Kuinka uskaltaa aloittaa uusi suhde, jos on aiemmin tullut petetyksi

Kuinka uskaltaa aloittaa uusi suhde, jos on aiemmin tullut petetyksi

Kuinka uskaltaa aloittaa uusi suhde, jos on aiemmin tullut petetyksi? Kuinka luottaa siihen, ettei uusi kumppani toimisi yhtä ikävästi kuin edellinenkin? Tämä on kysymys, johon törmää toistuvasti, joten käydään tänään läpi muutamia siihen liittyviä, toivottavasti hyödyllisiäkin ajatuksia.

Aihetta ei tule liikaa kaunistella. Aina välillä me ihmiset toimimme hyvin ikävästi toisiamme kohtaan ja petämme toisiamme monin eri tavoin. Esimerkiksi tilastot parisuhteessa tapahtuvasta uskottomuudesta eivät ole kovin kaunista katsottavaa. Luvut vaihtelevat eri tutkimuksissa, mutta keskiarvo liikkuu 25-30 % tienoilla. Esitetty luku tarkoittaa – jälleen tutkimuksesta riippuen – yleensä sitä, kuinka moni on elämänsä aikana pettänyt tai kuinka monessa suhteessa petetään.

Koska pettämistä mitataan yleensä kyselytutkimuksilla, voidaan myös varovasti arvioida, että todelliset luvut ovat ehkä hieman korkeampiakin, mikäli uskotaan, että osa ihmisistä kaunistelee vastauksiaan. Miehet näyttävät monien tutkimusten perusteella pettävän hieman naisia enemmän, mutta ero on niin marginaalinen (parin prosentin luokkaa), että sukupuolikysymystä tästä ei saa tehtyä. Kaikki näyttävät olevan pettämiseen yhtäläisesti kyvykkäitä.

Ja pettämisen ja muun tuhman käytöksen yleisyydestä huolimatta elämä ilman luottamusta ja läheisyyttä on aika ikävää. Jos aiempia ikäviä kokemuksiaan tai petetyksi tulemisen pelkoa käyttää perusteena sille, ettei lähde uusiin suhteisiin, voi elämässä jäädä paljosta paitsi. Omia kokemuksiaan ja pelkojaan on siksi hyvä käsitellä suuntaan, joka mahdollistaa uusien, hyvien kokemusten saamisen. Ikävän menneisyyden vangiksi ei kannata jäädä myöskään siksi, että tällöin meitä väärin kohdelleet ihmiset ”voittavat”.

Siksipä tässä 3 syytä, jotka puoltavat sitä, että uudelle parisuhteelle kannattaa antaa mahdollisuus menneisyyden tapahtumista ja luottamisen hankaluudesta huolimatta.

1. Hahmotamme todennäköisyyksiä usein väärin

Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen, ettei se ole kovin hyvä hahmottamaan todennäköisyyksiä. Jos meille on esimerkiksi menneisyydessä tapahtunut jotakin, saatamme nk. ”saatavuusharhan” vuoksi pitää sen tapahtumista todennäköisempänä, kuin se oikeasti onkaan. Jos oma luottamus on esimerkiksi menneisyydessä petetty, saatamme helposti ajatella, että petetyksi tulemisen todennäköisyys on hyvin korkea. Jos ikäviä kokemuksia on takana vieläpä useampia, on helppoa ajatella, että petetyksi tuleminen on lähes varmaa.

Mutta eihän se ole. Mahdollista se aina on ja riskit ovat toki todellisia, mutta todennäköisyydet ovat silti puolellamme. Jos kuvitellaan, että 30 % ihmisistä pettää, tarkoittaa se, että 70 % ei petä. Jos kuvitellaan, että 30 % suhteista petetään, tarkoittaa se, että 70 % suhteista ei petetä. Hyvä lopputulos on siis yli kaksi kertaa huonoa todennäköisempi.

2. Omalla toiminnalla voimme vaikuttaa siihen, kuinka käy

Siltikin 30 % petetyksi tulemisen todennäköisyys on kaikesta huolimatta vähän turhan korkea ja siksi ahdistavan pelottava. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa, että tällainen keskiarvo on tosiaankin vain keskiarvo. Se, että jossain tutkimuksessa 30 % vastanneista olivat pettäjiä, ei tarkoita, että juuri omassa suhteesa pettämisen todennäköisyys olisi tuo 30 %. Se voi olla pienempi tai se voi olla isompi. Todennäköisyyteen vaikutamme mm. omalla toiminnallamme.

Esimerkiksi huonosti toimivassa parisuhteessa, jossa kommunikaatio ei pelaa, vääryyksiä ei oikaista ja huonoja kokemuksia kumppaneiden välille kertyy ajan kanssa aina vain enemmän ja enemmän, pettämisen todennäköisyys varmasti nousee. Eikä tule yllätyksenä, jos se tällaisessa tilanteessa nousee reilusti ylikin tuon mainitun 30 %.

Sen sijaan toimivassa parisuhteessa, jossa kommunikoidaan, otetaan huomioon, puhutaan avoimesti näistä asioista ja aktiivisesti ratkaistaan parisuhteen ongelmia yhdessä, todennäköisyys laskee. Mielenterveystyössä nousee hyvin vahvasti esiin se, kuinka pettäminen liittyy siihen, että ihmisillä on paha olla. Mitä enemmän teemme suhteissa töitä sen eteen, että molemmilla osapuolilla olisi hyvä olla, sitä todennäköisemmin osapuolet myös toimivat mukavasti toisiaan kohtaan.

(Tässä korostan, että tarkoitan juuri aktiivista tekemistä. Monessa pettämiseen johtaneessa suhteessa koko tämä uskollisuuskysymys ja muutenkin suhteen hyvinvointi on jätetty tasolle, jossa koko aiheesta ei edes jutella. Se vaietaan, joko aiheen kiusallisuuden tai oman ujouden vuoksi. Parisuhteen oletustila ei kuitenkaan ole ”hyvinvointi” vaan pikemminkin haasteellisuus. Parisuhteissa on oletuksena paljon haasteita. Jos niitä ei aktiivisesti työstetä, pettämisenkin todennäköisyys voi kasvaa.)

Tässä on rooli myös kumppanin valinnalla. Vaikka jokainen meistä on kyvykäs pettämään, niin toki ihmisten ominaisuudet ja elämäntavat vaikuttavat todennäköisyyteen. On esimerkiksi todennäköisempää, että elämänsä aikana pettämiseen ajautuu todennäköisesti henkilö, joka esimerkiksi juhlii paljon, käyttää juhlissa paljon päihteitä, on hieman epävarma itsestään, hakee hyväksyntää muilta ja on tunnettu vapaamielisestä käytöksestään. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että tällainen henkilö kuitenkaan päätyisi pettämään. Todennäköisyyksiä vain voi pitää hänen kohdallaan korkeampina. Jos siis itse kärsii kovasta luottamuspulasta, voi tämän ottaa huomioon jo kumppania itselleen valitessaan.

3. Oma suhtautumisemme vaikuttaa muiden käytökseen

Ihminen on myös siitä hassu olento, että muiden suhtautuminen ja odotukset näyttävät usein vaikuttavan sen käytökseen. Kun meihin luotetaan ja kun meitä pidetään hyvinä tyyppeinä, pyrimme pääasiassa vastaamaan hyvään hyvällä. Kun meitä taas jo lähtökohtaisesti pidetään epäluotettavina ja luihuina tyyppeinä, voi motivaatio hyvään toimintaan laskea kummasti. Miksi edes yrittää, jos meidän ei edes odoteta onnistuvan?

Tämä on tärkeä dynamiikka parisuhteiden kannalta. Parisuhteisiin ja varsinkin luottamukseenhan liittyy monilla paljon inhimillisiä pelkoja. Pelkoja vastaan taas käymme usein lisäämällä kontrollia. Saatamme alkaa rajoittaa kumppaneitamme esimerkiksi sanojen tai jopa tekojen tasolla. Kyttäämme, epäilemme, valvomme, estämme. Tämä kaikki henkii yhtä viestiä: Minä en luota sinuun.

Tällainen aktiivinen epäluottamuksen osoitus myös pitää asian aktiivisesti mielessä. Ehkä kumppani ei pikkujouluihin lähtiessään todellakaan ajattele pettämistä, ennen kuin hänelle aktiivisesti mainitaan, että et sitten säädä siellä ketään muita. Paradoksaalisesti siis valvonta ja kyttääminen saattaa lisätä riskiä, että jotain tapahtuu.

Eli omalla asennoitumisellamme ja viestinnällämme voimme tehdä petetyksi tulemisesta tässäkin joko enemmän tai vähemmän todennäköistä. Luottamus ja hyvät odotukset vähentävät ja epäluottamus ja tukahduttava valvonta mahdollisesti lisäävät todennäköisyyttä. Toki petetyksi voi joutua myös luottamuksesta ja hyvyydestä huolimatta, mutta nollaan tällaisen ikävän tapahtuman todennäköisyys ei laske parhaimmassakaan suhteessa. Riski on olemassa aina, eikä auta, kuin hyväksyä se.

Aktiivinen luottamuksen osoittaminen on tietysti paljon helpommin sanottu, kuin tehty. Ja kuitenkin näyttää siltä, että tähän kannattaa asian hankaluudesta huolimatta pyrkiä. Luottamus ja rohkeus palkitaan usein.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 1 times, 1 visits today)

Leave A Response

* Denotes Required Field