolemanpelko tarkoittaa kuolemaa tai kuolemista kohtaan koettua pelkoa. Sitä voidaan pitää yhtenä inhimillisimmistä ja perusteellisimmista peloista, joita ihminen elämänsä aikana kohtaa. Pelko on varsin ymmärrettävä, sillä kuolemaan liittyy useita pelottaviksi ja ahdistaviksi koettuja asioita. Tässä tekstissä käsittelen näitä asioita ja nostan esiin näkökulmia, jotka saattavat auttaa joitakuita oman kuolemanpelkonsa kohtaamisessa.

(Olen pohdiskellut kuolemanpelkoa myös videomuodossa. Video ei ole erityisen laadukas, mutta voi olla, että siitäkin voi saada jotakin irti. Sen voi katsoa tämän linkin takaa.)

Vaikuttimia kuolemanpelon takana ja näkökulmia sen vähentämiseen

Kuolemanpelkoa voivat lisätä monet eri kuolemaan liittyvät asiat. Alle olen listannut joitakin yleisiä syitä kuolemanpelon muodostumiseen. Lista ei ole täydellinen, vaan suuntaa-antava. Voit halutessasi käyttää sitä omien pohdintojesi tukena.

Asioiden kesken jääminen

Kuolemanpelko voi syntyä esimerkiksi ajatuksesta, että kuolemamme vuoksi “maanpäälliset” asiamme jäävät ikään kuin kesken. Tällaisia asioita voivat olla erilaiset täyttymättä jäävät unelmat, itselleen tärkeät projektit sekä tietenkin ihmissuhteet. Ahdistusta voi herättää myös ajatus, että vaikka meille tärkeät asiat lopulta valmistuisivatkin, emme ole itse sitä näkemässä.

Tämän nimenomaisen ahdistuksen vähentämiseen liittyen olen joskus kuullut mielenkiintoisen vertauksen. Aajattele lasta, joka innokkaasti rakentaa hiekkalaatikolla isoa linnaa. Hän nauttii tekemisestään, kunnes äitinsä huutaa hänet kotiin syömään. Linna jää kesken lapsen poistuessa. Kuitenkaan se, että linna jäi kesken, ei tarkoita, etteikö lapsi olisi nauttinut täysillä sitä tehdessään. Tärkeintä ei ehkä ollutkaan linnan valmistuminen, vaan se, että sitä tehdessä oli kivaa.

Samaa ajatusta voi pyrkiä soveltamaan myös oman elämämme projekteihin. Ehkäpä jotkin niistä eivät valmistu, mutta ainakin niitä tehdessä oli kivaa. Lisäksi olemme ihmisinä kivuliaan tietoisia siitä, että aikamme on joka tapauksessa rajattua, ja että jotkin projektimme tulevat melko todennäköisesti jäämään kesken. Se ikään kuin kuuluu pelin henkeen.

Lohduttava ajatus voi olla myös se, että monista elämämme projekteista on hyötyä paitsi itsellemme, myös muille. Vaikka itse poistummekin elämästä, voivat tekemämme asiat silti jollain tavoin parantaa muiden ihmisten elämää.

Tuhlattu tai väärin eletty elämä sekä katumus eri muotoineen

Kuolemanpelko voi perustua myös ajatukseen siitä, että olemme eläneet elämämme jotenkin väärin, tai että olemme tuhlanneet aikamme epäolennaisiin asioihin. Kuoleman lähestyessä meillä taas ei ole enää aikaa eikä voimavaroja muuttaa mitään.

Parhaiten tätä pelkoa vastaan voi käydä vielä silloin, kun olemme nuoria ja voimakkaita. Jos opettelemme jo varhain sen, mitkä asiat ovat meille arvokkaita ja tärkeitä, voimme pyrkiä tekemään elämässämme sellaisia valintoja, joita emme kadu myöhemmin. Tämä on toki paljon helpommin sanottu, kuin tehty. Ajatus on kuitenkin arvokas, sillä moni ihminen elää elämäänsä kuin ajelehtien suunnasta toiseen, onnistumatta varsinaisesti vaikuttamaan siihen, millaista hänen elämästään tulee. Omien arvojen ja tavoitteiden kirkastaminen voi olla yksi keino, jonka avulla voi pyrkiä elämään mielekkäämpää elämää, jota myöhemmin, kuoleman kasvojen edessä, ei kadu ainakaan ihan hirveästi.

Läheisten tunteet ja jaksaminen

Kuolemanpelko voi perustua myös huoleen siitä, kuinka kuolemamme vaikuttaa läheisiimme. Kuinka läheiset kokevat kuolemamme? Kuinka se vaikuttaa heidän elämänsä jatkumiseen? Tuleeko kuolemamme olemaan heille vaikea paikka? Entä pärjäävätkö läheisemme omassa elämässään, jos emme ole heitä tukemassa?

Omalla kohdallani tätä pelkoa hillitsee se, että olen sekä omassa elämässäni, että työssäni kohdannut paljon ihmisiä, jotka ovat menettäneet jonkun läheisensä. Useimpia heistä on yhdistänyt se, että läheisen menettämisen jälkeen heidän elämänsä on tosiaan jatkunut. Läheisen kuolema ollaan onnistuttu hyväksymään, eikä siihen liittyvät surun ja kaipauksen tunteet ole tuhonneet näiden ihmisten elämää, vaan jopa lisänneet siihen jotakin.

Voi olla, että tässä meiltä kysytään ikään kuin luottamusta siihen, että läheisemme selviävät myös ilman meitä. Varmoja emme asiasta voi luonnollisestikaan olla, mutta näyttää siltä, että useimmat ihmiset selviävät läheistenkin kuolemasta, vaikka se vaikeaa onkin.

Tärkeistä ja mukavista asioista luopuminen

Mieleeni on jäänyt, kuinka kerran eräs mummo harmitteli sitä, kuinka hän ei pääse kuolemansa jälkeen enää lakaisemaan roskia ja pikkukiviä kotirappunsa edustalta. Vaikka kyseessä on varsin arkinen ja pieni asia, voi ihmisellä muodostua siihenkin tärkeä tunneside. Samaistun tuollaisista pikkuasioista luopumisen harmillisuuteen niin vahvasti, että silmät kostuvat tuota roskia rappunsa edestä lakaisevaa mummelia ajatellessa.

Jonkinlainen näkökulma tähän on se, että merkityksellisyyden tunne on elävän psyykeemme tuotos. Koemme jotkin asiat tärkeiksi eläessämme, mutta kuolema vapauttaa meidät ajattelusta ja siten myös kokemasta asioita merkityksellisiksi. Jos taas jonkinlaista kuolemanjälkeistä elämää sattuukin olemaan, voidaan olettaa, että sieltä löydämme uusia itsellemme merkityksellisiä asioita.

Siirtymä. Tutusta ja turvallisesta luopuminen

Yksi keskeisimmistä, inhimillisistä peloista on pelkomme tuntematonta kohtaan. Tämä ei liity vain kuolemaan, vaan tyypillistä on, että varomme kaikkea tuntematonta. Tämä on rationaalinen ja luonnollinen pelko, sillä tuntemattomassa piilee aina riski siitä, että lopputulos ei ole toiveidemme mukainen.

Kuolema taas voidaan nähdä siirtymänä tutusta tuntemattomaan. Nykyaikaisinkaan tiede ei ole vielä paljastanut sitä, mikä meitä kuolemassa odottaa. Ehkä ei mikään, ehkä jonkinlainen kuolemanjälkeinen elämä, ehkä jokin muu olemisen taso. Keskeistä on kuitenkin se, että me emme yksinkertaisesti tiedä. Kuolema on meille yhä suuri tuntematon.

Koska varmaa tietoa ei ole, joudumme tukeutumaan omiin uskomuksiimme. Yksi uskoo siihen, että kuolema on tietoisuuden katoamista, kuin rauhallista unta. Toinen uskoo taivaaseen, kolmas uudestisyntymiseen, neljäs taas siihen, että elämme simulaatiossa. Erilaiset uskomukset voivat joko lohduttaa tai ahdistaa. Moni esimerkiksi pelkää kuolemaa siksi, että pelkää joutuvansa kristilliseen Helvettiin.

Eräs näkökulma kuolemanpelon vähentämiseen voikin olla se, että pyrkii löytämään itselleen sellaisia uskomuksia, joissa kuolema on kuvattu itselleen mielekkäällä ja lohduttavalla tavalla.

Pettymys siitä, että elokuva jää kesken

Moni ihminen kokee vahvaa tiedonjanoa ja haluaisi tietää, millaiseksi maailma tulee muuttumaan. Kuolema saattaa pelottaa siksi, ettemme kuolemamme jälkeen pääsekään enää olemaan osallisina tässä suuressa elokuvassa.

Olen itse esimerkiksi todella kiinnostunut tieteestä ja yhteiskuntien kehittymisestä. Haluaisin kovasti nähdä, millainen maailma tulee olemaan sadan, viidensadan tai tuhannen vuoden kuluttua. Harmittaa, että joudun jättämään tämän maailman kiinnostavimman elokuvan kesken.

Toisaalta olen kohdannut myös ihmisiä, jotka kokevat elämän päätymisen helpotuksena tästä samasta syystä. He saattavat kokea maailman olevan menossa niin huonoon suuntaan, että lähtö tästä maailmasta on lopulta helpotus.

Vääränlainen tai huono kuolema

Kuolemanpelko voi perustua merkittävissä määrin myös siihen, että itse kuoleminen osoittautuu kamalaksi. Jotkut nukkuvat rauhassa pois, kun taas jotkut kituvat vuosien ajan, ennen kuin kuolema lopulta heidät korjaa. Moderni lääketiede on toisaalta mahdollistanut kuoleman helpottamisen kovistakin kivuista huolimatta, mutta toisaalta se on mahdollistanut ihmisen hengissäpitämisen niin pitkiä aikoja, ettei sitä voida pitää enää inhimillisenä. Esimerkiksi sairaaloiden vuodeosastojen muistisairaita vanhuksia nähneenä on vaikeaa ajatella, että elämä olisi aina kuolemaa parempi ratkaisu.

Epämiellyttävä ajatus on se, että ikäviä tapoja kuolla on huomattavasti enemmän kuin mukavia. Kuoleman toivotaan yleisesti ottaen olevan nopeaa ja kivutonta, mutta valitettavan usein tämä ei toteudu. Onkin ymmärrettävää, että huono kuolema pelottaa.

Jonkinlainen näkökulma tähän voi olla se, että vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa olessamme voimme omalla toiminnallamme edes hieman vähentää ikävän kuoleman todennäköisyyttä. Tällä tarkoitan esimerkiksi terveellisten elämäntapojen noudattamista, mikä saattaa hyvyssä lykyssä ehkäistä esimerkiksi joidenkin tautien ilmaantumista ja siten suojata meitä niihin kuolemiselta.

Kuinka paljon kuolemaa kannattaa pelätä?

Minulle esitettiin kuolemanpelkoon liittyen mielenkiintoinen kysymys. Miksi ajattelen, että kuolemanpelosta pitäisi päästä eroon? Eikö kuolemanpelko esimerkiksi suojaa meitä turhalta riskien ottamiselta ja sitä kautta vääriltä päätöksiltä ja esimerkiksi onnettomuuksiin joutumiselta?

Tämä on mielestäni hyvä argumentti ja olen sen kanssa sinänsä samaa mieltä. Teknisesti ottaen emme kuitenkaan tarvitse varovaisuuteen varsinaista kuolemanpelkoa, sillä vaarojen välttäminen onnistuu myös ajattelun ja tiedon avulla. Kärjistäen: minun ei tarvitse kokea intensiivistä kuolemanpelkoa, jotta tietäisin, että autolla ei kannata kaahailla vilkkaasti liikennöidyssä keskustassa. Ajattelu ja järkeily riittää.

Järkeilyä voi ja kannattaakin mielestäni käyttää ensisijaisena elämää ohjaavana voimana. Pelot ja vaistot ovat nekin ehdottoman tärkeitä, mutta voivat johtaa myös harhaan. Koska varovaisuuden ja riskinsietokyvyn määrä vaihtelee yksilöllisesti, on tuloksena myös sitä, että jotkut ihmiset varovat ja pelkäävät myös asioita, joiden pelkäämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkki tästä ovat mm. sosiaalisten tilanteiden pelot.

Korostuneen pelokkuuden vaarallinen oheisvaikutus on myöskin toistuva tai kroonistuva stressi, joka kuluttaa kehoamme ja tarkoituksenvastaisesti vie meitä nopeammin lähemmäs kuolemaa. Tämä on suurimpia syitä, miksi itse pyrin suhtautumaan elämääni verrattain rennosti. Vältän toki turhia riskejä, mutta en halua elää jatkuvassa pelossa siitä, että jotakin kamalaa odottelee jokaisen nurkan takana.

Lämmin kiitos lukemisesta!

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Kuolemanpelko ja ajatuksia sen vähentämiseen” on ilmestynyt 7.1.2014 ja sitä on päivitetty 29.4.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta. Mukavia lukuhetkiä!

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

viehtymys

Deittailun haasteet: Viehtymys ei synny hetkessä

Yksi aikuisten deittailun suurimmista haasteista on deittailijoiden kiireisyys. Ihmisten tapaamiselle ei tahdo riittää oikein aikaa ja siksi uusia ihmisiä tavataankin varsin harvoin ja lyhyesti. Tämä on ongelma, sillä viehtymys toiseen ihmiseen ei yleensä ole hetkessä syntyvä tunne.

Lue lisää »