Joskus kannattaa luovuttaa

joskus kannattaa luovuttaa

Luovuttamista pidetään häpeällisenä toimintana, joka kertoo luovuttajan heikkoudesta ja itsekurin puutteesta.  Sitä se usein (vaan ei aina) onkin, mutta voiko luovuttamisesta olla myös jotain hyötyä?

Nykyisessä kulttuurissa luovuttamisella on vahva negatiivinen leima.  Luovuttajasta sanotaan esimerkiksi seuraavaa:

–          Luovuttaja häviää vapaaehtoisesti, mikä on häpeällistä

–          Luovuttaja valitsee helpoimman tien

–          Luovuttaja ei tule menestymään

–          Luovuttajalla ei ole itsekuria

–          Luovuttaja ei kykene sitoutumaan tavoitteeseensa

–          Luovuttaja ei tiedä mitä haluaa

–          Kaikki luovuttajan asiaan upottama aika, vaiva ja raha on käytetty turhaan

Luovuttaminen ei ole hyväksytty tapa toimia. Koko ympäristömme henkii tätä asennetta. Media ja kirjallisuus nostavat esiin ihmisiä, jotka saivat haluamansa vain, koska eivät luovuttaneet. Ihmiset, jotka ovat oppineet, että luovuttaminen on pahasta, välittävät asiaa eteenpäin. Työpaikan motivaatiopalaverissa eteesi lätkäistään aanelonen, joka on täynnä lainauksia kuten ”älä koskaan harkitse epäonnistumisen mahdollisuutta; mikäli et luovuta, onnistut aina” ja ”epäonnistuminen on ohimenevä tila, luovuttaminen on pysyvää.”

Onko siis ihmekkään, että luovuttamista pidetään häpeällisenä?

Tämän tiedostaen teemme usein kaikkemme ettemme luovuttaisi, asiassa kuin asiassa. Jo pelkkä sana ”luovuttaa” saa joissakin henkilöissä (oman kokemukseni mukaan erityisesti kovemman tason urheilijoissa ja tosissaan olevissa menestyksentavoittelijoissa) aikaan vahvan negatiivisen reaktion.

En suinkaan väitä, etteikö luovuttamatta oleminen olisi ihailtava ominaisuus. Sitä se ehdottomasti on. Metsään tässä mennään kuitenkin siinä vaiheessa, kun yritämme olla luovuttamatta vain siksi, ettemme luovuttaisi. Välttelemme siis luovuttamista vain sen itsensä takia. Tämä on tietysti luonnollista, rinnastammehan luovuttamisen häviämiseen. Ja häviämisestähän emme pidä.

Luovuttamalla voi kuitenkin myös voittaa (jatka vain lukemista, pian päästään asiaan!).

Mitä luovuttaminen oikeasti on?

Luovuttaminen on jonkin tekemäsi asian kesken jättämistä. Ei muuta. Tämä ja vain tämä on sen keskeinen sisältö. Kaikki muut tulkinnat kuten hävitä, antautua ja vastaavat ovat vain seurausta tulkitsijan omasta asenteesta.

Tulkinta voi olla tietysti myös tilanteesta riippuvainen. Mikäli joukkue luovuttaa jalkapallopelissä, voidaan tottakai rehellisesti sanoa heidän myös hävinneen. Jokainen tilanne tulisi joka tapauksessa tulkita erikseen, eikä suinkaan automaattisesti yhdistää siinä luovuttamista häviämiseen ja muihin siihen liittyviin negatiivisinä pitämiimme asioihin, kuten epäonnistumiseen, heikkoluonteisuuteen ja yrityksen puutteeseen.

Tietoinen luovuttaminen

Missä tilanteissa luovuttamisesta sitten voi olla hyötyä?

–          Kun teet jotain, josta ei ole sinulle mitään hyötyä ja joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan.

–          Kun voisit tehdä jotain hyödyllisempää.

–          Kun olet jo saanut tekemästäsi asiasta irti haluamasi hyödyn.

Kun tilanne on mikä tahansa noista, ei suinkaan luovuttaminen, vaan luovuttamatta jättäminen olisi häviämistä.

Tietoista luovuttamistakin on toki harjoiteltava. Vaikka kuinka olisi päättänyt olla alkamatta mihinkään mikä ei hyödytä itseään ja on kaikenlisäksi perkeleen hankalaa, sitä jotenkin aina löytää itsensä (hiukan oman egonsa edesauttamana) jostakin tilanteesta, johon ei olisi halunnut alunperinkään päätyä (kuten minä tässä taannoin löysin itseni juoksemasta 15 kilometrin lenkkiä vain siksi, kun en kehdannut luovuttaa ajoissa, ja minun juoksukunnolla tuo on aivan äärettömän tuskainen matka).

Tässä vaiheessa onkin hyvä ajatella, että onko tämä kyseinen asia oikeasti tärkeä, vai oletko päätynyt siihen vain, koska egosi ei kestänyt siitä kieltäytymistä. Mikäli vastaus on ei, asia ei ole oikeasti tärkeä, niin luojan tähden, luovu siitä. Jatkaminen ei hyödytä mitään eikä ketään.

Hyvä tuttumme Bill Gateskin luopui pelistä ensimmäisen yrityksensä kanssa. Mikäli hän olisi jatkanut merkityksetöntä taisteluaan kyseisen lafkan parissa, olisiko hän koskaan perustanut Microsoftia ja saavuttanut sitä, mitä saavutti…?

Mikäli tulkitaan asiaa niin, että jossakin asiassa onnistuminen on voittamista ja epäonnistuminen häviämistä, on luovuttaminen tietysti pohjimmiltaan häviämistä. Se voi kuitenkin olla häviämistä asiassa, joka ei ole sinulle missään määrin tärkeä tai merkityksellinen. Onko tästä asiasta luopuminen tällöin voittamista vai häviämistä? Mielestäni häviät oikeasti vain, jos jatkat aikasi ja vaivasi tuhlaamista tähän sinulle merkityksettömään asiaan.

Tarkastallaanpa taas sitä alkupään listaa:

  1. Luovuttaja häviää vapaaehtoisesti, mikä on häpeällistä
  2. Luovuttaja valitsee helpoimman tien
  3. Luovuttaja ei tule menestymään
  4. Luovuttajalla ei ole itsekuria
  5. Luovuttaja ei kykene sitoutumaan tavoitteeseensa
  6. Luovuttaja ei tiedä mitä haluaa
  7. Kaikki luovuttajan asiaan upottama aika, vaiva ja raha on käytetty turhaan

Kuinka hyvin nämä pitävät paikkaansa?

  1. Häviät vapaaehtoisesti asiassa, jossa et haluakkaan voittaa. Onko tämä häpeällistä?
  2. Valitset helpoimman tien: Miksi kulkea tietä, joka ei vie sinua sinne minne haluat? Vainko siksi, että se on vaikeampi? Mikset mielummin kulkisi tietä, joka vie sinut sinne minne oikeasti tahdot?
  3. Et tule menestymään: Et tule menestymään asiassa, joka on sinulle täysin merkityksetön ja toissijainen. Menestyt paljon todennäköisemmin siirtämällä huomiosi asioihin, jotka ovat sinulle oikeasti tärkeitä.
  4. Sinulla ei ole itsekuria: Tärkeissä asioissa pitäytyminen se vasta itsekuria vaatiikin. Oman egonsa uhmaaminen ei ole millään tavalla helppoa. Ei ole helppoa olla sortumatta todistelemaan  jotain täysin tyhjänpäiväistä.
  5. Et kykene sitoutumaan: Jälleen, miksi edes haluaisit sitoutua johonkin merkityksettömään?
  6. Et tiedä mitä haluat: Tietoinen luovuttaminen perustuu nimenomaan siihen, että tiedät mitä haluat ja mitä et.
  7. Asiaan satsaamasi aika, vaiva ja raha menee hukkaan: Aika, vaiva ja raha, jotka olet asiaan panostanut, on auttanut sinua ymmärtämään että kyseessä on asia, jota et halua jatkaa. Homman jatkaminen tämän tajuttuasi vasta olisikin näiden järjetöntä tuhlaamista.

Tietoinen luovuttaminen siis käytännössä luo menestystä. Luopumalla tarkoituksettomista asioista voit suunnata säästyneen aikasi ja huomiosi johonkin, jolla on oikeaa merkitystä juuri sinulle. Teetkö mielummin jotain omalta kannaltasi turhaa vai jotakin tärkeää?

On ymmärrettävä, että menestys asiassa X ei tarkoita menestymistä elämässään yleensä. Voit esimerkiksi olla korttelin kovin mölkynpelaaja, mutta kokea ettet ole saavuttanut elämässäsi mitään, mitä olisit oikeasti halunnut. Luovuttamatta jättäminen voi tuoda sinulle menestystä tässä asiassa X, mutta vaikuttaa negatiivisesti menestykseesi elämässä. Haluat todennäköisesti menestyä elämäsi suurissa tavoitteissa, etkä suinkaan toissijaisissa pikkujutuissa. Keskittymällä näihin pikkujuttuihin sinulle jäisi vähemmän aikaa tehdä mitään merkityksellistä.

Joskus jossain tälläisessä pikkuasiassa menestyminen toki tuntuu tärkeääkin tärkeämmältä. Tällöin kannattaa koittaa selvittää itselleen miksi se tuntuu tärkeältä, mitä sillä saavutetaan ja mitä hyötyä kyseisen asian saavuttamisesta on. On varottava tekemästä ratkaisuja, jotka ovat seurausta vain egostasi sekä voiton- ja pätemisenhalustasi.

Epämiellyttävien asioiden tekeminen toki kehittää luonnetta ja itsekuria, jotka ovat kiistatta ihailtavia ominaisuuksia. Niitä voi kuitenkin kehittää myös muilla, miellyttävimmillä ja hyödyllisemmillä tavoilla. Kehityt muutenkin todennäköisesti eniten tekemällä sitä, mistä oikeasti pidät.

On myös ymmärrettävä, että ihmiset ja tilanteet muuttuvat. Ne asiat, jotka tuntuivat aidosti tärkeiltä vielä jokin aika sitten, eivät ehkä enää tunnukkaan oleellisilta. Tämä on vain kyettävä hyväksymään ja siirryttävä eteenpäin, eikä suinkaan jäädä roikkumaan menneeseen.

Mistä voit luopua tällä hetkellä?

Keksitkö jotain, mistä voisit tai haluaisit luopua nykyisessä tilanteessasi? Onko sinulla esimerkiksi

–          turhia tehtäviä ja askareita?

–          työ, joka ei vie sinua haluamaasi suuntaan?

–          ihmissuhteita, joista aiheutuu enemmän negatiivisiä kuin positiivisiä fiiliksiä?

Lopuksi vielä

Usein syy sille, ettemme tahdo luovuttaa on se, ettemme halua kohdata muiden väheksyvää ja tuomitsevaa suhtautumista. Älä välitä siitä mitä muut ajattelevat tai sanovat luovuttamisesta. Heidän egoon, kuviteltuun kunniaan ja ylpeyteen perustuva lähestymistapa ei todennäköisesti tule viemään heitä elämässään tarpeeksi pitkälle tai sinne, minne he oikeasti haluaisivat päätyä. Ajattele sinä selkeämmin ja uskalla luovuttaa. Vain siten voit voittaa!

Ja sitten vain luovuttamaan ; )

(Visited 1 307 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment