Oletko ”hyvästä kodista”? Olet todennäköisesti muita itsevarmempi

Oletko hyvästä kodista Olet todennäköisesti muita itsevarmempi

Mitä yhteistä on itsevarmuudella, perhetaustalla ja yhteiskuntaluokalla? Uskoakseni enemmän, kuin moni haluaisi myöntää.

Työssäni rohkeuskouluttajana kohtaan ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Kohtaan heitä, joilla ei pääomasta ole pulaa, heitä, joilla on asiat ihan hyvin ja heitä, jotka elävät vähäosaisuuden rajalla. Yhteiskuntaluokkien ei luulisi olevan työni kannalta olennaisia, minun tehtävänihän on vain auttaa ihmisiä voittamaan pelkojaan ja kasvattamaan itsevarmuuttaan. Tai näin luulin.

Käytännössä yhteiskuntaluokka näyttää merkitsevän yllättävän paljon. En väitä, että tässä tekstissä esiin tuomani asiat olisivat mitään totuuksia, sillä ne perustuvat lähinnä omiin havaintoihini ja rajalliseen otantaan. Tämän otannan sisällä nämä havainnot kuitenkin ovat niin selkeitä, että rohkenen yleistämään. Olisi mielenkiintoista kuulla kommentteja myös asiaan mahdollisesti perehtyneiltä ihmisiltä. Mitä mieltä olette seuraavista väitteistä?

Yhteiskuntaluokan ja itsevarmuustaitojen välillä on vahva yhteys

Kun toimii jonkin asian kouluttajana, törmää väistämättä seuraavaan kysymykseen: Miksi joidenkin kyky oppia on niin selkeästi korkeampi kuin joidenkin toisten? Miksi jotkut ovat niin helppoja koulutettavia? Tai kärjistetymmin muotoiltuna: Miksi jotkut ovat niin paljon helpompia asiakkaita?

Seuraavien sanojen kirjoittaminen tuntuu aika epäkorrektilta, mutta herätellään vähän keskustelua: Keskiluokkaa ja erityisesti sitä varakkaampia luokkia edustavat asiakkaat ovat kokemusteni mukaan keskimäärin selvästi paljon ”helpompia” asiakkaita kuin sitä matalampien yhteiskuntaluokkien edustajat. He oppivat nopeammin, tekevät kotitehtävänsä moninkertaisesti paremmin ja ovat sitoutuneempia onnistumiseen.

Tässä ei sinänsä ole mitään uutta ja mullistavaa. Sen sijaan jonkinlainen yllätys oli ainakin itselleni sen huomaaminen, että heidän lähtötasonsa itsevarmuustaidoissa on selvästi korkeampi.

Kyllä, keskiluokkaa ja sitä varakkaampia luokkia edustavat asiakkaat ovat keskimääräiseltä lähtötasoltaan selvästi rohkeampia ja itsevarmempia kuin alempien luokkien edustajat. Kun käytän tässä sanoja ”rohkeampia ja itsevarmempia”, puhun sosiaalisista taidoista ja sosiaalisesta itsevarmuudesta, sillä valtaosa asiakkaistani on kiinnostunut oppimaan nimenomaan niitä. (Muiden kuin sosiaalisten pelkojen ja epävarmuuksien kohdalla samaa yhteyttä en ole havainnut.)

Syntyy kysymys: Miksi?

Erot näkyvät jo varhain

Törmään samaiseen ilmiöön myös eräässä toisessa työssäni. Sivutyönäni työskentelen erään ammattikorkeakoulun puhujana ja käyn kouluvuoden aikana puhumassa monissa pääkaupunkiseudun lukioissa ja ammattikouluissa. Kohtaan jatkuvasti suuria määriä tähän ikäluokkaan kuuluvia nuoria.

Kun puhun, pyrin saamaan yleisöä osallistumaan. Pyydän heiltä kysymyksiä, kannanottoja, ideoita ja omien ajatusteni haastamista.

Toisissa kouluissa opiskelijat osallistuvat hyvinkin rohkeasti. Toisissa taas en saa mitään vastakaikua, vaikka kuinka anelen. Pari vuotta kouluja kierreltyäni osaan nykyään jo etukäteen yleensä arvata, kumpaan tilanteeseen törmään missäkin koulussa.

Ensimmäistä tyyppiä edustavat esimerkiksi Espoon stereotyyppisesti hyvin toimteentulevien alueiden koulut. Siellä oppilaat ottavat rohkeasti kontaktia, heittävät veitsenterävää läppää, uskaltavat lähteä mukaan haastaviinkin keskusteluihin ja ovat muutenkin sosiaalisesti lahjakkaan oloisia.

Toista ääripäätä edustavat esimerkiksi Itä-Helsingin tai muiden maineeltaan kyseenalaisten (usein turhaan!) lähiöiden koulut. Opiskelijat kyllä kuuntelevat mielellään, mutta osallistuminen jää yleensä hyvin vähiin.

Tämä ilmiö on niin toistuva ja ennalta-arvattava, etten enää hetkeäkään usko, että se olisi pelkästään sattumaa. Olen kiertänyt kolmen vuoden aikana useimmat pääkaupunkiseudun ja ympäryskuntien koulut yhteen tai useampaan kertaan. Oma esiintymiseni on kaikissa hyvin samankaltaista ja tyylivaihteluni esiintymiskertojen välillä hyvin pientä. Siksi en usko, että saan vaihtelevia reaktioita siksi, että itse toimisin eri kouluissa eri tavoin. Hypoteeisini vaikuttaa ainakin omiin silmiini toistaiseksi pitävältä.

En sano, että ilmiön taustalla olisi pelkästään koulujen oppilasaineksen sosioekonominen rakenne. Se kuitenkin selittäisi paljon ja kävisi yhteen ylempänä kuvaamani ilmiön kanssa: korkeammista yhteiskuntaluokista näyttää tulevan sosiaalisesti itsevarmempia ihmisiä.

Syntyy kysymys: Miksi?

Minun ansiota vai muiden vikaa?

Niin, miksi? Spekuloidaan vähän. Ensin kerron kuitenkin tarinan omasta elämästäni.

Olen itse alunperin juuri sieltä Itä-Helsingin getosta. Ei itä oikeasti (tai pelkästään!) mikään getto tietenkään ole, mutta me itsekin tykkäämme ylläpitää siitä sellaista mainetta. Tulee mukavan kova olo, kun voi hehkuttaa liikkuneensa aikoinaan Idän vaarallisilla kaduilla.

Oikeasti lapsuuteni oli kiva ja rento. Toki naapuripihojen lasten kanssa nahisteltiin ja muutamia ikäviäkin tapauksia joukkoon mahtui, mutta kenenpä lapsuuteen ei olisi mahtunut. Lapsuus meni hyvin, peruskoulu sujui, sitten kävin lukion ja amiksen, sitten armeijan, sitten ammattikorkeakoulun ja aloin yrittäjäksi. Elämä on mennyt hyvin.

Samaa ei voi sanoa monista lapsuudenystävistäni sieltä Idästä. Osa on ehtinyt väkivallan tai huumeiden avustuksella vaihtamaan postinumeroa ja siirtymään ajasta ikuisuuteen. Osa on vankilassa. Osa pikkurikostelee ja osa tykittää kamaa. Osalla menee toki myös ihan kivasti, mutta heidänkin joukossa asiat kuten yksinhuoltajuus, heikosti palkatuissa töissä itsensä puhki raataminen ja muu vastaava, yleensä vähäosaisuuteen liittettävä meininki on aika yleistä. Kyllä, Idällä on tämäkin puoli: Ei sieltä ihan helposti nousta.

Nykyään pidän yhteyttä keskenään aika erilaisiin kaveripiireihin. Hengaan paljon kaikenlaisissa menestyksennälkäisissä yrittäjäporukoissa, mutta tykkään käydä välillä morjestamassa myös kavereitani Idästä. Näiden kahden ryhmän suhtautuminen elämään on pääasiassa hyvin kaukana toisistaan:

Menestyksennälkäiset yrittäjät, jotka ovat usein oikein hyvistä perheistä, ovat melko rakastuneita ajatukseen siitä, että asenne on kaikki kaikessa ja ainoastaan oma toiminta vaikuttaa siihen, onnistuuko ihminen elämässään, vai ei. Itäfrendini taas kokevat, että useimmat heidän kokemansa vääryydet ovat epäreilun maailman ja tietysti Helsingin Herrojen syytä. Yleistän tässä tietysti, mutta koen, että selvä trendi on olemassa. Toiset uskovat itseensä ja omiin kykyihin enemmän, toiset vähemmän.

Syntyy kysymys: Miksi?

Kuinka yhteiskuntaluokka vaikuttaa itsevarmuuteen

En todellakaan sano, että mikään seuraavista väitteistä olisi koko totuus, mutta epäilen, että tässä on edes hieman osatotuutta. Kasvatustieteiden ammattilaiset voivat korjailla, jos olen ihan hakoteillä. Väitän nimittäin, että kasvatus pelaa isoa roolia siinä, kuinka rohkeaksi ja itsevarmaksi ihminen kehittyy ja siinä, kuinka vahva minäpystyvyyden tunne hänelle syntyy.

Miten me köyhien maahanmuuttajaperheiden lapset vietimme aikamme?

Olimme ulkona, pidimme hauskaa, leikimme pihaleikkejä ja harrastimme yleistä sekoilua. Oli kivaa. Jos joku harrasti jotain oikeaa, oli se yleensä jokin pallopeli kuten jalka- tai koripallo. Mikäli vanhemmilla oli sitä ylimääräistä rahaa. Kaikilla ei ollut. Futiksessa, koriksessa ja pihaleikeissä nousee kunto ja on hauskaa, mutta elämää ja siinä pärjäämistä ne eivät tehokkaasti opeta.

Muistan myös, kuinka kotona ja kavereiden kodeissa suhtauduttiin auktoriteetteihin ja valtion laitoksiin. Kela ja sossu olivat hyödyllisiä, mutta hyvin uhkaavia tahoja. Kaikki virallisen oloiset paperitkin olivat uhkaavia: Mitä jos joku haluaa meiltä jotain vaikeaa? Varsinkin kielitaidoiltaan puutteellisissa maahanmuuttajien kodeissa ne aiheuttivat ahdistusta. Miten systeemin kanssa oikein pärjää? Mitä jos ymmärrämme jotain väärin ja siitä seuraa jotain ikävää?

Lähtökohtainen suhtautuminen oli varovaisuus ja halu välttää ongelmia. En sitä silloin tajunnut, mutta jälkeenpäin osaan nimetä vallitsevan mielialan: Selviämisen halu. Ihan sama, pääsikö elämässä eteenpäin, kunhan vain selviäisi huomiseen ja tulisi jätetyksi rauhaan.

Nykyään seuraan mielenkiinnolla, kuinka hyväosaisten ystävieni kodeissa hoidetaan asioita. Lasten kasvatus eroaa omasta lapsuudestani ja vähäosaisten ystävieni lastenkasvatuksesta ainakin siten, että lapset näyttävät harrastavan kaikenlaista. Eikä vain sitä futista ja korista, vaan myös musiikkia, teatteria, tanssia, partiota ja muita kivoja juttuja, joissa oppii muutakin kuin kunnonkohotusta. Esimerkiksi sosiaalisia taitoja ja pärjäämistä. Mitä aiemmin ihminen pääsee niitä oppimaan, sitä suuremman etumatkan hän saattaa saada.

Erilaisiin haasteisiin hyväosaisissa kodeissa reagoidaan nähdäkseni toisin kuin vähäosaisemmissa kodeissa. Haasteet ja ongelmat ovat lähtökohtaisesti ratkaistavissa, ne eivät ole uhkia, joita tulee vältellä, vaan ne ovat mahdollisuus testata itseään ja kasvaa ihmisenä. Valtion instituuttien ja muiden virallisten tahojen koetaan olevan useammin omalla puolella ja niiden kanssa osataan pelata niin, että niiden kanssa tullaan toimeen. Ne eivät ole lähtökohtaisesti uhka, vaan mahdollisuus. Tämän ratkaisukeskeisen ja pystyvän asenteen voisi luulla tarttuvan myös lapsiin. Elämä on täynnä mahdollisuuksia. Mitä aiemmin tämän ajatusmallin omaksuu, sitä pidempään siitä ehtii hyötymään.

Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä siitä, kuinka kasvuympäristö muovaa ihmistä.  Jos meininki on näin erilaista jo lapsuudenkodissa, kuinka pitkään varhaisessa elämässä opitut ajatus- ja käytösmallit vaikuttavat? Ainakin siihen asti, kunnes ne muutetaan, mikä sekin on helpommin sanottu, kuin tehty.

Entäs se rohkeus ja itsevarmuus?

Niin, mistäs se itsevarmuus sitten kumpuaa?

Itsevarmuuteen vaikuttavat esimerkiksi seuraavat osatekijät:

  • Kokemuksen ja harjoituksen määrä (vaikeiden tilanteiden kohtaamisessa)
  • Aiempien onnistumisten ja epäonnistumisten määrä
  • Ajatusmallit: Kuinka itsevarmuutta edistäviä tai rajoittavia ne ovat?
  • Rutiinit: Kuinka omaksutut rutiinit edistävät tai rajoittavat itsevarmuuden kehittymistä?
  • Psykologiset taidot eli ns. itsensä johtamisen kyky: Kuinka taitavasti ihminen käsittelee ja ohjaa omaa psyykettä ja sopeutuu erilaisiin haastaviin tilanteisiin?

Kasvuympäristö vaikuttaa näihin kaikkiin. En tietenkään väitä, etteikö hyvää tasoa näissa kaikissa voisi saavuttaa myös epäedullisessa kasvuympäristössä, mutta se on vaikeampaa ja siten epätodennäköisempää kuin tukevassa kasvuympäristössä.

Kasvatus ja ympäristö tukevat itsevarmuustaitojen kehittymistä. Kotoa saatava taso on tietysti vain alkua. Kotoa ”hyvät eväät” saanut yksilö saa todennäköisemmin enemmän ja suurempia onnistumisia sekä korkealaatuista harjoitusta myös jatkossa, kun taas heikommat eväät saanut väistää todennäköisemmin haasteita ja siten edelleen hidastaa kehittymistään.

En kirjoita tätä siksi, että minulla olisi varsinaisesti mitään agendaa sen lisäksi, että haluan nostaa esiin tätä mielenkiintoista ilmiötä. Koen kuitenkin, että on inhimillisesti ihan tervettä tiedostaa, ettei se oma asenne ole todellakaan kaikki kaikessa, vaan kotoa saatu alkuvauhti tai sen puute ovat oikeasti aika merkittävässä osassa ihmisen elämässä. Ihailen toki korkealle tähtäämistä ja itsensä haastamista, mutta on hyvä myös ymmärtää, että ihan kaikilla ei ole ihan yhtä helppoa. Sen ymmärtäminen opettaa inhimillisyyttä ja inhimillisyys on aika kaunis ominaisuus.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 25 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment