Lyhyt oppimäärä empatiakyvyn kasvattamiseen

Lyhyt oppimäärä empatiakyvyn kasvattamiseen

Olen kuulemma sellainen hemmetin ärsyttävä ymmärtäjä. Tiedäthän, se porukan tyyppi, joka ei malta olla avaamatta sen ihmisryhmän mielenmaisemaa, jota kulloinkin jossain sosiaalisessa tilanteessa satutaan haukkumaan. Olen viimeisenkin kuukauden sisällä puolustanut keskusteluissa muistaakseni ainakin huumeidenkäyttäjiä, väkivaltarikollisia, sosiaalipummeja ja Kaisaniemenpuistossa ohikulkijoille uhoavia somalijengejä.

En tee tätä siksi, että olisin jotenkin erityisen hyvä tyyppi tai siksi, että erityisemmin tykkäisin näistä mainituista porukoista. En ole enkä tykkää. En ole luonnostani edes kovin empaattinen. Pikemminkin olen luonteeltani aika tasainen kaveri. Muiden hyvinvointi toki kiinnostaa, mutta en ole kovin altis sellaisille isoille tunteidenpurkausreaktioille.

Olen kuitenkin oppinut viime vuosina valtavasti ymmärrystä ja empatiaa. Olen kokenut omalla kohdallani todella vahvasti sen, että empatiaa todellakin voi oppia. Ja sen oppiminen on tapahtunut tasan yhdellä ja ainoalla tavalla: Tietoa lisäämällä.

Olen sekä oman sosiaalisen elämän lisääntymisen myötä, että tämän elämänhallinta-yritykseni myötä kuullut jos jonkinlaisia tarinoita ja kohdannut kaikenlaisia ihmisiä, olen ikään kuin päässyt vilkaisemaan “kulissien taakse”. Olen oppinut ymmärtämään ensimmäisiä kertoja niitä asioita, joista ennen olisin oikopäätä todennut että “siis mä en todellakaan tajuu, miks joku haluu olla tommonen“. Nyt tajuan välillä liiankin hyvin. Ihmiset eivät pääosin ole hankalia ja ikäviä tyyppejä huvin vuoksi, vaan heistä tulee sellaisia usein aika rankkojenkin kokemusten vuoksi.

Kokonaisia ihmisryhmiä on hämmentävänkin helppoa demonisoida ja väheksyä jos niiden taustatekijöistä ei ymmärrä mitään. Tiedäthän, kaikki juopot ja narkkarit ovat aiheuttaneet itse ongelmansa, pakolaiset ovat täällä vain elintason perässä, väkivaltavangit ovat kaikki sairaita psykopaatteja ja niinedelleen.

Nykyään tunnen esimerkiksi muutamia nykyisiä ja entisiä juoppoja ja narkkareita, olen tavannut parit pakolaiset ja parin entisen vanginkin kanssa on heitetty läpät. Ja kun hetkenkin viitsii vähän keskustella ja perehtyä, oppii aika nopeasti huomaamaan, ettei se todellisuus ole ihan niin yksioikoinen. Ja hupsistakeikkaa, ymmärtäjä on syntynyt. Enkä tiedä, onko se aina hyvä asia.

Tätä on ikävä sanoa, mutta liika ymmärtäminen tuntuisi olevan monesti jonkinlainen sosiaalinen virheliike. Kun porukalla on hyvä meininki päällä ja dissauskoneeseen on saatu hyvin kierroksia jotain narkkaria, väkivaltavankia tai vaikkapa himouskovaista haukkumalla, ei siihen mitään ymmärtäjää kaivata. Ymmärtäjä kun pilaa ne hyvät fiilikset, joita “meidän kunnollisten ihmisten” heimo ilmeisesti saa siitä, kun pääsee sosiaalisesti hyväksytyllä tavalla kusemaan jonkun “vääränlaisten ja pahojen” heimoon kuuluvan päälle.

Enkä “meistä” ja “niistä” puhuessani puhu siitä, että onpas kamalaa kun joku rajat kiinni-ryhmää fiilistelevä isänmaantoivo-porukka haukkuu mielestään vääränvärisiä. Puhun valitettavasti vähän kaikista meistä, tietysti myös itsestäni. Älykkäiden ja koulutettujenkin ihmisten porukoissa rakastetaan tätä samaa joukkolynkkausta. Lynkattavaksi vain joutuvat milloin elämänkoululaiset, milloin homeopaatit ja rokotekriitikot, milloin persujen kannattajat ja milloin ketkäkin, yleensä älyllisesti vähempiarvoisena ja siksi dissauksen kohteeksi sopivana ryhmänä pidetyt kohteet. Joukkolynkkaus on niin hemmetin kivaa, että aika harva malttaa siitä erossa täysin pysyä.

Joukkolynkkaus on mukaansatempaavuudestaan huolimatta kuitenkin verrattain mulkkua hommaa. Vaikka kenen tahansa muun lailla edelleen huomaan ajautuvani milloin mihinkin lynkkausporukkaan, niin ei siitä kyllä mikään hyvä fiilis tule. Siksi olen pyrkinyt entistä avoimemmin mielin perehtymään myös niiden ihmisten taustatarinoihin, joista ennen olisin mukavaa ylemmyydentuntoa tuntien todennut, että “ei voi ymmärtää miks joku on tommonen”.

Ja homma näyttää toimivan. Ymmärryksen lisääntyessä empatia kasvaa. Jokainen käy läpi taistelua, joka ei välttämättä näy ulospäin. Se on ihan hyvä muistaa. Empatia on kiva taito ja sitä taitoa voi hankkia helpohkosti, ihan vain tietoa hankkimalla. Nyt vain pitäisi ilmeisesti oppia sen jonkinlaisesta omaamisesta huolimatta pitämään suu kiinni oikeissa paikoissa ja lakata olemasta se ärsyttävä ymmärtäjä. Tai jotain.

Mihin ihmisryhmään liittyen sinä voisit kasvattaa empatiakykyäsi? :—)

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia