Kuinka onnistua tavoitteissaan: Paras. Metodi. IKINÄ.

paras metodi tavoitteissa onnistumiseen

Tänään hehkutan erästä metodia, jota olen nyt soveltanut onnistuneesti mitä erilaisempien tavoitteiden täyttämiseen. Otsikko on aika paljon lupaava, mutta seison sanojeni takana ;–)

Jokainen lukija tietänee, kuinka hemmetin ankeaa ja vaikeaa erilaisten päivittäisten tavoitteiden täyttäminen toisinaan on. Päivittäisillä tavoitteilla tarkoitan esimerkiksi mitä tahansa seuraavista:

  • Syödä terveellisesti joka päivä
  • Harrastaa jonkinlaista liikuntaa joka päivä
  • Kehittää yrityksellesi uutta tuotetta
  • Välttää sortumasta johonkin paheeseen
  • Opiskella päivittäin
  • Jne. Jne. Jne.

Tyypillisesti alussa mennään alkumotivaation voimalla, helppoa ja mukavaa. Ajan myötä se lopahtaa, ja huomataan, että päivätavoitteet jäävät suorittamatta. Ensin väliin jää päivä silloin tällöin, sitten jo muutama päivä putkeen. Lopulta on aika myöntää itselleen, ettei taaskaan onnistunut lopettamaan sitä röökinpolttoa tai olemaan imuroimatta päivittäin pussillista sipsiä naamaansa.

Itsensä kehittäminen on intohimoni. Aloitan jatkuvasti ylläkuvatun kaltaisia projekteja. Ja lähes aina niille käy juuri noin. Jaksan hetken ja sitten luovutan.

Viimeisten kuukausien aikana olen kuitenkin löytänyt ystävieni kanssa metodin, jolla on tähän mennessä ollut aivan käsittämättömän myönteinen vaikutus tavoitteideni täyttymiseen ja sitä myöten elämääni.

Kyse on “Hat Over the Fence”-menetelmästä

Miksi yleensä epäonnistumme täyttämään päivittäiset tavoitteemme?

Koska olemme niin hemmetin hyviä keksimään syitä sille, miksi ne sai taas tänään jättää väliin. En voinut olla polttamatta tupakkaa, koska en olisi voinut muuten pitää taukoja työstä. En voinut olla tupakoimatta, koska pomo oli mulkku ja aiheutti minulle stressiä. En voinut olla tupakoimatta, koska en olisi nähnyt ystäviäni. En voinut olla tupakoimatta, koska unohdin olevani lakossa.

Nämä kaikki ovat ihan hyviä ja uskottavia syitä. Siitä huolimatta ne ovat syitä, jotka saavat sinut luopumaan tavoitteestasi. Ja jos olet tämän tavoitteesi suhteen 100 % tosissasi, et siitä halua luopua. Hat Over the Fence-menetelmä tarjoaa ratkaisun juuri siihen.

Toimi näin:

1. Valitse tavoitteesi

Minkä asian kanssa olet painiskellut viime aikoina? Kyse voi olla ihan mistä tahansa asiasta, jotka eteen on tehtävä töitä pidemmän aikaa. Itse käytän tässä esimerkkinä uusien tuotteiden luomista: Kirjoitin tämän metodin avulla lyhyessä ajassa pari lyhkästä kirjaa, jotka tulevat pian myyntiin tälle sivustolle.

2. Valitse vastuukaverisi

Hat Over Defence-menetelmästä on kyse vastuusta. Koska olemme huonoja vastaamaan tavoitteessa pysymisestä itsellemme, otamme kaverit avuksi. Minä lupasin mastermind-ystävilleni käyttäväni päivittäin kaksi tuntia kirjan kirjoittamiseen sekä raportoivani tuloksistani heille joka ilta.

3. Valitkaa rangaistus

Jos epäonnistut täyttämään päivän tavoitteesi, seuraa ehdoton rangaistus. Omassa porukassamme sovimme rangaistukset tarpeeksi ikäviksi, jotta tavoitetta ei tule petettyä. Koska olemme kaikki intohimoisia itsemme kehittämisen ja henkisen kasvamisen suhteen, valitsemme rangaistuksia, jotka pakottavat meidät poistumaan mukavuusalueeltamme.

Itse en esimerkiksi pidä ihan hirveästi itseeni kohdistuvasta kielteisestä huomiosta, joten sovimme kirjahaasteen tapauksessa seuraavanlaisen rangaistuksen: Kaverini tuovat kauppatorille musavehkeen, minä kerään yleisön, riisuudun jättäen päälleni pelkät bokserit ja jumppaan musiikin tahtiin vartin ajan. Typerää ja ankeaa, enkä todellakaan halua sitä tehdä, mutta toteutuessaan pakottaa minut pois mukavuusalueeltani ja totuttaa kestämään huomiota.

Toki myös perinteisemmät rangaistukset tulevat kysymykseen. Esimerkiksi herkkulakkohaasteeni tapauksessa lupasin herkkuihin sortuessani maksaa muille osanottajille 200 euroa per naama. Koska minulla ei sellaisia rahoja ole, ei herkuttelu ihan hirveästi houkutellut.

Rangaistus valitaan yhdessä. Sen on oltava tarpeeksi motivoiva, mutta kuitenkin sellainen, jonka olet valmis suorittamaan. Mikään ei ole yhtä antiklimaattista kuin se, että ratkaisevalla hetkellä kieltäydyt täyttämästä lupaustasi.

Kaikki tämä puhe rangaistuksista on ankeaa, mutta tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, kuinka paljon palkintoja paremmin ne motivoivat ihmistä. Palkinto on kiva, mutta rangaistus tässä tapauksessa toimivampi.

Rangaistuksen on oltava ehdoton

Ellei kyse ole aivan pakottavasta estymisestä (“jouduin auton töytäisemäksi ja sairaalaan”), päivittäinen tavoite suoritetaan, piste. Ystäviäsi ei pidä kiinnostaa, kuinka sinulla ei muka ollut aikaa, kuinka olit muka liian väsynyt ja lässynlää. Olet haastanut itsesi, olet tosissasi, et keksi hyvältäkään vaikuttavia tekosyitä vaan suoritat tavoitteesi määräajassa ja orjallisesti. Jos et, kärsit rangaistuksen. Tämä on täysin oleellista. Kierrettävissä oleva rangaistus ei motivoi. Jos haluat onnistua, ole valmis sitoutumaan.

Monet kokevat tämän metodin heikkoudeksi sen, että se perustuu luottamukseen. Voit halutessasi valehdella ystävillesi täyttäneesi lupauksesi, vaikka todellisuudessa olet puuhaillut jotain ihan muuta. Tähän sanon ehkä hieman tylystikin vain tämän: Jos olet valmis valehtelemaan ystävillesi säästääksesi itseäsi, on sinulla hieman vakavampia ongelmia kuin se, että et edisty jossain tavoitteessasi.

Oikein käytettynä tämä metodi johtaa huimiin tuloksiin. Se opettaa sitoutumista, ajanhallintaa ja rehellisyyttä. Se edistää elämääsi ja onnistumisten myötä kasvattaa itsetuntoasi ja minäpystyvyyden tunnettasi. Ja hei, ei sovi unohtaa itse tavoitteenkaan täyttymistä. Minulla on nyt kaksi kuulemma varsin hyvää kirjaa, jotka olen kirjoittanut aivan itse. Se tuntuu aika mukavalta :)

Haastan sinut aloittamaan jonkin haasteen jo tänään! Olen myös kiinnostunut kuulemaan, mihin haastat itsesi ja millaisen rangaistuksen ystäviesi kanssa valitsette. Myös tarinat onnistumisista kiinnostavat!

Onnea ja menestystä haasteeseesi toivoo,

Jevgeni

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia