Haluatko oppia hyväksi ja mielenkiintoiseksi keskustelijaksi? Ota riskejä.

Haluatko oppia hyväksi ja mielenkiintoiseksi keskustelijaksi Ota riskejä

Kuinka oppia mielenkiintoisemmaksi keskustelijaksi? Keskustelun perustaidot ovat opittavissa nopeasti, mutta kuinka oppia tuomaan keskusteluihin mukaan myös vauhtia, jännitystä ja mielenkiintoa? Tässä kirjoituksessa haluan jakaa muutamia ajatuksia, jotka olen itse kokenut hyödylliseksi keskustelutaitojen kehittämisessä.

Kun aloin aikoinaan vähä vähältä vapautumaan ujoudestani ja uskaltautumaan ihmisten ilmoille, olin aivan hemmetin huono keskustelija. He, jotka tunsivat minut tuolloin saattavat muistaa, kuinka päästelin suustani sammakoita suorastaan sarjatulella, pudottelin aivan jäätäviä juttuja, hämmensin ympärilläni olevia ihmisiä mitä erilaisimmin tavoin ja olin muutenkin lievästi outo.

Jotkut ihmiset näkivät asiakseen tuon tuostakin mainita, kuinka huonoja juttuni olivat ja kuinka sanoin tyhmiä asioita. Ja hyvä että mainitsivat, sillä se antoi mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, vaikka tuolloin kritiikin kuuleminen tuntuikin nihkeältä.

En ollut huono kommunikoija varsinaisesti siksi, että olin jotenkin erityisen tyhmä. Kommunikaatiotaidoiltani olin uskoakseni ihan keskivertotyyppi. Hahmotin kyllä, mitä saa ja ei saa, mitä kannattaa ja ei kannata sanoa. En rikkonut rajoja ikävällä tavalla useinkaan siksi, että olisin ollut pihalla näistä sosiaalisista säännöistä. (Välillä toki olin sitäkin…)

Rikoin rajoja pääasiassa kahdesta syystä:

Ensimmäinen niistä oli se, että minulla oli usein keskusteluissa hyvin tylsää. Ihmettelin, kuinka ihmiset jaksavat jauhaa loputtomasti arkisista, tavallisista asioista ja yritin väkisin tuoda keskusteluun jännitystä ja vaarallisia tilanteita. Se vain usein meni mönkään ja kääntyi oudoksi, sillä minulla ei ollut todellista ymmärrystä keskustelujen dynamiikasta tai ihmisten psykologiasta. Jälkeenpäin katsottuna myös se, että koin useimmat keskustelut tylsiksi, johtui pikemminkin omasta asenteestani kuin siitä, että ne olisivat oikeasti olleet tylsiä.

Toinen syy keskusteluissa keulimiselle taas oli oppimisen halu. Halusin oppia, mistä keskustelemisessa ja sosiaalisissa tilanteissa on oikeasti kyse. Halusin ymmärtää, missä rajat oikeasti menevät. Halusin tietää tarkkaan, mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja sanoa. Ja nyt vuosia myöhemmin uskallan todeta, että tämä nihkeä vaivannäkö on maksanut itsensä takaisin korkoineen.

Useimmat ihmiset pelaavat sosiaalisissa tilanteissa varman päälle. He eivät usein käy turhan lähellä sovinnaisuuden rajoja, eivätkä tee ja sano mitään sellaista, mikä saattaisi vahingossakaan olla turhan hämärää, epäilyttävää, hävytöntä, rohkeaa tai muuta vastaavaa.

Eikä tarvitsekkaan. Turvallisessa ja peruskivassa kommunikaatiossa ei ole mitään vikaa. Maailma pyörii siksi, että useimmat täällä pelaavat kiltisti varman päälle ja sääntöjen mukaan. Turvallisuus ja arkisuus ovat yleensä hyviä asioita.

Varman päälle pelaaminen ei kuitenkaan opeta kaikkea, mitä keskustelutaidoista olisi opittavissa. Kaikkein jännittävimmistä, rohkeimmista ja riskipitoisimmista aiheista puhumista oppii vain yhdellä tavalla: Puhumalla niistä. Ja kuten alussa totesin, se opettelu johtaa lukemattomiin mokailuihin. Välillä tulee sanottua tyhmiä juttuja, välillä tulee mentyä liian pitkälle, välillä joku pahastuu ja loukkaantuu. Mutta sen tien päässä on palkintoja ja ne ovat huikeita.

Perusturvallinen tapa kommunikoida on hyvä, muttei maailman mukaansatempaavin. Jos katson kaikkein mielenkiintoisimpia, vangitsevimpia ja mukaansatempaavimpia keskustelijoita, huomaan, etteivät he ole keskustelijoina sieltä turvallisimmasta päästä. He eivät välttele epätavallisia, hävyttömiä, rohkeita tai kiellettyjä aiheita. He eivät toki myöskään elostele ja herkuttele näillä aiheilla mauttomasti, vaan käyttävät niitä juuri oikeissa paikoissa.

Tämän tuloksena heidän kanssaan keskustelu on kuin aivan eri maailmasta. Se on kiinnostavaa, häkellyttävää, upeaa. Vaikka tykkäänkin kovasti ihan kaikenlaisista keskusteluista, tällaisten ihmisten kanssa keskustelemisessa on se jokin lisämauste, joka monesta muusta yhteydestä uupuu.

Verbaalisilla rajoilla käymällä oppii myös toista tärkeää taitoa: tiukoissa tilanteissa selviämistä. Rajoilla liikkuessa joutuu toisinaan tiukkoihin tilanteisiin, joissa luoviminen vaatii huomattavasti tarkempi verbaalisia ja keskusteludynaamisia taitoja sekä paljon tarkempaa ymmärrystä ihmispsykologiasta, kuin perusturvallisilla tasoilla liikkuminen.

Näiden tasojen haltuunottaminen ei ole elämässä välttämätöntä, mutta itse koen, että se kyllä sekä helpottaa, että värittää elämää. Tätä voisi verrata jonkinlaiseen lievään extreme-urheiluun. Valtaosan ajasta minulle riittää polkupyörällä ajaessa se, että köröttelen hitaasti jalkakäytävää kypärä päässä, mutta toisinaan on kiva lähteä kruisailemaan maastoon. Paitsi että maastossa kruisaileminen on toisinaan kivaa, tekee se minusta yleisesti itsevarmemman pyöräilijän myös silloin, kun on aika palata jalkakäytävälle.

Haluaisitko itse olla kommunikoijana ja keskustelijana keskivertoa jännittävämpi ja taitavampi? Jos kyllä, ota toisinaan riskejä. Puhu oudommista, rohkeammista, epämääräisemmistä, hävyttömämmistä aiheista. Tulet välillä mokaamaan, mikä tuntuu ikävältä. Tulet myös tokenemaan siitä, eikä mitään sen pysyvämpää vahinkoa tule todennäköisesti tapahtumaan.

Anna mahdollisuus, saatat tykätä siitä, mitä tulet löytämään :)

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

(Visited 1 126 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field