6 kirjaa, jotka räjäyttävät tajuntasi (Kirjasuositukset, osa 1)

kirjasuositukset

Huom! Päivitän tätä kirjalistaa. Alkuperäinen lista on vuodelta 2014, eikä laadultaan enää täytä nykyhetken vaatimuksia. Päivitetyn listan pitäisi valmistua viikon loppuun mennessä, pahoittelut mahdollisesta häiriöstä! – Jevgeni (20.7.2018)

”Osaisitko suositella jotain hyviä kirjoja, joita omasta kehityksestä kiinnostuneen kannattaisi lukea?”

Kirjasuosituksia kysytään yhä useammin, ja miksipä ei kysyttäisi, kirjojen lukeminen on ainakin omasta mielestäni yksi parhaimmista asioista elämässä. Alle olen listannut joitain omia suosikkejani ja maininnut muutamalla sanalla, miksi itse pidän niistä. Tämän listan teema ovat itsensä kehittämisen yleisopukset. Näissä käsitellään eri aiheita varsin yleisellä, mutta hyödyllisellä tasolla. Nämä sopivat erityisesti heille, jotka aloittelevat itsensä kehittämistä, haluavat ”ottaa elämänsä haltuun” ja/tai luoda elämäänsä hyödyllisiä rutiineja.

Suositusten ohessa on linkki kirjakauppaan. Jos tilaat itsellesi jonkin näistä kirjoista kyseisen linkin kautta, saan siitä pikkuriikkisen suosittelukorvauksen. Arvostan mahdollista tilaustasi, sillä kirjoitan tätä blogia palkatta, joten pikkupenneistäkin on kovasti iloa :)! (Aktivoituu lähiaikoina)

Kuinka näitä kirjoja kannattaa lukea?

Ennen kuin mennään itse kirjasuosituksiin, haluan nostaa esiin keskeisen asian. Se liittyy erityisesti tilanteisiin, joissa luetaan kirjoja, joiden avulla tähdätään itsensä kehittämiseen ja oman elämänsä parantamiseen. Vaikka nämä kirjat ovat usein valtavan innostavia, ei niistä ole välttämättä minkäänlaista käytännön hyötyä, ellei niitä lueta tietyllä tavalla. On yksi asia innostua lukemastaan ja aivan toinen asia oikeasti soveltaa lukemaansa oman elämänsä parantamisessa.

Olen vuodesta 2011 eteenpäin ollut hyvin kiinnostunut seuraamaan sitä, millä tavoin ihmiset lukevat näitä kirjoja ja millainen vaikutus sillä on heidän elämäänsä. Eniten hyötyä lukemastaan tuntuvat saavan seuraavanlaiset henkilöt:

  1. He lukevat kirjoja jo lähtökohtaisesti sillä ajatuksella, että soveltaisivat niiden sisältöä omaan elämäänsä (ei siis vain lukemastaan nauttiakseen, vaikka sekin on tärkeää!)
  2. He näkevät hieman lisävaivaa omaksuakseen kirjojen sisältämät opit (esimerkiksi keskustellen lukemastaan ystäviensä kanssa ja tehden muistiinpanoja ja toimintasuunnitelma)

Jokaista kirjaa ei tietenkään tarvitse lukea tällä tavoin, enkä itsekään tuollaista aina jaksa. Joskus kirja tekee mieli lukea nopeasti ja kevyesti, ilman liiallista vakavuutta. Nuo vinkit on kuitenkin hyvä muistaa silloin, kun pyrkii maksimoimaan kirjoihinsa käyttämän ajan. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla ihan niin vakavaa. Mukavia lukuhetkiä, mikäli poimit jonkin suosituksistani myös omaan kirjahyllyysi :)!

Pahoittelut muuten ylilyövästä otsikosta. Ei se tajunta oikeasti räjähdä, mutta näin klikkiotsikoiden aikakaudella sen räjähtämistä on luvattava, muuten kiinnostus on jopa moninkertaisesti vähäisempää. Ikävää, mutta todellista! Oikein hyviä kirjoja nämä kuitenkin, vaikka tajunta pysyykin pääasiassa koossa.

10 kirjaa, jotka räjäyttävät tajuntasi


1. Michael Neill – The Inside-Out Revolution

Käsiteltävät aiheet:

  • Omien tunteiden ymmärtäminen ja hyväksyminen
  • Kevyt ja miellyttävä elämä sekä stressin vähentäminen

The Inside-Out Revolution on selkokielellä kirjoitettu kirja tunteiden toiminnasta ja niiden hyväksymisestä. Jos omien tunteiden ymmärtäminen kiinnostaa, mutta monimutkaisen tieteellisen tekstin lukeminen ei, on tämä hyvä vaihtoehto. Vaikka sitä ei suoraan mainitakkaan, perustuu kirja rationaalis-emotiiviseen terapiaan, joka on varhaisia kognitiivisen käyttäytymiasterapian suuntauksia.

Pidän kirjaa erinomaisena siksi, että se onnistuu menemään aiheissaan melko syvälle ilman, että se on missään vaiheessa raskas ja vaikeasti ymmärrettävä. Luin itse tämän alunperin kahdesti peräkkäin, sillä se sisälsi niin paljon maailmankuvaani mullistaneita ajatuksia, ettei niitä tahtonut saada haltuun vain yhdellä kerralla.

(Tämän oheen suosittelen luettavaksi saman kaverin samoja aiheita käsittelevää kirjaa Supercoach, joka on periaatteessa kevyt valmennus/terapiaopus, mutta käsittelee käytännössä tätä samaa aihetta hieman eri näkökulmasta. Jos luet listaltani vain pari kirjaa, suosittelen lukemaan nämä kaksi.)


2. Stephen Covey – 7 Habits of Highly Effective People

(Suomeksi:

Käsiteltävät aiheet:

  • Elämässä ja tavoitteissa onnistuminen
  • Elämänhallinta ja itsensä johtaminen
  • Ihmissuhteissa onnistuminen
  • Hyvinvoinnin ylläpitäminen & kehittäminen.

Yksi itsensä kehittämisen klassikoista ja loistava opas niin itsensä kehittämisen vasta-alkajalle kuin kokeneemmallekin konkarille. Suosittelen erityisesti heille, jotka kokevat itsensä johtamisen (esim. asioiden priorisointi & aikaansaaminen) ja elämänhallinnan hankalaksi. Luin kirjan vuonna 2011 ja sittemmin käyttänyt sen oppeja aktiivisesti, sekä kokenut ne hyödyllisiksi.


3. Napoleon Hill – Think and Grow Rich

Käsiteltävät aiheet:

  • Elämässään ja tavoitteissaan menestyminen, niin henkisesti, kuin taloudellisestikin
  • Yhteistyön ja sosiaalisen tuen voima
  • Menestystä tukevat ajatus- & toimintamallit.

Herra Hill kirjoitti kirjansa alunperin menestysoppaaksi 30-luvun lamassa kärsineille, mutta sen sisältö on lähes kauttaaltaan yhä edelleen hyvin ajankohtaista. Kirja keskittyy erityisesti elämässä menestymisen edellyttämiin ajatus- ja toimintamalleihin sekä niitä tukeviin taustaprosesseihin. Jos tavoitteissaan onnistuminen kiinnostaa (ja jaksat nähdä sen eteen vaivaa), niin tämä lienee tämän listan paras kirja siihen.


4. Dale Carnegie – How to Win Friends and Influence People

Aiheet: Ihmissuhteet, niiden luominen, niissä onnistuminen, henkilökohtaisen vaikutusvallan kasvattaminen.

Ihmissuhdekirjallisuuden klassikko vuodelta 1936, edelleen yhtä ajankohtainen kuin ilmestyessään. Mikäli tutustuminen ja uusien ihmissuhteiden luominen kiinnostaa, sisältää tämä kirja kaiken tarvittavan. Omaksumalla sen opit tulet helposti korttelin suosituimmaksi ja miellyttävimmäksi kaveriksi. Ainoa kritiikkini kirjaa kohtaan on se, ettei se tee eroa arkisten ja tajunnanräjäyttävien ihmissuhteiden luomisen välille. Mikäli tarkoitus on kuitenkin lähinnä oppia luomaan ihmissuhteita, on paketti enemmän kuin riittävä.


5. Anthony de Mello – Awareness

(Suomeksi: Havahtuminen)

Aiheet: Tietoisuus, todellisuuden havainnoiminen, omista oletuksista ja valheellisista ajatusmalleista ulos murtautuminen.

Havahtuminen on niin kovaa settiä, että luin sen aikoinaan kahdesti peräkkäin. Täynnä elämää mullistavia ja viihdyttäviä oivalluksia..

Mielenkiintoinen myös kirjailijan käyttämän sävyn takia: Teksti on samalla todella hellää ja reilua, mutta samalla todella piikikästä ja potentiaalisesti hemmetin ärsyttävää. Tämä ärsyttävyys on mielestäni tässä tapauksessa vain hyvä asia. Kirjailija Franz Kafka on aikoinaan sanonut, ettei ihmisenä kasvamisen kannalta ole järkeä lukea kirjoja, jotka eivät loukkaa tai ärsytä meitä, sillä sellaiset kirjat eivät saa meitä ajattelemaan tarpeeksi uudella tavalla. Henkilökohtaisesti koen Franzin sanoissa olevan kovastikin järkeä.


6. Viktor Frankl – Man’s Search for Meaning

(Suomeksi: Ihmisyyden rajalla)

Aiheet: Merkityksellisyys & merkityksen löytäminen, onnellisuus, toivo, logoterapia, keskitysleirikokemuksia

Kirja psykiatri Viktor Franklin kolmesta keskitysleirivankina vietetystä vuodesta ja hänen tekemistään huomioista vankien ja vartijoiden psyykeestä. Frankl huomasi, kuinka parhaiten keskitysleirioloja kestivät he, jotka kykenivät pitämään kiinni merkityksellisyyden tunteestaan. Myöhemmin hän kehitti uuden terapiasuuntauksen, logoterapian, johon tutustumista myös suosittelen. Lainaus wikipediasta:

Logoterapian keskeinen ajatus on, että ihmisen tulee ja hän voi itse löytää elämänsä tarkoituksen. Elämän tarkoitus voi täyttyä kolmella tavalla: toimimalla eli antamalla itse jotakin maailmaan; kokemalla eli saamalla elämyksiä esimerkiksi taiteesta, luonnosta tai rakkaudellisesta ihmissuhteesta. Kolmas mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitus on valita arvokas suhtautuminen tilanteeseen, jota ei voi muuttaa. Tärkeää on tehdyt valinnat ja se, mitä itse lähettää eteenpäin. Aina ei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tapahtuu, mutta omaan asenteeseensa pystyy vaikuttamaan. Logoterapian mukaan meitä ei niinkään muuta se, mitä meille tapahtuu, vain se, miten asennoidumme asioihin.

Lopuksi

Kuten jo alussa mainitsin, kirjoja ei kannata vain lukea. Ne on luettava ajatuksella, mieluusti muistiinpanoja tehden. Kirjan luettuasi kannattaa (ihan oikeasti, kannattaa) tehdä aina konkreettinen suunnitelma siitä, kuinka tulet kirjan oppeja elämässäsi soveltamaan.

Menestystä ja kasvattavia lukuhetkiä!

 

(Visited 22 051 times, 4 visits today)

7 Comments

  • mikke

    Reply Reply 22.12.2015

    Hei! Hieno kirjoitus. Mitä mieltä olet näissä kirjoissa esiintyvistä ristiriidoista keskenään. Inside out kehottaa olla hallitsematta mieltä kun taas Napoleon Hill kehottaa muuttamaan ja hallitsemaan ajatuksia?

  • Martti

    Reply Reply 11.06.2016

    Hei!

    Loistava kirjoitus! Etenkin pidin painotuksesta kirjojen ajatuksella lukemiseen. Luin aikanaan monta listalla mainittua kirjaa ja palattavahan niihin oli, sillä niin kuin tekstissä toteat, opit unohtuvat todella nopeasti.

    Sanoit, että blogit ovat mielestäsi parempaa antia tiedonhankintaan kuin kirjojen ahmiminen. Mitkä ovat sun suosikki blogejasi?

    • Jevgeni

      Reply Reply 13.06.2016

      Moi! Ja kiitti :)

      Nykyään tulee verrattain vähän luettua blogeja koska tuntuu että on kokoaika vähän sellaisessa informaation yliannostuksessa, mutta silloin kun luen niin englanninkielisistä Steve Pavlinan blogi, Tim Ferriksen blogi ja suomenkielisistä Joni Jaakkolan blogi on tällä hetkellä eniten suosiossa. Erityisesti Steve Pavlina on sellainen kaveri, jonka teksteistä valaistuu aina moneksi kuukaudeksi kerrallaan, joten turhaan usein niitä ei uskalla siksi lukea x)

  • Ruma Elsa

    Reply Reply 15.08.2016

    Lisäisin listaan pari omaa suosikkiani: Brian Tracyn ”Goals!” ja Rhonda Brittenin ”Fearless living”. Nämä sekä Carnegien molemmat suomennetut kirjat (mainitsemasi lisäksi ”Miten pääsen turhista huolista”) ovat pinossa yöpöydälläni ja päivittäistä hengenravintoa!

    Jokaisen niistä olen lukenut useampaan kertaan, mutta sen lisäksi etsin niistä näkemystä kulloinkin ajankohtaisiin ongelmiin – ja joskus yksinkertaisesti avaan jonkin kirjoista sattumanvaraisesti ja pohdin, miten avautunut kohta liittyy senhetkiseen elämäntilanteeseeni.

    Muistan, että Carnegien ”Miten saan ystäviä, menestystä, vaikutusvaltaa” oli minulle parikymppisenä todella ”tajunnanräjäyttävä” lukukokemus; en ollut koskaan tajunnut, kuinka itsekeskeinen olin ollut! Pari päivää sitten luin siitä taas joitakin lukuja, joista toivoin saavani eväitä eräiden järjestötoiminnassa kohtaamieni hankaluuksien ratkaisuun. Kirjan ohjeet olivat niin viisaita ja osuvia, että suorastaan haukoin henkeä! Koettaessani ratkaista järjestöllisiä ongelmia olin tarkoittanut hyvää, mutta nyt huomasin, missä asioissa en ollut toiminut kovin viisaasti.

  • Marke Siivonen

    Reply Reply 07.07.2018

    Ilmeisesti Neilin kirjoja ei saa suomennettuna?

    • Jevgeni

      Reply Reply 07.07.2018

      Ainakin pikaisen googlettelun perusteella näyttäisi siltä, että ei saa :(!

Leave A Response

* Denotes Required Field