Hyvä ja toimiva aamurituaali: Miten ja miksi?

aamurituaali

Millainen on hyvä ja toimiva aamurituaali ja mitä hyötyä sellaisesta on? Tänään blogissa vuorossa Timo Kianderin todella hyvä vieraskynä aamurituaaleista ja siitä, kuinka saat itsellesi paitsi paremman aamun, myös enemmän aikaan!

Timo Kiander on tuottavuusbloggaaja, luennoitsija ja tietokirjailija, joka suhtautuu intohimoisesti itsensä kehittämiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Yksi tärkeimmistä tavoista, jolla Timo on parantanut elämänlaatuaan, on aikaisempi herääminen. Jos sinäkin haluat aloittaa päiväsi aikaisemmin, lataa Timon kahdeksan vinkkiä täältä!

Jos hypättäisiin takaisin vuoteen 2005, aloittaisin arkiaamuni luultavammin näin:

Herätys klo 07.30. Sitten vaatteet päälle, hammaspesu, parranajo, pikainen aamupala ja tämän jälkeen töihin.

Jos kyseessä olisi viikonloppu, toistuisi edellä mainittu sillä erotuksella, että heräisin joskus klo 10-12:n välillä, himmailisin yöpuvussa kello yhteen iltapäivällä ja vasta tämän jälkeen aloittaisin päiväni.

Edellä mainittu päivän aloitus toimi oman aikansa, kunnes muutama vuosi myöhemmin elämäni muuttui. Aloin urheilemaan ja fyysisen aktiivisuuden kohottua halusin aikaansaada muutoksen myös muissakin elintavoissakin.

Nyt kun peilaan menneitä, on kahdella komponentilla ollut kaikkein isoin vaikutus elämääni ja miksi olen juuri nyt tässä:

  • Toimiva aamurituaali
  • Aikaisempi herääminen

Niinpä tämä kirjoitus käsitteleekin juuri näitä kahta palasta, joiden avulla päiväsi saa aivan uuden startin. Varsinkin jos olet päivätöissä ja oma aika tuntuu olevan kortilla, on näistä vinkeistä hyötyä erityisesti sinulle.

Mitä ovat aamurituaalit ja mitä hyötyä niistä on?

Vaikka sanan rituaali käyttö voi kuulostaa oudolta, on sillä tässä asiayhteydessä positiivinen ja hyödyllinen merkitys.

Käytännössä aamurituaali on siis joukko askeleita, jotka suoritetaan jokaisena aamuna heräämisen jälkeen.

Aamurituaali antaa hyvä pohjan tulevaan päivään ja sen tunnuspiirteitä ovat:

  • Yksinkertaisuus. Mitä monimutkaisempia rituaalin askeleet ovat, sitä todennäköisempää on, että tulet vetkuttelemaan niiden suorittamisessa. Toisaalta, jos askeleet on yksinkertaisia ja helppoja toteuttaa (pese hampaat, lue viisi sivua kirjaa …), on niitä myös mielekkäämpää tehdä.
  • Mahdollisuus keskittyä itseensä. Rituaali laittaa sinut kuskin paikalle omassa elämässäsi. Toisin sanoen, pystyt keskittymään juuri niihin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä.
  • Havahtuminen. Jotta pystyt kehittymään ihmisenä, kannattaa luoda sellainen rituaali, jonka avulla tämä onnistuu “kuin varkain”. Kun suoritat rituaalin joka aamu, tulee se hoidettua heti päivän aluksi, eivätkä päivän myöhemmät tapahtumat estä sen toteutumista.
  • Tärkeiden asioiden eteenpäin vieminen. Jos olet asettanut itsellesi tavoitteita, voit työskennellä niitä kohti rutiininomaisesti.
  • Uusien positiivisten tapojen luominen. Kun toistat jotain määrättyä asiaa päivittäin, muodostuu siitä tapa. Varsinkin aamurituaalin ollessa kyseessä, on mahdollista luoda monia hyödyllisiä tapoja kuten meditointi, lukeminen tai kirjoittaminen.

Lisää rituaalin joustavuutta tällä oleellisella komponentilla

Useasti aamurituaali vaatii seurakseen erään tärkeän komponentin, jotta se olisi mahdollista viedä läpi menestyksekkäästi. Vaikka tämän osasen mukaan ottaminen ei olekaan pakollista, kannattaa silti ymmärtää sen mukanaan tuomat hyödyt.

Kyse on siis aikaisemmasta heräämisestä ja sen etuina voi pitää esimerkiksi seuraavia asioita:

1. Antaa mahdollisuuden tavoitteiden saavuttamiseen

Aamut – ja varsinkin jos päivänsä aloittaa ennen muita – ovat hyvää aikaa toteuttaa tavoitteisiisi liittyviä asioita.

Itse olen esimerkiksi luonut kaksi dokumenttia, jotka auttavat minua pysymään oikealla polulla päivittäin.

Ensimmäinen näistä dokumenteista on nimeltään Todelliset Tavoitteet, ja sen tarkoitus on osoittaa ne asiat, joita kohti haluan edistyä joka päivä.

Tämä dokumentti sisältää tavoitteita elämäni eri osa-alueille, kuten:

  • Terveys (esim. Unen laadun parantaminen)
  • Oman firman perustaminen (esim. Miten saada tulovirtaa tulevaan yritykseen)
  • Kirjoittaminen ja lukeminen (esim. Kirjoita 1000 sanaa joka päivä)

Toinen dokumentti on nimeltään Visio, joka kertoo ylemmän tason suuntaviivat ja joita noudatan myös joka päivä.

Vaikka tämä kyseinen dokumentti liittyykin työhöni, voi tällaisia dokumentteja tehdä myös muihinkin elämän osa-alueisiin liittyen.

Pitämällä tärkeät suuntaviivat ja tavoitteet mielessä, pystyn tekemään parempia päätöksiä, sitoutumaan oikeisiin asioihin ja hallitsemaan aikaani paremmin.

2. Auttaa parantamaan kuntoamme

Melko usein kuulee sanottavan, että olisi kiva alkaa urheilemaan, mutta aika ei vaan riitä.

Tämä on ymmärrettävää silloin, kun työpäivän jälkeen pitäisi käydä kaupassa ja hakea vielä lapsetkin päivähoidosta. Miten siis enää tämän jälkeen riittää energiaa treenaamiseen?

Mutta mitäs jos heräisitkin aikaisemmin, jolloin voisit käydä salilla jo ennen töihin menoa eikä vasta työ/päiväkoti/kauppa -rumban jälkeen?

Aikaisen treenaamisen avulla olen valmistautunut niin maratoneihin kuin triathloneihinkin. Aamutreenit ovat myös tehneet minusta virkeämmän työpaikalla.

3. Itsekuri on suurimmillaan aamulla

Tutkimusten mukaan itsekuri on korkeimmillaan heti aamusta. Kun päivä kuluu eteenpäin, kuluu myös “itsekurireservisi”.

Vaikka en varsinaisesti suosittelekaan itsekuria ainoaksi tavaksi saada jotain asiaa tehdyksi, on se jossain tapauksissa ainoa keino saada jokin tehtävä aloitetuksi tai jopa valmiiksi.

4. Auttaa sivistymään henkisesti

Oletko halunnut jo pitkään lukea mielenkiintoista kirjaa, mutta et ole ehtinyt? Aikaisemman herätyksen avulla tämäkin on mahdollista.

Itse suosin ns. self-help -kirjallisuutta eli pyrin jatkuvasti oppimaan itsestäni jotain uutta ja kehittämään itseäni jollain tavalla.

Olen huomannut, että aamut ovat loistava tapa kasvattaa henkistä sivistystä, kun kerrankin on aikaa lukea rauhassa.

Olin aikaisemmin töissä tietotekniikka-alalla ja aamuopiskelu mahdollisti myös erään ammattiin liittyvän sertifiointikokeen läpipääsyn.

5. Auttaa pysähtymään

Yhtenä aamurituaalin osana voi olla myös meditointi. Useat tutkimukset osoittavat, että meditointi vähentää esimerkiksi stressiä, lisää itsekuria ja tuottavuutta.

Säännöllinen meditointi auttaa sinua tekemään positiivisia muutoksia elämässäsi.

6. Saat enemmän asioita aikaiseksi

Henkilökohtainen tuottavuuteni on parantunut selkeästi sen jälkeen, kun aloin heräämään aikaisemmin. Vaikka aikaa ei sinänsä tulekaan tällä tavalla lisää, antavat aikaiset aamut mahdollisuuden työskennellä rauhassa ennen kuin muut heräävät.

7. Enemmän aikaa läheisten kanssa

Yksi merkittävä etu joka liittyy aikaisempaan heräämiseen, on lisääntyvä aika läheisten ihmisten kanssa. Jos siirrät esimerkiksi iltapäivän kuntosalitreenin aamuun, jää sinulla iltapäivällä enemmän aikaa muun perheen kanssa seurusteluun.

Aamurituaali alkaa jo illalla

Nyt siis tiedät mitä hyötyä on aamurituaaleista ja miksi aiennettu herääminen on tärkeä osa sitä.

Mutta mikä tärkeintä, pelkästään aamurituaalin luominen ei yksistään riitä, vaan rituaaliin kannattaa kytkeä myös iltarituaali.

Sen avulla pystyt nimittäin valmistautumaan aamuun riittävän hyvin, jotta aamurituaalin läpivieminen onnistuu menestyksekkäästi.

Iltarituaalin tehtävänä on esimerkiksi:

  • Saada sinut riittävän ajoissa sänkyyn, jotta jaksat herätä virkeänä ajoissa
  • Varata kaikki oleelliset tavarat valmiiksi, jotta aikaa ei kulu aamulla niiden etsimiseen
  • Tehdä valmistelevia toimenpiteitä, jotta jonkin rituaalin osanen ei ole liian hankala suorittaa eikä kallisarvoista aikaa kulu turhaan mietiskelyyn (“mitäs mun pitikään tehdä seuraavaksi …?”)

Kun luot aamurituaalin, ymmärrä myös iltarituaalinkin tärkeys. Näin aamusi sujuu jouhevammin ilman turhautumista ja ajanhaaskausta.

Miten luon toimivan ilta- ja aamurituaalin?

Kun alat miettimään sopivaa ilta- ja aamurituaalia itseäsi varten, hyödynnä luomistyössäsi seuraavia askeleita:

1. Ymmärrä rituaalien roolit

Omalla kohdallani iltarituaali on valmistava. Sen avulla valmistaudun tulevaan aamuun, jotta se olisi minulle menestyksekäs.

Aamurituaali on taas suorittava. Sen avulla päiväni lähtee hyvin käyntiin ja pystyn tekemään asoita, jotka ovat minulle tärkeitä.

2. Tee siitä yksinkertainen

Koosta rituaali yksinkertaisista asioista, jotka on helppo tehdä. Ne eivät siis vaadi sen enempää mietintää ja kynnys niiden tekemiseen on helppo.

3. Viilaa jatkuvasti

Jos huomaat rituaalin jonkin osan toimimattomaksi, ota se pois kokonaan tai vaihda sen paikkaa rituaalissasi.

4. Älä ahda liian täyteen

Älä ahda aamurituaalisi liikaa askeleita jos aikataulusi ei anna sinulle myöten. Mieti aina rituaaliasi siihen käytettävissä olevaan aikaan nähden ja tee rituaalista joustava ja rento.

5. Muista siirtymät

Jotkut rituaalin osat vaativat siirtymistä paikasta toiseen ja tämä on hyvä ymmärtää rituaalia suunniteltaessa. Esimerkiksi kuntosalille siirtyminen vaatii oman aikansa, joten rituaalista kannattaa tehdä näiltä osin riittävän väljä.

6. Lisää epäloogisiakin komponentteja

Joskus epäloogiset osasetkin voivat tehdä rituaalista menestyksekkään. Voit esimerkiksi laittaa iltaisin herätyskellon soimaan merkiksi ajasta, jolloin sinun pitää mennä nukkumaan.

Eräs esimerkki ilta- ja aamurituaalista

Näin lopuksi esittelen oman aamurituaalini. Kopio tämä tai omasi tämän pohjalta.

Ilta:

1. Pakkaan tavarat valmiiksi. Laitan treenikamppeet reppuuni jo edellisenä iltana. Laitan myös päivävaatteeni valmiiksi kylpyhuoneeseen, jotta pukeutuminen häiritsee aamulla mahdollisimman vähän muita perheenjäseniä.

2. Teen työlistan seuraavalle päivälle. Luon päivälle rungon minulle tärkeisiin asioihin liittyen. Näin tiedän tarkalleen ne asiat, joihin keskittyä seuraavana päivänä.

3. Puhdistan työpöydän. Yritän pitää työpöytäni siistinä, jotta töiden aloittaminen olisi seuraavana päivänä mahdollisimman miellyttävää.

4. Syön pienen iltapalan. Tämä on omalla kohdallani esimerkiksi kuppi kamomilla-teetä, sekä luomujogurttia myslin kanssa.

5. Katson televisiota vaimoni kanssa. Katsomme hieman jotain meitä molempia kiinnostavaa ohjelmaa tai elokuvaa (mielellään jotain rauhallista, jotta yöunet eivät mene).

Vaikka jotkut sanovatkin, että TV:n katsominen ennen nukkumaanmenoa häiritsee yöunta, en ainakaan itse ole huomannut tätä.

6. Käyn iltapesulla ja menen nukkumaan. Hammaspesun jälkeen olen valmis pehkuihin. Juttelen vaimoni kanssa tai saatamme lukea ääneen jotain kirjaa. Tämän jälkeen sammutamme valot.

Aamu:

1. Herätys (n. 06.00, mutta joskus aikaisemminkin). Herään aamulla aikaisin, jotta pystyn tekemään minulle tärkeät asiat ilman häiriöitä. Varsinkin kun perheessä on pieni lapsi, täytyy nämä hiljaiset hetket pystyä maksimoimaan hyvin.

2. Kävelen kylpyhuoneeseen, puen päälle.

3. Suoritan aamutoimet ja juon lasin vettä. Ajan parran ja pesen hampaat. Juon tämän jälkeen myös lasillisen vettä.

4. Aamutreeni. Lähden ovesta ulos ja hyppään pyöräni selkään. Riippuen aamusta, menen joko aamu-uinnille uimahalliin, ajamaan pyörällä, juoksemaan tai kuntosalille.

5. Aamupala perheen kanssa. Pyrin olemaan kotona noin kello kahdeksan. Perheeni on herännyt ja syömme yhdessä aamupalaa. Teen yleensä meille smoothien, jolla päivä lähtee hyvin käyntiin. Tämän lisäksi juon kupin-pari kahvia.

6. Käyn läpi Todelliset Tavoitteet ja Visio -dokumentit. Käyn läpi dokumentit, jotka kertovat minulle tärkeistä tavoitteistani. Pyrin myös miettimään mitä voin tehdä tänään kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

7. Luen kirjaa. Pyrin lukemaan 15-30 minuuttia kirjaa, mielellään jotain ei-fiktiivistä. Tykkään lukea itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja, mutta myös bisnes- ja markkinointikirjallisuuskin tulee luettua.

8. Kirjoitan. Bloggaajana kirjoittaminen on tärkeä osa päivittäistä työtäni. Tavoitteeni on kirjoittaa joka päivä vähintää 1000 sanaa.

9. Työpäivä alkaa (n. 09.15).

Kuinka herätä aikaisemmin?

Haluatko oppia, miten herätä aikaisemmin? Lataa ylimääräinen dokumentti, joka listaa kahdeksan kohtaa. Näiden avulla aikaisemmasta heräämisestä (ja aamurituaalin suorittamisesta) tulee helpompaa ja palkitsevampaa.

(Suurkiitos Timo ja kiitos myös lukijalle tekstiin tutustumisesta myös blogin ylläpitäjän puolesta! Lisää vastaavia tekstejä samankaltaisista aiheista löytyy blogin arkistosta)

(Teksti julkaistu alun perin 13.10.2014 ja päivitetty 10.4.2021.)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia