Esiintymisvinkkejä: 3 ajatusta, joilla esiinnyt rennommin ja rohkeammin

esiintymisvinkkeja

Tuntuuko esiintyminen ja esilläolo vaikealta? Et todellakaan ole yksin! Siksi haluan jakaa tänään esiintymisvinkkejä, joiden avulla voimme oppia esiintymään rennommin ja rohkeammin.

Olin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni messupuhujana eräillä pienimuotoisilla bisnesmessuilla. Puhuin puoli tuntia tunteista ja siitä, kuinka kielteisiin tunteisiin kannattaa suhtautua. Vaikka messut eivät häikäisseetkään koollaan tai vierailijamäärällään, oli kokemus hyvin mielenkiintoinen. Esiintymisen yhteydessä mieleeni nousi muutamia yleisiä esiintymispelkoon liittyviä ajatuksia, jotka haluaisin jakaa tänään kanssanne.

Esiintymisvinkkejä: 3 ajatusta, joilla esiinnyt rennommin ja rohkeammin

1. Valtaosa jännityksestämme on vain oman päämme sisällä

Moni miettii esiintyessään sitä, kuinka selkeästi oma jännittyneisyys näkyy yleisölle. Jännityksen ja pelon näkymistä häpeillään, sillä se koetaan usein jollain tavalla nolona. Esiintyminen taas on jo itsessään sen verran haastavaa, että liiallinen omaan jännittämiseensä keskittyminen ja sen häpeily voi vaikeuttaa esiintymistä entisestään, mikä synnyttää ikävän kierteen. Mitä enemmän esiintymistään jännittää, sitä varmemmin jännitys näkyy.

Tätä voi pyrkiä korjaamaan muistamalla seuraavan asian:

Valtaosa tuntemastamme jännityksestä tuntuu vain oman omassa kehossamme ja oman päämme sisällä. Me havaitsemme jännityksemme, mutta muut eivät sitä todennäköisesti huomaa. Muut saattavat nähdä epävarman kehonkielemme tai kuulla äänemme värinän, mutta todellista jännityksemme voimakkuutta he eivät näe. Vaikka meitä jännittäisi kuinka paljon tahansa, ulospäin vaikutamme yleensä varsin rauhallisilta.

Tässä vaiheessa elämääni olen ehtinyt pitää todennäköisesti kymmeniä ja kymmeniä esityksiä mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Vaikka alankin olemaan jollain tasolla harjaantunut esiintyjä, olen lähes aina esityksen ensimmäiset viisi minuuttia aivan kauhuissani ja todella jännittynyt! Jälkeenpäin saan kuitenkin lähes aina kuulla, ettei jännitykseni näkynyt ollenkaan ulospäin.

Lisäksi esiintyjinä olemme usein eräänlaisessa auktoriteettiasemassa. Yleisö näkee sitä, mitä odottaakin näkevänsä. Mikäli he pitävät meitä aiheemme asiantuntijoina, se on myös se vaikutelma, jonka he todennäköisesti saavat. Näin ollen omaa jännittämistään ei tarvitse pelätä liikaa, sillä muut eivät sitä todennäköisesti näe.

2. Flow-tilan saavuttaminen ja kontrollista luopuminen

Syy siihen, miksi pidän esiintymisestä niin paljon, on se flow-tila, jonka usein saavutan esiintymisen aikana. Flow on minulle sitä, että annan sanojen vain tulla pulputa suustani ulos, estelemättä ja varomatta. Olo on kuin kielillä puhuessa: heittäydyn ikään kuin jonkin suuremman voiman valtaan ja annan sanojen vain tulla.

Tämä vaatii tiettyä kontrollista luopumista, mikä on tietysti pelottavaa. Kun luovumme kontrollista, otamme riskin, että sanomme jotain arvelluttavaa tai tyhmää, sillä emme enää arvioi tarkasti jokaista sanaa ja lauserakennetta. Kontrollista luopuminen on kuitenkin vaatimus aidosti sujuvalle puheelle, sillä puhe, jonka jokaista sanaa punnitaan ja arvioidaan, ei yleensä kuulostaa kovin soljuvalta, vapaalta tai mukaansatempaavalta.

Jos kontrollista luopuminen pelottaa, suosittelen panostamaan harjoitteluun ja ammattitaitoon. Uskallan luopua kontrollista siksi, että tunnen aiheeni sen verran hyvin, että voin luottaa kykeneväni puhumaan siitä asiallisesti ja sujuvasti myös flow-tilaan heittäytyessäni.

3. Mikrofonin käyttö sekä oman äänen häpeäminen

Moni sujuvakin esiintyjä arastelee esiintymistä mikrofonin kanssa. Mikin kautta muodostuva ääni tuntuu vieraalta ja jollain tapaa nololta, minkä vuoksi sen kuuleminen sotkee monen esiintyjän pasmat. Mielenrauhaa tässä asiassa voi hakea esimerkiksi seuraavasta ajatuksesta:

Vaikka oma ääni kuulostaakin mikin kautta oudolta ja hölmöltä, yleisö tuntuu harvemmin huomaavan sitä mitenkään. Kyse lieneekin lähinnä liiallisesta kriittisyydestä itseämme kohtaan. Todellisuudessa äänessämme tuskin on mitään vikaa, vaan kielteinen arvio siitä on lähinnä omaa, kriittistä ajatteluamme.

(Äänihäpeän vähentämiseen on nykyään olemassa myös laadukkaita verkkokursseja. Suosittelen lämpimästi esimerkiksi Jenni Ruuthin verkkokursseja “Laula rohkeudella” ja “Vaikuta äänelläsi“. Blogini lukijana saat kursseista 15% alennuksen koodilla JEVGENI15.)

Mikin käyttöön kannattaa myös totutella. Se mikä on tuttua, on aina vähemmän pelottavaa. Jos tiedät joutuvasi välillä puhumaan mikrofoniin ja koet ajatuksen ahdistavana, hanki itsellesi mikki kotiisi ja harjoittele siihen puhumista. Sinun ei tarvitse edes pitää puheita, vaan kuljeta sitä mukanasi kotona ollessasi ja jutustele sen kautta vaikka itseksesi tai perheesi kanssa. Näin totut siihen jatkuvasti yhä enemmän, etkä näin ollen arastele sitä myöskään oikeassa esiintymistilanteessa.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Esiintymisvinkkejä: 3 ajatusta, joilla esiinnyt rennommin ja rohkeammin” on julkaistu 18.9.2015 ja sitä on päivitetty 5.7.2021. Lisää vastaavia tekstejä löytyy blogin arkistosta ja videoita videoarkistosta. Kiitos, mukavia luku- ja katseluhetkiä!)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia