Kuinka käsitellä suuttumusta: 4 tapaa pitää mieli viileänä ja homma hanskassa

kuinka käsitellä suuttumusta-neljä tapaa pitää mieli viileänä ja homma hanskassa

Sain pyynnön kirjoittaa suuttumuksesta ja siitä, kuinka siitä voisi päästä eroon.

Tuotan heti alkuun pettymyksen. Suuttumus on tunne. Tunteista taas et voi koskaan päästä täysin eroon. Voisin väittää olevani aika hemmetin rauhallinen kaveri, mutta voin kertoa, että välillä kyllä suututtaa ja isosti.

Samoin näyttää olevan monien muiden keskimääräistä tasapainoisempien tyyppien laita. He saattavat osata olla suuttumatta tai olla näyttämättä suuttumustaan keskimääräistä tallaajaa paremmin, mutta tökkää heitä oikeaan kohtaan, ja ihan samanlaisia kiukkupusseja sieltä paljastuu, kuin kenestä tahansa muustakin.

Tämä ei ole kuitenkaan ongelma. Suuttumus on vain tunne ja kaikki tunteet ovat samanarvoisia. Kielteisilläkin tunteilla on tarkoituksensa, emmekä voi halutessammekaan kokonaan eliminoida niitä. Yritykset päästä niistä eroon näyttävät päätyvän poikkeuksetta epäonnistumiseen.

Tämä ei tarkoita, etteikö kielteisten tunteiden esiintymistiheyttä ja vaikutusta elämäämme voisi vähentää. Emme voi päästä suuttumuksesta täysin eroon, mutta voimme kasvaa kohti elämää, jossa suutumme harvemmin ja vähemmän intensiivisesti. Toisin sanoen voimme oppia olemaan tasapainoisempia ja rauhallisempia.

Seuraavien oivallusten avulla olen päässyt pitkälti sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa suuttumus ei lähes ikinä aiheuta ongelmia. Suutun kyllä toisinaan suurissakin määrin, mutta suuttumukseni harvemmin läikkyy hölmöiksi teoiksi asti. Sitäkin sattuu, mutta nykyään miellyttävän harvoin.

Siispä. Kuinka käsitellä suuttumusta? Kuinka tulla toimeen suuttumuksen kanssa? Kuinka olla antamatta suuttumuksen muuttua hölmöiksi ja kiukkuisiksi teoiksi?

1. Opi huomaamaan, milloin olet suuttuneessa tilassa

Ensimmäinen ja monissa tilanteissa tärkein, ennaltaehkäisevä askel on oppia huomaamaan oma suuttumuksensa ajoissa. Miksi tämä on tärkeää?

Kun suutumme, kehomme menee ns. villipetotilaan, hälytystilaan, jota myös taistele- tai pakene-reaktioksi kutsutaan. Tässä tilassa kehomme aktivoi ikivanhan puolustusjärjestelmämme, joka nostaa meidän fyysistä suorituskykyämme, jotta voimme kohdata syntyneen vaaratilanteen taistelemalla tai pakenemalla.

Kasvaneella suorituskyvyllä on kuitenkin hintansa: Keho nostaa suorituskykyään muiden, vaaratilanteessa mielestään tarpeettomien kykyjen kustannuksella. Yksi tällainen kyky on kykymme ajatella selkeästi. Villipetotilassa aivojemme otsalohko kykenee toimimaan vain puoliteholla. Koska otsalohkon tehtäviin kuuluu mm. tilanteiden arviointi, päätöksenteko, ongelmanratkaisu sekä syy- ja seuraus-suhteiden näkeminen, sen toimiessa puoliteholla, saatamme sortua jälkeenpäin hyvinkin hölmöiltä vaikuttaviin ratkaisuihin.

Mikäli olet ikinä mehevän riidan aikana tullut sanoneeksi asioita, joiden sanomista olet jälkeenpäin katunut, johtuu se juuri tästä. Kun otsalohko toimii puoliteholla, emme ajattele järkevästi, jolloin hölmöt ratkaisut voivat näyttäytyä tilanteessa hyvinkin järkevinä ideoina.

Koska emme voi välttyä siltä, että ajoittain ajaudumme villipetotilaan, ratkaisuksi jää ennakoiminen. Kun huomaamme ajoissa olevamme suuttuneita ja ajautumassa kohti villipetotilaa, voimme pysäyttää tilanteen tai poistua siitä ennen, kuin mitään vakavampaa tapahtuu.

Riidan tapauksessa esimerkiksi eri huoneisiin poistuminen muutamaksi hetkeksi on loistava ratkaisu. Tilanteen ratkomista voi jatkaa sitten, kun fiilikset ovat tasaantuneet ja ajattelu on jälleen selkeämpää. Typerin ratkaisu taas on riidan jatkaminen tilassa, jossa kummankin osapuolen suu käy, mutta aivot ovat lomalla.

2. Tiedä, mitkä tilanteet laukaisevat suuttumuksesi

Tunteemme eivät johdu suoraan tilanteista ja siitä, mitä meille tapahtuu. Sen sijaan kyse on siitä, mitä ajattelemme tilanteesta, millaisena sen näemme ja koemme.

Yksi voi ottaa naljailevan huomautuksen kuten “Haha, miksi ihmeessä sä haluat muuttaa jonnekin Turkuun?” kaverillisena naureskeluna, kun taas toinen ottaa sen hyökkäyksenä omia valintojaan, persoonaa ja ihmisarvoaan vastaan. Tilanne on molemmissa tapauksissa sama, mutta tulkintamme siitä johtaa siihen, mitä tilanteessa tunnemme.

Tunteidensa alkuperän tajuaminen ei kuitenkaan ole mikään avain autuuteen. Vaikka teoriassa tiedät, että suuttumuksesi johtuu omasta tulkinnastasi, suuttumus on silti hyvinkin todellista. Ja kun tarpeeksi vituttaa, siinä ei hirveästi jonkun tunteen alkuperä kiinnosta.

Helpommaksi suojakeinoksi lopullista napsahtamista vastaan olen kokenut sen, että tiedostaa ne tilanteet, joissa olen yleensä taipuvainen suuttumaan ja suuttumuksen huomatessani osaa kuitata sen olankohautuksessa, sillä tiedän olevani vain tilanteessa, jotka nyt vain sattuu kohdallani johtamaan suuttumiseen.

Minulla on esimerkiksi hyvinkin hankala suhde äitiini. Tärkeimmät arvomme poikkeavat toisistamme niin paljon, että yhdessäolomme menee helposti kiistelyksi. Koska äitini edustaa perinteistä venäläistä kulttuuria, jossa vanhempi ihminen on ikänsä vuoksi automaattisesti oikeassa, hän jossain kohti kiistaa muistaa mainita tästä. “Sä olet lapsi etkä voi tätä ymmärtää.” Ja tämähän on kannaltani hieman hölmöä, mutta kyllä muuten alkaa kerta toisensa jälkeen suututtamaan, sillä olen ilmeisesti taipuvainen kokemaan tuollaisen päätöksen keskustelulle jotenkin epäreiluna ja älyttömänä.

Koska kuitenkin valmiiksi tiedän, että näin tämä tilanne menee ihan joka kerta, osaan suuttumisen sijaan usein pikemminkin nauraa sille. “Heh heh, taas tää meni tähän.”

Voit halutessasi tehdä listan tilanteista, joissa olet kerta toisensa jälkeen huomannut suuttuvasi. Kun ensi kerralla tiedät löytäväsi itsestä vastaavasta tilanteesta, pidä tämä mielessä, äläkä ota vastapuolen sanomisia niin kuolemanvakavasti.

3. Luovu odotuksista

Miksi oikeastaan suutumme?

Koska odotamme, että toiset ihmiset käyttäytyvät sen mukaan, mitä me pidämme hyvänä, oikeana ja reiluna. Suutun äitini kanssa kiistellessä siksi, että odotan hänen ottavan minut vakavasti. Suutun kuullessani perussuomalaisen kaverini haukkuvan afrikkalaistaustaisia maahanmuuttajia, sillä odotan, että hän osaisi käyttäytyä kypsemmin ja järkevämmin. Suutun kuullessani jonkun haukkuvan toisen unelmia, koska odotan, että ihmiset tukisivat ja arvostaisivat toistensa pyrkimyksiä.

Sen sijaan tilanteissa, joissa muistan hetkeksi luopua muita kohtaan asettamistani odotuksista, minun on hyvin helppo olla suuttumatta. Kun valmiiksi osaan aavistaa, että äitini ei tule ottamaan minua tosissaan, kun tiedän, että perussuomalainen kaverini tulee haukkumaan maahanmuuttajia ja kun tiedän, että jossain tilanteessa kohtaan lannistavia ihmisiä, suuttumus jää tulematta, sillä osaan olla odottamatta heiltä järkevää käytöstä.

4. Älä ota tunteita niin älyttömän tosissasi

Suuttumus on vain tunne muiden joukossa.

Tunteilla taas on vain se voima, minkä me niille suomme. Se, että tunnen suuttumusta, ei tarkoita sitä, että minun pitäisi jotenkin toimia sen vaatimalla tavalla. Voin suuttumusta tuntiessani raivota ja räyhätä, mutta voin halutessani myös tuntea sitä ilman, että minun tarvitsisi mitenkään purkaa sitä muihin.

Moni kantaa mukanaan uskomusta, että tunteet johtavat automaattisesti tekoon. “Jos suututtaa, pitää räyhätä.”

Todellisuudessa mikään ei pakota tähän. Voit tuntea suuttumusta ja olla räyhäämättä. Monilla on myös uskomus, jonka mukaan ”kahlehdittu tunne tulee myöhemmin pintaan jollain ikävällä tavalla, siksi tunteitaan ei pidä piilottaa”.

Tämä taas ymmärretään usein siten, että suuttuneena pitäisi räyhätä niin maan helvetisti. Muuten “tunne tulee myöhemmin pintaan jollain ikävällä tavalla.”

Tässä on kuitenkin totuuden siemen. Tunteiden kahlitseminen ja niiden piilottelu ei välttämättä ole kovin viisasta. Sillä on kuitenkin valtava käytännön ero, suuntaatko suuttumuksesi toiseen ihmiseen (joka ei usein edes ansaitse sitä), vai annatko sen näkyä järkevämmällä tavalla.

Jos suututtaa ihan hemmetisti ja koet kohta räjähtäväsi, mene tekemään vaikka punnerruksia. Kuulostaa hölmöltä, mutta on usein lopulta järkevämpää kuin päin toisen näköä räjähtäminen. Ikävät tilanteet on helposti ratkaista myöhemmin rauhoittuneena, ei järjettömän vihan ja raivon voimalla.

Mikäli suinkaan kykenet, on olemassa kuitenkin toinenkin vaihtoehto, jota suosin itse. Kun huomaan olevani niin sanotusti vittuuntunut ja räjähdyspisteessä, kerron tästä toiselle osapuolelle ja lähden hetkeksi rauhoittumaan muualle. Koska olomme palautuu automaattisesti ajan myötä paremmaksi (usein hyvin lyhyessäkin aikaa), minun ei tarvitse ottaa suuttumustani niin älyttömän tosissani. Tiedän sen olevan vain tunne, joka menee pian ohi. Se ei vaadi mitään toimintaa tai ratkaisua, sillä kehomme korjaa mielentilamme itsestään. Ihan joka kerta.

Myös uskomuksista, kuten “tuonkin täytyy kärsiä, koska se suututti mut” on hyvä luopua. Kukaan ei suututa meitä suoraan. Kyse on aina siitä, kuinka tulkitsemme toisen teot tai sanomiset. Jos niitä ei ota niin tosissaan, suuttumuskin jää yleensä vain kaukaiseksi uhaksi. Yleensä kaikki tällainen “mun täytyy vastata”-uhoaminen päätyy vain siihen, että sinulla on entistä pahempi mieli.

Ja jos suuttumus tulee, antaa tulla. Se on vain tunne ja se menee ohi. Ja jos tilanne on oikeasti sellainen, että se vaatii ratkaisua, kannattaa sitä ratkoa vasta sitten, kun aivomme palaavat tilaan, jossa ongelmanratkaisu jälleen toimii.

Toivon sinulle jaksamista fiilistesi kanssa. Suuttuminen ei ole mikään ylipaha juttu. Sitä tapahtuu ja se on okei. Kunhan muistat, että se on vain tunne, jota ei tarvitse ottaa niin tosissaan ja että suuttuneessa tilassa ei kannata tehdä mitään sen suurempia ratkaisuja, olet selvillä vesillä.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 2 184 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment