Kokemuksiani vaihto-opiskelusta ja Espanjassa asumisesta

20140410_162317

Vuoden alussa lähdin Espanjaan. Nyt, puoli vuotta myöhemmin jalkani ovat jälleen tukevasti kotosuomen maaperällä ja aion kertoa menneestä kuudesta kuukaudesta.

Tulen tässä kirjoituksessa käsittelemään espanjassa asumista ja opiskelua, kulttuuria ja sen erikoisuuksia, tapaamiani paikallisia ja kansainvälisiä ihmisiä, ihmissuhteita, ulkomaille muuttamista yleisesti, yleisiä fiiliksiäni tästä kaikesta ja sekaan yritän tietysti kovasti sotkea vähän jotain hyödyllistä Elä Paremmin-juttuakin. Katsotaan millaista tekstiä syntyy.

Ulkomaille muuttamisesta, ennakko-valmisteluista ja odotuksista

Koska ulkomaille muuttaminen ei ole useimmille ihan jokapäiväinen juttu, aiheuttaa se ymmärrettävästi monille stressiä. Vaikka itse olen varsin stressivapaa kaveri ja vaikka rationaalisesti tajusin, ettei mitään oikeasti vaikeaa siinä muuttamisessa voi olla, myönnän että hieman oli epävarma olo.

Itseäni mietityttäneitä asioita oli oman kielitaidon riittävyys, asunnon löytäminen (en viitsinyt etsiä etukäteen, joten muutin asunnottomana), kaikenlainen byrokratiapelleily ja erityisesti etukäteen kavereiltani kuulemat ja netistä löytämäni kauhutarinat mallia “jokainen ryöstetään siellä” ja “Espanjassa rakennetaan niin, että talvella asunnoissa on jääkylmää ja on nukuttava kolmen sähköpeiton alla”.

Kovetin kuitenkin mieleni, luotin järkeen pitäen mielessä, että hankaluuksien todennäköisyys on pieni ja suuntasin nokkani kohti Madridia.

Ja turhaahan se etukäteen kuumottelu olisi ollutkin. Kaikki meni sujuvasti. Asunto varmistui nopeasti (Madridissa on loputon määrä tyhjiä huoneita opiskelijoille), asunto oli lämmin, kukaan ei ryöstänyt minua koko aikana (päinvastoin, olo oli huomattavasti turvallisempi kuin yöllä Helsingin keskustassa).

Tässä kannattaa tosin ottaa huomioon, että olen mies ja näytän siltä että saattaisin vaikka puolustaa itseäni. Naispuolisten henkilöiden todennäköisyys tulla ryöstetyksi on huomattavasti suurempi, mutta tämänkin todennäköisimmin välttää olemalla varovainen. Ryöstelyä tapahtuu, mutta määrät ovat vahvasti liioiteltuja. Apua on tietysti myös siitä, jos et näytä turistilta.

Mitä tulee etukäteen pelkäämäni byrokratiaan, olo on ristiriitainen. Esimerkiksi tullin kanssa vääntäminen tai esimerkiksi normaalin kirjeen lähettäminen ulkomaille edellytti hämmentävää papereiden täyttelyä. Sen sijaan jotkin muut hommat sujahtivat läpi stereotyyppisellä “me ollaan espanjalaisia meitä ei kiinnosta”-meiningillä ja oli siten hyvin miellyttävää. Muutenkin rento suhtautuminen kaikenlaisiin turhiin sääntöihin oli jotain, minkä koin pilkunjyystö-Suomeen tottuneena melko mielekkäänä.

20140308_115816

Espanjalaisista

Muutamia mieleen jääneitä huomioita espanjan ihmisistä.

Ensin hieman kauneudesta.

Ensinnäkin. Espanjassa ollaan KAUNIIMPIA. Ja nyt en tarkoita mitään fyysistä kauneutta, vaikka myönnänkin tykkääväni tummista espanjattarista. Tarkoitan tapaa, jolla ihmiset kantavat itsensä. Espanjan katukuvasta (ehkä köyhimpiä alueita lukuun ottamatta) puuttuu sellainen suomessa usein nähtävä nöyristely, kyyristely ja kyräily. Ihmiset kulkevat suorassa, hymyilevät, katsovat silmiin ja moikkailevat. Jo pelkästään tämä tekee ihmisen huomattavan paljon häikäisevämmäksi. Jos siis haluat olla kauniimpi, voit saman tien korvata meikit ja ihovoiteet ryhdillä, hymyllä ja paremmalla asenteella.

Toinen mielenkiintoinen seikka, jonka syistä en päässyt missään vaiheessa perille, on ylipainoisten ihmisten puuttuminen katukuvasta. Ylipainoisia näkee todella, todella vähän (vrt. Suomessa tasan kaikkialla), mikä on outoa, sillä Espanjassa minun nähdäkseni syödään huomattavan paljon epäterveellisemmin kuin Suomessa. Mistä tämä johtuu, en tiedä, mutta kovasti silmiini se pisti.

Monen muun tavoin odotin espanjalaisten olevan ihmisinä huomattavasti suomalaisia lämpimämpiä, suorempia, rohkeampia ja sosiaalisempia. Tämä pitää paikkaansa, tavallaan:

Mitä tulee kevyeen sosialisointiin, small talkiin, vieraille jutteluun ja vastaavaan, ero on Suomeen verrattuna kuin yöllä ja päivällä. Espanjalaiset todellakin ovat huomattavasti aktiivisempia, iloisempia ja energisempiä näiden suhteen. Kun kadulla tulee joku tuttu vastaan, häntä ei vain moikata metrin päästä, vaan mennään vähintäänkin koskettamaan käsivarteen tai olalle, yleisemmin taas antamaan pari poskipusua. Miehet koskettelevat naisia ja naiset koskettelevat miehiä. Miehet eivät koskettele miehiä (kädenpuristusta enempää), se ei ilmeisesti olisi kovin machoa.

Sen sijaan todellisen rohkeuden kanssa homma on vähän niin ja näin. Vaikka espanjalaiset ovatkin kovin sosiaalisia ja äänekkäitä, ovat he esimerkiksi yksityisasioista puhumisen suhteen yllättävän paljon nössömpiä kuin suomalaiset. Esimerkiksi pari minun hyvin suurta kiinnostuksenkohdetta ja aihetta joista tykkään puhua, ovat psykologia ja seksuaalisuus. Siis aiheita, joista aidosti ja syvällisesti puhuminen vaatii jonkinlaista rohkeutta ja sinut itsensä kanssa olemista. En tiedä johtuuko asia espanjalaisten katolilaisesta menneisyydestä, mutta tätä rohkeutta löytyi huomattavasti harvemmalta kuin yleensä suomalaisten joukosta. Minun kannaltani tämä oli valitettavaa, sillä jouduin usein tyytymään juttelemaan niitänäitä ja kevyemmistä aiheista, mikä ei pidemmän päälle riitä minulle.

Mielenkiintoinen ja oikeastaan varsin virkistäväkin ilmiö on se, että espanjassa asiakaspalvelijan ei odoteta olevan sellainen joka tilanteessa hymyilevä ilorobotti mitä suomessa, vaan vittumaisen asiakkaan kohdalla asiakaspalvelija vittuilee takaisin. Tätä toivoisin näkeväni enemmän myös Suomessa, sillä koen suorastaan ihmisarvoa alentavana, kuinka jonkun kaupan kassa joutuu usein sietämään suomessa aivan käsittämätöntä käyttäytymistä ilman, että saa itse sanoa sanaa väliin.

Kaiken kaikkiaan espanjalaisista jäi minulle kuitenkin hyvin ystävällinen ja avulias kuva. Apua saa aina, ainoat epäystävällisyyden kokemukset ovat asiakaspalvelutilanteista joissa oli mukana omaakin mokailuani ja ilmapiiri muutenkin on lämmin ja mukava.

20140307_184303

Kulttuurista

20140216_151009

Espanjalainen kulttuuri oli kaikin puolin sitä, mitä saattoi odottaakin. Porukka juhlii ja notkuu baareissa (Alkoholi on äärihalpaa eikä jengi ole silti rähinä- tai kaatokännissä, kelatkaa ja oppikaa), ottaa jalkapallon tosissaan, seurustelee paljon, käy baareissa ja istuu terasseilla. Siis juuri sitä meininkiä, mitä näkee Espanja-aiheisissa matkaohjelmissa.

En kokenut että Espanjassa eläminen varsinaisesti poikkeaisi Suomessa oleilusta. Kaikki toimii enemmän tai vähemmän samalla tavoin, meininki on eurooppalainen ja selkeä, fiilistä jossain oudossa eksoottisessa maassa asumisesta ei varsinaisesti ole. Jossain pikkukylässä käyminen tuntuu jo vähän eksoottisemmalta, mutta Madridissa (se on pääkaupunki) asuminen tuntui melko tavalliselta jo ensimmäisen viikon jälkeen.

Erot Suomeen ovat lähinnä kosmeettisia ja liittyvät pääasiassa ihmisten käyttäytymiseen. Jos seisoo illalla liikennevaloissa, voi olla lähes varma, että paikalla on vähintään pari pariskuntaa, jotka käyttävät odotusajan pussailuun. Ihmiset jutustelevat ja koskettelevat enemmän kuin Suomessa, ollen täten jotenkin lämpimämpiä. Tämä on oikeastaan ainoa silmiinpistävä ero, jonka toistuvasti huomasin.

Toki on pieniä selkeästi paikallisia juttuja, jotka eivät tosin vaikuttaneet sen kummemmin omaan elämääni:

Alkoholi ja kännien vetäminen vaihtelee äärimmäisen halvasta ilmaiseen. Monet baarit tarjoavat ilmaisia juomia sisäänheittoetuna, mitä jotkut käyttävätkin hyväksi. Juovat yhdet ilmaiset, sitten siirtyvät seuraavaan baariin.

Vegaaneille ja kasvissyöjille Espanja saattaa olla myös pieni painajainen. Lihaa on kaikkialla, kasvisvaihtoehtojen löytäminen taas todella kiven alla. Edes paikallinen mäkkäri ei tarjoa kasvishampurilaista, koska kukaan ei oikein niitä osta.

Espanjalaiset ovat hyvin ylpeitä omasta kulttuurista. Paikallisten asioiden kehuminen tuntui kerta toisensa jälkeen saavan hymyn heidän huulilleen. Paikalliset ovat myös aidosti pahoillaan ikävistä sattumuksista kuten ryöstöistä, siitä, että jollekulle jää ikävä maku suuhun heidän maastaan jonkun ryöstelevän mulkun takia.

Ehkä yksi poikkeus Suomesta on espanjalaisten syvä, syvä epäluottamus valtiota, sen organisaatioita ja politiikkoja kohtaan. Tähän tuntuukin olevan perusteita, sillä Espanjan politiikan kulisseissa tuntuu kieltämättä tapahtuvan paljon kaikenlaista luihua peliä.

Jonkinlainen Espanjaan liittyvä stereotypia, johon törmään toistuvasti Suomessa, on luulo, ettei Espanjassa toimi yhtään mikään, koska kaikilla on hälläväliä-asenne, kaikki ovat kokoajan viettämässä siestaa tai laiskottelemassa ja “kaiken voi tehdä huomennakin”. Jopa itse espanjalaiset tuntuvat toisinaan näin ajattelevan, mutta käytännössä en nähnyt merkkejä sellaisesta. Kaikki toimi juuri niin kuin kuuluukin, junat, metrot ja bussit kulkivat jopa paremmin aikataulussa kuin Suomessa ja muutenkin kaiken aikaa oli ihan sujuva fiilis. Kaikkea ei siis kannata uskoa.

20140418_174323

Herkuttelua!

Opiskelusta

20140508_170616

Matkan tarkoitus oli tosissaan vaihto-opiskelu. Paikkana toimi Universidad Europea de Madrid. Meille kansainvälisille opiskelijoille homma on tietysti ilmainen, mutta muutoin kyseessä on yksi Espanjan kalleimmista yliopistoista. Olikin mielenkiintoista jutustella eräiden Espanja rikkaimpien perheiden poikien ja tyttärien kanssa ja huomata, että ihan järkevää porukkaa niissäkin piireissä pyörii. Eivät varsinaisesti täyttäneet sellaista kermapersestereotypiaa.

Erilaista Suomalaiseen ammattikorkeakouluuni verrattuna oli esimerkiksi opintojen kesto. Opinnot alkoivat tammikuun 7. ja päätyivät kesäkuun 28. päivä, lomapäiviä oli yhteensä alle kahden viikon edestä. Opiskelupäiviä tuli näin ollen huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

Mitään ongelmaa tämä ei tuottanut mm. siksi, että opintopisteiden saaminen oli tuolla käsittämättömän helppoa. Kyseisessä yliopistossa on käytössä sama, yleiseurooppalainen ECTS-opintopistejärjestelmä kuin meillä Suomessakin, mutta syystä tai toisesta jokainen käymäni kurssi oli kuuden pisteen arvoinen. Vaivaa nämä vaativat saman verran tai vähemmän kuin Suomessa kolmen pisteen arvoiset kurssit. Koska suoritin vain vaaditut 30 pinnaa, opiskelutahti oli kovasti rennompi kuin se, mihin olen tottunut Suomessa. Tämän vuoksi aikaa jäi ihmissuhteille, itsensä kehittämiselle, matkustelulle ja rehelliselle laiskottelulle.

Myönteisin yllätys kyseisessä koulussa oli opetuksen ammattimaisuus. Olen tottunut Suomessa opetustyyliin, jossa epäinnostuneet opettajat seisoskelevat luokan edessä ja näyttävät powerpoint-kalvoja kyllästymiseen asti. Opiskelijoilla on niin tylsää, että he selaavat netin kissakuvia. Espanjakoulussani ei ollut tätä. Opettajat olivat energisiä, intohimoisia, ottavat kontakteja oppilaisiin, haastavat näitä, tarvittaessa nälvivät ja ovat muutenkin läsnä. Tämän vuoksi en muista, että puolen vuoden aikana olisin ollut yhdelläkään aivan läpitylsällä tunnilla.  Opettajat seuraavat pedagogista kehitystä ja näyttävät mielellään soveltavan tunneillaan uusimpia opetusmetodeja. Muutenkin opetus on huomattavasti keskustelevampaa kuin omassa ammattikorkeassani, mikä on hyvä erityisesti minulle, sillä en opi vain katsomalla ja kuuntelemalla, vaan minun on päästävä jauhamaan aiheesta sen tajutakseni.

Osa kursseistani oli espanjankielisiä, osa englanninkielisiä. Jälkimmäisistä nautin enemmän, mutta oli miellyttävää huomata, että jopa tällaisella välttävällä espanjantaidolla pystyy seuraamaan opetusta ja oppimaan. Espanjankielisillä kursseilla kuitenkin harmitti, ettei osannut itse osallistua keskusteluun aivan niin aktiivisesti kuin olisi halunnut, sillä kielitaito ei vain riittänyt.

Yksi alue, missä espanjakouluni häviää reilusti suomiammattikorkeallani on opiskelijatoiminnan vähyys. Koululta löytyi kyllä opiskelijoiden klubi, mutta toiminta oli kovin epäaktiivista, opiskelijakuntia ei uskoakseni ollut, bileitä ei järjestetty jne.

20140605_132214

Kuvassa koulun aluetta

20140224_003605

Kokeisiin lukeminen näytti yleensä tältä

20140107_105624_3

Ensifiiliksiä kouluun saavuttuani. Suomessa on tammikuu ja kylmä.

Ihmissuhteet

Opiskelun (ja elämän muutenkin) paras osuus ovat tietysti ihmiset. Pääasiassa aikaa tuli vietettyä muiden kansainvälisten opiskelijoiden kanssa (sillä Espanjalaiset eivät puhu englantia ja espanjan puhuminen taas ei mahdollista minulle kovin monimutkaisia keskusteluja), ja tutuiksi tulivat mm. Saksan, Hollannin, Iranin, Irakin, Syyrian, Ranskan, Kyproksen, Chilen, Brasilian, Meksikon, Perun, USA:n ja Englannin edustajat. Oli äärimmäisen mielenkiintoista iskeä juttua muiden kulttuurien edustajien kanssa, jutella maiden välisistä eroista ja muutenkin tutkailla ihmisten sielunmaisemaa.

Parhaiten huomasin tulevani toimeen muiden hieman pohjoismaalaisen mentaliteetin omaavien tyyppien kanssa. Erityisesti saksalaiset ja hollantilaiset tuntuivat sopivan minulle. Myös etelä-amerikkalaiset olivat erityisen kiinnostavanoloisia. Vaikken ole mikään matkailuintoilija, kiinnostuin käymään joku päivä kiertelemässä kyseisessä maanosassa.

Mitä tulee syvempiin ihmissuhteisiin, mitä tuon puolen vuoden aikana kävin läpi, olivat ne ehkä hienoinen pettymys. Ihan kivoja ja ihan mukavia ihmisiä olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta koska en varsinaisesti saa kovin paljoa irti “ihan mukavasta” hengailusta (muutoin kuin esim. koulussa), vietin lopulta hyvin paljon aikaa yksin.

Olen tottunut viettämään aikaani sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa meillä on täydellinen ymmärrys, samoja kiinnostuksenkohteita, joiden kanssa olemme samalla tasolla rohkeudessa ja avoimuudessa (minun on esimerkiksi vaikea tulla toimeen ujojen tai tosikoiden kanssa, sillä he alkavat pitämään minua nopeasti pellenä) ja joiden kanssa on muutenkin täydellinen meininki. Suomessa kaveripiirini edustavat tätä melko hyvin, mutta Espanjassa tämä ei mennyt ihan nappiin.

Täydellisin ystäväsuhteeni oli erään saksalaisen tytön kanssa. Kivaa oli ihan joka kerta ja joka hetki, mutta hän palasi kotimaahansa jo kaksi kuukautta ennen minua. Lisäksi olisin itse toivonut suhteelta ehkä vähän muutakin kuin ystävyyttä, mutta hän oli enemmän tyttöihin päin, joten en saanut haluamaani.

Puolen vuoden aikana minulla oli myös kaksi avointa suhdetta, yksi ranskalaisen, toinen espanjalaisen tytön kanssa. Pidin molemmista ja he pitivät minusta, mutta kummassakaan ei ollut valitettavasti kyse aidosti syvästä yhteensopivuudesta. Kiinnostuksenkohteemme poikkesivat toisistaan, ja koska kumpikaan ei puhunut sujuvaa englantia ja minä en sujuvaa espanjaa, jäi kommunikointi huomattavasti pintapuolisemmaksi kuin mitä itse olisin toivonut. Kaiken kaikkiaan kokemukset olivat kaikille kuitenkin hyvin miellyttäviä, joten jälkeenpäin ei viitsi harmitella mitään.

Tapasin myös yhden tytön, jonka kanssa olisin mielelläni miettinyt jotain vakavampaakin, mutta se tosiasia että muuttaisin pian suomeen tuli ikävästi tielle, joten senkin jutun suhteen mentiin vähän metsään. Mutta noh, sellaista sattuu.

Ehkä päällimmäiseksi huomioksi kaikista puolen vuoden aikana tapaamistani ihmisistä jäi se, että kaikki ovat loppujen lopuksi hyvin samanlaisia keskenään. Riippumatta kotimaasta, kulttuurista ja asenteista, meissä kaikissa on huomattavasti enemmän samanlaisuutta kuin eroja. Tämä on asia, jonka soisin jokaisen pitävän mielessään.

20140513_210035

Minä ja possut!

20140419_205359

Härkätaistelijaakin pitää moikata

Kielitaidosta

Niin, se kielitaito.

Ennen matkaani olin opiskellut espanjaa tosissani vuonna 2008 (seitsemän kurssia iltalukiossa perheeni kanssa niin, että myös kotona puhuimme espanjaa, asuin tuolloin vielä vanhempieni luona) sekä yhden kurssin verran sekä 2012 että 2013. Ymmärsin ihan siedettävästi espanjaa luettuna tai rauhallisesti puhuttuna. Lauseiden muodostaminen ja erityisesti menneet aikamuodot tuottivat kuitenkin ongelmia.

Käytännössä Espanjassa huomasin kielitaitoni riittäväksi kaikkiin arkitilanteisiin. Kaupassa, baarissa, bussissa, virastoissa jne. asioiminen onnistui ihan kivasti. Myös arkipäiväiset small talk-keskustelut sujuivat ongelmitta.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, etten oikein viitsi käydä pelkästään sellaisia. Haluan puhua kiinnostuksenkohteistani kuten psykologiasta, filosofiasta, maailman ilmiöistä, ihmissuhteista, seksuaalisuudesta, itsensä kehittämisestä jne. Siihen kielitaitoni taas riitti ainoastaan niin, että kykenin puhumaan hyvin hitaasti ja suorittaen. Ja kun puhe tuntuu suoritukselta, en vain osannut nauttia näistä keskusteluista.

Kielitaidottomuus tuntui melko lailla samalta kun ujous joskus teini-ikäisenä. Muistan miltä tuntui, kun joskus 17-vuotiaana olisi halunnut jutella tytöille, muttei osannut eikä uskaltanut. Hyvin samankaltainen olo tulee myös siitä, kun haluaisi sanoa jotain espanjaksi, muttei vaan osaa.

Ilman muuta tämä oli omaa syytäni. Koska arkitilanteet sujuivat, en nähnyt missään vaiheessa todellista vaivaa oppiakseni kieltä paremmin. Tämä johtui kahdesta syystä: Ensinnäkin ajatuksesta, että Suomeen palatessani se tulee kuitenkin taas unohtumaan, sekä siksi, että suurien tavoitteideni kannalta voin käyttää aikani huomattavasti tärkeämpienkin taitojen opiskeluun kuin johonkin yksittäiseen kieleen.

On harhaluulo, että kieltä oppii itsestään pelkästään jossain maassa asumalla. Todellinen oppiminen vaatii panostusta, kielen käyttöä jokaisessa mahdollisessa tilanteessa ja vielä lisää panostusta. Ohimennen ja vahingossa sitä toki oppii hieman, muttei riittävästi. Ne, joilla oli kovimmista kovin asenne kielen oppimisen suhteen, oppivat sen lähes täydellisesti muutamassa kuukaudessa (jopa nollasta aloittaneet), sen sijaan minunlaiseni laiskottelijat oppivat vain vähän.

Jos siis olet menossa asumaan Espanjaan ja haluat aidosti nauttia siitä, ole tosissasi kielen opettelun suhteen ja opettele se mieluusti etukäteen. Uskon että kokemukseni olisi ollut huomattavasti myönteisempi, jos kielitaitoni olisi ollut korkeatasoisempaa. Englantia espanjalaiset eivät ihan oikeasti puhu (siis edes tyyliin lentokentän työntekijät eivät puhu), joten siihen ei kannata luottaa.

20140607_155844

Kuvassa Casa de Campo-puistoa, taustalla Madrid

20140419_123539

Samaista puistoa ilmakuvana

Yleisfiilikset jälkeenpäin

Hyvä keikka ja onneksi tuli tehtyä. Vaikka moni asia olisi voinut sujua paremmin (myös esimerkiksi rahojen suhteen), puoli vuotta olivat hyvin nautinnollisia ja miellyttäviä. Panostin paljon aikaa ja vaivaa itseni kehittämiseen ja erityisesti nautin ilmastosta. Vaikka tykkäänkin asua Suomessa, siitä ei pääse mihinkään, että Espanjan ilmasto nyt vaan on hemmetin mukava. Oli upeaa viettää talvi, jossa ei joudu katselemaan lunta tai pitkiä talvipäiviä.

Mukaan tarttui ihan mukavia ja/tai hyödyllisiä kokemuksia, joista tulee todennäköisesti olemaan hyötyä myöhemmin elämässä. Ja tästähän koen elämässä muutenkin olevan kyse, kasvamisesta ja kehittymisestä. Tässä mielessä Espanjassa asuminen oli täysosuma. Suosittelen!

20140524_204635

Kuvassa äärimmäisen tyypillinen espanjalainen seinä

20140524_203938

Sekä äärimmäisen tyypillinen lihakauppa

20140416_163249_1

Madridin tärkein nähtävyyshän on tietysti Serranon perheen talo. Kuvassa kaverini.

20140125_182823

Kuninkaanlinnaa

20140124_204315

Herkkuja!

(Visited 2 790 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Joonas Hei 7, 2014, 11:10 am

    Aika kokonaisvaltainen katsaus. Oon ite ollu myös paljon vaihtareiden kanssa tekemisissä ja huomannut tuon saman, että ihmiset ovat kaikenkaikkiaan taustoistaan huolimatta aika samanlaisia. Tai sitten ehkä vaihtareiksi hakeutuvat ovat luonnostaan avarakatseisempia sekä ulospäinsuuntautuneempia mitä muut?

  • Aino Huh 13, 2015, 11:43 pm

    Tätä oli kiva lukea, antoi paljon vastauksia Espanjasta :)
    Mietin tässä, että osaisitko sanoa, voiko suomalainen opiskella siellä ilmaiseksi koko yliopisotutkinnon ajan? Tai ainakin kandiopinnot? Espanjan kielitaitoni on vähän más ja menos, opin sen nollatasosta Meksikon vaihtarivuotena, mutta en sitä ikinä oppinut täydellisesti, ja nyt puhetaito on hieman hävinnyt parissa vuodessa.. Eli en oikein usko, että minusta olisi kokoaikaiseen espanjan kielellä opiskeluun.

    • Jevgeni Tou 2, 2015, 6:25 pm

      Moi Aino! Rehellisesti ei mitään hajua, mutta hakuvaiheessa muistan törmänneeni ainakin jonkinlaisiin mahdollisuuksiin suorittaa tutkinto. En tiedä onko ilmaista, mutta kannattanee tsekkaila aihetta tarkemmin, jos jotain sattuisikin olemaan :)

  • Anonyymi Hei 21, 2015, 5:56 am

    Thank you!

Leave a Comment