Kuinka koulu- ja työpaikkakiusaaminen rikkoo itsevarmuuden

koulukiusaaminen työpaikkakiusaaminen

Hei! Seuraava teksti on ote pian ilmestyvältä Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssilta. Tutustu halutessasi kurssiin tämän linkin takaa.

Vaikuttavatko lapsuudessa tai aikuisuudessa tapahtuneet kiusaamiskokemukset sosiaalisten pelkojen muodostumiseen?

Usein ne vaikuttavat, ikävä kyllä. Koulu- tai työpaikkakiusatuksi joutuminen on monissa tutkimuksissa yhdistetty sosiaaliseen epävarmuuteen. Tämä on ikävää paitsi sen vuoksi, että kiusaaminen (eli käytännössä henkinen ja fyysinen väkivalta!) on jo itsessään väärin, myös siksi, että kiusaaminen on niin hemmetin yleistä.

Olen itse työni puolesta käynyt usein kouluissa ja työpaikoissa puhumassa kiusaamisesta. Sen perusteella, mitä olen näillä reissuilla kuullut, uskon kiusaamisen olevan yhteiskunnassamme huomattavasti yleisempää, kuin miltä ulospäin näyttää.

Enkä puhu vain koulukiusaamisesta. Kiusaamista on nimittäin aivan valtavasti myös työpaikoillamme. Me aikuiset ihmiset olemme monessa mielessä ihan samanlaisia petoja, kuin lapsetkin toisilleen.

(Kerran olin pitämässä erään ministeriön (!) virkistyspäivässä parin tunnin työpajaa aiheesta ”Hyvänä kollegana oleminen”. Salissa oli 150-200 ihmistä. Pyysin heitä sulkemaan silmänsä ja nostamaan kätensä ylös, jos ovat kohdanneet työpaikoillaan jonkinlaista kiusaamista. Tulokset olivat pysäyttäviä. Yhteensä kaksi kättä jäi nousematta. Kaikki muut 150-200 henkilöä olivat kohdanneet kiusaamista..)

Eikä syy kiusaamiseen ole vain kiusaajissa, vaan myös sivustakatsojissa, jotka omalla passiivisuudellaan mahdollistavat kiusaamisen tapahtumisen. Sinänsä ymmärrettävä pyrkimys pelastaa oma nahkansa ja olla joutumatta itse tulilinjalle johtaa siihen, että muut maksavat meidän epävarmuudestamme.

Sanon tämän näin tiukasti siksi, koska haluan nostaa esiin, että myös tämän vuoksi meidän tulee oppia itsevarmuutta: jotta voisimme toimia elämässämme suoraselkäisemmin ja auttaa paremmin myös heitä, jotka eivät itse pysty itseään puolustamaan.

Kuinka kiusaaminen sitten edesauttaa sosiaalisten pelkojen syntymistä?

Usealla tavalla.

Ennen kaikkea se osoittaa hyvin konkreettisesti, että jotkut ihmiset voivat olla vaarallisia ja pahantahtoisia. Se vahingoittaa sitä luottamusta, jota olemme ehkä ihmisiin tunteneet. Kun sitten alamme näkemään muut ihmiset lähtökohtaisesti epäluotettavassa valossa, voi ihmisten kanssa oleminen tai heidän kanssaan lähentyminen muuttua vaikeammaksi.

Toiseksi kiusaamalla usein pyritään osoittamaan kiusatulle ”hänen paikkansa”. Käytännössä siis pyritään alistamaan, käskyttämään ja johtamaan ihmistä väkisin ja tahdonvastaisella tavalla. Aikuisten maailmassa taas pelataan valtapelejä, jotka eivät ehkä yhtä ilmeisesti vaikuta kiusaamiselta, mutta joiden taustalla usein piilee sama pyrkimys osoittaa ”nokkimisjärjestys” itseään ”heikommille”.

Tällä ”toisen paikan osoittamisella” taas käytännössä arvotetaan ihmistä. Kuinka hyvä ja arvokas hän on johonkuhun toiseen nähden? Mikä hänen asemansa saa olla? Minkä aseman häntä vahvemmat hänelle suovat? Käytännössä syntyy tilanne, jossa muut ihmiset ovat päättämässä meidän arvostamme.

Kiusaamisessa käytetään työkaluna myös tuomitsemista, nolostuttamista ja häpeää. Usein kiusaaminen tehdään muiden ihmisten nähden, jolloin häpeästä tulee sosiaalista. Ihminen häpäistään ja alistetaan paitsi omissa, myös muiden silmissä. Sosiaalisina laumaeläiminä tällainen on meille raskaimpia mahdollisia kokemuksia. Paikkamme laumassa kyseenalaistetaan ja samalla kyseenalaistetaan kaikki, mitä tämä laumapaikka meille merkitsee: tukea, turvaa, merkityksellisyyttä, asemaa ja arvokkuutta.

Jos itsellään on takana kiusaamiskokemuksia, niitä kannattaa käsitellä joko terapeutin kanssa tai edes vaikkapa reflektoivien kirjoitustekniikoiden avulla.

Jos kiusaaminen on tapahtunut lapsuudessa, vuosia ja vuosia sitten, on mahdollista, että itse muistot tilanteesta ovat jo haalistuneet, mutta tilanteessa opitut, itsensä suojaamiseen tähtäävät käytös- ja ajatusmallit kulkevat edelleen mukana. Jos näitä malleja saadaan muutettua voimauttavampaan suuntaan, myös epävarmuutemme voi vähentyä.

Oma pohdinta

Millainen oma menneisyytesi on? Jos olet kokenut koulu-, armeija- tai työpaikkakiusaamista missään muodossa, tälle aiheelle kannattaa suoda ajatuksia. Millaista kiusatuksi tuleminen oli ja millainen olo siitä jäi? Saivatko kiusaajat sinut esimerkiksi kokemaan itsesi heikoksi tai riittämättömäksi? Koitko alistetuksi tai häpäistyksi tulemisen kokemuksia?

Mikäli kyllä, kannattaa tällaisia käsitellä myös terapiassa, sillä näistä kokemuksista jää monesti käytös- ja ajattelumalleja, jotka ylläpitävät sosiaalisia pelkoja ja muutoinkin saattavat vaikuttaa hyvinvointiimme hyvin monella tasolla.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Tämä oli ote pian ilmestyvältä Itsevarmuus: Eroon sosiaalisesta jännittämisestä -verkkokurssilta. Tutustu halutessasi kurssiin tämän linkin takaa. Kiitos!)

(Visited 1 times, 2 visits today)

2 Comments

  • merja

    Reply Reply 12.01.2018

    Heippa!

    Olen miettinyt paljon heikompiosaisten asemaa tässä yhteiskunnassamme. Oma elämäni on ottanut muutamia itsestäni riippumattomia käänteitä ja nyt elän toimeentulotuen ja Kelan varassa. Minulle tämä tilanne on väliaikainen, monella muulla taas ei ole mahdollisuutta kammeta itseä täältä pois.

    Olen paljon ajattellut yhteiskunnan suhtautumista tilanteeseeni. Koen Kelan arvaamattomana ja epävakaana puolisona. Se tekee mitä haluaa, vaatii mitä haluaa, muuttaa sääntöjä miten haluaa ja minä voin tässä tilanteessa ainoastaan alistua niihin pääätöksiin, joita minua koskien tehdään.

    Onko sulla jotain ajatuksia aiheeseen liittyen ja mitä voisi yksilönä tehdä, ettei oma tilanne ja hyvinvointi kääntyisi entisestään laskuun yhteiskunnan puristuksessa? Miten pärjätä tällaisten ulkoapäin tulevien vaatimusten kanssa kun vaatija pitelee kaikkia tulojani hyppysissään?

    • Jevgeni

      Reply Reply 12.01.2018

      Moi Merja ja kiitti viestistä! Mä ehkä tiedän mistä puhut. Olen itse alunperin tällaisesta aika köyhästä maahanmuuttajaperheestä, kasvanut itähelsingin lähiöissä vähän huonovointisemmissa piireissä ja kelan ja sossun luukut ovat elämän varrelta tulleet kyllä tutuiksi. Tuo on sikäli aika hyvä kuvaus, että Kela on arvaamaton ja epävakaa puoliso. Ja se voi olla hemmetin raskasta, kun koko oma elämä on suurilta osin kiinni tämän puolison mielenliikkeistä, jotka ovat usein yllättäviäkin.

      Yksi asia, mikä on itseäni auttanut kovasti ja mihin ei valitettavasti kaikilla ole yhtälaisesti mahdollisuutta, on ”oma kyvykkyys”. Eli itsellään on onneksi ollut voimia, kielitaitoa, osaamista ja pelisilmää kelan ikävämpiä mielenliikkeitä vastaan taistelemiseen. Sen sijaan esimerkiksi monella tutulla, erityisesti maahanmuuttajataustaisilla vanhemmilla ihmisillä, sitä ei ole, ja he tuntuvatkin usein kärsivän eniten näistä epäreiluuksista.

      Toinen tärkeä huomio on ollut se, ettei sinisilmäisesti luota näihin kelan tukijärjestelmiin ja niiden oikeellisuuteen. Toki kelalla on meidän parhaamme mielessä ja hienoa, että kaikkea tukea saa. Siellä on kuitenkin töissä ihan tavallisia ihmisiä, jotka tekevät myös inhimillisiä virheitä. Moni epäreilu ja yllättävä päätös on ainakin meidän lapsuuden perheessä kumoutunut sillä, että ollaan lähdetty selvittämään, että mitähän hittoa. Sitten onkin usein paljastunut, että joku työntekijä vain on tehnyt tahattomaan virheen. Eli tarkkana kannattaa itse olla, jos vain voimia siihen riittää. Ei ne pahalla toki mokaile, mutta itse avun vastaanottajana se ei välttämättä paljoa lohduta, jos oma talous kaatuu, kun joku tekee inhimillisen mokan.

      Mutta aika rajallistahan se oma vaikutuskyky tässä on. Suomessa ollaan toki onnellisessa asemassa, että tällainen kela edes on olemassa, mutta sitten kun se ei toimi, niin on ”pieni ihminen” nopeasti aika hädässä, valitettavasti.

      Tsemppiä tilanteeseesi, parempaa en osaa vastata! – Jevgeni

Leave A Response

* Denotes Required Field