Vaivaako myöhässä oleminen? 15 vinkkiä myöhästelyn vähentämiseen

myohastely myohastyminen myohassa oleminen

Vaivaako myöhästely? Onko myöhässä oleminen sinulle luonteenomaista? Ei hätää, niin useimmille muillekin. Todennäköisesti jokainen meistä on aina toisinaan hieman myöhässä. Onneksi kuitenkin löytyy monia keinoja, joilla myöhästelyään voi onnistua vähentämään, mikäli myöhästelyä vaivaa sinua tai ympärilläsi olevia ihmisiä.

Myönnän heti alkuun, että myöhästelen joskus itsekin. En yleensä pahasti, mutta myöhästelenpä kuitenkin. Allaolevia vinkkejä soveltamalla olen kuitenkin saanut myöhästelyn pitkälti kuriin ja siksi myöhästelen yhä harvemmin ja harvemmin.

1. Tiedätkö, kuinka paljon aikaa tarvitset valmistautumiseen?

Olen tehnyt usein sen virheen, että ajattelen liian optimistisesti siitä, kuinka paljon aikaa minulta menee esimerkiksi pukeutumiseen, laukkujen pakkaamiseen, aamupalan syömiseen ja muihin askareisiin, jotka täytyy tehdä ennen kuin voi poistua kotoaan. Kun näihin askareisiin meneekin odotettua kauemmin, on tuloksena joko pieni lähtöpaniikki tai myöhästyminen. Usein molemmat.

Tätä olen saanut vähennettyä sillä, että olen laskenut, paljonko minulla oikeasti menee aikaa siihen, että saan itseni valmiiksi lähtöä varten. Lisäksi varaan lähtöön valmistautumiseen 10 minuuttia “ylimääräistä” aikaa, jotta minulla on liikkumavaraa, mikäli lähtövalmisteluihin meneekin odotettua pidempään.

2. Tiedätkö, mikä kaikki on saatava tehdyksi ennen lähtöä?

Myöhästely johtuu kohdallani joskus myös tästä. Vaikka lähtövalmistelut olisikin hoidettu ajoissa, joskus juuri lähdön hetkellä mieleeni tulee vielä jokin homma, joka pitäisi saada tehdyksi ennen kotoa poistumista:

Ai niin, piti vielä kastella kukat… ja viedä roskat… ja ai niin, vielä ne yhdet kansiotkin piti pakata mukaan!“.

Kun sitten olen lopulta suorittanut nämä kaikki, olen jo myöhässä. Tältä vältyn nykyään sillä, että mietin tarkasti jo etukäteen (siis kunnolla etukäteen, ei vasta puoli tuntia ennen kuin pitäisi lähteä kotoa), että mitä kaikkea minun pitää tehdä ennen lähtöä.

3. Laita itsesi ensin valmiiksi ja hoida muita hommia vasta sitten

Toimivaksi tempuksi olevan havainnut myös sen, että ihan ensiksi laitan itseni täysin valmiiksi, eli pakkaan laukkuni, pukeudun ja kampaan naamani. Vasta kun olen laittanut itseni täysin valmiiksi, alan tekemään muita hommia. Näin varmistan, että mikäli alkaa näyttää siltä, että olen myöhästymässä, voin lähteä kotoa tarvittaessa nopeastikin. Jo pelkästään tämän vinkin soveltamisen vuoksi myöhästely on vähentynyt kohdallani merkittävästi.

4. Kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä: Jätä itsellesi liikkumavaraa

Vaikka lähtövalmistelut olisikin hoidettu ajoissa, niin yllätyksiä tuntuu tulevan silti. Ei usein, mutta aina toisinaan. Siksi pyrin jättämään itselleni n. 10 minuuttia “ylimääräistä aikaa” ennen lähtöä. Näin vähennän paitsi myöhästymisen todennäköisyyttä, mutta myös lisään mielenrauhaani. Ei tule sellaista “paniikkilähtö” -oloa, kun tiedän, että minulla on vielä aikaa varastossa.

5. Säilytä tavarat omilla paikoillaan

Osa myöhästymisistäni on johtunut siitä, että en löydäkään jotakin mukaan tarvittavaa tavaraa, vaikka etukäteen olin ihan varma siitä, että tiedän, mistä ko. tavara löytyy. Kyse voi olla kotiavaimista tai auton avaimista, sateenvarjosta, piposta tai mistä tahansa muusta vastaavasta.

Tämä on onneksi vähentynyt sillä, että olen opetellut säilyttämään tietyt tavarat aina ja poikkeuksetta omilla paikoillaan. Sen jälkeen, kun olen käyttänyt jotakin tavaraa, vien sen poikkeuksetta omalle paikalleen, jotta voisin luottaa siihen, että löydän sen myös ensi kerralla.

6. Opi hyvästelemään tehokkaasti, älä jää suustasi kiinni

Toisinaan myöhästely on johtunut kohdallani siitä, että “jään suustani kiinni” jonkun kanssa. Kyseessä voi olla joku perheenjäsenistä tai esimerkiksi henkilö, jota olen ollut juuri tapaamassa. Joskus kyse oli siitä, että “keskustelu vei mukanaan”, mutta joskus myös siitä, että en kehdannut hyvästellä toista ihmistä tehokkaasti ja osoittaa selkeästi, että nyt minun olisi jo aika lähteä. Pelkäsin, että toinen osapuoli voisi loukkaantua siitä, jos ilmoitan hänellle “töksäyttävästi”, että nyt pitää mennä.

Tämä ongelma on vähentynyt sen jälkeen, kun opettelin lopettamaan keskeneräiset keskustelut kohteliaasti, mutta silti jämäkkäästi. Samalla on osoittautunut, että aiemmat pelkoni olivat turhia. Tuskin kukaan loukkaantuu siitä, että keskustelu jäi kesken siksi, että toisen osapuolen piti lähteä kohti seuraavia menojaan.

7. Tee ajoissa olemisesta miellyttävää

Yksi syistä, miksi jätin itse lähtemisen usein aivan viime hetkille oli se, etten halunnut saapua paikalle liian ajoissa. Silloin joutuisi odottelemaan ja sehän olisi tietenkin ihan tylsää. Siksi yritän nykyään huolehtia siitä, ettei minulle tulisi määränpäässä tylsää, vaikka joutuisinkin odottelemaan. Laukussani kulkee aina jokin kirja, jota voin lukea ja taskusta löytyy tietenkin älypuhelin. Näin odottelukin on mukavaa, eikä sitä tarvitse varoa.

8. Tiedosta matkoihin kuluva aika

Toisinaan myöhästely johtui kohdallani siitä, etten aivan hahmottanut, kuinka paljon aikaa menee matkoihin. Olen hieman suurpiirteinen ihminen ja ajattelen, että johonkin matkaan menee “jotain puoli tuntia” tai “suurinpiirtein tunti”. Yleensä tämä ei ole mikään ongelma, mutta toisinaan käy niin, että matkaan, johon varasin puoli tuntia meneekin neljäkymmentä minuuttia. Matkaan, johon varasin tunnin, saattaakin mennä tunti ja viisi minuuttia. Vaikka arvioni olisikin ollut ihan hyvä, niin viiden tai kymmenen minuutinkin myöhästyminen saattaa harmittaa.

Tästä syystä olen muutamaan otteeseen mitannut matkan eri vaiheisiin kuluvan ajan, jotta tietäisin tasan tarkkaan, milloin minun pitää lähteä. Tiedän esimerkiksi, että pukeutuminen vaatii minulta ainakin 5 minuuttia, pysäkille kävely ainakin 10, bussissa istun ainakin 30 minuuttia ja niin edellleen. Lisäksi jos olen liikkeellä julkisilla liikennevälineillä niin varaan lisäksi 10-15 minuuttia “huonon kelin lisää” eli käytännössä otan huomioon sen, että bussi saattaa olla myöhässä.

9. Päätä pukeutumisestasi jo edellisenä iltana

Joillain ihmisillä on tapana kokea “vaatekriisejä”. Vaikka mielessä olisikin ollut, että mitä laittaa päälle, niin viime hetkellä tajuaakin, että jostain syystä kyseinen vaate ei sovi ja pitää äkkiä hätäisesti etsiä jotain muuta päällepantavaa. Siksi pyrin itse miettimään vaatteeni valmiiksi jo etukäteen sekä testaamaan, että sopivatko ne oikeasti siihen menoon, mikä minua kulloinkin odottaa.

(Toki miehenä tämä ongelma tulee vastaan melko harvoin, mutta naispuoliset ystäväni ovat kertoneet, että tällaisia vaatekriisejä sattuu heille tuon tuostakin. Ainakin osa heistä on kokenut, että kriisien määrä kuitenkin vähenee, kun vaatteet katsoo valmiiksi ajoissa).

10. Älä torkuta

Nukkuminen on kivaa eikä sitä tekisi mieli keskeyttää, selvähän se. Herätyskellon torkuttaminen on kuitenkin petollista puuhaa. Viiden minuutin torkutus muuttuu viideksitoista minuutiksi, se taas puoleksi tunniksi ja kohta olemmekin jo myöhässä. Tykkäisin itsekin torkuttelusta, mutta koska sillä oli toistuvasti tapana lähteä minulta lapasesta, niin päädyin lopulta opettelemaan siitä mieluummin kokonaan eroon.

11. Käytä teknisiä apuvälineitä

Tämä, kuten monet ylläkin olevat vinkit ovat monien mielestä varmasti ällöttävän itsestäänselviä. Meitä on kuitenkin moneen junaan ja yksilöllisiä eroja havainnoinnissa ja aivotoiminnassa on paljon. Esimerkiksi ajoissa kotoa lähteminen voi kuulostaa itsestäänselvältä, mutta on todettu vaikeaksi esimerkiksi silloin, jos ihmiseltä löytyy keskittymishäiriö (esim. ADHD).

Ongelmana ei silloin ole niinkään se, etteikö ihminen itse ihan hyvin tietäisi, että kotoa pitää lähteä ajoissa. Hänen havainnointinsa ei vain toimi siten, että käsiteellä “ajoissa” olisi hänelle samanlaista merkitystä kuin jollekulle sellaiselle henkilölle, jolla käsittymishäiriötä ei ole. Jos ihmisellä ei ole keskittymishäiriötä, tulee hänelle todennäköisesti vaikkapa aamutoimien aikana tasaisin väliajoin mieleen tarkistaa, että kuinka paljon aikaa hänellä vielä on. Keskittymishäiriöisen henkilön mieli taas saattaa ikään kuin huomaamattomasti ohittaa tällaiset “tarkistukset”, jolloin hän ei onnistu ikään kuin havahtumaan ajoissa siihen, että aikaa on mennyt jo paljon ja ihan kohta pitäisi olla jo lähtövalmiina.

Tällaisissa tapauksissa apuvälineistä, kuten herätyskellosta tai kännykkään ohjelmoiduista muistutuksista voi olla paljon apua. Jos huomaat toistuvasi yhtäkkiä havahtuvasi siihen, että pitäisi olla jo valmiina, niin ohjelmoi esimerkiksi kännykkääsi muutaman 10 minuutin välein soivan muistutuksen, joiden avulla voit varmistaa, ettet unohdu jonkin ihan väärän asian ääreen, vaan keskityt tehokkaasti kotoa poistumisen valmistamiseen.

12. Älä käytä minuuttiaikataulua

Juttelin kerran erään työkaverini kanssa siitä, miksi hän on toistuvasti myöhässä, sillä myöhästely vaivasi häntä melko paljon. Hän näytti minulle päivänsä aikataulua. Aikataulu oli oikein hieno, selkeä ja järjestelmällisesti koottu, mutta siinä oli kummallinen ongelma: kaikki oli aikataulutettu minuutilleen ja aikaa eri aktiviteettien välissä ei ollut.

Esimerkiksi yksi kokous saattoi olla merkitty päättyväksi 13:00 ja seuraava kokous oli merkitty alkavaksi myöskin 13:00. Ei siis esimerkiksi niin, että edellinen päättyisi 14:55, jolloin välissä olisi viisi minuuttia aikaa kerätä itsensä ja valmistautua seuraavaan kokoukseen.

Samanlaista toiveikasta minuuttiaikataulutusta kohtaamme myös omassa arjessamme. Olisikin tärkeää muistaa aikatauluttaa asiat niin, että niiden välissä on edes hieman tyhjää tilaa.

13. Tiedosta, mihin myöhästyminen voi johtaa

Itseäni ei niinkään haittaa varsinainen myöhässä oleminen, vaan esimerkiksi se, millaisen miellikuvan se antaa minusta ihmisenä. Minä olen esimerkiksi yrittäjä ja siksi minulle on tärkeää, että asiakkaani ja yhteistyökumppanini pitävät minua skarppina ja luotettavana kaverina. Myöhästely taas on tapa, joka tekee helposti ihmisestä vähemmän luotettavan oloisen.

Lisäksi tiedostan, että jotkut ihmiset inhoavat myöhästelyä niin paljon, että saattavat loukkaantua, jos joku myöhästyy heidän kanssaan sovitusta tapaamisesta. Vaikka en itse ole ihan näin radikaali, niin pyrin silti olemaan paikalla mahdollisimman ajoissa, jotta en myöhästymiselläni loukkaisi toista osapuolta.

14. Ota vastuu myöhästymisestäsi

Bussi oli myöhässä, koska keli oli huono. Koirasi pureksi kengät pilalle. Juuri ennen lähtöä tulikin tosi tärkeä puhelu. Sitä sattuu. Mutta vaikka myöhästymiselle olisikin jokin hyvä syy, niin eihän myöhästyminen silti hyvää vaikutelmaa meistä anna. Sen sijaan myönteisen vaikutuksen voi tehdä myöhästymisestäänkin huolimatta sillä, että ottaa rehellisesti vastuun omasta myöhästymisestään: “Pahoittelut että myöhästyin, oli ihan oma moka, en lähtenyt ajoissa kotoani.”

15. Miksi olet myöhässä?

Harva meistä myöhästelee siksi, ettei välittäisi ajoissa olemisesta. Totta kai useimmat haluavat olla ajoissa paikalla. Kuten edellisistä vinkeistä kuitenkin ilmenee, niin myöhästelyn taustalta löytyy usein monia sinänsä pieniä ja hienovaraisia syitä. Onkin tärkeää, että pohdimme syitä juuri omaan myöhästelyymme, sillä omat syymme voivat olla hyvin erilaisia kuin jonkun toisen ihmisen syyt.

Mikäli kuitenkin myöhästyt…

…Niin älä syyllistä itseäsi liikaa! Ehkäpä teit kaikkesi ehtiäksesi ajoissa. Tällöin voit taputtaa itseäsi selkään hyvästä yrityksestä ja hyväksyä, että aina nyt ei vaan voita. Ehkäpä taas olit laiska ja saamaton ja myöhästyit ihan oman mokailusi takia. Sekin on ihan ookoo. Ota huomioon mikä meni vikaan ja yritä välttää sitä seuraavalla kerralla. Kyllä muut ymmärtävät.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Vaivaako myöhästely? 15 vinkkiä myöhästelyn vähentämiseen” on alun perin julkaistu

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia