Kuinka uskaltautua ja oppia kirjoittamaan blogia

kuinka uskaltautua kirjoittamaan blogia

Moikka!

Eräs kiva bloggaamisen aloittamista pohtiva ihminen lähestyi minua jokin aika sitten tällaisella asialla:

Olen itse hyvin arka kertomaan julkisesti omaa tarinaani, vaikka tietenkin blogissa tulee olla jotain henkilökohtaistakin. En mielestäni ole mikään hyvä kirjoittaja, mutta ehkä sisältö ja asia ovat kuitenkin tärkeintä elämäntaito/elämänvalmennus blogissa.

’Kirjoittamispelkoni’ johtuu kaiketi jostain yleisestä arkuudesta omien mielipiteiden ilmaisemiseen ja naurunalaiseksi joutumisen pelosta. Sain ainekirjoituksissa koulussa melkein aina arvosanaksi n. 9. – Harvemmin kymppejä, mutta ysihän on ihan ok. Siitä huolimatta en ole itse kokenut että osaisin kirjoittaa. Oli kiinnostavaa ja rohkaisevaa lukea kuinka aloitit kirjoittamisen ja miten kehityit siinä.

Pystyn samaistumaan tähän hyvin vahvasti. Kun julkistin tämän Elä Paremmin-blogini vuoden 2011 puolivälissä, minua vaivasi moni samoista ajatuksista.

Vaikka olinkin ollut aina koulussa luokkani parhaita kirjoittajia, järjellä ajatellen tajusin, ettei koulussa vaadita minkäänlaista tasoa, ja etten minä oikeasti mitään kirjoittaa osaa. Pelkäsin, että olisin niin huono, ettei kukaan haluaisi lukea tekstiäni ja että joku varmasti nauraisi huonoudelleni.

Omien ajatusten jakaminen pelotti myös. Mitä jos uskaltaudun kirjoittamaan minulle rakkaasta aiheestani, ja muut pitävätkin ajatuksiani aivan naurettavina ja minua täytenä pellenä?

Sitäkin enemmän pelotti tämänkaltaisen blogin vaatima itsensä esille tuominen. “Mitähän ne kaikki ajattelee, kun tällainen aivan liian nuori kaveri pätee jotain elämänhallinnasta ja siitä, miten kannattaa elää elämäänsä?” Lisäksi itsensä esille tuominen ei kuulu kulttuuriimme, joten minua pelotti sekin, että muut alkaisivat pitää minua jonkinlaisena itseään täynnä olevana mulkkuna.

Kuinka uskalsin ja toteutuivatko pelkoni?

Vaikka nämä kolme pelkoa olivatkin minulle täyttä todellisuutta, minua kuitenkin lohduttivat samalla seuraavat ajatukset:

  • Vaikka olisin aluksi aivan huono, tekemällä oppii. Täytyy vain päästä alun vaikeuksien yli, jotta homma lähtee luistamaan.
  • Ihmisillä ei ole tapana muistaa muiden epäonnistumisia. Vaikka mokaisinkin, se muistettaisiin vain hetken, ja sitten voisinkin jatkaa elämääni ja onnistua jossain muussa. Kunnianhimoinen vertaus, mutta harvat muistavat tai välittävät esimerkiksi siitä, että Bill Gates mokasi ensimmäisen yrityksensä, ennen kuin loi Microsoftin.
  • Jos epäonnistuisin tai bloggaaminen alkaisi ahistaa liiaksi, voisin aina lopettaa sen. Tietäisinpä ainakin yrittäneeni, mitä ei voi sanoa useimmista niistä ihmisistä, joilla on tapana huudella muille kentän laidalta.
  • Ketään ei oikeasti kiinnosta. Ihmisillä on parempaakin tekemistä kuin pyöritellä mielessään sitä, mitä joku nuori kaveri pätee netissä paremmin elämisestä.

Käytännössä siis tajusin, että täysin epäonnistuminen on mahdotonta ja että kukaan ei jaksaisi kuitenkaan ilkkua (ainakaan kovin pitkään) siitä, jos mokaisin tai olisin jotenkin huono.

Siispä kirjoitin kevään 2011 aikana blogiini parikymmentä kirjoitusta valmiiksi ja painoin “julkaise sivusto”-nappia. Sitten suuntasin Facebookkiini ja jaoin linkin sivuilleni ja jäin odottamaan.

Ja mitään ei tapahtunut.

Odotin sivuilleni hirveää kävijäryntäystä ja ilkkumisen aaltoa, mutta se jäi tulematta. Ensimmäisenä päivänä sivuillani kävi vaikuttavat 50 ihmistä (50 kävijää on surkea kävijämäärä jopa suomenkielisellä saitilla).

Mutta mikä mielenkiintoisinta ja ilahduttavinta, vaikka kävijämäärä on kuukausi kuukaudelta kasvanut, kielteisen palautteen määrä on nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin edelleen laskettavissa kahden käden sormin. Sen sijaan myönteistä palautetta tulee mukavan paljon ihan jatkuvasti, kiitos siitä, se ilahduttaa aina kovasti.

Muutama ilkkuja on toki vuosien varrella löytynyt, mutta pääosin kyse on juuri tästä kentän laidalta huutelevasta porukasta. Ja koska kyseisen porukan oma ammatillinen asema ei suorastaan ole niin hääppöinen, että varaa ilkkumiseen olisi, on tämä vittuilu ollut todella helppoa jättää huomiotta.

Kuinka oppia kirjoittamaan

Entäs se kirjoittaminen? Olinko aina sujuva kirjoittaja ja pidänkö itseäni hyvänä kirjoittajana?

Vastaan ensin jälkimmäiseen. Kirjoittaminen on minusta todella kivaa ja koen sen helpoksi, mutta en koe olevani siinä erityisen hyvä. Harjoittelulla ja opiskelulla voisin varmasti parantaa taitojani varsin paljon. Tämä epätäydellisyyteni ei kuitenkaan vaivaa minua siksi, että epätäydellisyydestään huolimatta tekstini on yleensä ihan tarpeeksi hyvää. Voisi olla paljon parempaa joo, mutta ajaa se asiansa näinkin.

Ja miksi en viitsi hioa tuotoksiani enempää? Pienellä lisävaivalla ja esimerkiksi tekstini pariin kertaan tarkastamalla ne olisivat selkeästi parempia. En kuitenkaan viitsi lähteä tähän siksi, että tällöin tekstiin käytettävä aika ylittäisi tekstin tuoman arvon. Mieluummin teen lyhyessä ajassa “ihan riittävän hyvän” tekstin kuin pidemmässä ajassa vähän paremman tekstin. Näin minulle jää aikaa kaikkeen muuhunkin kivaan.

Sitten muutama sananen kirjoittajana kehittymisestä.

En ole ikinä tietoisesti tuntenut että “tänään olen parempi kuin kuukausi sitten”, vaan kirjoittaminen on aina tuntunut samalta. Mutta toisinaan törmätessäni johonkin 2011 kirjoittamaani tekstiin, on pakko myöntyä siihen, että se on tähän nykyiseenkin raapustukseen verrattuna aika hirveää. Jos se ahdistaa liiaksi, korjailen sitä, mutta yleensä annan vain olla. Kykenen kantamaan vastuun siitä, että olen ollut joskus heikko kirjoittaja. Ja jälleen kerran, ne tyypit jotka tästä naljailevat, harvemmin ovat sitä porukkaa, jolla olisi siihen varaa.

Mitä siis suosittelen bloggaamista aloittelevalle, joka ei luota kirjoitustaitoonsa?

Nähdäkseni tässä on kaksi vaihtoehtoa. Toinen on se, että aloittaa ja antaa itsensä kehittyä tekemisen myötä, eli minun suosimani tapa. Tämän vaihtoehdon kielteisiä puolia on sitten se, että myöhemmin ensimmäisten tekstiensä katsominen voi hirvittää ja hävettää ja heikolla kirjoitusasulla saattaa karkottaa muutaman laatutietoisen lukijan.

Toinen vaihtoehto on tietysti suunnata vaikkapa kaunokirjoittamisen kurssille tai johonkin muuhun vastaavaan. Jos kursseille meneminen tuntuu tylsältä, niin muistelen törmänneeni netissä useampaankin sivustoon ja blogiin, joissa neuvotaan vaikkapa kirjailijoiksi halajavia.

Valinta on tietysti jokaisen oma. Järkevin tapa lienee näiden kahden vaihtoehdon yhdistäminen, mikäli oma ajankäyttö antaa myöten. Niin tai näin, toivon omasta puolestani jokaiselle kirjoittamista suunnittelevalle menestystä ja mukavia hetkiä sen sanan säilän parissa <:

Rakkaudella,

Jevgeni

(Visited 375 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment