Kun et vain saa sinulle tärkeää asiaa aikaiseksi, vaikka tiedät, mitä tulisi tehdä

JUMITUS

Elämässäsi on jotain tärkeää, joka sinun tulisi hoitaa. Ehkäpä se on unelmien työpaikan hakeminen, ehkäpä ihastuksen pyytäminen ulos, ehkäpä asunnon ostaminen tai myyminen tai jokin muu yhtä tärkeä asia.

Olet todennäköisesti läpikäynyt kyseisen teon monta kertaa mielessäsi. Tiedät tasan viimeistä piirtoa myöten, mitä sinun tulisi tehdä. Tiedät, että sinulla on tekemiseen tarvittava tieto ja osaaminen. Et vain saa itseäsi liikkeelle. Mistä se johtuu?

Tässä tekstissä haluan esitellä yhden mahdollisen syyn siihen, miksi et saa jotain tehtyä, vaikka sen tekeminen olisi sinulle hyvinkin tärkeää ja vaikka tasan tietäisit, kuinka se tehdään.

Kyseessä on ilmiö, jota kutsun epätodellisen rajaksi.

Kyse on siitä, ettet ole tehnyt kyseistä asiaa tarpeeksi useaan kertaan, jotta sen tekeminen olisi sinulle tuttua. Ehkäpä et ole tehnyt sellaista vielä kertaakaan. Koska sen tekeminen ei ole sinulle käytännössä tuttua, tunnet kyseisen asian vain mielikuvien tasolla. Konkreettista ja tarkkaa omakohtaista kokemusta sinulla ei siitä ole. Ja koska tätä kokemusta ei ole, tuntuu kyseisen asian tekeminen epämääräisen pelottavalta. Usein tämä pelko ei ole selkeän viiltävä pelko, jota tunnet joissain muissa tilanteissa, vaan pikemminkin hillitty, epämääräisen ahdistava tunne.

Olet siis ikään kuin jumissa tutun ja sitä kautta todellisen ja tuntemattoman eli epätodellisen rajalla.

Mistä tämä epätodellisuuden rajalla koettu pelko oikein johtuu? Miksi suurten asioiden tekeminen ensimmäistä kertaa pelottaa?

Ihminen näyttää luonnostaan pelkäävän tuntematonta. Se on usein järkevää, sillä tuntemattomassa piilee riski, tuntematon saattaa olla vaarallista. Välttelemällä tuntematonta me ikään kuin suojelemme itseämme mahdollisilta vaaroilta.

Epätodellisen rajalta taas alkaa epämääräisyys. Kun teet jotain ensimmäistä kertaa, et voi olla sataprosenttisen varma, kuinka kaikki tuleekan lopulta sujumaan. Mitä jos jokin meneekin vikaan? Osaat ehkä rationaalisesti nähdä asian olevan oikeasti vaaraton ja että se menee todennäköisesti hyvin, mutta tämä auttaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Tunne voittaa helposti järjen.

Mikäli odotat, että paljastaisin jonkin taikatempun, jolla tämän epätodellisen rajaan liittyvän pelon voisi voittaa, tuotan nyt pettymyksen. En ole keksinyt sellaista temppua, mikäli sellaista edes on. Minulla on kuitenkin esitellä kolme toimintamallia, joita olen itse käyttänyt menestyksekkäästi epätodellisen rajan kohtaamiseen:

Toimintamalli 1: Huolipäiväkirjan kirjoittaminen

Epämääräiseen liittyy usein huoli kaikesta siitä, mikä voi mennä huonosti. Emme usein edes ilmaise verbaalisesti niitä kaikkia vaihtoehtoja, kuinka asiat voivat mennä huonosti, vaan tyydymme epämääräisellä tasolla ajattelemaan, että niitä vaihtoehtoja on lukemattomia (ja joku niistä ihan varmasti toteutuu…).

Tähän tuo helpotusta ns. huolipäiväkirjan pitäminen. Huolipäiväkirjaan voit vapaasti kirjoitella (kenenkään muun ei tarvitse nähdä tekstejäsi) kaikista niistä fiiliksistä, jotka kyseiseen asiaan liität. Aivan sama kuinka oudoilta tai älyttömiltä ne ehkä omastakin mielestäsi kuulostavat, niistä kannattaa silti kirjoittaa. Kirjoittaminen nostaa esiin uusia ajatuksia ja oivalluksia sekä osoittaa monia pelkoja turhiksi. Se, mikä tuntui uhkaavalta pyöriessään päässäsi, tuntuu paperille kirjoitettuna paljon pienemältä ja hallittavammalta.

Jos et aivan saa kiinni siitä, mistä aloittaa, voit aloittaa esimerkiksi listaamalla ne pelon aiheet, jotka ovat tällä hetkellä asiaan liittyen tiedossasi, tai esimerkiksi kirjoittaa pahimmasta mahdollisesta skenaariosta, joka teostasi voi seurata. (Tai mikset kirjoittaisi myös parhaasta mahdollisesta tai todennäköisimmästä skenaariosta…)

Toimintamalli 2: Muiden kokemusten läpikäyminen

Et mitä todennäköisimmin ole ensimmäinen ihminen maailmassa tai edes tuttavapiirissäsi, joka joutuu kohtaamaan kyseisen tilanteen. Moni muu on joutunut kohtaamaan sen ennen sinua ja todennäköisesti oppinut kokemuksestaan kaikenlaista. Itseäni tällaisten tyyppien kokemuksien kuuntelu ja niiden pohdiskelu auttaa usein kummasti epämääräisyyden tunteen ja siihen liittyvän pelon vähentämisessä. Selvitä siis, ketkä ovat kokeneet saman aiemmin ja lueskele, kuuntele ja keskustele heidän kanssaan aiheesta.

Toimintamalli 3: Väkisin pelkoja kohti käyminen

Kolmas toimintamalli on ehkä tehokkain, mutta samalla brutaalein. Siinä kyse on yksinkertaisesti siitä, että teet mitä tehtävä on siitä huolimatta, että se tuntuu epämiellyttävältä. Suosittelen tätä siksi, että valtaosa epämääräiseen ja tuntemattomaan liittyvistä peloista näyttää yleensä osoittautuvan pääasiassa tyhjiksi ja ylimitoitetuiksi. Todella harva asia menee niin huonosti, kuin mitä usein etukäteen ajattelemme. Yleensäkin mitään ikävää tapahtuu niin harvoin, että nykyään uskaltaudun suuresta määrästä kokemuksia viisastuneena kohtaamaan tuntemattoman lähes vailla minkäänlaista etukäteisajattelua. Yleensä siinä käy ihan riittävän hyvin (Tämä on toki laiha lohtu niinä harvoina hetkinä kun ei käy ollenkaan hyvin, mutta eipä elämässä voi kai alamäkiä täysin välttääkään).

Tehokkainta on tietysti yhdistää kaikki nämä kolme. Lopulliseen repäisyyn valmistautuminen huolipäiväkirjojen ja kokemusten kuuntelun avulla vaikuttaa helpottavasti lopulliseen repäisyyn. Toki tämä vaatii pienen määrän vaivaa, mutta on kyllä sen arvoista. Erityisesti, kun vertaa siihen, että jättäisit sinulle tärkeän asian kokonaan toteuttamatta.

Kokeile näitä ja eiköhän se siitä, kerro vaikka kommenteissa onko tästä tai vastaavasta ollut sinulle apua :)

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 445 times, 2 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment