Eikö kilttiä ihmistä kunnioiteta?

kilttiä ei kunnioiteta

Hei!

Tänään haluan kirjoittaa aiheesta, joka tuntuu nousevan teksteissäni yhä uudestaan ja uudestaan esiin. Se on kysymys siitä, miksi ns. ”kiltit ja kunnolliset” ihmiset eivät usein tunnu saavan sitä arvostusta, joka heille kaiken järjen mukaan kuuluisi. Tarkoitan esimerkiksi seuraavanlaisia, melko yleisiä tilanteita.

Esimerkki deittimaailmasta:

Deittimaailmasta kuulee toistuvasti tapauksista, joissa sellainen ”asiallinen, turvallinen, hyvä ja kunnollinen” nainen tai mies on tuskastunut, sillä hänellä ei tunnu olevan kunnollisuudestaan huolimatta vientiä. Samaan aikaan taas kaikenlaiset ”pahat pojat ja tytöt” sekä kaikenlaiset ”luonnevikaset mulkut” tuntuvat saavan kiinnostusta, löytävän seuraa, kumppaneita sekä rakkautta suorastaan enemmän kuin laki sallii.

Esimerkki työelämästä:

Työelämässä taas kuulee tapauksista, joissa ”kiltti, kunnollinen, tunnollinen ja uuttera” henkilö hoitaa työnsä kunnialla jopa vuosien ajan, muttei välttämättä saa siitä minkäänlaista kiitosta. Pahimmillaan jotkut pikemminkin alkavat hyväksikäyttämään hänen tunnollisuuttaan! Samalla kiitokset, ylennykset ja vaikkapa ”vuoden työntekijä”-tittelit tuntuvat menevän tyypeille, jotka eivät tunnu millään tapaa ansaitsevan niitä.

Ja onhan tämä kieltämättä hämmentävä ja ikävä ilmiö. Jonkinlainen ”oikeudentaju” puhuisi tässä kai sen puolesta, et juurikin kilttien ja kunnollisten ihmisten kuuluisi saada sitä arvostusta. Mutta koska asia ei selkeästi aina ole näin, on hyvä pohtia, mistä tämä vois johtua.

Ennen kuin aloitetaa, haluan korostaa, ettei todellakaan ole mikään sääntö joka pitää aina paikkaansa, että nämä ”kiltit ja kunnolliset” eivät muka koskaan saisi arvostusta. Päinvastoin, valtavan usein nimenomaan ne kiltit ja kunnolliset henkilöt ovat niitä, jotka ”voittavat” monissa tilanteissa. ”Oikeus ja kohtuus” toteutuu kyllä melko usein. Mutta ei kuitenkaan eikä läheskään aina. Mikäli itse sattuu olemaan se tyyppi, jolle ei ole koskaan ollut kunnollisuudestaan mitään iloa vaan päinvastoin haittaa, voi olla ymmärrettävästi vaikea uskoa siihen, että kunnollisuus olisi muuta kuin taakka.

Tämänkertaisessa tekstissä haluan tarkastella tätä kunnioituksen puutetta eräästä hyvin tietystä näkökulmasta. Se tuskin on koko totuus, mutta uskon sen antavan ainakin vakavasti otettavan, osittaisen vastauksen siihen, miksi kiltit ja kunnolliset eivät sitä ansaitsemaansa kunnioitusta usein saa.

Aloitetaan muutamalla keskeisellä kysymyksellä:

  • Oletko ”kiltti ja kunnollinen” siksi, että aidosti ja syvällä sisimmässäsi uskot kiltteyteen ja kunnollisuuteen, vai siksi, ettet vain osaa, tai uskalla olla muutakaan?
  • Oletko ”hyvä ihminen” siksi, että oikeasti uskot hyvyyteen, vai siksi, ettet vain osaa tai uskalla tehdä väärin?
  • Oletko tietoisesti valinnut olla kiltti ja kunnollinen, vai oletko ”vain ajautunut” olemaan sitä?
  • Entä onko valintaasi koskaan koeteltu? Onko eteesi tullut haastavia tilanteita, joissa olet esimerkiksi joutunut vakavaan kiusaukseen olla olematta kiltti ja kunnollinen, mutta vahvana ja päättäväisenä ihmisenä olet torjunut tämän kiusauksen, sillä uskot kiltteyteen ja kunnollisuuteen suoraselkäisesti ja vankkumattomasti?
  • Olisiko sinulla tarvittaessa kykyä ja uskallusta olla mitään muuta kuin kiltti ja kunnollinen?

On nimittäin verrattain helppoa olla kiltti ja kunnollinen, jos itsellään ei ole edes mahdollisuutta olla mitään muuta. Kiltteys ja kunnollisuus on tällöin melko itsestäänselvä valinta.

Se, mikä on helppoa ja itsestäänselvää ei kuitenkaan tunnu herättävän meissä ihmisissä varsinaista kunnioitusta, tai edes kiinnostusta. Päinvastoin, koko kulttuurimme on suorastaan kyllästetty sillä, että seuraamme ihmisiä, jotka kykenevät tekemään eri tavoin vaikeita ja epätodennäköisiä asioita:

  • Katselemme elokuvia, joita tähdittävät maailmanluokan näyttelijät. Samalla usein morkkaamme vaikkapa salkkareiden näyttelijöitä, sillä he ovat vain ”hieman hyviä”.
  • Kun seuraamme urheilua, seuraamme pääasiassa maailmaan huippu-urheilijoita, huippuseuroja ja huippuliigoja.
  • Kun puhumme menestyneistä yritysjohtajista, mieleen hiipivät ensimmäisinä kaikenlaiset Billgatesit ja Stevejobsit. Harvalle tulee mieleen ”ihan riittävän hyvin” menestyvän ”ihan sopivankokoisen” yrityksen johtohenkilöitä.
  • Kun siis ihastelemme jonkun ihmisen taitavuutta, ihastelemme yleensä ”todella taitavia”, emme vain ”hieman taitavia”.

Kiinnostuksemme kiinnittyy siis ennen kaikkea ”alansa huippuihin”. Nämä ovat toki ääriesimerkkejä, mutta kertovat jotain siitä, mikä meitä ihmisinä viehättää: kyvykkyys, erityisyys, suurten vastoinkäymisten voittaminen ja voimansa osoittaminen.

Se, onko tämä missään määrin hyvä asia, on ihan oma kysymyksensä. Näin mielenterveystyötä tekevän ihmisen näkökulmasta sanoisin, ettei todellakaan ole. Moni tuntee painetta ”onnistua ja menestyä” siksi, että tämä ”onnistuminen” tuntuu olevan jonkinlainen yleisesti hyväksytty ihmisarvon mitta. Olet arvokas, jos olet onnistuja. Ei tämä hyvältä kuulosta, eikä siitä kai usein äänen puhuta, mutta näin se tuntuu kuitenkin usein olevan.

Palataan seuraavaksi ”kiltteihin ja kunnollisiin”. Kun kunnollinen ihminen ei edes kykene olemaan muuta kuin kunnollinen, syntyy kysymys siitä, onko hän tarvittaessa kyvykäs olemaan vahva, pystyvä, pärjäävä ja niin edelleen. Esimerkiksi parinhaussa nämä ovat ymmärrettäviä kysymyksiä, sillä odotamme kumppaneiltamme kuitenkin ainakin jonkinlaista kykyä elämässä pärjäämiseen. Ihminen, jolla ei ole ”voimaa”, ei ehkä keskimäärin viehätä samalla tavalla, kuin jollain tavalla ”voimakas” ihminen.

Samaa voi nähdä työelämässä. Hiljainen ja luotettava puurtaja on mitä loistavin työntekijä, mutta onko hänellä tarvittaessa kykyä selviytyä jollain tavalla haastavista tilanteista, vai murtuuko hän esimerkiksi paineen alla ”voiman” puuttumisen vuoksi?

En usko, että ajattelemme näitä asioita kovinkaan tietoisesti. Eikä tällaisten ajattelu tunnu muutenkaan kovin asiallisesti. Olemme kuitenkin pohjimmiltamme edelleen verrattain primitiivisiä, sosiaalisia laumaeläimiä, jotka ovat ainakin jollain tasolla hyvin tietoisia valtahierarkioista. Tiedostamme, että toiset yksilöt ovat eri tavoin vahvempia ja toiset heikompia. Vaikka siitä ei enää puhuta ääneen (mikä saattaa olla ihan hyväkin juttu), ei tietoisuus itse asiasta ole kadonnut mihinkään.

(Tämä näkyy kiinnostavasti myös nykyään suosittujen tv-sarjojen päähenkilöissä. He ovat viime vuosina olleet yhä enenevissä määrin ”antisankareita”. Tyyppejä, jotka tekevät pääasiassa hyviä asioita, mutta eksyvät toisinaan myös ”pimeälle puolelle” ja kykenevät ”kiltin voiman” lisäksi osoittamaan myös ”pahaa voimaa”. Harvoin minkään sarjan päähenkilöä voisi luonnehtia ”heikoksi”, ”beta-yksilöksi” tai jollain vastaavalla tavalla. Ja vaikka voisikin, yleensä aluksi heikot ihmiset kasvavat sarjojen etenemisen myötä.)

En missään tapauksessa tarkoita, että olisi jollain tavoin ”huono” asia olla jotenkin ”voimaton” tai olla kiltti ja kunnollinen siksi, että on ”vain ajautunut” olemaan sitä. Itse elän kyllä ihan mieluusti sellaisessa maailmassa, jota kansoittavat pääasiassa kiltit ja kunnolliset ihmiset, riippumatta siitä, miksi he sellaisia ovat. Ennemmin jopa uskon, että tarvitsemme tänne nykyistä enemmän kilttejä ja kunnollisia tyyppejä.

Luulen kuitenkin myös, että tämä kyvyttömyys olla mitään muuta kuin kunnollinen, on yksi niistä syistä, miksi nämä kiltit ja kunnolliset ihmiset eivät usein saa kunnioitusta. Kiltteys on mielestäni yksi ihailtavimmista piirteistä, joita ihmisellä voi olla, mutta yksistään se ei vain aina riitä. Jos ihmisestä ei kunnollisuuden lisäksi löydy esimerkiksi kyvykkyyttä, voimaa, uskallusta, päättäväisyyttä tai muita vastaavia ”hyveitä”, ei hän välttämättä herätä myöskään kunnioitusta. Ehkäpä täällä pätee edelleen jonkinlainen viidakon laki. Voimalla saa kunnioitusta, voimattomuudella taas menettää sitä.

Sitten onkin hyvä hetki kysyä, että mitä tästä pitäisi ajatella. Pitääkö kilttien ja kunnollisten ihmisten alkaa käyttäytymään enemmän kuten nämä ”vahvat, mutta mulkut tyypit” joilla tuntuu olevan vientiä niin parinhaussa, kuin työelämässäkin?

Mielestäni ei. Uskon vakaasti, että on mahdollista olla samaan aikaan sekä verrattain hyvä ja kunnollinen tyyppi, että myös eri tavoin vahva. Kunnollisuus ja voima eivät poissulje toisiaan, vaikka ne ehkä ehkä ovatkin hieman haastavampi yhdistelmä kuin voima yhdistettynä jonkinlaiseen mulkkumaisuuteen. Ajattelen, että tähän maailmaan ei tarvita enää lisää ”vahvoja mulkkuja”, vaan ennemminkin juuri vahvoja, mutta hyviä tyyppejä.

En halua tässä kirjoituksessa sen kummemmin pohdiskella, mitä tämä ”hyvä voima” sitten käytännön tasolla on, mutta mikäli aihe kiinnostaa, voidaan siihen palata myöhemmin. Kiitos lukemisesta ja tsemppiä joka tapauksessa!

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Käsittelen tätä aihetta myös Eroon ujoudessa -kirjassa sekä Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssilla. Tutustu, mikäli aihe tuntuu ajankohtaiselta!

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field