Itsekuri ei ole täysin turhaa!

itsekuri ei ole täysin turhaa

Olen tässä viimeaikoina pohdiskellut itsekurin merkitystä tavoitteiden saavuttamisessa. Valmennusalallahan ollaan tällä hetkellä aika vahvasti sitä mieltä, että itsekuri on hyvin yliarvostettu tai jopa turha ominaisuus ja tavoitteessa, jossa yritetään onnistua pelkän itsekurin avulla, tullaan todennäköisesti epäonnistumaan.

Sen sijaan silloin, kun jotakin tavoittelee siksi että aidosti haluaa sitä, itsekuria ei tarvittaisi. Silloin ei ikään kuin joutuisi pakottamaan itseään itsekurin avulla mihinkään, koska sitä asiaa aidosti haluaa. Eli tekee sisäisen motivaation, ei itsekurin avulla.

Yhdyn kyllä tähän näkemykseen, mutta en aivan täysin. Miksikö?

Pidempään tätä blogia lukeneet tietävät, että herään aamuisin useimmiten kuudelta vääntämään töitä (ihan vapaaehtoisesti). Ja no, niin kovasti kuin haluankin herätä aikaisin, se on silti välillä aika ikävää. Vaikka minulla kuinka olisi sisäistä motivaatiota herätä, se on silti aika piinaavaa. En mitenkään onnistuisi siinä ilman itsekuria.

On toki selvää, etten porskuta tässä pelkällä itsekurilla, olen sentään aika löysä kaveri ja pelkkään itsekuriin tukeutuminen johtaisi vain epäonnistumiseen. Toki onnistumiseni tässä heräämisasiassakin johtuu pääosin siitä, että aidosti haluan tehdä sen, eikä siitä että pakotan itseni. Tässä viimeisen puolen vuoden aikana (näin kauan olen herännyt vapaaehtoisesti, eli ilman, että minun pitäisi mennä “oikeisiin” töihin) on kuitenkin tullut selväksi, että ilman itsekuria jään äärettömän helposti jatkamaan unia.

Mitä se itsekuri sitten tässä tapauksessa on?

Tämä on varmasti aika yksilöllistä, mutta minulle se on sitä, etten rupea missään tilanteessa neuvottelemaan itseni kanssa!

Jos herätyskello pärähtää soimaan ja alan pääni sisällä kelailemaan että “hei, mitä pahaa siinä olisi jos nukkuisin vielä puoli tuntia, menen sitten vaikka puoli tuntia myöhemmin nukkumaan, onhan se ennenkin toiminut… “ jne, eli neuvottelemaan itseni kanssa, on aika todennäköistä, että neuvottelen itseni jatkamaan unia.

Jos sen sijaan vain päätän että hitot neuvottelusta, mä nousen NYT, niin silloin myös nousen varmasti.

Jos minulla taas on joku ikävä homma tehtävänä, enkä millään viitsisi tehdä sitä, ja alan neuvottelemaan itseni kanssa tyyliin “no kato ei mun nyt sitä tarvii tehdä, tiedän että ehin myöhemminkin, oon aina ennenkin ehtinyt tekemään kaiken ajallaan, voisin oikeastaan nyt kattoa jonkun leffan ja vasta sitten vääntää tuon valmiiksi…”, niin enhän minä sitä hommaa silloin saa aloitettua.

Jos taas katkaisen neuvottelun heti alkuunsa ja vain päätän että no NYT TEEN TÄMÄN VÄLITTÄMÄTTÄ SIITÄ ETTEI HUVITA, niin silloin myös saan sen tehtyä.

Itsekuri on minulle siis ikäänkuin viimeinen oljenkorsi, josta nappaan kiinni silloin, kun kaikki muu pettää. Eli pelkkään itsekuriin ei kannata luottaa, sillä se oljenkorsi on ohut ja katkeaa pian, mutta se on kuitenkin parempi kuin ei mitään.

Vältetään eteenpäinporskuttamista pelkän itsekurin voimalla, mutta ei myöskään sanouduta itsekurista täysin irti. Itsekuri on hyvä ominaisuus, olkootkin hiukan yliarvostettu.

(Visited 267 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment