Kokemuksen elämästä luot sinä

kokemuksen elämästä luot sinä

Moimoi!

Olen nyt kolmen päivän ajan ollut todella ärsyyntynyt. Syyt tähän ovat melko naurettavia enkä niihin sen kummemmin tässä mene, mutta tämä olo nosti esille erään jakamisen arvoisen ajatuksen.

Tiedätte varmaan, kuinka valmiiksi ärsyyntyneenä kaikki pienetkin elämän epäkohdat tuntuvat nekin ärsyttäviltä? Tänään olen ärsyyntynyt mm. syvässä hangessa tarpomiseen, ylipitkiin kassajonoihin, pakkaseen sekä bussin odottelun kaltaisiin elämää suurempiin ongelmiin.

Kohtasin nämä samat “ongelmat” myös viisi päivää sitten. Erona tämänpäiväiseen ne eivät vain tuntuneet piirun vertaa ärsyttäviltä, vaan päinvastoin kivoilta. Nautin siitä että maassa oli taas lunta, fiilistelin kirpeää ja selkeää pakkassäätä, nautin ihmisten tarkkailusta bussipysäkillä sekä olin tyytyväinen kassajonon hitaaseen etenemiseen, koska ehdin silloin lukea kaikkien uutislehtien otsikot.

Miksi reagoin näihin samoihin asioisin niin eri tavoin?

No siksi, että olin kahdessa eri mielentilassa. Kaksi eri mielentilaa taas johtui toisistaan eroavista ajatuksista, joita päässäni pyörittelin. Seuraavat esimerkit ovat toki pelkistettyjä, mutta viisi päivää sitten päässäni pyöri ajatuksia kuten “jeejee elämä on kivaa, mukava että saa tehdä tänään kaikkea mielenkiintoista ja tavata hienoja ihmisiä ja muuten vaan tarkkailla kivaa maailmaa”. Sen sijaa tänään päässäni pyöri nauha mallia “no nyt on hankalaa, mikään ei suju, kauheeta taistelua tää elämä taas, ei hitto kun ei huvita”.

Mikään elämässäni ei ollut muuttunut, ainoastaan ajatukseni. Ja niiden takia koin kaksi aivan samaa tilannetta aivan eri tavoin. Kun ajattelin positiivisia ajatuksia, koin kaiken kivana. Kun ajattelin synkkiä, koin elämän hyvinkin synkkänä.

Tämä tarkoittaa, että ajatuksillamme me itse luomme kokemuksemme elämästä.

Jokainen on elämässään todennäköisesti kohdannut hyvin negatiivisesti ajattelevia henkilöitä, joiden kokemus elämästä on ollut vastaavasti negatiivinen. Samoin ihmisiä, jotka ovat niin iloisia ja energisiä niin ajatuksiltaan kuin käytökseltään, että oikein ärsyttää. Nämä kaksi ihmisryhmää eroavat toisistaan erityisesti ajatustottumuksiltaan. Toiset ovat tottuneet ajattelemaan synkästi, toiset positiivisesti.

Millaisena sinä koet elämäsi? Onko se synkkää, vaikeaa, ärsyttävää ja piinaavaa vai iloista, energistä, helppoa ja innostavaa?

Mikäli ajatustoimintasi pelaa kuin keskimääräisellä “terveesti” ajattelevalla ihmisellä, se on ajoittain kaikkea tuota. Välillä iloista, välillä synkkää. Niin kivat kuin ikävätkin ajatukset ja sitä myöten tunteet ovat luonnollinen osa elämää. Mikäli fiilis on kuitenkin lähes aina synkänpuoleinen, saatat hyvinkin olla negatiivisten ajatustottumusten uhri.

En muista missä tämän alunperin kuulin, mutta ajatuspolkujamme voi verrata polkuun metsässä. Ensimmäistä kertaa metsässä kulkiessa on liikkuminen vaikeaa, sillä polkua ei ole, sen joutuu luomaan itse. Seuraavan kerran samaa reittiä kävely on helpompaa, sillä osa kasvillisuudesta on jo poissa tieltä aiemman kävelyn jäljiltä. Kerta kerralta kävely helpottuu, sillä reitti muuttuu poluksi ja sen jälkeen tieksi. Ja mitä parempi polku tai tie on, sitä todennäköisemmin sitä myöten kuljemme, koska se nyt vain on todella paljon helpompaa kuin umpimetsässä rämpiminen.

Samoin näyttävät toimivan ajatuksetkin. Jos olemme tottuneet ajattelemaan negatiivisesti, toisin sanoen luoneet negatiivisten ajatusten polun, on hyvin hyvin vaikea alkaa ihan yhtäkkiä ajattelemaan positiivisesti, koska silloin joudumme rämpimään umpimetsässä. Ajattelu ei vain tunnu silloin “oikealta” ja “omalta”. Pian palaammekin valmiiksi raivatulle ja helpolle tielle eli niihin ajatuksiin, joihin olemme tottuneet.

Kun kohtaamme elämässä minkä tahansa tilanteen, olkoot se sitten myöhässä oleva bussi tai ylipitkä kassajono, alamme mitä todennäköisimmin ajattelemaan siitä totutulla tavalla. Kun totuttu tapa on synkkä, on myös kokemuksemme tilanteesta synkkä.

Miten voimme raivata parempia ajatuspolkuja?

Helposti ja hitaasti, aivan samoin kuin raivaisimme polun metsään. Polku syntyy, kun samasta kohdasta kävellään tarpeeksi monesti. Samoin on tehtävä nytkin. On ajateltava kerran positiivisesti. Se voi tuntua ärsyttävältä, hankalalta, typerältä, tekoiloiselta (mitä se aluksi onkin) tai väkinäiseltä, mutta se on alku. Sitten on ajateltava samoin uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan. Ja vielä lukemattomia kertoja uudestaan, toistuvasti, niin kauan kuin polun muodostuminen vaatii. Jos ja kun jaksat jatkaa tarpeeksi pitkään, huomaat yhä useammin ja useammin valitsevasi eri tilanteissa synkkien ajatusten sijaan valoisia ja iloisia ajatuksia, ja silloin tiedät että vaivannäkösi on tuottanut tulosta.

Yritä tätä. Se on ilmaista ja pitkällä tähtäimellä terveellistä sekä järkevää, vaikka aluksi hieman ärsyttävää olisikin. Takaan sinulle, että onnistuessasi tulet olemaan tyytyväinen siihen, mitä olet saanut aikaan!

Rakkaudella,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

laheisriippuvuus

Läheisriippuvuus ja sen hoito

Tänään aiheenamme on läheisriippuvuus. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö on niin voimakkaasti kiinni toisessa ihmisessä, että se vaikuttaa haitallisesti hänen omaan elämään ja hyvinvointiin. Läheisriippuvainen henkilö yrittää usein kontrolloida suhteen toista osapuolta ja pitää hänet lähellään.

Lue lisää »