Kuinka tuoda tutustumiseen ja keskusteluihin lisää intohimoa

kuinka tuoda tutustumiseen ja keskusteluihin lisää intohimoa

Hola!

Tykkään kovasti ihmisistä. Tutustumisesta, juttelemisesta, uusien asioiden kuulemisesta ja oppimisesta. Erityisesti sytyn intohimon- ja kiinnostuksenkohteista juttelemisesta. Minua kiinnostaa nähdä, millaisiin asioihin muut suhtautuvat intohimoisesti, kuulla ja nähdä ja kokea heidät puhumassa itselleen rakkaista aiheista.

Valitettavasti olen viime vuosina huomannut, että harvat tutustumisen yhteydessä tapahtuvat keskustelut tarjoavat tätä. Sen sijaan ne koostuvat ennalta-arvattavista aiheista kuten “Niin mitäs töitä sä teet?” ja “Mitä koulua käyt, missä asut?”

Tämä on tietysti ymmärrettävää ja normaalia. Kaikki eivät halua puhua itselleen tärkeistä asioista lähes tuntemattoman ihmisen kanssa. Jää on helpompi rikkoa puhumalla tavanomaisista ja arkipäiväisistä asioista.

Pidemmän päälle ja erityisesti paljon ihmisiä tapaavana tyyppinä koen tuon kuitenkin aivan tappavan tylsäksi. Opiskelen tällä hetkellä ulkomailla, minkä vuoksi tapaan viikoittain useita uusia ihmisiä, joihin minulla on mahdollisuus tutustua. Oikeastaan poikkeuksetta keskustelut uusien ihmisten kanssa noudattavat täällä seuraavaa kaavaa:

“Moi. Mistä päin olet? Mitä opiskelet? Missä yliopistossa? Ootko asunut kauankin täällä Madridissa? Mihin asti aiot asua täällä? Oletko tykännyt asua täällä? Okei.”

Olin viime viikonlopun reissussa n. 100 ihmisen porukassa ja kävin tuon täsmälleen saman keskustelun valehtelematta noin 30-40 kertaa. Niin kovasti kuin ihmisistä pidänkin, vie tämä tutustumisesta sen tietyn hohdon. Nämä aiheet eivät yksinkertaisesti kiinnosta minua lähes ollenkaan, niin kylmältä kuin tämä kuulostaakin.

Uudempien tuttavuuksien kanssa keskustellessa jään toistuvasti kaipaamaan sitä liekkiä ja hehkua, joka syttyy silmiin ja valaisee niiden kasvot, jotka puhuvat heille aidosti merkityksellisestä aiheesta.

Tästä syystä olen ottanut täällä asuessani tavoitteeksi oppia käymään alusta asti mielenkiintoisia ja merkityksellisiä keskusteluja. Olen toki halukas käymään läpi kaikki nämä “mistä olet mitä opiskelet”-keskustelut, mutta vain, jotta tämän jälkeen pääsemme juttelemaan oikeasti mielenkiintoisista aiheista.

Luottavan ilmapiirin luominen

Jotta tämä onnistuisi, on heti kättelyssä saavutettava tietty luottamuksen taso. Useimmat ihmiset eivät näytä olevan niin rohkeita, että olisivat valmiita avaamaan itseään ennestään tuntemattomalle tyypille. Tämä voi johtua kasvatuksesta, kulttuurillisista seikoista tai temperamentista, mutta usein taustalla on aivan tavanomainen pelko: Mitä jos tuo pitää minua ihan hölmönä, jos alan suu vaahdossa paasaamaan intohimoni kohteista?

Harva edes ajattelee tuota tietoisesti, sillä useimmille on aivan itsestään selvää, että noin ei toimita. Tutustuessa on tapana ensin jutella niitänäitä, edeten ajan myötä syvempiin ja syvempiin aiheisiin. Tämä lähestymistapa tutustumiseen toimii loistavasti, minkä vuoksi sitä noudatammekin. Se on minusta kuitenkin käsittämättömän tylsä ja intohimoton, joten olen alkanut keskustelujen alussa näkemään pienen lisävaivan luodakseni luottamusta, joka mahdollistaa pian kiinnostavampiin aiheisiin siirtymisen.

Miten luon tätä luottamusta?

Se vaihtelee henkilöstä toiseen. Jos henkilö vaikuttaa vastaanottavaiselta, kerron usein suoraan, että olen kiinnostunut puhumaan mieluummin muista aiheista kuin “mitä opiskelet ja ootko tykännyt asua täällä”. Joitakin tällainen suora lähestymistapa voi ahdistaa ja pelottaa, mutta sitä näyttää tapahtuvan verrattain harvoin.

Toisinaan kerron ensin itse jostain omasta kiinnostuksenkohteestani, minkä jälkeen on jo soveliasta kysyä vastavuoroisesti, että “mistäs itse tykkäät”?

Usein tämäkin kysymys vain johtaa vaivaantuneeseen “noo ööh… tykkään katsoa leffoja ja kuunnella musiikkia ja tavata kavereita”-litaniaan. Siis sellaisiin asioihin, joista tykkää ihan kuka tahansa ja joista kertominen ei voi vahingossakaan olla hölmöä. Tämä ei tarkoita, että kyseessä olisi jotenkin läpitylsä ihminen. Todennäköisimmin kyse on siitä, ettei hän ole vielä valmis paljastamaan aitoja intohimonkohteitaan.

Tämä on ymmärrettävää. Monet kokevat kiinnostuksenkohteensa jotenkin “outoina” (vaikka ne eivät sitä olisi) tai muiden mielestä epäkiinnostavina, joten niistä on vaikea alkaa puhumaan.

Toisinaan törmää jopa siihen, että intohimonsa aiheesta paasaavalle henkilölle heitetään leikkimielisesti että “noniin, nytten se taas paasaa lempiaiheestaan, muista hengittää välillä”. Kuten odottaa saattaa, johtaa tällainen leikkimielinenkin huomautus usein vaivaantumiseen ja keskustelun katkeamiseen. Minusta on yksinomaan surullista, että jonkun intohimoinen suhtautuminen johonkin on joidenkin toisten mielestä huvittavan naurettavaa.

Jos huomaan, että toisen on vaikea alkaa puhumaan mielenkiinnonkohteestaan, kerron että en pidä mitään aihetta millään tapaa hölmönä ja että saan paljon enemmän irti keskusteluista ja tutustumisesta silloin, kun puhumme aidosti mielenkiintoisista aiheista. Huomautan, että itse aiheella ei ole väliä, vaan sillä, kuinka intohimoisesti siihen suhtautuu. Puhun yleensä hetken siitä, mikä on minulle itselleni tärkeää, minkä jälkeen vastapuoli on jo oikeastaan aina valmis puhumaan itsestään.

Millaisista aiheista sytyn?

Aiheita, jotka näyttävät kerta toisensa jälkeen johtavan upeisiin ja intohimoisiin keskusteluihin ovat esimerkiksi:

  • Mikä on suurin kiinnostuksen/intohimon kohteesi?
  • Millaisia unelmia sinulla on?
  • Kun kasvat isoksi, mikä sinusta tulee? Jos voisit olla mikä vain/valita ammatiksesi minkä vain, mitä tekisit?
  • Jos voisit matkustaa minne tahansa, minne matkustaisit? Miksi?
  • Miten sinä muuttaisit maailmaa? Minkä yhden yksittäisen asian korjaisit tässä maailmassa?
  • Millaisista ihmisistä pidät? Millaiset ihmiset saavat sinut syttymään?
  • Mikä on elämäntarinasi?
  • Mitkä ovat olleet elämäsi määrittävimpiä hetkiä?

Jonkun mielestä nämä kysymykset ovat hölmöjä tai tungettelevia. Ilman muuta hyväksyn tämän, mutta on todennäköistä, ettemme tulisi toistemme kanssa kovin hyvin toimeen. En vain koe mielekkäänä rakentaa ihmissuhteita pelkän smalltalkin varaan.

Sen sijaan niiden kanssa, jotka lähtevät mielellään keskustelemaan näistä aiheista, saamme säännönmukaisesti aikaan niin tajunnanräjäyttäviä keskusteluja, että ne muistaa hyvin usein pitkiäkin aikoja jälkeenpäin.

Eilen tutustuin esimerkiksi ranskalaiseen tyttöön, joka viettää vapaa-aikansa viininmaistajaisissa ja joka tiesi ja jakoi minulle huikean määrän viinitietoutta. Vietin tovin amerikkalaisen pojan kanssa, joka kertoi tavastaan kokeilla erilaisia (laittomia) aineita ja siitä, millaisia fiiliksiä ne saavat hänessä aikaan. Muutaman tovin taas vietin italialaisen taidetytön kanssa, joka kertoi minulle tarinoita lempimaalareidensa elämästä.

Puhuin brittitytön kanssa, joka kertoi minulle kirjailijanunelmistaan. Saksalaisen tytön kanssa, joka on perustamassa isänsä kanssa yritystä, “joka tulee vielä varmasti mullistamaan alan markkinat”. Ihmisillä on mitä upeimpia tarinoita kerrottavana, mikäli vain olet valmis kuuntelemaan.

Nämä eivät ole aivan niitä tylsimpiä ja tavanomaisimpia keskusteluja, joita yleensä käymme, vaan jotain paljon suurempaa. Niihin uppoutuminen vaatii hieman rohkeutta ja paljon kiinnostusta maailmaa ja sen asioita kohtaan (taiteesta esimerkiksi voisi olla tylsää puhua, jos et ole kiinnostunut taiteesta), mutta mikäli sinusta löytyy näitä kahta ominaisuutta, pystyt käymään jatkuvasti upeita ja maukkaita keskusteluja sekä tutustumaan ihmisten niihin puoliin, jotka muutoin jätetään niin herkästi piiloon.

Mikäli tällainen ei maistu, voi toki aina viihdyttää itseään keskustelemalla siitä, mitä toinen opiskelee ja missä hän asuu ;).

(Visited 2 014 times, 1 visits today)

2 comments… add one

  • Nainen 31v. Maa 18, 2014, 11:57 am

    Hei,

    Kiitokset mukavasta blogista, olen kokenut monet kirjoituksistasi mielenkiintoisina ja hyvin kirjotettuina.

    Kirjoitit hyvin Kuinka tuoda tutustumiseen ja keskusteluihin lisää intohimoa – artikkelissa. Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta valitettavasti en pysty toteuttamaan kuvaamasikaltaista keskustelua uusien tuttavuuksien kanssa, enää. Olen nimittäin törmännyt hankaliin persoonallisuuksiin, jonkin sortin narsisteihin, jotka kaivavat ihmisistä niiden herkkiä kohtia, joihin ihmisen unelmatkin kuuluvat. Sitten he hyökkäävät ihmisen kimppuun ja tökkivät noita herkkiä kohtia. Ongelmalliseksi asian tekee se, että nämä narsisti ovat ”täydellisiä”, joten heitä on hankala tunnistaa ensi tapaamisella, ennen kuin on liian myöhäistä ja olet uupunut täysin näiden ystäväksi luulemiesi ihmisten huonoon kohteluun. Sen takia koen, että perinteinen vähitellen ystävystyminen on paljon parempi tapa.

    Olisiko sinulla sanottavaa tähän asiaan?

    • Jevgeni Maa 21, 2014, 5:48 pm

      Moi! Pahoittelut vastauksen kanssa hitailusta, onnistuin aiemmin jotenkin jättämään tämän huomiotta ja vasta nyt huomasin kysymyksesi!

      Samaistun tuohon ikäviin tyypiin törmäämiseen. Minulle sitä tapahtuu tasaisin väliajoin. Monista on käsittämätöntä, miten tällainen minun ikäluokkaani edustava kaveri tekee töitä tunne-elämän valmentajana tai edes kehtaa kirjoittaa tällaista blogia. Heidän mielestään kyseessä on typerä unelma, eivätkä he usein suinkaan peittele suhtautumistaan.

      Oma vastaukseni tähän on täydellinen nollatoleranssi tällaisia mulkkuja kohtaan. Kyse ei ole edes siitä, ettenkö kestäisi kuulla kritiikkiä (tähän palaan alempana), vaan siitä, etten yksinkertaisesti onnistu näkemään mitään arvoa siinä, että ystäväpiiriini kuuluu tyyppejä, jotka eivät tue minua pyrkimyksissäni vaan päinvastoin näkevät vaivaa häiritäkseen minua. Ystävien kuuluu nähdäkseni tuoda elämään lisää iloa. Mikäli jonkun jälki elämääni on positiivisen sijaan negatiivinen, kyseinen tyyppi ei lähipiirissäni tule kauaa viihtymään.

      Tietysti tällainen ihmisistä eroon hankkiutuminen on sosiaalisesti arvelluttavaa. Kulttuurimme hiljaisten sääntöjen mukaanhan jokaiselle pitäisi olla kiltti ja mukava, huolimatta siitä, pidänkö heistä vai en. Pääasiassa pyrinkin toimimaan näin, mutta juuri näiden ns. lannistajien kohdalla teen poikkeuksen. Mikäli jonkun asenne on tosiaan se, että huutelee muiden tekemisistä (vaikkei usein saa itse elämässään mitään aikaseksi), voi seuraa hakea joistain muista kuin minusta.

      Tämä on tietysti helppoa uusien ihmisten kanssa, kun pitkäaikaista historiaa ja siteitä ei ole syntynyt. Minulle ongelmaksi ovatkin muodostuneet tyypit, joiden kanssa on kulkenut samaa matkaa vuosien ajan, mutta jotka ovat ihan vastikään paljastuneet lannistajamulkuiksi. Joitakin heistä olen poistanut elämästäni, joitakin taas en ole joko kehdannut tai halunnut. Vaikka joskus oikein syyhyttäisikin antaa näille kenkää, ovat hei kaikessa ankeudessaan joskus hyvin hyödyllisiä. Ilman, että jotkut tyypit olisivat tökkineet tai ärsyttäneet minua joistain päätöksistäni, en olisi ikinä huomannut ajoissa, että olen oikeastaan tekemässä varsin huonoa päätöstä. Vittuilunkin kuuntelemisella on siis arvoa. Se, missä menee sen siedättävyyden raja on tietysti jokaisen itsensä päätettävissä.

      Mikäli minun pitäisi antaa jokin konkreettinen vastaus kysymykseesi, neuvoisin ehkä kuulostelemaan itseään siinä, onko tosiaan valmis sietämään huonoa kohtelua ystävinä pitämiltään ihmisiltä. Tyypillisesti siedämme huonoa kohtelua siksi, että pidämme sitä pienempänä pahana kuin ko. tyypin menettämistä. Itse tiedän kuitenkin kokemuksesta, että maailma on täynnä hyviäkin tyyppejä, joten mulkkujen ja kusipäiden kanssa ajan viettämiseen ei ole yksinkertaisesti mitään syytä.

Leave a Comment