Friend zone: kaverisektorilla eläminen ja sieltä pois pääseminen

 

FRIEND ZONEViime aikoina mediassakin on huomattu ns. Friend Zonen eli suomalaisittain Kaverisektorin olemassaolo. Kaverisektori tarkoittaa tilannetta, jossa toinen kaverisuhteen osapuolista kokee romanttista tai seksuaalista vetoa toiseen osapuoleen. Tämä toinen osapuoli taas kokee suhteen olevan “pelkkää kaveruutta”.

Kaverisektorilla yleensä pysytään siksi, ettei tunteistaan uskalleta kertoa toiselle osapuolelle. Tämä johtuu esimerkiksi pelosta, että totuuden tullessa ilmi kaverisuhde hajoaisi tai sen dynamiikka muuttuisi peruuttamattomasti huonompaan suuntaan.

Mediassa aihetta ovat vastikään käsitelleet Nyt-liitteen Maria Pettersson osuvassa jutussaan “Mukava kundi haluaa palkintoseksiä normaalista käytöksestä” ja Juuso Aromaa loistavassa “Onko kaverisektoria olemassa?”-tekstissään. Molemmat näistä ovat varsin oivallisia ja suosittelen tutustumaan niihin.

Molemmissa on kuitenkin lähestytty aihetta feministisestä näkökulmasta ja nostettu parrasvaloihin lähinnä kaverisektorille päätyvät miehet, jotka toistuvien torjuntojen ja epäonnistumisten myötä ahdistuvat, katkeroituvat ja päätyvät omaksumaan harhaisen ajattelutavan, jonka mukaan naiset eivät ole kiinnostuneet “kivoista tavallisista miehistä” vaan kelpuuttavat kumppanikseen tai sänkyynsä lähinnä mulkkuja kusipäitä. Tällaisten uskomusten omaaminen taas on loistava kasvupohja misogynialle ja naisvihamieliselle käytökselle.

Kyseinen ongelma on kieltämättä todellinen ja valitettavasti tunnen itsekin useita “kivoja tavallisia miehiä”, joiden asenteet ovat ajan ja lukuisten pettymysten myötä ajautuneet tälle synkälle väylälle. En kuitenkaan heidän laillaan osaa nähdä ongelmaa naisten syynä (“naiset tykkäävät vain mulkuista rentuista”) vaan pikemminkin näiden miesten omana syynä.

En halua kuitenkaan puhua varsinaisesti tästä, enkä edes pelkästään miehistä. Kaverisektorille päätyy aivan yhtä lailla molempien sukupuolten, kolmannen sukupuolen ja sukupuolettomien edustajia, joten asian käsittely pelkästään miesten ilmiönä on mielestäni harhaanjohtavaa. En myöskään näe sen käsittelyä syyllistämisen (“vika on naisissa/miehissä!”) kautta kovinkaan rakentavana. Tämän vuoksi haluan kirjoittaa siitä ilmiönä, jonka voi kokea (ja yleensä elämän myötä kokeekin) vähän kuka tahansa.

Haluan jakaa ajatuksiani ja kokemuksiani kaverisektorilla elämisestä ja sieltä pois pääsemisestä, sekä tarjota mahdollisia neuvoja, jotka ovat toimineet omalla kohdallani. Sitä ennen yksi varoituksen sana. Jos etsit jotain taikakeinoa, jolla päästä pois sieltä kaverisektorilta, voit lopettaa lukemisen. En minäkään sieltä melkein koskaan pois pääse ;-)

Ja taas sitä ollaan friend zonella…

Kuten monet minut oikeassa elämässä tuntevat tietävät, minulla on tulkintatavasta riippuen hyvin kiva tai ikävä tapa ihastua joihinkin naispuolisiin ystäviini. Tämä on yleistynyt erityisesti viime vuosina, kun elämääni on alkanut valikoitua yhä kiinnostavampia ja kiinnostavampia ihmisiä, joihin on hyvin helppo ihastua.

Toisinaan nämä ihastukset saavat vastakaikua, yleensä taas eivät. Ilmeisesti minussa sitten on liikaa kunnollista kivaa miestä ja liian vähän mulkkua kusipäätä. Tai sitten kyse on yksinkertaisesti siitä, että ihastuessani johonkuhun muutun nopeasti särmikkäästä, kiinnostavasta tyypistä lauhkeaksi, talutusnuorassa kulkevaksi koiranpennuksi, mikä näyttää olevan omiaan tappamaan monien tyttöjen mielenkiinnon.

Johtui mistä johtui, lukuisia ovat ne kerrat, kun olen joutunut toteamaan päätyneeni taas friend zonelle, pelätylle kaverisektorille.

En suhtaudu kaverisektorilla olemiseen lähtökohtaisesti kielteisenä asiana. Näen asian niin, että ihminen, johon on kyennyt tuntemaan romanttista tai seksuaalista vetoa, ei voi olla niin huono tyyppi, ettei tämän kanssa voisi vaihtoehtojen puutteessa olla silti hyvä kaveri tai ystävä. Tämä on tietysti yksilöllistä, mutten ole aikoihin tuntenut kehenkään vetoa pelkän ulkonäön vuoksi, joten ihastukseni kohteilla näyttää säännönmukaisesti olevan myös varsin miellyttävä luonne. Miksei sellaisten tyyppien kanssa voisi kaveerata?

Usein näin tapahtuukin. Ihastuksesta alkaneesta jutusta kehkeytyy ajan myötä minunkin puoleltani täysin platoninen ja toimiva ystävyyssuhde. Elämässäni on nytkin monia ystäviä, joiden kanssa näin on käynyt, enkä ole katunut hetkeäkään sitä, että olen aikoinaan jatkanut heidän kanssaan kaveeraamistaan siitä huolimatta, etteivät he ole olleet kiinnostuneet samasta asiasta kuin minä.

(Ja hei, kohdataan ne tosiasiat: Monilla tytöillä on paljon toinen toistaan mukavampia ja viehättävämpiä tyttökavereita, joihin voi päästä ajan myötä tutustumaan…)

Kolikolla on kuitenkin kääntöpuolensa. Useimmat osaavat varmasti samaistua siihen, kuinka hemmetin piinaavalta voi tuntua viettää aikaansa sellaisen ihmisen kanssa, johon on kovasti ihastunut, mutta jolta ei saa vastakaikua. Uskallan rohkeasti väittää olevani melko sinut kaikenlaisten kielteisten fiilisten kokemisen kanssa, mutta ei tuollainen todellakaan kivaa ole, ei niin yhtään.

Omalla kohdallani korostuu erityisesti se, että vietän aikaani pääasiassa keskimääräistä avoimempien ja rohkeampien ihmisten kanssa. Tällaisilla tyypeillä taas näyttää usein, jopa säännönmukaisesti olevan varsin pitkälle kehittynyt kyky ja tarve kuvailla omassa elämässään tapahtuvia romanttisia ja seksuaalisia sattumuksia ystävilleen. Vaikken ole varsinaisesti kovin mustasukkainen ihminen, on tällaisten juttujen kuunteleminen hyvinkin piinaavaa, kun todellisuudessa haluaisi itselleen samaa.

Näissä tapauksissa olen yleensä yrittänyt punnita, saanko kyseisestä kaverisuhteesta selkeästi enemmän hyvää kuin pahaa mieltä itselleni. Jos vastaus on tuntunut olevan mitään muuta kuin “on tässä kyllä oikeasti ihan kiva olla”, olen päätynyt ratkaisuun, jossa suhde on mielekkäämpää lopettaa.

Joku voisi tässä tietysti kysyä, että eikös sitä toista osapuolta voisi pyytää olemaan puhumatta aiheista jotka ahdistavat?

Moni ehkä tällaiseen ratkaisuun päätyykin, mutta itselleni se ei ole luontevaa. Haluan, että ystävilläni on täysi mahdollisuus olla kanssani 100 % avoimia ja aitoja, enkä näin ollen koe kovin mielekkääksi rajoittaa heidän puheitaan sen vuoksi, että minulle voisi tulla joidenkin aiheiden kohdalla hankala olo.

(Ja hei, onhan tuollaisista jutuista puhuminen kuitenkin hemmetin mielenkiintoista, vaikka vähän ahdistaisikin.)

Toisinaan olen kuitenkin valinnut myös toisen tien. Sen sijaan, että jäisin kaverisuhteeseen ihmisen kanssa, joka selvästi haluaa muuta kuin minä, olen tylysti jättänyt homman siihen, jolloin molemmat osapuolet ovat jatkaneet elämäänsä omilla tahoillaan. Tällainen toimii, mutta varjopuolena on mielenkiintoisen ihmisen menettäminen.

Kaverisuhteessa kärvistely tai sen lopettaminen ovat ne kaksi vaihtoehtoa, joita useimmat kaverisektorille jämähtäneet näyttävät pohtivan. Suhtautuminen näyttää olevan pääasiassa joko tai. Jääminen ja piina tai lähteminen ja ihmisen menettäminen. On kuitenkin olemassa myös kolmas vaihtoehto, jota olen itse viimeisen parin vuoden aikana päätynyt suosimaan ja joka omasta mielestäni lyö puhtaasti laudalta kaksi edellistä vaihtoehtoa.

Kuinka kaverisektorilta pääsee pois?

Ennen kuin mennään tähän kolmanteen vaihtoehtoon, haluan omistaa muutaman rivin niille keinoille, joita usein suositellaan ratkaisuksi tilanteisiin, joissa olet juuttunut kaverisektorille ja haluat päästä ratkaisuun, jossa kaverisuhde saadaan muuttumaan romanttiseksi tai seksuaaliseksi.

Yleensä kaikenmaailman iltalehden parisuhdepalstoilla, deittailugurujen blogeissa ja muussa vastaavassa materiaalissa ratkaisuksi tarjotaan jonkinlaista versiota seuraavista:

Älä käyttäydy kuin ystävä, vaan kuten rakastaja. Tee yllätyksellisiä ja jännittäviä asioita. Vie ihastustasi paikkoihin, joihin veisit hänet, jos olisitte treffeillä. Osta kukkia ja suklaata. Pukeudu viettelevästi. Kätke puheen sekaan seitinohutta, romanttisseksuaalista vihjailua. Vihjaile poistumisellasi ihastuksesi elämästä, jotta hän tajuaa kuinka tärkeä oletkaan. Pyri menestymään ja kehittämään itseäsi, jotta ihastuksesi tajuaa kuinka viehättävä ihminen oikeastaan oletkaan. Jne.

Toimivatko tällaiset jutut todellisuudessa? En tiedä. Arvelisin että joskus toimivat, useimmiten eivät. Mikäli ne olisivat aidosti tehokkaita ja varmasti toimivia, kaverisektorilla kärvistelijöitä olisi huomattavasti pienempi määrä. Tästä johdan, etteivät ne ainakaan kovin toimivia voi olla.

Ehkäpä olen vain kankea moraalipelle, mutta osa tarjotuista keinoista tuntuu minusta olevan vähän turhan lähellä toisen ihmisen manipulointia. Suoranaista manipulointia mikään noista ei varsinaisesti ole, mutta lievästi paha maku minulla jää tuosta suuhun. Jos jollakulla on näistä enemmän kokemusta, kuuntelen mielelläni.

Koska en itse näitä yleensä suositeltuja keinoja ole halunnut käyttää, olen ajan myötä päätynyt suosimaan aiemmin mainittua ns. kolmatta vaihtoehtoa, joka on ainakin itsestäni tuntunut todella hyvältä.

Se kolmas vaihtoehto

Kolmas vaihtoehto on siitä hankala, että se kysyy ihmiseltä rehellisyyttä ja rohkeutta. Ominaisuuksia, joita ei ihan jokaiselta näytä valitettavasti löytyvän. Mikäli sinulta kuitenkin nämä löytyvät tai olet halukas ne itsellesi hankkimaan, suosittelen seuraavaksi esittelemäni toimintamallin testaamista.

Kolmas vaihtoehto on aitouden, avoimuuden ja rehellisyyden tie. Sen sijaan, että salaisi tunteensa ihastustaan kohtaan, kuten minä ja useimmat muut näyttävät perinteisesti tekevän, voi paljastaa kaiken avoimesti, rehellisestä ja kokonaisuudessaan.

Kerron ihastukselleni tunteistani ja siitä, etten ole täysin tyytyväinen siihen, millaiseksi suhteemme on muodostumassa. Kerron, ettei kaverisektorilla oleminen ihan hirveästi innosta, vaan että haluan kyllä jotain aivan muuta. Kerron myös mitä muuta. En jätä arvailujen varaan, näenkö toisessa osapuolessa potentiaalia vakavammalle suhteelle, vai olenko kiinnostunut jostakin lyhytaikaisemmasta tai vähemmän vakavasta. Kerron (useimmissa tapauksissa), että minulla ei ole mitään kaverisuhteen jatkamista vastaan, mutta ettei tunteidensa ja kiinnostuksensa salaaminen tunnu hyvältä tai oikealta.

Paljastamalla korttini tarjoan ihastukselleni tilaisuuden tehdä päätöksensä tilanteen ja minun suhteeni. Mitä yleensä tapahtuu?

Koska kohdallani on kyse yleensä hyvin avoimista ja rohkeista ihmisistä, ovat ihastukseni yleensä olleet kovin hyvillään rehellisyydestä ja suoruudesta. Usein he myös kertovat arvanneensa jo aiemmin, mistä on kyse, sillä minun lukemiseni ei ole varsinaisesti vaikeaa. He ovat yleensä halunneet pysyä kavereina ja heille on ollut aivan ookoo, että joku heistä tykkää “sillai”. Onhan se huomion saaminen kivaa, vaikkei itse samoin tuntisikaan. Ajan myötä tällaiset “yhdessä voitetut vaikeudet” ovat suhteen heikentämisen sijaan vahvistaneet sitä. Ja käypä toisinaan niinkin, että jokin pitkään kaveripohjalla pyörinyt suhde muuttuu hetkeksi joksikin muuksi.

Muutama ihminen on kertonut, että tajusi vasta toisen kiinnostuksesta kuullessaan ajatella tätä ensi kertaa ”siinä mielessä”. Ja kun toista on kerran ajatellut näin, saattaa hänestä alkaa helpommin ja todennäköisemmin huomaamaan ihan uusia, viehättäviäkin puolia.

Toinen ryhmä ensimmäisen lailla arvostaa rehellisyyttä ja suoruutta, muttei koe luontevaksi jatkaa suhdetta, jonka toinen osapuoli selkeästi toivoo suhteelta enemmän kuin toinen. Rivien välistä voi usein lukea, että he olisivat kovin halukkaita jatkamaan kavereina, mikäli lakkaisin tykkäämästä heistä “sillai”. Tämä taas menee miten menee. Joskus tunteet katoavat ja alamme kavereiksi, joskus taas eivät, joten lopetamme suhteemme.

Kolmannet arvostavat rehellisyyttä, paljastavat tuntevansa hieman samoin, mutta eivät samassa mittakaavassa kuin minä. Kuukausi sitten esimerkiksi ihastuin korviani myöten tyttöön, jonka kanssa olisin mielelläni alkanut nimenomaan vakavampaan juttuun (ja tätä tapahtuu kohdallani verrattain harvoin!). Hänen mielestään taas olisi ollut kiva “lähinnä pussailla ja sellaista”. Koska itse olisin halunnut huomattavasti enemmän ja pelkkä “pussailu ja sellanen” olisi ollut minulle varsin piinaavaa, totesimme että on parempi jatkaa juttua ilman mitään pussailua ja pelkällä kaveripohjalla.

Monien (lähinnä miespuolisten) ystävieni mielestä päätös oli hämmentävä ja minun olisi pitänyt “ottaa mitä oli tarjolla”, mutta tällainen menettely tuntuu minusta hieman vieraalta.

Kaiken kaikkiaan suoruudesta ja rehellisyydestä ja tunteidensa avaamisesta on tullut poikkeuksetta pelkkää kiitosta. Toistaiseksi mihinkään tajunnanräjäyttävään kaverisektorin alasajoon se ei ole johtanut, mutta ainakin olen saanut olla oma aito itseni. Olen kokenut miellyttävänä ja tärkeänä sen, ettei minun ole tarvinnut enää esittää olevani “ihan vaan kaveri”, vaan olen saanut olla se mikä olenkin, kaveri, jolla on muitakin kuin kaverillisia fiiliksiä.

Tällä suoralla toiminnalla on toki myös varjopuolensa. Mikäli tarkoitus on pikemminkin saada ihastuksen kohde kiinnostumaan sinusta eikä vain olla rehellinen ja aito (kuten minun tapauksessani), voisin kuvitella, että kaikkien korttien pelaaminen pöytään tuskin on kovin järkevää. Olen kaikkea muuta kuin sosiaalidynamiikan asiantuntija, mutta tunteistaan kertominen tuollaisessa tilanteessa asettaa kertojan nähdäkseni tilanteeseen, jossa kaikki “valta” on toisella osapuolella. Itseäni tämä ei haittaa, sillä minusta on epämiellyttävää pelata sosiaalisia pelejä ja manipuloida toinen ihminen jonkinlaiseen juttuun kanssani, mutta olen tietoinen, että hyvin monen mielipide eroaa tässä omastani.

Toinen varjopuoli, johon en ole itse törmännyt mutta josta olen kuullut muilta, on se paine, minkä tällainen toiminta asettaa toisen osapuolen päälle. Kyse on tilanteista, joissa ihastuksen kohde, jolle toisen todelliset tunteet ovat juuri selvinneet, kokee jonkinlaista painetta vastata niihin, vaikkei itse toiselta mitään haluaisikaan. Tämä paine johtuu ilmeisesti haluttomuudesta tuottaa toiselle pettymystä. Kyse voi olla myös halusta miellyttää toista. Tällaisia tilanteita, joissa joku päätyy tekemään jotain vastoin todellista tahtoaan ei pitäisi olla, mutta valitettavasti niitä kuitenkin tapahtuu. Minun on vaikea nähdä, että voisin itse alkaa minkäännäköiseen juttuun puoliksi haluttoman henkilön kanssa, ja toivon totisesti, että jokainen kokee samoin. Eri asia on sitten tietysti se, osaako tuollaista tilannetta tunnistaa.

Muutama sana torjutuksi tulemisesta

Moni ei halua paljastaa todellisia tunteitaan ihastuksensa kohteelle myös siksi, että saattaa tulla torjutuksi. Kaverisektorilla pysytellessä kun pystyy pitämään kiinni siitä toivosta, että jokin joskus vielä ehkä muuttuisi paremmaksi. Tunteidensa paljastaminen taas pakottaa tilanteen pisteeseen, jossa ihastuksen kohdekin joutuu paljastamaan mitä tuntee (vai tunteeko mitään). Tämä on ymmärrettävästi pelottavaa.

Ja onhan se myönnettävä. Torjutuksi tuleminen ei ole kivaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä kuitenkin sanon, että sen tarpeeksi monta kertaa elämässään koettuaan siitä ei enää viitsi alkaa ottamaan kovin suuria paineita. Torjumisia tulee ja menee, ei se ihmistä riko. Hetken on paha mieli, mutta sekin unohtuu ajan myötä.

Monet kertovat, ettei torjutuksi tuleminen tunnu niin pahalta siksi, että tulee torjutuksi, vaan pikemminkin siksi, että se saa epäilemään itseään ja viehättävyyttään muiden silmissä. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun torjuntoja sattuu huomattavasti enemmän kuin onnistumisia. Ajatus on ymmärrettävä. Luvut eivät valehtele. Jos torjutuksi tulemisia sattuu paljon useammin kuin onnistumisia, eikö se kerro jotain omasta viehättävyydestä?

Ei oikeastaan. Minua tässä nimenomaisessa asiassa on auttanut seuraavan asian tajuaminen:

Kuvittele, että olet leipäostoksilla. Lähestyt leipähyllyä silmät leivänhimosta kiiluen ja isket kiinni reissaripakettiin. Siirrät leivän ostoskoriin ja jatkat matkaa. Hyllyyn jäävät seuraavaa ostajaa odottamaan ruispylpyrä, vehnämuhku, monisiemenlimppu, karppileipä ja suurpatonki.

Missään hyllyyn jääneistä leivistä ei ole varsinaisesti mitään vikaa. Sinä vaan satut pitämään reissumiehen mausta ja rakenteesta, joten päädyit ostamaan sitä. Joku muu saattaa taas suosia vehnämuhkua tai suurpatonkia.

Se, että tulen torjutuksi ei kerro, että olisin jotenkin kelvoton ja epäviehättävä tyyppi. Tiedän etten ole, sillä jonkinlaista vientiä on kuitenkin aina. Ihastukseni kohde nyt vain suosi reissumiestä eikä suurpatonkia, jota minulla olisi ollut tarjota. Muiden mieltymykset taas eivät ole mitenkään minun hallinnassani, joten koen turhaksi pahastua (kovin paljoa) asiasta, jolle en voi mitään ja joka ei johdu minusta.

Eri asia on tietysti se, jos jäät hyllyyn siksi, että maistut aidosti pahalta ja olet homeessa. Jos tulet toistuvasti torjutuksi sen vuoksi, että olet täysin epäkiinnostava harmaa hiiri, vittumainen mulkku tai itseään täynnä oleva narsisti, kannattaa ehkä suoda muutama hetki itsensä kehittämiselle. Tämän luulisi olevan itsestään selvää, mutta näyttää menevän ohi erityisesti tämän  kirjoituksen alussa mainituilta “kilteiltä tavallisilta miehiltä”.  Onhan se helppoa vierittää syyt jatkuviin torjuntoihin naisten “epärealistisille miesmieltymyksille” kuin hyväksyä, että on äärimmäisen tylsä ja harmaa tyyppi, josta kukaan ei oikein viitsi kiinnostua romanttisessa mielessä.

Leipä, joka tiedetään laadukkaaksi löytää paikkansa ostoskorista huomattavasti todennäköisemmin kuin leipä, joka lojuu pölyisenä jossain tuolla hyllyn perällä. Mikään ei kuitenkaan takaa, ettei jonkun makuun silti sovi paremmin se nuhjaantunut perähyllyn leipä, eikä suinkaan hyllyn parhaalla paikalla pullisteleva valioyksilö. Toivoa on jokaisella.

(Visited 6 684 times, 5 visits today)

2 comments… add one

  • Karla Nieminen Hei 4, 2014, 10:00 pm

    Hyviä neuvoja. Jokainen noista johtaa selkeästi johonkin: kaverina jatkaminen, suhteen lopettaminen tai kiinnostuksen näyttäminen/kertominen avoimesti. Huonoin, yleisin ja tuskallisin lienee kaverisuhteen jatkaminen odottaen, että se yht äkkiä maagisesti muuttuu romanttiseksi suhteeksi. Sitä ei kannata valita :)

    Lisää aiheesta: http://jaanmurtajat.blogspot.fi/2013/06/kaverizone-tuo-ankeuden-megazone.html

  • Cadia Tam 15, 2015, 12:53 am

    Voin ainakin allekirjoittaa sen että toista ei välttämättä mieti ”sillä lailla” ennenkuin asiasta puhutaan. Itselläni kahdestakaan syystä. Ensiksi miehiin on oppinut jossain kohtaa ottamaan välinpitämättömän ystävällisen tai välinpitämättömän viileän asenteen ihan jo siksi että omat tunteet säästyy. Kun suhde sitten syvenee vähitellen ystävyydeksi, suojamuuri väistyy luottamuksen myötä mikä on toisaalta hyvä asia muttei mikään iskutekniikka jota voi suositella pikaseksiä kaipaavalle tai friendzonea pelkäävälle. Se ei tee miehestä välttämättä haluttavaa mutta ainakin merkittävä määrä estoja poistuu ilman että hormonit täytyy ensin vetää niin sekaisin ettei siihen kukaan normaali mies pysty (ja ne jotka pystyy ei 99,9% ole sen arvoisia lopultakaan).
    Miksi sitten en ihastu päätäpahkaa kaikkiin ystäviini? Ensiksi on tietenkin fyysisen vetovoiman rajoitteet ja joukko muita asioita jotka voivat estää ihastumisen, mutta ne eivät läheskään aina aiheuta ilmiötä.
    Olen hiljalleen tajunnut että syynä on se että ne kerrat kun ystävän parisuhdeasiat tulee edes millään lailla mieleen, otan nolona etäisyyttä koska sen vatvominen miltä ehkä tuntuisi pussata ihmistä joka ei ole minusta tietojeni mukaan kiinnostunut ja jolle lisäksi yritän olla hyvä ystävä, tuntuu maanpetokselta kuin työntäisin nenäni väärälle alueelle ja/tai valehtelisin minuun luottavalle.
    Mitä jos ystävä myöhemmin aloittaa vaikka vakituisen parisuhteen, eikö hänellä ole oikeus tehdä päätöksensä minun pitämiseni suhteen oikeilla tiedoilla? Puhumattakaan että tuntuisi pahalta kuunnella niitä ystävän parisuhdejuttuja puolella empatialla siksi että muut tunteet tunkee edelle. Ja entä jos käy niin että lietsottuani tarpeettomasti tunteeni tuleen joudunkin katoamaan yllättäen? Erityisesti tärkeissä ystävyyssuhteissa sellaisen petoksen valmisteluun ei vain halua olla osallinen.
    Näistä syistä ystävän seksuaaliseen tilaan tunkeutuminen edes ajatuksissa hänen sitä haluamatta tuntuu rikokselta yhtä tärkeimmistä kohtaan, seksuaalisiakin suhteita tärkeämpää: uskollisuutta. Tietenkään minulla ei ole velvollisuutta uskoutua asiasta silloinkaan mutta eri asia on, mihin tätä yksityisyyttä käytän: omien heikkouksien salailuun hänen valinnanvapautensa kustannuksella ja peittelen omia heikkouksiani jotka vaikuttavat väleihin? Näistä syistä koko ystävään ihastumisen konsepti on niin vastenmielinen että asiaan etäisestikään liittyvät ajatukset ja aiheet tulevat vaistomaisesti torjutuksi mielessäni. Esim. ”Miten upea mies” muuttuu ajatuksia katkaisematta muotoon”joku saa tuosta mainion kumppanin”. Eikä ystävästä haaveilu tulisi mieleenkään vaan peräännyn mitään suurempaa tuntematta turvallisesti ja automaattisesti jo siinä vaiheessa muihin asioihin jos hän syystä tai toisesta nousee mieleeni yhteisen ajan ulkopuolella enkä ole esimerkiksi ostamassa lahjaa tms miksi olisi tarpeen ajatella.
    Asia muuttuu jos mies itse ottaa tunteensa avoimesti esille koska silloin saan tilaisuuden nähdä ”en halua pettää ketään” muurin taakse ilman että olen petturi tai tunkeilen sellaiseen tilaan johon hän ei ehkä minua halua. Silloin saan luvan ja tilaa haaveilla – jos haluan. Se siis toimii joidenkin kanssa kuten kirjoittaja totesi mutta toki kääntöpuoli on että luvan haaveiluun saaneelle passiiviselle osapuolelle voi selvitä ettei häntä kiinnosta haaveilla, jos se on sellainen osapuoli joka ennen ei ole joutunut tai halunnut edes ottaa selvää siitä. Etukäteen ei voi tietää toimiiko ruisleipä, patonki vai kaura. Siinä siis väistämättä ottaa riskin jos ei halua hyväksyä useampaa mahdollista lopputulosta. Ja varmaan aika huonolla vaihtosuhteella koska ei meille kelpaa kumppaniksi joka toinen vastaantulija.

Leave a Comment