Ahdistaako kielteinen uutisointi? 3 ajatusta, joilla vähentää maailmantuskaa

kielteinen uutisointi

Hei!

Uutiset ovat todella usein ahdistavia. Katastrofeja, kuolemaa, köyhyyttä, sosiaalisia ongelmia, rikollisuutta, ilmastonmuutos, sotia… Erilaisia uhkia tuntuu olevan valtavan paljon. Hyvin moni kokeekin uutiset ymmärrettävästi uhkaavina ja ahdistavina. Moni on kokeillutkin esimerkiksi uutislakon pitämistä, jotta ei altistuisi niin usein kielteiselle uutisoinnille. Itsekin olen joskus kokeillut uutislakkoa ja kyllähän sen huomasi, että uutisten katsomatta jättäminen rauhoitti mieltä.

Pidän kuitenkin uutisten seuraamista hyvin kiinnostavana ja jopa koukuttavana, joten en mielellään lopettaisi sitä. Siksi olen pyrkinyt huomioimaan myös ne ajatukset, joiden avulla uutisista ei tarvitse ahdistua ihan niin paljoa. Tämän päivän tekstissä muutama näistä ajatuksista.

1. Miksi kielteiset uutiset saavat enemmän huomiota

Mitä paremmin ymmärrämme sitä, miksi huomioimme kielteisiä uutisia enemmän kuin myönteisiä, sitä paremmin voimme myös suojautua ahdistukseltamme.

Me ihmiset olemme keskimäärin melko herkkiä ja pehmeitä olentoja. Entisiä saaliseläimiä. Maailma on meille vaarallinen paikka. Voimme satuttaa itseämme ja rikkoa itsemme loputtoman monella tavalla. Osin tästä johtuen olemme kehittyneet varovaisuudessamme valppaiksi ja älykkäiksi. Osaamme tarkkaila hyvin ympäristöämme ja tunnistaa ajoissa valtavan monia siinä mahdollisesti piileviä vaaroja. Tämä on järkevää, sillä näin me pysymme kunnossa ja selviydymme.

Jotta vaaroja voisi havaita mahdollisimman hyvin, on niitä priorisoitava. Niille on siis suotava havainnoinnissamme ja ajattelussamme enemmän huomiota, kuin hyville tai neutraaleille asioille. On tärkempää havaita ajoissa jokin mahdollisesti vaarallinen, kuin mahdollisesti hyödyllinen asia. Tämä tapamme vaarojen priorisointiin muuttuu kuitenkin raskaaksi, kun kohtaamme joukkoviestinnän vaikutukset. Kun käytössämme on radio, televisio, netti ja valtava määrä ihmisiä, voimme kuunnella tarinoita vaaroista ihan niin paljon, kuin vain ikinä haluamme.

Maailmaamme asuttaa yli 7 miljardia ihmistä, joista jokaista uhkaa suuri, mutta kuitenkin rajallinen määrä asioita. Massaviestinnän kautta kohtaamme kuitenkin sekä välittömästi että potentiaalisesti meihin itseemme kohdistuvat uhat, että myös ne kaikki uhat, jotka kohdistuvat kaikkiin muihin ihmisiin. Herkkä vaarojen havainnointijärjestelmämme ei kuitenkaan tee tarpeeksi suurta eroa näiden välillä. Emme ahdistu pelkästään itseemme kohdistuvista vaaroista, vaan myös kaikista muista. Pääsemme nauttimaan päivittäistä ahdistuscoctailia, jossa ovat sekaisin sekä omat, että kaikkien muidenkin murheet.

Erityisesti tämä saattaa korostua ihmisillä, joilla taipumus uhkien havainnointiin on syystä tai toisesta korostunut (esim. luonteenpiirteet, erityisesti tunnollisuus ja neuroottisuus, tai vaikkapa aivokemian poikkeamat). Jos on korostuneen altis erilaisten uhkien havaitsemiseen, voi jatkuva uutiscoctailin nauttiminen olla ymmärrettävästi ahdistava kokemus.

On kuitenkin mahdollista muistaa, että uhkahavaintojen priorisoiminen vääristää havaintomaailmaamme. Se, että huomaamme enemmän tietynlaisia asioita, ei tarkoita, että niitä olisi oikeastikin enemmän. Vaikka huomaamme lähinnä uhkia, se ei tarkoita, että ympärillämme oikeasti olisi lähinnä uhkia.

Pienissä määrin omaa mieltään voi myös ”kouluttaa” pois pelkkien uhkien priorisoimisesta. Voimme oppia suuntaamaan huomiotamme tietoisesti myös niihin asioihin, joita ei ehkä automaattisesti ajattelisi. Esimerkiksi silloin, kun kuulen uutisista, kuinka Japanissa on evakuoitu kymmeniä tuhansia ihmisiä mutavyöryjen tieltä, voin suunnata huomioni myös siihen, että siellä on tosiaan menossa valtava yhteinen ponnistus sen eteen, että nämä kaikki ihmiset saadaan evakuoitua. Siellä on siis valtavasti porukkaa tekemässä rankkaa työtä, jotta vaarassa olevilla olisi parempi olla. Tämän voi nähdä konkreettisena esimerkkinä ihmiseläimen kyvystä kauniiseen ja ihailtavaan toimintaan.

Entisenä sarjavalittajana ja varsin ahdistuneena kaverina sanoisin ainakin omasta puolestani, että on ollut varsin hyödyllistä oppia tällaista ajattelunsa suuntaamista kielteisten asioiden lisäksi myös niihin myönteisiin.

2. Miksi kielteisiä uutisia on enemmän

Vasemmistolaiset ystäväni tuntuvat tykkäävän ajatuksesta, että kielteisiä uutisia on enemmän lähinnä siksi, että ne myyvät paremmin ja mediarahaherrat saavat sillä tavoin enemmän tuohta taskuunsa. Voin hyvin uskoa tämän olevan osa selitystä, mutta ei kuitenkaan koko totuus.

Toinen osa totuutta voisi olla se, että kielteiset uutiset ovat korkeamman kiinnostavuutensa lisäksi usein paljon konkreettisempia ja siksi uutisoitavampia kuin myönteiset. Sama suomeksi:

Kielteiset asiat ovat usein hyvin värikkäitä ja kertovat voimakkaan tarinan. Kun taivaalta tippuu lentokone, on se selkeä ja kohahduttava tarina. Yksittäinen, selkeä asia on tapahtunut: lentokone on tippunut ja 200 ihmistä on kuollut. Tai irakilaisissa hääjuhlissa on tapahtunut itsemurhaisku, 200 kuollutta ja haavoittunutta. Tarinalla on alku ja loppu, eikä se ole epämääräinen. Silloin se on helppo kertoa ja selkeytensä vuoksi se kiinnostaa.

Yhtälailla maailmalla tapahtuu päivittäin myös asioita, joiden vuoksi 200 ihmistä ei kuollut, mutta näistä ei useinkaan saa yhtä hetkeuttavaa tarinaa. Vai miltä kuulostaa vaikkapa otsikko kuten ”Ajoissa Chibangan kylään toimitettu malariarokotepaketti on mahdollisesti estänyt 200 sairastapausta” Tällaisia otsikoita ei hirveästi näe, sillä hyvät asiat tapahtuvat usein varsin hitaasti ja vähän kerrallaan. Malariakuolleisuuden vähenemisestä voidaan uutisoida toki välillä, mutta ei siitä päivittäistä otsikkoa saa. Selkeät katastrofiuutiset kuitenkin kiinnostavat aina.

Jopa kielteisen lopputuloksen mahdollisuus on itsessään kiinnostava. Olisiko Thaimaan luolapoikien pelastusoperaatio ollut yhtä kiinnostava, ellei olisi ollut todellista uhkaa sen epäonnistumisesta? Muutaman ihmisen pelastamisen jostakin luolasta ei tavallaan luulisi valikoituvan maailman median ykkösaiheeksi usean päivän ajaksi, mutta koska tarina on äärimmäisen jännittävä, siitä uutisoidaan.

Mielenkiintoinen ilmiö on myös se, että uutisten kielteisyys on lisääntynyt, vaikka maailma on samalla muuttunut turvallisemmaksi ja toimivammaksi paikaksi. Tutkimuksessa analysoitiin uutisaineistoa 60-luvun lopulta aina nykypäivään asti ja huomattiin, että uutisten sävy on toden totta muuttunut kielteisemmäksi. Muutos ei siis heijastele sitä, että kielteisiä asioita tapahtuisi enemmän, vaan ennemmin sitä, että niihin kiinnitetään enemmän huomiota.

Vielä yksi osatekijä kielteisten uutisten paljouteen voi myös olla journalistinen etiikka. Hyvänä journalistina oleminen merkitsee mm. sitä, että nostaa esiin maailmassa olevia ongelmia ja vääryyksiä. Journalistit tekevät hyvää työtä ja heidän esiintuoma informaatio auttaa monien ongelmien ratkaisussa. Tässä mielessä kielteisten uutisten suuri määrä voidaan nähdä jopa hyvänä asiana. Kun ongelmat ovat tiedossa, on niiden kimppuun helpompi käydä.

3. Maailma näyttää pyörivän kaikesta huolimatta

Kun luen uutisia, tulee minulle helposti tunne, että se täydellinen katastrofi on jo ihan kulman takana. Ihan kohta tulee antibioottiresistentti superbakteeri ja tappaa kaikki. Tai alkaa ydinsota. Tai maailma muuttuu kasvihuonepätsiksi. Tai ruoka loppuu. Tai pakolaisaalto hukuttaa Euroopan alleen. Tai kansainvälinen terrorismi lisääntyy valtavasti. Tai Venäjä katkaisee meiltä sähköt. Tai naapurin Martti paljastuu pedofiiliraiskaajasarjamurhaajaksi. Valtava määrä hyvin uhkaavilta tuntuvia asioita näyttää vaanivan ihan kulman takana!

Nämä huolestuttavat, sillä nämä ovat teoriassa ihan todellisia uhkia. Joskus naapurin Martti saattaa tosiaan paljastua pedofiiliraiskaajasarjamurhaajaksi (mutta todennäköisyys, että se on juuri sinun naapurisi, on aika olematon). Samoista tai vastaavista uhkista on kuitenkin uutisoitu iät ja ajat, mutta jotenkin useimmat uhat on kuitenkin kyetty välttämään. Ne pahat asiat, jotka ovat tapahtuneet, taas ollaan kestetty ja ennen pitkään niistä ollaan selvitty. Maailma tuntuu jatkavan pyörimistään jatkuvista uhkistaan huolimatta.

Se, että maailma edelleen pyörii ei toki tarkoita, että se tulee tekemään sitä aina. Siksi on järkevää tehdä työtä sen eteen, etteivät sitä uhkaavat asiat toteutuisi. On järkevää tietää, mitä vaarallista voi tapahtua, jotta se voitaisiin mahdollisimman hyvin estää. Se, että maailma edelleen pyörii, toimii kuitenkin konkreettisena todisteena siitä, että uhkien estämisessä ollaan toistaiseksi pääasiassa onnistuttu. Näkisin tämän tarkoittavan, että siinä voidaan onnistua myös vastaisuudessa. Osa potentiaalisista riskeistä toki realisoituu, mutta tähän asti nähdyn perusteella voidaan sanoa, että ne kyetään todennäköisesti hoitamaan.

Oma toiminta voi auttaa ahdistukseen

Nyt kun tuo kaikki on sanottu, voin samaan hengenvetoon todeta, että onhan tämä maailma tavallaan ihan sairas paikka, huhhuh. Mitä mielikuvituksellisimpia ongelmia on joka paikassa. Näin mielenterveystyötä tekevänä voin sanoa, että ihmisen mielikin kehittelee elämäämme toisinaan niin ahdistavia ja hämmentäviä juttuja, ettei niitä olisi ennen tätä osannut edes kuvitella. Jos tästä kaikesta haluaisi ahdistua, niin kyllä se itseltäni onnistuisi ihan silmänräpäyksessä, sen verran kaikenlaista ongelmaa maailma on pullollaan.

Itseäni auttaa positiivisuudessa pysymisessä ehkä eniten tieto siitä, että pyrin parhaani mukaan tekemään edes oman osani sen eteen, että ongelmat ratkeaisivat ja maailma olisi parempi paikka. Aika vähän pystyy yksittäinen ihminen tekemään, mutta jotain kuitenkin. Ja jos jokainen tekisi sen oman osansa, olisi tämä ainakin sen verran parempi paikka kaikille. Usein kuulee käytettävän argumenttia, ettei yksittäisistä hyvistä teoista ole mitään iloa, vaan ”isokenkäisten” pitäisi hoitaa maailma kuntoon. Ymmärrän kyllä pointin, mutta en usko tippaakaan siihen, etteikö pienilläkin teoilla olisi edes se pieni vaikutus. Ja jos ei muuta, niin ainakin ne ilahduttavat tekijäänsä. Hyvien tavoitteiden eteen työskentely lisää tutkitustikin koettua onnellisuutta.

Tämän vui huomioida myös media-ahdistuksessaan. Maailmalla tapahtuu kamalia asioita, mutta ei ole yksittäisen ihmisen tehtävä kantaa niitä kaikkia harteillaan. Kun tekee oman osansa, voi ainakin pyrkiä luottamaan siihen, että tarpeeksi moni muukin tekee omansa.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field