Ole kiltti, älä alistuva: Kiltteys on ihailtavaa, alistuvuus ongelmallista

Hyvä itsevarma ihminen 4 tapaa olla kiltti olematta alistuva

Oletko niin kiltti, että muut kävelevät ylitsesi? Teetkö aina oikein, mutta et tunnu koskaan saavan siitä minkäänlaista palkintoa? Tuntuuko maailma epäreilulta paikalta? Kuulostaako tutulta?

Tänään kirjoitan siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa kiltteyttä. Jaan myös muutaman vinkin, joilla omaa kiltteyttään voi kehittää parempaan ja miellyttävämpään suuntaan.

Kiltti ihminen on se, joka auttaa aina muita ja ylenkatsoo oman avuntarpeensa. Se joka tukee ja kuuntelee, vaikka väsyy itse. Se joka ei koskaan asetu muiden tielle, vaikka se kannattaisi. Se, joka ei ilmaise mielipiteitään, sillä joku voi lakata pitämästä hänestä. Se joka ei näy eikä kuulu, sillä joku saattaisi häiriintyä sellaisesta.

Olen joskus ollut tällainen “kiltti” ihminen. Myös ystäväpiirini koostui heistä.  Tyypeistä, joista tavallaan kaikki pitivät, mutta jotka itse olivat syvästi tyytymättömiä elämäänsä. Elämäänsä, jonka he kokivat koostuvan heidän yli kävelevistä ihmisistä, hyväksikäyttäjistä ja kusipäistä, jotka veivät heidän edestään kaiken sen, mikä olisi kuulunut heille, mikäli maailma olisi reilu.

He ja minä toistelivat kerta toisensa jälkeen samaa, tuttua mantraa:

Miksi kiltit, oikein toimivat ihmiset eivät saa palkkiota reilusta käytöksestään? Miksi röyhkeät kusipäät saavat parhaat asemat, parhaat kumppanit, parempia työpaikkoja ja parempia tilaisuuksia? Miksi, vaikka he ovat röyhkeitä kusipäitä?

Jos maailma olisi ollut reilu, meitä kilttejäkin onnistaisi, ajattelimme. Käytimme aikamme tämän vääryyden voivotteluun ja pidimme maailman vääryyttä ja osaamme tässä maailmassa muuttumattomana tosiasiana.

Onneksi olimme väärässä. Olimme kilttejä, hyviä tyyppejä. Mutta sen lisäksi olimme epävarmoja ja alistuvia. Ja nämä kaksi ominaisuutta olisi kannattanut pitää hyvin kaukana toisistaan.

Kiltteydessä itsessään ei ole mitään vikaa. Se on minusta yhä edelleen loistava ja ihailtava piirre jokaisessa ihmisessä. Haluan olla niin kiltti, kuin vain ikinä kykenen olemaan. Alistuvuus sen sijaan on usein tuhoava ja vahingollinen ominaisuus, joka aiheuttaa kantajalleen valtavia hankaluuksia.

Ihminen on yhä eläin. Muistutusta siitä, mitä liian alistuville eläimille käy, voi hakea esimerkiksi katsomalla muutaman jaksollisen Avaraa Luontoa. Tämä on toki hieman ylilyötyä symboliikkaa, mutta siinä piilee totuuden siemen.

Alistuvasta itsevarmaksi: kiltteyden ja alistuvuuden ero

En missään vaiheessa tehnyt tietoista päätöstä lakata olemasta alistuva ja suorittanut jonkinlaista häikäisevää elämäntapamuutosta. Pikemminkin se tapahtui huomaamattomasti ja pikkuhiljaa.

Sitä mukaa, kun pääsin eroon ujoudestani, uskalsin yhä enemmän ja enemmän olla esillä ja pitää puoliani. Toisinaan jopa koin, että olen ihmissuhteissa ihan yhtä tasa-arvoinen osapuoli kuin muutkin. Aloin hitaasti hahmottamaan kiltteyden ja alistuvuuden eroa:

Kiltit ihmiset ovat avuliaita. He auttavat kun vain mahdollista, mutta myös tuntevat rajansa ja uskaltavat kertoa niistä myös muille. He eivät ylenkatso omaa hyvinvointiaan ja arvojaan auttaessaan muita. Kiltit ihmiset uskaltavat myös pyytää apua, kun sitä tarvitsevat.

Alistuvat ihmiset sen sijaan eivät apua hae, sillä pelkäävät olevansa häiriöksi. He hylkäävät arvonsa ja hyvinvointinsa ja asettavat toiset selkeästi itsensä edelle, kuluttaen näin terveyttään ja henkistä hyvinvointiaan sekä lopulta vähentäen elämänsä mielekkyyttä.

Kiltit ihmiset kuuntelevat ja tukevat muita, mutta huolehtivat samalla omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnistaan. Alistuvat taas ylenkatsovat oman vointinsa ja tukevat muita jopa silloin, kun heidän oma jaksamisensa on pettämäisillään.

Kiltit ihmiset arvostavat omia päämääriään ja ymmärtävät, että ne ovat ihan yhtä arvokkaita, kuin muidenkin pyrkimykset. He uskaltavat puolustaa etujaan, kun joku yrittää kävellä heidän ylitseen. He eivät hyväksikäytä muita, mutta eivät myöskään alistu käytettäviksi.

Alistuvat taas asettavat  muiden pyrkimykset selkeästi omiensa edelle. He eivät asetu vastustamaan, kun joku kävelee heidän ylitseen. Siten he tekevät itsestään loistavan kohteen heille, joita ei kaduta muiden epäreilu hyödyntäminen.

Kiltit uskaltavat halutessaan näkyä ja kuulua, sillä he ymmärtävät, että heillä on siihen samanlainen oikeus kuin muillakin. He hyväksyvät sen, että joku ei ehkä tule pitämään heistä. Heillä ei ole väkinäistä, ylikorostunutta tarvetta olla aina pidettyjä.

Alistuvat taas pelkäävät häiritsevänsä muiden elämää antamalla kuulua itsestään. Muiden elämä ja hyvinvointi taas on arvokkaampaa kuin heidän, joten he päätyvät olemaan mieluummin näkymättömiä.

Yhteenvetäen: Kiltin elämä on tässä mielessä mukavaa, sillä kiltteys on aidosti kaunis ominaisuus, josta tulee itselleenkin todella hyvä fiilis. On upeaa olla kiltti! Alistuvuus taas rasittaa elämää, sillä alistuvaa ihmistä vaivaa jatkuvasti kokemus siitä, ettei hän saa elämältään sitä, mitä ansaitsee.

4 alistuvuutta vähentävää ajatusmallia

Alle olen listannut 4 ajatus- ja toimintamallia, joiden omaksumisesta on ollut sekä itselleni, että monille muille hyötyä kiltiksi ja itsevarmaksi oppimisessa. Toivottavasti niistä on iloa myös sinulle :)!

1. Puoliensa pitäminen ei tee sinusta kusipäätä, päinvastoin

Elin pitkään uskossa, että ainoastaan kusipäät kehtaavat puolustaa itseään ja olla tarkkoja oikeuksistaan. Aidosti jalon ihmisen uskoin kääntävän mieluummin toisen poskensa, kuin iskevän takaisin. Kaikenlainen näkyminen ja esilläolo oli minusta kusipäistä tärkeilyä ja ärsyttävää itsestään meuhkaamista.

Todellisuudessahan puoliensa pitäminen on täysin hyväksyttävää ja aiheellista. Meillä kaikilla (kyllä, myös juuri sinulla) on oikeus voida hyvin ja elää omannäköistämme elämää.

Voidaan jopa kärjistetysti ajatella, että liiallinen alistuvuus on kusipäistä, sillä alistumalla vääryyksien edessä tulemme opettaneeksi todellisille kusipäille sen, että muiden hyväksikäyttö on mahdollista ja että maailma palkitsee heidät siitä.

Moni kiltti ihminen ajattelee, että hillitty käytös, alistuvuus, vetäytyvyys ja vastaava toiminta on jollain tapaa ”hyvää” toimintaa. On hyvä, ettei ole kenenkään tiellä, on hyvä, ettei ärsytä ketään, on hyvä, ettei näy, kuulu, eikä maistu miltään. Itsekin uskoin tähän aikoinaan vahvasti.

Nykyään taas koen (valitettavasti kokemukseenkin perustuen), että eniten vahinkoa ympärilleen aiheuttavat juuri liian kiltit, alistuvat ihmiset, jotka eivät ole oikeaan aikaan kykeneet asettamaan muille rajoja. Ajan kanssa kyvyttömyys rajojen asettamiseen purkautuu mielenterveysongelmina (joista usein kärsivät muutkin ympärillämme), riitaisina tunteenpurkauksina ja pahimmillaan esimerkiksi parisuhdeväkivaltana, ääritapauksissa jopa kouluampumisina ja terrori-iskuina.

Tarkoitus ei todellakaan ole syyllistää alistuvia ihmisiä, sillä luoja tietää, he eivät todellakaan kaipaa lisää syyllistämistä. Tarkoitus on vain tuoda esiin, että alistuvuuteen johtavat ajatus- ja toimintamallit eivät todellakaan ole ”hyvän puolella” olemista, vaikka siltä ne usein tuntuvatkin. Niitä ei tule puolustella hyvyydellä ja oikeudella, vaan mieluummin pyrkiä aktiivisesti kehittämään niitä hyvään ja kilttiin, mutta myös itsevarmaan suuntaan.

2. Oma hyvinvointisi on pääsääntöisesti tärkeämpää kuin muiden

Kuulostaa kusipäiseltä, eikö vain? Tarkoitan sitä, että oman hyvinvointinsa auttamisen alttarille uhraava ihminen ei yleensä ole kovin hyvä auttaja kovin pitkään. Auttajan tulee huolehtia ensisijaisesti itsestään, jotta hän olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa muita auttaessaan. Näin voittavat sekä auttaja itse, että autettava. Pitämällä huolta omasta hyvinvoinnista pidät huolen siitä, että kykenet pitämään huolta myös muista.

3. Näkyminen ja kuuluminen ei tee sinusta itserakasta tärkeilijää

Uskoin pitkään, että kaikenlainen “numeron tekeminen itsestään”, eli näkyminen, kuuluminen ja mielipiteidensä ilmaiseminen kertoi vain ja ainoastaan siitä, että henkilö oli itserakas tärkeilijä, joka kaipaa huomiota ja hyväksyntää.

Eihän hillityllä ja hyvällä ihmisellä voi olla tarvetta olla esillä, eihän? Eihän näkymiselle voi olla muita syitä kuin se, että tahtoo paistatella parrasvaloissa ja saada ihailua osakseen, eihän?

Todellisuudessa me ihmisolennot kaipaamme nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi tulemista. Se on luonnollinen tarve, joka on meillä kaikilla. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää, päinvastoin. Kun koemme tulevamme kohdatuiksi, nostaa se hyvinvointiamme, jolloin voimme kohdata myös muita paremmalta, terveemmältä pohjalta. Näin kaikki voittavat.

4. Omista (hyvistä) arvoista kiinnipitäminen on paitsi hyväksyttävää, myös ihailtavaa

Toisinaan vastaan tulee tilanteita, jossa sinulta pyydetään apua tai kannanottoa sellaisiin asioihin, jotka ovat vastoin arvojasi. Tällöin on täysin hyväksyttävää toimia sen mukaan, minkä kokee olevan oikein. Se on hyväkyttävää senkin uhalla, että joku pettyy valintaasi.

Monien ylikilttien ihmisten pelko on se, että joku pettyy heihin ihmisinä. Siksi on tärkeää muistaa, että avunpyytäjä pettyy nimenomaan valintaasi ja toimintaasi, ei niinkään sinuun ihmisenä. Pettymyksen tuottaa toimintasi, ei se, mitä sisimmältäsi olet.

Jos löydät itsestäsi tarvetta saada osaksesi muiden hyväksyntää ja ihailua, on alistuminen juuri se tehottomin tapa saada sitä. Ihmiseläin ei pohjimmiltaan arvosta alistuvuutta. Sen sijaan ihminen, joka tiukoissakin tilanteissa pitää kiinni arvoistaan, saa meissä aikaan lähes universaalia ihailua.

Lopuksi

Näiden asioiden sisäistäminen ja muuttaminen on hidasta. Siitä ei tule ottaa liikaa paineita, eikä tuntea syyllisyyttä. Korostan vielä kerran, ettei tarkoituksenani ole todellakaan syyllistää alistuvia ihmisiä. Olen itsekin ollut sellainen ja tiedän kokemuksesta, millaista se hetkittäin on. Alistuvuus on kuitenkin aidosti haitallinen ominaisuus sekä itselle, että muille. Siksi koen, että siitä on tärkeää pyrkiä eroon.

Uskon kivenkovaan siihen, että maailma, jossa jokainen uskaltaa pitää puoliaan on moninkertaisesti parempi paikka kuin se, jossa osa meistä on alistujia ja osa hyväksikäyttäjiä. Alistumalla me nimenomaan mahdollistamme hyväksikäytön ja sitä haluavat vain ne todelliset kusipäät. Ugh.

Rakkaudella,

Jevgeni

Muuta aiheeseen liittyvää:

Lämmin kiitos lukemisesta!

 

(Visited 7 849 times, 2 visits today)

6 Comments

  • Hauska tuo tarinallinen aloitus! Tunnistan jutusta myös asioita omasta menneisyydestä. Itseäni auttoi pois nöyristelystä esim. seuraavien asioiden tajuaminen:

    Kärsivältä superkiltiltä avun saaminen tuntuu kiusalliselta eikä mukavalta. Ei siis ole edes kenellekään hyödyllistä auttaa kaikkia oman hyvinvoinnin kustannuksella.

    Toinen ahaa-elämykseni oli, että aloitteellisuutta arvostetaan todella paljon. Ei ole helppoa olla aloitteellinen, jos aina myötäilee muita eikä tee ikinä oman pään mukaan asioita.

  • Kartsa

    Reply Reply 14.06.2013

    Tämä postaus toi mieleen äitini, joka elää aika järkyttävän miehen kanssa (on haukkumista, uhkaavaa käytöstä, väkivallalla uhkaamista, joskus varsinaista väkivaltaakin, taloudellista hyväksikäyttöä, pakottamista toimimaan miehen tahdon mukaan). En ymmärrä äitini alistumista siihen ja ”sorrun” monesti tuomitsevasti ajattelemaan: ”Millä oikeudella hän huolestuttaa minua valittamalla miehestään, josta hän voisi _oikeasti yrittämällä_ päästä eroon?” Väittää yrittäneensä, mutta ei se minusta siltä vaikuta. Äidilläni voisi olla muita kavereita, ehkä miesystäväkin, joten en voi uskoa, että hän on tämän miehen kanssa vain siksi, ”kun ei ole muitakaan”. Miten ihmeessä voisin ymmärtää äitiäni? En haluaisi olla niin tuomitseva, vaikka en oikein hyväksykään sitä, että hän elää tuollaisen miehen kanssa.

  • Tanja

    Reply Reply 16.06.2013

    5. tee kaikki edellä mainittu ja olet kaikkea sitä mitä et tahtonut

  • kyllä näin on

    Reply Reply 17.06.2013

    Voi kuinka tutulta kuulostaa! Itse olen myös ollut juuri tuollainen, kiltti ja alistuva. Juuri tuo alistuvuus on minunkin kohdallani tehnyt vain hallaa. Kiltteys ei tosiaan sinäänsä ole huono asia ollenkaan, mutta kun siihen lisää alistuvuuden, niin soppa on valmis. Monta vuotta rypesin pohjamudissa ja tein niin kuin odotettiin. Otin kiltisti ja alistuvasti vastaan kaiken peen ja revin onnen pienen pienistä hippusista. Joskus onni oli kuviteltava kun sitä ei vain tullut muuten mistään suunnasta.
    Nyt olen vihdoinkin alkanut ymmärtämään että myös omasta itsestä pitää välittää sen verran ettei alistu ihan mihin vaan. Olen alkanut myös kasvattaa selkärankaa ja avot, minun ylitseni ei enää kävellä niin vain :D.
    Tästä se lähtee! Terve itsekkyys kunniaan!

  • Noora Korppi

    Reply Reply 02.07.2013

    Hyvää pohdintaa ja pointteja! Aluksi hieman tökähteli, kun käytit kiltti-sanaa ihmisestä yhteyksissä, jotka yleensä liitetään itsevarman tai itseään arvostavan ihmisen toimintaan, esim. esillä oleminen ja puoliensa pitäminen. Kiltteys kun on sellainen asia, jonka yleensä oletetaan kohdistuvan muihin. Mutta se todellinen kiltteys taitaakin liikkua kahteen suuntaan, eli myös itseensä voi suhtautua kiltisti. Se onkin ensiarvoisen tärkeää, jotta jaksaa sitten olla kiltti vielä muitakin kohtaan.

    Melkoista tasapainoilua tuo kiltteyden (jonka itse käsitän oikeastaan rakkautena :) säätely itsen ja muiden suuntaan kuitenkin on. Miten toimia esimerkiksi tilanteessa, jossa hyvä ystävä on todella olkapään tarpeessa, mutta kokee itse olevansa väsynyt. Jos on vain vähän väsynyt, niin voisi koettaa jaksaa kuunnella ja tukea ystäväänsä, mutta jos onkin kovin väsynyt, hautautua omiin oloihinsa. Missä menee riittävän ja hyväksyttävän väsymyksen raja? No, eihän sitä voi mitenkään eksaktisti määritellä (ja miten se mitattaisiinkin), mutta oman sisäisen äänen kuuntelu niissä tilanteissa auttaa. Toisekseen, jos ystävä todella on ystäväsi, luulisi hänen ymmärtävän että sinullakin voi olla huonoja hetkiä. Jos hän ei ymmärräkään, on taas aika osoittaa kiltteyttä itseään kohtaan ja hakeutua parempaan seuraan.

    • Jevgeni

      Reply Reply 04.07.2013

      Joo, ehkä hieman epäselvästi ilmaisin tuon, mutta hyvin tulkittu :) Minusta on vain aina kovin hämmentävää kuinka muita kohtaan kiltit ihmiset osaavat samalla olla uskomattoman julmia itseään eli loppujen lopuksi sitä kaikkein tärkeintä ihmistä kohtaan.

      Tukea kaipaavat ystävät ja oma väsymys. Mieleen tulee oikeastaan aika erilaisiakin tilanteita. Toisissa tukea kovasti kaipaavat ystävät ovat ymmärtäneet, että minä, tai se henkilö jolta tukea kaipasivat, ei ole ollut siinä tilassa että kykenisi tukea antamaan. Toisissa tilanteissa taas he ovat olleet niin alhaisessa mielentilassa, etteivät vain ole kyenneet näkemään sitä, että tuen antaja on ihan yhtä poissa tolaltaan kuin hekin ja ovat odottaneet tukea, jota ei ollut tarjolla. Tämä johti vuorostaan kitkaisuuteen ja turhaan lisäriitelyyn. Suorastaanhan kyse ei tässä ole siitä, että ystävä on itsekäs kun vaatii tukea toiselta väsyneeltä henkilöltä, vaan siitä, ettei oman pahan olonsa vuoksi vain kykene näkemään toisen tilaa ja siks vaatii tältä sitä, mitä ei voi saada.

Leave A Response

* Denotes Required Field