Ilmastonmuutos ja ilmastoahdistus: Mitä tehdä ilmastoahdistukselle?

ilmastoahdistus

Hei!

Äskettäin julkaistiin hyvin keskeinen, kansainvälisen ilmastopaneelin tuottama raportti siitä, mitä maapallomme ilmastolle tällä hetkellä kuuluu. Ja eihän sille varsinaisesti kovin hyvää kuulu. Oikeastaan päinvastoin. Jos valtavan suuria tekoja ei tehdä hyvin nopeasti, on taistelu ilmastonmuutosta vastaan todennäköisesti hävitty. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että me kaikki yhdessä – ja erityisesti meitä seuraavat sukupolvet – tulevat olemaan ns. kusessa.

(Hyvä suomenkielinen minitiivistelmä raportista löytyy mm. täältä ja aihetta kokoava Ylen uutinen täältä)

Ilmastonmuutos ei sinänsä liity tämän blogin aiheisiin. Sen sijaan sen suora lieveilmiö ilmastoahdistus (yle, wikipedia) on kiinnostava ja päivä päivältä yhä ajankohtaisempi aihe. Ilmastoahdistuksen saama huomio on lisääntynyt tasaisesti niin median, kuin mielenterveyden ammattilaistenkin keskuudessa. Luulen, että tästä tahti tulee vain kiihtymään, sillä myös ilmaston tärveltymisestä puhutaan yhä aktiivisemmin ja yhä hälyyttävämpään sävyyn.

Tähän asti ilmastoahdistus on ollut erityisesti nuorten juttu (ymmärrettävästi syistä), mutta uskaltaudun arvaamaan, että sen määrä tulee kasvamaan myös iäkkäämmän väestön keskuudessa. Omista kaveripiireistäni minulla on sellainen kuva, että alkaa olemaan vaikeaa löytää ketään, jota aihe ei ahdistaisi ainakin pienissä määrin.

Ilmastoahdistuksessa ei ole itsessään mitään kovin erityistä. On normaalia, että me ihmiset tunnemme ahdistusta aiheista, jotka näyttäytyvät meille jollain tavoin uhkaavina. Kyse ei ole mistään uudesta ja ennenkuulumattomasta. Hyvin erityisen aiheen ilmastoahdistuksesta tekee kuitenkin sen mahdollisesti hyvin globaali luonne.

Useimmat aiheet, joista tunnemme arjessamme ahdistusta, ovat melko paikallisia ja ainakin osittain hallittavissamme. Meitä ahdistaa esimerkiksi henkilökohtainen rahatilanne, tai töihin meneminen, tai tuntemattomien ihmisten kohtaaminen, tai parisuhteemme tila, tai vaikkapa elämänhallintamme ongelmat. Nämä kaikki ovat toki kokijoilleen vakavia asioita, mutta kaikki näistä ovat ainakin jossain määrin ”hallittavan kokoisia”. Meillä on ainakin teoriassa kyky vaikuttaa näihin kaikkiin, ratkoa näihin liittyviä ongelmia ja suojautua niiden seuraamuksilta.

Ilmaston tuhoutumiseen liittyvä ahdistus on tästä näkökannasta katsoen hieman viheliäisempää. Maapallomme asukkaina meillä ei ole todellista mahdollisuutta suojautua ilmastonmuutoksen seuraamuksilta. Meillä ei myöskään yksilöinä ole kykyä ratkaista ongelmaa, vaan parhaimmillaan tehdä vain pienenpieni osamme (joka on aidosti tärkeä!) ilmaston pelastamisen puolesta. Nämä yhdessä voivat aiheuttaa voimattomuuden tunnetta. Voimattomuuden kokemuksilla taas tiedetään olevan yhteyttä koetun ahdistuksen määrään. Sama suomeksi: mitä voimattomampia koemme olevamme jonkin ongelman edessä, sitä enemmän se saattaa ahdistaa.

Mielenkiintoinen – sekä hyvässä, että huonosssa – on myös se todennäköinen mahdollisuus, että ilmastoahdistuksesta tulee globaalia. Maapalloja on vain tämä yksi, kaikille yhteinen. On odotettavissa, että sen tila tulee ahdistamaan valtavaa määrää ihmisiä. Luulen, että tällä tulee olemaan sekä myönteisiä, että kielteisiä seuraamuksia.

Mahdollinen kielteinen vaikutus tulee olemaan mielenterveysongelmien, sekä jossain määrin kehollistenkin ongelmien lisääntyminen. Ahdistus ja stressi hapertavat niin mielen, kuin kehommekin terveyttä. Ahdistusta ja stressiä on useimpien elämässä muutenkin melko paljon. Kun siihen lisätään vielä uusi ahdistuksen aihe ja siitä mahdollisesti seuraava stressi, tulee tämän vaikutus globaaliin terveyteen olemaan kielteinen.

Mahdollinen myönteinen vaikutus taas on se muutosvoima, jonka lisääntyvä ahdistus voi saada aikaiseksi. Me ihmiset olemme olentoja, jotka pääasiassa pyrkivät ratkomaan ongelmiaan. Tämä on huipputärkeä taipumus erityisesti nyt, kun ongelma on ennennäkemättömän suuri ja vaikeasti ratkaistavissa. Mitä useampi ihminen tekee ahdistuksensa vuoksi edes jotain myönteistä, sitä parempi meille kaikille.

Toisaalta ahdistus ei ole tila, joka vaikuttaa kaikkiin samoilla tavoin. Kun jotakuta se motivoi toimimaan, jotakuta muuta se saattaa päinvastoin passivoida. Lisäksi ahdistus ”täyttää mielen”.  Kun kovasti ahdistaa, on vaikeampaa säilyttää ajattelunsa kirkkaus. Käytännössä ahdistus siis usein alentaa toimintakykyämme. Tämä on yleinen mekanismi esimerkiksi masennuksessa, joka usein esiintyy yhdessä ahdistuksen kanssa. Kun mieli on ”tukkoinen”, on vaikeampaa etsiä tilanteeseen ratkaisuja. Vastaavalla tavalla globaaliksi kasvava ilmastoahdistus voi passivoida monia, mikä on meidän tilanteessamme vakava uhka. Varaa passiivisuuteen ei enää ole.

Resurssien – sekä taloudellisten, että inhimillisten – kannalta katsottuna mielenterveyden ongelmat ovat yleisesti ottaen sen tyyppisiä, että niitä on huomattavasti halvempaa ja helpompaa ehkäistä ennakkoon, kuin hoitaa niitä niiden jo ilmaannuttua. Tällä hetkellä emme kuitenkaan pysty antamaan Suomessa tarpeeksi apua edes nykyisiin mielenterveyden haasteisiin. Mikäli mikään ei muutu, tulee lisääntyvä ilmastoahdistus mahdollisesti vain lisäämään vaikeuksiamme.

Kuinka vähentää omaa ilmastoahdistustaan

Yleisesti ottaen tehokkain keino vähentää ahdistustaan, on ratkaista se ongelma, johon ahdistus liittyy. Esimerkiksi sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus vähenee usein esimerkiksi sillä, että opetellaan parempia sosiaalisia taitoja ja vahvistetaan myönteistä ihmiskuvaa tai sosiaalista luottamuskykyään. Ilmastoahdistuksen tapauksessa tällainen ongelman täsmähoitaminen ei valitettavasti oikein onnistu, sillä yksilöinä emme tätä ongelmaa pysty ratkaisemaan. (Mikä ei tarkoita, etteivätkö jokaisen yksilön teot olisi silti tärkeitä ja arvokkaita. Tätä ei pidä käyttää argumenttia sen puolesta, ettei tee edes omaa pientä osaansa.)

Kun emme itse voi poistaa ahdistusta aiheuttavaa ongelmaa (eli tässä tapauksessa korjata ilmastoa), voidaan pyrkiä vaikuttamaan itse ahdistuksen tunteeseen. Puhutaan siis esimerkiksi stressinhallintatekniikoista, ajatusmallien muokkaamisesta, maailmankuvansa hiomisesta, meditaatiosta, riittävästä unesta ja liikunnasta, myönteisestä sosiaalisesta tuesta, terapiassa käymisestä ja niin edelleen. Siis ihan samoista jutuista, kuin minkä tahansa muunkin ahdistuksen hoidossa.

Jokainen ahdistuksen kanssa kamppailut tietää kuitenkin tällaisten lähestymistapojen heikon puolen. Ne eivät yleensä riitä poistamaan kaikkea ahdistusta. Jokainen mainituista tavoista voi kyllä vähentää ahdistuksen määrää. Harvemmin ahdistus kuitenkaan poistuu heti ja kokonaan. Nämä ovat siis lähinnä parempi-kuin-ei-mitään -tyyppisiä ratkaisuja. Vakavasti otettavia vaihtoehtoja ne kuitenkin ovat, sillä mitään parempaakaan ei varsinaisesti ole tarjolla. Tämä on mielenterveystyön ärsyttäviä puolia: vaikka keinoja ahdistuksen vähentämiseen on lukuisia, ei mikään niistä ole kaikissa tilanteissa toimivam eikä täysin kokonaisvaltainen.

Tässä kuitenkin pari pikkukeinoa, joita olen itse viime vuosina omalla kohdallani soveltanut ja todennut edes hieman toimiviksi niin ilmastoahdistuksen, kuin muidenkin ahdistuksen tyyppien hoitamisessa.

Ensimmäinen pikkukeino on lohdun hakeminen siitä, että tiedän tekeväni edes jotain:

Koska ahdistusta synnyttää mm. voimattomuus jonkin elämässä olevan ongelman suhteen, pyrin käymään tätä voimattomuutta vastaan tekemällä jatkuvasti edes jotain sen eteen, että ongelma joskus ratkeaisi. Kun esimerkiksi aikoinani kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta, pyrin jatkuvasti kehittämään sosiaalisia taitojani ja ymmärtämään paremmin ihmisten toimintaa sosiaalisissa tilanteissa. Ei tämä toki sosiaalisia pelkojani kovin nopeasti poistanut (siihen meni lopulta monia, monia vuosia). Sain näin kuitenkin tuntemuksen siitä, että etenen hitaasti, mutta varmasti kohti ratkaisua, mikä taas tuntui lohduttavalta.

Samaa olen soveltanut viime vuosina ilmastoahdistukseen. Ymmärrän kyllä, että yksittäisen ihmisen teot vaikuttavat tässä hyvin vähän ja että kaikista teoista huolimatta saatamme hävitä tämän ilmastotaistelumme. Saan kuitenkin näitä pieniä tekoja tekemällä edes jonkinlaista pientä hallinnan ja merkityksellisyyden tunnetta omaan arkeeni. ”Teen edes jotain”. Tämä tuntuu antavan pientä vastapainoa voimattomuudesta johtuvalle ahdistukselle.

Hieman itseäni lohduttaa myös se ajatus, että nyt ”kuuluukin ahdistaa”. Olemme niin valtavankokoisen ongelman edessä, että olisi melkeinpä valitettavaa, jos pystyisimme muutamalla ajatustempulla sulkemaan sen pois mielestämme. Kun ongelma on ihan hemmetin ahdistava, se saakin ahdistaa. Kivaa se ei toki ole, mutta elämässä on kai kyse muustakin kuin vain siitä, että olisi koko ajan kivaa. Pieni lohdun tunne tulee tässä siitä, että koen juuri sitä tunnetta, jota tällaisessa tilanteessa on sopivaa kokea. Vaikka ahdistus ei ole mukavaa, se on tavallaan ”oikeutettu”.

Tämän parempia ratkaisuja en ole toistaiseksi itse kohdannut. Koska aihe on jatkuvasti yhä ajankohtaisempi, olen hyvin kiinnostunut kuulemaan myös teidän ajatuksianne. Miltä tämä ilmasto-ongelma teistä tuntuu? Entä millaisia tapoja käytätte siihen mahdollisesti liittyvän ahdistuksen hillitsemiseen?

Joka tapauksessa, tsemppiä kaikille edes niiden hyvien, pienten tekojen tekemiseen. Niillä on kuitenkin pientä merkitystä. Meitä on paljon ja yhdessä olemme vahvempia.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 2 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field