Kannattaako entistä kumppaniaan tapailla, kun erosta on kulunut vain vähän aikaa?

Tapailu eron jälkeen

Kuinka käsitellä eroa entisen kumppanin kanssa, kun erosta on kulunut vain vähän aikaa? Nimimerkki Peku lähestyi minua ”Kysy Jevgeniltä” -boksin kautta seuraavalla kysymyksellä:

Kun on eronnut pitkästä parisuhteesta, onko hyvä käsitellä asioita kahdestaan mm. tapaamalla toisensa? Onko ylipäätään enää eron jälkeen hyvä tapailla toisiansa, varsinkin jos erosta on kulunut vain vähän aikaa? Vai olisiko viisaampaa jättää tapailu kokonaan pois, vaikka kumpikin haluaakin tavata toisensa?

Kiitos viestistä Peku! Tämä tuli ”sopivaan” vaiheeseen, koska olen valitettavasti itsekin joutunut miettimään omalla kohdallani taas tätä samaa juttua. Tässä muutamia ajatuksia, joita on tullut mieleen:

Aluksi on hyvä miettiä, että mitä haluaa suhteelta tulevaisuudessa. Kun tiedät, mitä haluat kyseisen ihmisen kanssa, on helpompi päättää myös siitä, kannattaako teidän tavata ja millaisissa merkeissä se kannattaisi tehdä.

Haluatko, että pysytte hyvinä ja läheisinä ystävinä, haluatteko olla kavereita, vai riittääkö, että olette hyvänpäiväntuttuja? Vai haluatko, että suhteenne jatkuu ehkäpä vanha suola janottaa-tyyppisenä seksisuhteena, vaikka sen vakavampana suhteena se ei toimikkaan? Vai olisiko elämänne parempaa, jos ette jäisi toistenne elämään?

Jos haluaa syvempää ystävyyttä (ja ystävyysuhteet entisten kumppanien kanssa ovat usein loistavia, sillä toisen tuntee niin syvällä tasolla!), asioden läpikäyminen on tietysti hemmetin tärkeää, vaikka se pahalta usein aluksi tuntuukin. Muissa tapauksissa koen asioiden läpikäymisestä olevan kyllä hyötyä, mutta sen merkitys on vähäisempi.

Itse olen osassa suhteistani läpikäynyt asiota puhumalla eron jälkeen paljonkin entisen kumppanin kanssa. Osassa taas olemme jutelleet vähemmän. Lyhyellä aikavälillä, erityisesti heti eron jälkeen se, että on jättänyt juttelun pois, on tuntunut paljon paremmalta ja rauhoittavammalta. Eron jälkeen fiilikset ovat usein niin perseestä, ettei niitä ihan hirveästi tee mieli ruotia. Siinä mielessä juttelemattomuus ja tapailemattomuus tuntuu paljon paremmalta.

Pitkällä aikavälillä sen sijaan olen kokenut, että juttelu ja asioiden yksityiskohtainen läpikäyminen on todellakin ollut hyväksi. Vaikka olenkin edelleen väleissä kaikkien entisten tyttöystävieni kanssa, aidosti hyvät ja syvät suhteet ovat niihin ihmisiin, joiden kanssa tuli oikeasti läpikäytyä asioita ja nähtyä vaivaa. Eli sikälikin suosittelen asioista juttelua.

Se, miksi itse olen oppinut ehkä hieman varomaan liian pian eron jälkeen tapailua ja asioista juttelua on se, etten luota itseeni siinä, että osaisin tehdä oikeita päätöksiä. Voi esimerkiksi olla, että tiedän jostakusta ihmisestä eroamisen olevan oikeasti se järkevä päätös, mutta kaipaus ja toista kohtaan koetut tunteet saattavat olla silti yhä niin vahvoja, että sitä valahtaa takaisin jonkinlaiseen epämääräiseen tapailusuhteeseen, jonka tietää olevan pidemmän päälle haitaksi. Toki aina se ei ole, vaan kyseessä saattaa olla upean, uuden parisuhteen alku. Mutta nämä ovat tietysti tilannekohtaisia asioita.

Suosittelen tapaamista ja asioiden läpikäyntiä myös siksi, että eron jälkeen käydyt keskustelut ovat ehkäpä ihmiselämän kasvattavimpia. En usko saaneeni mistään muista keskusteluista enempää irti kuin näistä parisuhteen päättävistä ”luurangot ulos kaapista” -tyyppisistä juttelutuokioista. Vaikka se, mitä näissä keskusteluissa nousee esiin tuntuu usein ihan hemmetin pahalta, niin ihmisenä kasvamisen ja parisuhdetaitojen oppimisen kannalta nämä keskustelut ovat täyttä kultaa. Eli vaikka tuntuisi pahalta, niin keskustele silti.

Keskustelu ja yhteydenpito voi olla tärkeää myös sille toiselle osapuolelle. Vaikka itse en kokisi, että olisi mitään keskusteltavaa, niin toinen voi kokea sen aivan eri tavalla. Se, että asiat saa käsiteltyä, on monesti todella tärkeää ihan mielenterveydellisestäkin näkökulmasta. Kun jokin tuntuu keskeneräiseltä, voi se rasittaa psyykettä aika paljonkin.

Se mitä näkee paljon, on erityisesti jätettyjen osapuolten toteuttama uhrimarttyyrikiukuttelu. Ajatellaan esimerkiksi että ”koska tuo toi satutti mua näin kamalan paljon kun jätti minut, niin enpä kyllä todellakaan suo hänelle sitä keskustelua, josta hän voisi saada vapautumisen tunnetta”. Tai jotain vastaavaa.

Tuollainen fiilis on toki täysin luonnollinen ja ymmärrettävä, mutta kyllä itse koen, että sen mukaan toimiminen on aika mulkkua. Kyseessä on kuitenkin ihminen, jonka kanssa sinulla on ollut suhde, joka on ollut mahdollisesti hyvinkin tärkeä sinulle ja jonka hyvinvointi on toivottavasti edelleen sinulle tärkeää, siitä huolimatta, ettette olekaan enää yhdessä. Tässä valossa katsottuna koen, että kyllä ne kaikki rankatkin loppukeskustelut ja fiilikset on hyvä käydä läpi. Jos ei sitten itsensä, niin edes sen toisen vuoksi.

Itsekin kyllä suojaan itseäni erojen jälkeen tavalla tai toisella. Olen esimerkiksi huomannut, etten kestä kovin hyvin mitään myöhäisillan facebook-chättikeskusteluja. Paitsi että ne ovat rankkoja itsessään, myöhäisilta on ehkäpä se kaikkein vaikein ajankohda itselleni sellaisia käydä, sillä silloin on kaikkein herkimmässä tilassa. Mieluummin pyydän toiselta, ettei sellaisia chättäilyä tapahtuisi, vaan keskusteltaisiin myöhemmin jollain muulla tavalla. Mutta kyllä se jonkinlainen jälkipuinti silti tärkeää on.

Oman kokemukseni mukaan kaiken tämän jälkipuinnin käyminen on aluksi aivan hirveää, mutta myöhemmin, kuukausien tai vuosien kuluttua sitä on kyllä todella tyytyväinen, ettei jättänyt hommia roikkumaan. Itse olen jopa huomannut, että niissä tapauksissa kun ”pistettä iin päälle” ei tule laittaneeksi, niin vuosien päästä kyseistä suhdetta ajatellessa koko suhteesta on vähän epämääräinen fiilis: mitähän siinä oikein kävi, mikä johti eroon, milloin se oikestaan loppui? Itse koen, että sellaisen selkeän päätöksen saaminen on kyllä sen arvoista, että käy muutamia todella vaikeita hetkiä läpi.

Eli omasta puolestani todellakin suosittelen puhumista. Se on rankkaa eikä sitä huvita tehdä, mutta se on kyllä sen arvoista. Ja jos suora keskusteleminen tuntuu aluksi liian vaikelta, niin suosittelen esimerkiksi kirjeiden kirjoittamista. Niissä on se hyvä puoli, että molemmat osapuolet saavat muotoiltua sanottavansa rauhassa ja voivat näin saada keskustelusta paljon enemmän irti.

Siihen, kannattaako eron jälkeen tapailla toisiaan, en sano juuta enkä jaata. Olen nähnyt eronneita pariskuntia, joiden kohdalla yhdessäolo jatkuu erinomaisena ystävyytenä, olen nähnyt pariskuntia joiden yhdessäolo perustuu siihen, että toisinaan vanha suola kovasti janottaa ja pariskuntia, joille yhdessäolo tekee enemmän hallaa kuin hyvää. En koe, että mikään näistä olisi sen oikeampi tai väärempi ratkaisu.

Jos toista haluaa katsella, upeaa. Jos ei halua, ei siitäkään pidä kokea huonoa omatuntoa. Nämä ovat sen verran hankalia asioita, etten näe kovin järkeväksi muodostella ideaaleja siitä, kuinka tilanteessa tulisi toimia tai kuinka joku ”kypsä ihminen” siinä toimisi. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Siksi onkin ehkä hyvä kokeilla miltä mikäkin tuntuu ja valita se ratkaisu, joka tuntuu parhaimmalta.

Rakkaudella,

Jevgeni

ps. Olen aikoinaan kirjoittanut ”Selviä erosta” -kirjan, josta on kovasti tykätty. Mikäli eron käsittely on elämässäsi ajankohtaista, niin tätä kannattaa kuulemma vilkaista :–)

(Visited 1 207 times, 2 visits today)

6 comments… add one

  • Kirppu Tou 16, 2016, 1:44 pm

    Ah, kiitos tästä kirjoituksesta. Minut jätettiin vajaa kuukausi sitten ja vaikka jotain jälkipuintia jo silloin käytiin, jäi asia ainakin itselleni aivan kesken. Meillä tilanne on niin päin, että minä, siis jätetty osapuoli nimen omaan haluaisin selvittää välit ja oikoa ne melko selkeät väärinkäsitykset, jotka osaltaan eroon toisen osapuolen toimesta johtivat (asiaan ei liity kolmansia osapuolia). Eksäni on vain todennut ”tulkinneensa merkkejä väärin”, mutta ei avannut sen tarkemmin, mistä merkeistä puhui. En ole hänelle vihainen enkä katkera, päinvastoin minulla on tunne, että hän on jostain vähän kuin suuttunut minulle ja kokee itse olevansa hylätty osapuoli, vaikka itse minut jättikin. Tämä hämmentää minua suunnattomasti.

    Se että hän halusi erota tuli itselleni – kuten sanotaan – ihan puskista ja voin kyllä omaltakin osaltani auliisti myöntää, että en ihan kauhean rauhallisesti, rakentavasti ja neutraalisti osannut erouutiseen sen saatuani suhtautua. Lähinnä olin hyvin järkyttynyt ja surullinen. Samoin yllätyksenä tulivat ne syyt joita hän erolle (seikkaperäisesti ja vuolaasti itkien) kertoi ja etenkin se, miten hän oli luullut minun ajattelevan suhteesta ja hänestä. En tunnistanut itseäni siitä, miten hän oli minut nähnyt. Siksi haluaisinkin vielä käsitellä asiaa nyt, kun ihan kaikkein pahimmat tunnemyrskyt ovat ohitse, ja uskoisin voivani todella kuunnella häntä. Ongelma on se, että vastapuoli kokee puhumisen – ja etenkin vaikeista asioista puhumisen – hyvin hankalaksi ja välttelee kaikenlaisia konflikteja ja siksi pelkäänkin pahoin, että hän ei enää ole valmis käymään näitä asioita läpi minun kanssani.

    Nyt mietinkin, miten voisin sillä tavalla nätisti pyytää häntä vielä puhumaan kanssani asiasta ja kannattaako se ylipäätään? En haluaisi, että välillemme jää tällainen typerä tunne, ihan kuin oltaisiin erottu ”riidoissa”, vaikka minun tietääkseni mitään aihetta riitaan ei ole. Haluaisin saada mielenrauhan tämän asian suhteen, selvittää siis perinpohjaisemmin ne selkeät väärinkäsitykset ja ns. väärintulkinnat (ehkä molemmin puolin), jotka jäivät selvittämättä ja samalla ehkä paremmin ymmärtää, kuinka hän tähän ratkaisuun päätyi.

    Niin että kiitos tästä kirjoituksesta. Tuntuu siltä, että en olekaan ihan hullu, kun haluan vielä selvittää asiaa ja yrittää saada yhteyden eksääni. Itselleni suhde oli varsin merkityksellinen ja siksi en haluaisi, että siitä päällimmäiseksi jäisi ns. paskan maku suuhun kummallekaan meistä, koska kumpikaan ei varsinaisesti ole tehnyt mitään ns. ”väärää”. Toinen vain jätti puhumatta ja toinen kysymättä. Välitän hänestä edelleen paljon, ja vaikka ymmärrän ja hyväksynkin, että hän haluaa erota, en itse haluaisi ihan tuosta vaan polttaa kaikkia siltoja takanamme.

    • Jevgeni Tou 16, 2016, 2:37 pm

      Kiitos :)! Ja joo, tuttuja fiiliksiä. Toi merkkien väärintulkitseminen oli viimeisimmässä suhteessani oli tosi toistuva aihe. Siitä ehkä oppi sen, että usein kannattaa vaan mieluummin kysyä että mikä on asian todellinen laita, sen sijaan että vetää valmiiksi omia johtopäätöksiä, jotka sitten aiheuttaa kaikenlaista hankaluutta :s

      Itselle on onneksi verrattain tuntemattomia ne tilanteet missä toinen ei halua puhua, mutta jos sellaiseen joutuisin, niin varmaan päätyisin omasta puolestani raapustelemaan just vaikka sen kirjeen sille toiselle. Näin saisi ainakin ne omat fiiliksensä ilmaistua, jos ei muuta. Laiha lohtuhan se varmaan siinä vaiheessa on, jos toinen ei siihen lähde messiin, mutta tyhjää parempi ehkä kuitenkin :s

      • Kirppu Tou 16, 2016, 3:26 pm

        Näinpä näin. Meillä kävi niin, että poikaystävä teki tulkinnoistaan omat johtopäätöksensä (myös siitä, mitä hän luuli minun ajattelevan) niistä minulle mitään puhumatta ja teki niiden pohjalta myös eropäätöksen ilman, että minulla oli siihen mitään mahdollisuutta vaikuttaa. Tuntuu hyvin turhauttavalta, kun ne asiat joiden takia tähän tilanteeseen päädyttiin, olivat hänen itsensäkin mukaan pieniä asioita jotka kasaantuivat ja lopulta kaatuivat päälle. Kyse oli myös suurimmaksi osaksi ns. suhteen ulkopuolisista asioista – esim. erilaisista elämäntilanteista johtuvista – jotka ainakin minun mielestäni olisivat olleet puhumalla korjattavissa. Samalla hän myös kertoi tavallaan esittäneensä minulle, että kaikki on hyvin, mutta samalla tuntui olleen hieman loukkaantunut minulle siitä, että en ollut tajunnut kysyä häneltä, painoiko hänen mieltänsä joku. Kovin mutkikasta.

        Kirjeen kirjoittamiseen minun kuitenkin lienee tyydyttävä, jos hän ei puhumiseen enää taivu. Mutta totta sekin, että lohtu on laihahko, kun nimenomaan kaipaisi sitä feedbackia siltä toiselta myös siitä, miten itse on suhteessa toiminut, kun toinen on tuollaisia johtopäätöksiä ja tulkintoja päätynyt tekemään. Kaksihan meitä aina näissä suhteissa kuitenkin on, enkä siis omaa osuuttani tai vastuutani asioiden tilaan ole mitenkään kieltämässä.

        • Jevgeni Tou 17, 2016, 10:35 am

          Jepjep, tuttua toi pikkuasioiden kasaantuminen. Nykyään sitä on vieläpä aina tietonen siitä että kaikenlaiset pikkujutut kasaantuu, jos niitä ei selvitä, mutta oon myös huomannut, että sen tiedostaminen ei tunnu jotenkin riittävän. Viimeisimmän suhteen jälkeen kun käytiin näitä loppukeskusteluja niin siinä silti tajusi, että vaikka kuinka oli koittanut välttää niiden kasaantumista, niin ne oli sitten vaan onnistunut kasaantumaan just tälleen toisiltaan piilossa. Vaikeita juttuja tää.

  • Kirppu Tou 17, 2016, 12:38 pm

    Pienistä puroista kasvaa virta, niinhän se on. Meillä oli toki myös siitä hankala tilanne, että toisella oli käsissään paljon aikaa pohtia ja paisutella pikkuasioita, kun taas itselläni aikaa oli käytössä varsin rajallisesti. Mihinkään. Myöskään sen tajuamiseen, että pienistä asoista tulee isoja, jos niistä ei puhuta. Kasvattava kokemushan tämä toki on, mutta aika veemäinen learning experience kaiken kaikkiaan. Kuten erot kai aina.

  • Kissi Jou 27, 2016, 6:28 pm

    Semmoinen näkökulma tähän vielä, että kannattaa kuitenkin muistaa ja olla tietoinen, että jos ja kun sitä eksää tapaa, niin ei ehkä kannata samaan tapaan keskustella asioista kuin mitä parisuhteen aikana, etenkin, jos se nimenomainen tapa ei ole toiminut aikaisemminkaan.
    Tämä saattaa olla ainakin yksi syy sille, jos ihmettelet, miksei se eksä halua olla tekemisissä tai selvitellä mitään.

    Eron analysoiminen on aina mahdollisuus oppia jotakin itsestään, omista toimintatavoistaan, mikä toimii ja mikä ei. Mikäli tuota analyysiä ja itsetutkiskelua ei ole tehnyt, mikään ei ole muuttunut, jolloin asioiden ’selvittely’ tuskin tuottaa muuta kuin lisää ongelmia.

Leave a Comment