Haastattelussa Andy Hopi – Kuinka onnistua elämänmuutoksessa?

andy hopi haastattelu

andy hopiTänään meillä on haastateltavana eräs valmennusalan Suomen kovimmista tekijöistä, Andy Hopi. Andyn uusi aluevaltaus on auttaa ihmisiä tunnistamaan ja tekemään unelmistaan totta. Tämän lisäksi Andy on kunnostautunut mm. Täysii -seminaarin ja valmentajayhteisön Coach CENTRE:n perustajana.

Tervetuloa Andy Hopi! Haastattelen ensin Andya aiheesta ”Kuinka onnistua elämänmuutoksessa” ja lopuksi päästän hänet kertomaan uudesta innostavasta kurssistaan, jonka avulla ehkä juuri sinä opit onnistumaan!


Andy Hopi & Kuinka onnistua elämänmuutoksessa

Andy, sinua kiinnostaa ihmisten auttaminen unelmiensa saavuttamisessa. Kuinka ja miksi innostuit tästä aiheesta?

Olen taustaltani urheiluvalmentaja ja suuria onnistumisen tunteita tarjosi ne hetket, kun joku valmentamani pelaaja otti harppauksen kehityksessään. Urheilun parissa oivalsin monta tärkeää asiaa valmentajuudesta.

1) Ainoastaan ihminen itse voi kehittää itseään. Valmentaja ei voi tehdä yhtäkään maalia vastustajan verkkoon, mutta valmentajalla on silti päävastuu joukkueen tuloksista. Vaikka valmentaja ei voi suoraan vaikuttaa lopputulokseen, voi hän välillisesti vaikuttaa siihen todella monin eri keinoin.

2) Selkeät mittarit helpottavat kehityksen arviointia. Urheilussa joukkue joko voittaa sarjan, tai ei voita sitä. Ei ole välimuotoja, jolloin kaikki toimenpiteet voidaan arvioida tämän mittarin kautta. Vievätkö toimenpiteet kohti sarjan voittoa, ja kuinka kovalla vauhdilla?

3) Tee töitä tasaisesti ja pidä itsesi kunnossa. Kausi on pitkä. Jos alkukaudesta ahnehtii liikaa harjoittelun suhteen, kostautuu se loppukaudesta ylirasituksena tai loukkaantumisena. Pitkällä tähtäimellä pääsee yleensä pisimmälle se henkilö, joka etenee tasaisella vauhdilla ilman taka-askelia ja pystyy treenaamaan ehjiä kausia vuodesta toiseen.

Urheilun parissa toimiessani panostin siihen kaikkeni ja saavutin asiat, jotka halusin saavuttaa. Nyt myöhemmin ei enää tarvitse haikailla tai jossitella. Kun huomasin, että haluan siirtyä uuteen toimintaympäristöön, pystyin tekemään sen levollisin mielin.

Urheilun kautta perehdyin mielen voimaan ja opin monia tekniikoita, joilla voi vaikuttaa tuloksiin fyysisen treenaamisen lisäksi. Tämä johti siihen, että halusin oppia kaikilta elämän osa-alueilta tarpeellisen. Halusin tietää kaikesta jotain ja jostain kaiken.

Nyt yli 5 vuotta yrittäjänä toimineena, on matkaan tarttunut paljon osaamista myös liiketoiminnan puolelta. Haluan pystyä tarjoamaan asiakkailleni sopivat työkalut, oli heidän tarpeensa fysiikan, psyykeen, henkisyyden tai bisneksen puolella. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja haluan tarjota arjessa toimivia kokonaisratkaisuja.


Lähes jokainen yrittää elämänsä aikana useaa suurta elämänmuutosta. Harvat kuitenkaan onnistuvat täydellisesti. Andy, mitkä ovat mielestäsi kolme yleisintä syytä ihmisten epäonnistumiseen?

Alla kolme vinkkiä, joiden avulla voit välttää kolme yleisintä syytä epäonnistumiseen.

1. Suhtaudu asioihin positiivisuuden kautta. Monet yrittävät lopettaa tai välttää jonkin asian ja tällöin he joutuvat toimimaan itsekurin kautta. Itsekuri vie paljon energiaa ja johtaa usein sortumiseen, lankeamiseen tai ratkeamiseen. Oman neuvoni on se, että lisää elämääsi mielekkäitä asioita, korvaa jotain asioita paremmilla ja paranna toimivien asioiden laatua.

2. Muodosta uusia rutiineja itsellesi. Ihmiset yliarvioivat mitä he voivat tehdä lyhyellä aikavälillä, mutta aliarvioivat mitä voivat tehdä pitkällä aikavälillä. Suosittelen ottamaan säännöllisesti pieniä askeleita oikeaan suuntaan. Kannattaa luoda itselleen vähitellen uusia tapoja ja muodostaa niistä rutiineja, joiden tekeminen sujuu lähes automaattisesti.

3. Opettele kuuntelemaan itseäsi paremmin. Monilla ihmisillä ei ole tarpeeksi hyvää yhteyttä itseensä ja he hämmentyvät ulkopuolelta tulevista ristiriitaisista viesteistä. Kun kehosi viestintäjärjestelmä toimii luonnollisesti, tiedät itse, mitä ja milloin sinun kannattaa syödä ja mikä on sinulle luonteva tapa harrastaa liikuntaa.


Toiset ovat hyviä epäonnistumaan, toiset taas onnistumaan. Mikä on mielestäsi tavoitteessaan onnistuvien ja siinä epäonnistuvien oleellisin ero? Pystyykö tähän antamaan yksiselitteistä vastausta vai onko kyse usean tekijän summasta? Jos kyllä, mitkä ne mielestäsi ovat?

Listasin kuusi seikkaa, joita kannattaa pohtia tavoitetta asetettaessa sekä tavoitetta kohti kulkiessa.

Tavoitteen merkityksellisyys – Onko tavoitteen saavuttamisella sinua suurempi merkitys? Vertaa lauseita ”Haluan saada tämän tehdyksi!” ja ”Tämän tulee tulla tehdyksi!” Ensimmäisessä on kyse sinusta, jälkimmäisessä on kyse tavoitteesta.

Tavoitteen realistisuus – Kuka tahansa voi onnistua tavoitteessa, jossa rima on hyvin matalalla. Tavoitteessa onnistuminen ei siis välttämättä ole itseisarvollista, vaan voi olla parempi kurottaa korkealle ja päästä lähes tavoitteeseen, kuin valita varma tavoite. Varmassa tavoitteessa ei kasvua yleensä tapahdu.

Tavoitteen henkilökohtaisuus – Onko tavoite asetettu itse? Kuinka paljon tavoitteen asettamiseen ovat vaikuttaneet vanhemmat, työyhteisö, läheiset jne. Pohdi ovatko omat suunnitelmasi linjassa muiden ihmisten suunnitelmien kanssa.

Tavoitteen ajankohtaisuus – Olosuhteet muuttuvat ja sinä kehityt jatkuvasti. Tavoitetta asetettaessa se on ehkä vastannut täydellisesti sen hetken tilanteeseesi. Kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa jatkuvasti, onko tavoite vielä tällä hetkellä ajankohtainen.

Tavoitteen integraatio – Miten tämä tavoite on linjassa muiden tavoitteittesi ja koko muun elämäsi kanssa? Jos samaan aikaan haluat tulla maailman parhaaksi maratoonariksi sekä maailman parhaaksi kehonrakentajaksi, ovat nämä tavoitteet ristiriidassa keskenään.

Tavoitteen jatkuvuus – Mitä on suunnitelmissasi, kun olet saavuttanut tämän tavoitteen? Millä tavalla olet valmistautunut elämääsi tavoitteen toteuduttua? Onko tämä välitavoite, kulkiessasi kohti suurempaa tavoitetta? Joskus ihmiselle saattaa olla pahinta se, että hän saavuttaa tavoitteensa.


Eräs asiakkaitani eniten askarruttavista kysymyksistä on motivaation ylläpitäminen suuressa ja pitkäkestoisessa elämänmuutoksessa. Elämänmuutosta lähdetään tekemään innostuneesti, mutta motivaatio kuolee ajan myötä ja lopulta muutos epäonnistuu. Mikä voisi olla mielestäsi ratkaisu tähän liian yleiseen ongelmaan?

Yleensä itseltä kysymykset eivät ole laadultaan parhaita mahdollisia, jos ne johtavat motivoitumiseen liittyviin vaikeuksiin.

Ihminen valitsee aina parhaan vaihtoehdon. Tämä tapahtuu tietoisesti, tai kuten yleensä, tiedostamatta. Jos ihminen jää sohvalle löhöämään lenkkeilyn sijasta, niin hän yksinkertaisesti haluaa maata sohvalla enemmän, kuin mitä hän haluaa lenkkeillä. Ja tämä on ihan ok. Ensiksi kannattaa vain tiedostaa tämä asia.

Tämän jälkeen asian voi hyväksyä. Yleensä vastaavat tapaukset tulkitaan ”lipsumisena”, josta seuraa itsensä syyttelyä, häpeää ja muita vähemmän rakentavia tunteita. Hyväksymällä itsensä ja omat valintansa täysin, vapautuu suuri määrä energiaa asioiden tekemiseen. Kun oma energiataso muuttuu, tarjoutuu ihmiselle yleensä mahdollisuus tehdä sellaisia valintoja, jotka eivät ennen ole olleet edes valittavissa.

Kannattaa luoda omaan arkeensa sellainen rakenne, jossa ei ole liikaa riskejä. Monilla ihmisillä läsnäolon intensiteetti vaihtelee huomattavasti päivän mittaan, josta usein seuraa epäjohdonmukaiset valinnat. Kannattaa suunnitella oma arki siten, että esimerkiksi mahdollisuus nälkäisenä ruokakauppaan menemiselle pienenee. Suosittelen myös menemään nukkumaan tarpeeksi ajoissa, ettei sinun tarvitsisi herätä herätyskelloon kuin poikkeustapauksissa. Tällöin teet todennäköisesti hyviä ratkaisuja myös aamiaisesi suhteen, joka taas vaikuttaa ratkaisevasti koko aamupäivän vireystilaasi.

Motivaatiollakin on oma paikkansa. Vertaisin motivaatiota kahviin. Kahvia ei välttämättä kannata juoda joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Silloin tällöin vastaasi tulee kuitenkin yllättävä tilaisuus, johon valitset tarttua, vaikka tilaisuuteen tarttuminen vaatii hieman ylimääräistä venymistä. Löydät esimerkiksi työpaikkailmoituksen, jonka hakuaika on umpeutumassa seuraavana aamuna klo 6.00. Tällöin voit uhrata lyhyen aikavälin hyödyn (esim. yöunet) saavuttaakseni pitkän aikavälin hyödyn (esim. uuden työpaikan).

Jos kuitenkin menet päivästä toiseen kahvin ja muiden piristeiden voimalla, kehosi rasittuu ennen pitkää. Vastaavasti, jos menet päivästä toiseen motivaation voimalla, mielesi rasittuu ennen pitkää. Ajattele, että motivaatio on ässä hihassasi. Muista, että se on käytettävissäsi koska tahansa, mutta käytä sitä harkiten, koska se menettää tehoaan, jos käytät sitä liian usein.

Oman harkintasi mukaan, voit motivoitua esimerkiksi kuuntelemalla motivoivaa musiikkia, katsomalla puheita YouTubesta tai ajattelemalla missä haluat olla viiden vuoden päästä. Voit myös luoda otolliset olosuhteet motivoitumiselle esimerkiksi käymällä kävelylenkillä. Kun laitat kroppasi liikkeelle, alkavat yleensä myös ajatukset liikkua paremmin. Tällöin sinun on helpompi motivoitua, kun mielesi on vastaanottavaisempi.


Jos saisit antaa ihmisille kolme vinkkiä unelmissa onnistumiseen, mitkä ne olisivat?

1) Mieti, miksi teet, mitä teet! Sinun on hyvä tietää, mitä teet ja miten sen aiot tehdä. Tekemisen ytimeen pääset kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun tiedät, miksi teet, mitä teet. Kun sinulla on selvä merkityksellisyys tekemisessäsi, on sinulla huomattavasti paremmat mahdollisuudet onnistua.

2) Ole rohkea ottamaan ensimmäinen askel heti! Aloittamisen viivyttäminen pienentää sen tapahtumisen todennäköisyyttä huomattavasti. Ensimmäisen askeleen ei tarvitse olla iso, mutta se on tärkeää ottaa heti. Se voi olla Facebook-päivitys, merkintä kalenteriin tai muistutus puhelimeen.

3) Ole sitkeä tehdäksesi valitsemasi asiat valmiiksi! Vaikka aloittaminen on erittäin tärkeää, on erittäin tärkeää myös loppuunsaattaminen. Vastaasi tulee tilanteita, jolloin voit joko tipahtaa lähtötasollesi tai nousta täysin uudelle tasolla. Asiaa kuvaa hyvin Gladiaattorimalli.

Videolta saat lisää näkökulmaa edellä mainittuihin vinkkeihin.

Olet pian pitämässä hyvin innostavalta vaikuttavan verkkokurssin, jossa valmennat ihmisiä tekemään unelmistaan totta. Kerro vähän tästä. Mitä kurssilla tapahtuu? Miten se auttaa kurssin kävijän onnistumaan unelmansa muuttamisessa todeksi?

Verkkokurssi on nimeltään Tekijäakatemia ja kurssille osallistuvat oppivat tekemään kurssin avulla viisaampia valintoja, jotka johtavat heidän unelmiensa elämään. Kurssilaiset saavat kurssin avulla lisää merkityksellisyyttä elämäänsä, tulevat rohkeammiksi ottaakseen ensimmäiset askeleet, sekä sitkeämmiksi tehdäkseen valitsemansa asiat valmiiksi. Tällöin he tulevat myös käyttämään aikansa tuottavammin ja voivat olla enemmän läsnä läheistensä elämässä.

Kurssi sisältää 28 aihetta 28 videon muodossa. Käsittelen montaa eri aihetta lisätäkseni todennäköisyyttä sille, että kurssille osallistuvat saavat uusia oivalluksia. Yksikin uusi oivallus voi muuttaa ihmisen elämää todella radikaalisti!

Koska olet blogini lukija, lupasi Andy sinulle 50 euron alennuksen osallistuessasi Tekijäakatemia-verkkokurssille. Alennus on voimassa 20.10.2013 klo 24:00 asti ja saat alennuksen käyttämällä koodia ELÄ PAREMMIN! Jos haluat tehdä unelmistasi totta, niin vilkaise ihmeessä Tekijäakatemia-sivustoa!

Huomaathan myös, että Tekijäakatemia -verkkokurssille ilmoittautuvat pääsevät veloituksetta mukaan Täysii -seminaariin sekä Tekijäakatemia -seminaariin :)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia