Kuinka tehdä päätöksiä ja tarttua tilaisuuksiin

KUINKA TEHDÄ PÄÄTÖKSIÄ JA TARTTUA TILAISUUKSIIN

Hola!

Nimimerkki Anni lähestyi tällaisella kysymyksellä:

Millä tavalla voisi ”oppia” tekemään päätöksiä nopeammin, eikä jäädä vatvomaan asioita monesti niin, että tilaisuudet lipuvat ohi? Onko tällaiseen asiaan mitään keinoja/vinkkejä olemassa, vai onko kyse vain pitkälti luonteesta ja temperamentista?

Kiva Anni kun kysyit!

Tämä on elämänhallintapiireissä varsin paljon käsitelty kysymys, mutta sen käsittely on usein valitettavan pintapuolista ja heikkolaatuista. Miksi?

Jos vilkaisemme googlella löytyviä kirjoituksia aiheesta “kuinka tehdä päätöksiä”, huomaamme, että valtaosa näistä oppaista lähestyy päätöksentekoa taitona. Kyse ei niiden mukaan ole luonteesta ja temperamentista.

Tästä olen periaatteessa samaa mieltä. Temperamentti voi vaikuttaa siihen, kuinka teemme päätöksiä (esim. varovaisella temperamentilla varustettu tekee niitä tietysti oletuksella varovaisemmin ja punniten). Temperamenttimme ei kuitenkaan estä meitä muuttamasta tapaamme tehdä päätöksiä. Päätöksentekoa voi kyllä opetella ja olemassaolevia tapojaan muuttaa.

Tähän päätöksenteko-oppaat yleensä tarjoavat jonkinlaista järjestelmällistä systeemiä, jossa kohta kohdalta edetään kohti onnistuneesti tehtyä päätöstä. Esimerkki tällaisesta systeemistä:

  1. Kerää kaikki mahdollinen päätökseen liittyvä informaatio
  2. Käy läpi kaikki käytössäsi olevat vaihtoehdot
  3. Punnitse vaihtoehtoihin sisältyviä riskejä ja sitä, ovatko hyödyt niiden arvoisia
  4. Luo varasuunnitelma epäonnistuneen päätöksen varalle
  5. (Kysy neuvoa muilta, kuuntele intuitiotasi jne. apukeinoja)
  6. Tee päätös

Okei. Ihan kiva systeemi. Ei voi väittää, etteikö tuo periaatteessa toimisi tai etteikö se olisi selkeä, looginen ja muutenkin hyvä.

Missä siis vika?

Vika on siinä, että päätöksenteossaan epävarma ihminen ei tule tuntemaan itseään välttämättä sen varmemmaksi tuollaista systeemiä käyttämällä. Vaikka hänelle olisi käytössään kaikki informaatio, vaikka hän tuntisi kaikki vaihtoehdot ja vaikka hänellä olisi maailman paras varasuunnitelma, hän ei silti välttämättä saa itseään tekemään päätöstä.

Kuinka teen päätöksiä & asenteen merkitys päätöksenteossa

Väitän olevani hyvä tekemään päätöksiä ja tarttumaan tilaisuuksiin. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina. Vuosia sitten, kun olin epävarmempi, kielteisempi ja tulevaisuuteen epävarmemmin suhtautuva ihminen, olin päätöksenteossa melko kädetön.

Mikä on muuttunut noiden aikojen ja nykyhetken välillä?

Asenteeni.

Nykyinen kykyni tehdä päätöksiä ja tarttua tilaisuuksiin johtuu täysin asenteestani. Kuinka tämä asenne sitten ilmenee?

1. En odota elämältä täydellisyyttä

En usko, että elämä voisi olla koskaan täydellistä. Vaikka kuinka yrittäisi, jokin menee silti pieleen. Tämä kuulostaa joltain kielteisen ja katkeran ihmisen kitinältä, mutta se ei ole sitä. Päinvastoin, koska en odota täydellisyyttä, olen melko ookoo myös tilanteissa, joissa asiat eivät välttämättä mene toiveitteni mukaan. Päätöksenteossa tämä näkyy siten, etten tunne tarvetta laskea millintarkasti päätösteni kaikkia potentiaalisia vaikutuksia elämääni, vaan voin kevyesti tehdä päätöksen joka vaikuttaa tarpeeksi hyvältä. Jos jokin menee vikaan, kestän sen. Yleensä ei kuitenkaan mene.

2. En sorru ääripää-ajatteluun

Kuvitellaan, että olet tekemässä päätöstä. Päätös voi johtaa johonkin todella hyvään, todella huonoon tai johonkin siltä väliltä. Päätöksenteon vaikeaksi kokevat ihmiset näyttävät pelkäävän korostuneen paljon huonon lopputuloksen mahdollisuutta. Tämä on kuitenkin hieman hölmö tapa ajatella. Miksi?

Koska “todella huonon” ja “todella hyvän” vaihtoehtojen välillä on yleensä suurehko harmaa alue. On lopulta melko epätodennäköistä, että päätöksemme seuraukset edustaisivat kumpaakaan ääripäätä. Todennäköisintä on osua harmaalle alueelle, “ihan ookoo”-tasoisiin seuraamuksiin.

Päätöksiä tehdessä en siis odota, että niistä seuraisi jotain todella huonoa, koska se on yleensä epätodennäköistä, joskin tietysti mahdollista.

3. Olen ällöoptimisti

Käsitän järjen avulla, että joskus päätökset voivat johtaa huonoihin lopputuloksiin. Sitä ei voi kiistää. Aiempien kokemusteni mukaan näin kuitenkin käy varsin harvoin. Tämän vuoksi olen suorastaan ällöoptimistinen päätöksiä tehdessäni. En vain yksinkertaisesti jaksa uskoa huonon lopputuleman todennäköisyyteen. Tämä helpottaa päätöksentekoa kummasti.

4. Tiedän kestäväni epäonnistumiset

No, onko harkitsematon päätöksenteko aina järkevää? No, ei ole.

Toisinaan, säännöllisin väliajoin joudun ns. kuseen jonkin tekemäni päätöksen vuoksi. Se ei ole kivaa. Joskus se harmittaa melko isostikin. Silloin toivoisi, että olisi osannut valita viisaammin. Epäonnistumiset ovat kuitenkin erottamaton osa elämää, ja koen niiden jatkuvan pelkäämisen vaikuttavan elämänlaatuuni huomattavasti kielteisemmin kuin sen, että niiden harvoin sattuessa kestän ne, vaikka hieman harmittaisikin.

Pahaan mieleen ei kuole ja epävarmuus ei tapa. Jos olet valmis kestämään vähän pahaa mieltä silloin tällöin, elämä helpottuu hämmästyttävän paljon.

5. Kokemuksesta tiedän, että yleensä käy ihan hyvin

Vaikka välillä mokailen, valtaosa ajasta tekemäni päätökset ovat kuitenkin ihan hyviä. Tämä ei johdu siitä, että olisin jotenkin lahjakas valitsija tai muuten älykäs ihminen. Älyllisesti olen oikeastaan melko tyhmä kaveri. Ei ole olemassa sitä vaaraa, että päätyisin mensan jäseneksi.

Jippo on siinä, että päätöksenteko ei ihan oikeasti vaadi mitään kovin suuria älynlahjoja. Yleensä rohkeus tehdä päätöksiä ja pieni määrä maalaisjärkeä riittää. Päättämättömyydellä on usein huomattavasti ankeampia seuraamuksia kuin sillä, että tekee edes jonkinlaisen päätöksen. Kuka tahansa voi tehdä valtaosan ajasta järkeviä päätöksiä.

6. En potki itseäni päähän jos/kun mokaan

Monilla on todella epämiellyttävä tapa kohdella itse itseään. Kun he epäonnistuvat jossain, alkaa ihan hirveä syyllistäminen. “Mä olen niiiin typerä ihminen, miten mä saatoin valita näin huonosti, ei hitto miten turha tyyppi mä olen!”

Toisille osataan olla kilttejä, mutta itseämme kohtaan olemme usein ihan hirveitä mulkkuja. Ei ole kovin ihmeellistä, että päätöksenteko ahdistaa, jos tietää, että epäonnistuminen johtaa hirveään itsesyyttelykierteeseen. Tämän vuoksi tykkään suhtautua ymmärtäväisesti mokailujani kohtaan. Mokia sattuu. Se ei tarkoita, että olen turha, typerä ja täysin kyvytön tyyppi.

Vaikka tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ei tyhmän pään syndroomaa voi aina välttää. Toisin sanoen, epäonnistumisia tulee välillä, halusit sitä tai et. Tärkeää on niiden tullessa suhtautua reilusti itseensä ja oppia mokastaan, mutta olla sortumatta pelkästään vahingolliseen itsesyyttelyyn.

Mitä asenteen lisäksi?

Mikä asenteen lisäksi mahdollistaa nopean päätöksenteon?

Asenne ei toki ole kaikki kaikessa. Kykenen tekemään isoja päätöksiä ja tarttumaan tilaisuuksiin nopeasti myös siksi, että tiedän, mitä kohti haluan kulkea elämässäni. Koen tämän olevan päätöksenteon kannalta suorastaan kriittisen tärkeä tieto.

Kun tiedän, mitä haluan, riittää kun kysyn itseltäni: Uskonko, että tämä päätös vie minua kohti haluamaani? Jos se ei selkeästi vie, en toimi niin. Jos vie, tartun tilaisuuteen. Tilanteet ovat toki toisinaan epäselviä ja virhepäätöksiä syntyy, mutta pääasiassa olen kokenut tämän oivallisena apuna päätöksenteossani.

Mikäli et siis tarkalleen ottaen tiedä, mitä haluat, on se mielestäni huomattavasti tärkeämpi tieto kuin se, miten tehdä päätöksiä.

Tätä voi toki soveltaa pieniinkin arkipäivän päätöksiin. Jos tapanasi on esimerkiksi jauhelihaostoksilla minuuttitolkulla pyöriä lihahyllyn edessä ja miettiä, että mikäs nyt on se sopivimmista sopivin jauhelihapaketti, tiedä mitä haluat. Onko tärkeintä hinta? Laatu? Paketin koko? Koska itse esimerkiksi tiedän, etten tässä elämäntilanteessa välitä kauheasti laadusta vaan tärkeintä on hinta, voin suoraan napata hyllystä kilohinnalta halvimman paketin ja säästää itseni vertailulta.

Haluan myös sanoa muutaman sanan siitä, missä tilanteissa päätöksiä EI KANNATA tehdä.

Kuvitellaan, että olet saanut aikaiseksi oikein mehevän riidan tyttö- tai poikakaverisi kanssa. Tunteet käyvät kuumana, puolin ja toisin sanotaan toisesta vähän “valittuja totuuksia” ja riidan jälkeen harmittaa, kun tuli sanottua niin ikävästi. Minkä takia niiden ikävien asioiden sanominen tuntuu niin hyvältä päätökseltä siinä riidan keskellä, vaikka periaatteessa pitäisi tajuta, että se on todella hemmetin huono vaihtoehto?

No siksi, että aivomme eivät oikein toimi silloin, kun kehomme on hälytystilassa. Stressireaktioon joutunut keho nostaa fyysistä suorituskykyään (taistele tai pakene-reaktio), mutta ohessa vähentää aivoissa olevan veren määrää (siirtääkseen verta lihaksiin). Tämä vaikuttaa erityisesti etuotsalohkon toimintaan, jonka vastuulla on rationaalinen päätöksenteko ja tilanteiden arviointi. Käytännössä meistä tulee siis tyhmempiä ja todella huonoja päätöksentekijöitä.

Hälytystiloja ovat “vaaratilanteiden” lisäksi kehon näkökulmasta myös väsymys, nälkä, hormoni- ja välittäjäainetasapainon häiriöt sekä kiihottuminen. Jos olet joskus sortunut harrastamaan seksiä vääräksi tietämäsi ihmisen kanssa, syytä aivojasi.

Näin ollen päätöksiä ei kannata tehdä silloin kun stressaa, ahdistaa, suututtaa tai muuta vastaavaa. On hyvin todennäköistä, että valintasi tulee olemaan huono. Paras vaihtoehto on ottaa (mahdollisuuksien mukaan) rennosti, rauhoittua, tutkailla tilannetta rauhassa ja sitten päättää. Ja päätettyään hyväksyä, että jos käy huonosti, sen kyllä kestää. Todennäköisesti käy ihan hyvin :)

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 2 340 times, 1 visits today)

1 comment… add one

  • juju Tam 22, 2017, 2:11 pm

    Omien arvojen tiedostaminen voi helpottaa kun vaikea valita kahden tärkeän asian väliltä, arvotesti löytyy netistä
    http://arvoja.wordpress.com/

Leave a Comment