Hei!
Huomasin tuossa parisen kuukautta sitten, että on viime aikoina tullut “kitistyä” tavallista enemmän. Otin siksi “30 päivää ilman valittamista” -haasteen. Haasteen säännöt olivat seuraavat:
- Älä “valita” (ts. puhu pikkuasioista valittavaan sävyyn) kuukauden ajan
- Jos puhut jostain asiasta valittavaan sävyyn, haaste on aloitettava alusta. Kokonainen kuukausi on mentävä ilman valittamista.
Tämä haaste ei ollut minkäänlainen kannanotto siihen, kuinka asioistaan pitäisi puhua. En henkilökohtaisesti pidä valittavaa puhetyyliä sen “huonompana” tai “väärempänä” kuin vähemmän valittavaakaan tyyliä. Päinvastoin, pikkuasioista kitiseminen on sen verran kivaa, että teen sitä mielelläni itsekin. Tällä kertaa tällainen valittelu oli kuitenkin jäänyt päälle. Liika on liikaa, joten oli aika ottaa itseään niskasta kiinni ja palauttaa oma puhetyyli vähemmän valittavaksi. Julkaisin silloin videoblogissani seuraavan haastevideon:
Haaste on sittemmin mennyt maaliin, mutta huh, kyllä siinä kesti. Kuukausi ilman, että valittaa kertaakaan, on yllättävän hankala toteuttaa. Haaste oli kuitenkin todella asiallinen. Vaikka pikkuvalittaminen on kivaa, on se tietyn pisteen jälkeen rasittavaa sekä itselleen, että muille. Huomasin sen aikana muutamia asioita:
Huomio 1: Alku on vaikein
Haasteen alku oli ylivoimaisesti vaikein. Valittava puhetyyli oli jo ehtinyt muuttua jonkinlaiseksi tavaksi, joten siitä luopuminen otti koville varsinkin alussa. Mokasin haasteeni toistuvasti ensimmäisen viikon
- 4. päivänä,
- 3. päivänä,
- 3. päivänä,
- 3. päivänä,
- ja 3. päivänä.
Sittemmin onneksi helpottui. Mieli ja “puheentuotto” kai tottui siihen, että kyllä tässä kai pärjätään ilman valittamistakin. Haasteen edettyä pidemmälle lipsahduksia tapahtui vain pari kertaa. Lopulta kokonainen kuukausi tuli täyteen, joskin ei aivan “puhtaana”.
Huomio 2: Valittamiselle on myös hetkensä
Haaste ohjasi pohtimaan melko paljon sitä, mitkä ovat niitä tilanteita, joissa valittaminen on enemmän ja missä aiemmin perusteltua. En missään nimessä kannata sellaista ajattelua, jossa ihmisen pitäisi olla jatkuvasti väkisin myönteinen ja kannustava kaikissa puheissaan. Päinvastoin uskon siihen, että sopivissa määrin ja sopivissa tilanteissa valittaminen voi olla mitä miellyttävin ja terapeuttisin kokemus.
Aloin haasteeni ensin siinä sävyssä, että vältän kaikkea valittamista. Haasteen edetessä ja tavoitteiden selkiytyessä kuitenkin tarkensin sääntöjä. Sallin esimerkiksi “avautumisen” silloin, kun oli sellainen olo, että omista haasteistaan haluaa jollekulle puhua. Osasin tavallaan aavistaa, että “älä valita kertaakaan kuukauden aikana kertaakaan” on hyvin tiukka ehto, mutta halusin aloittaa tiukoista säännöistä, jotta saisin pistettyä stopin aluksi sekä turhalle, että vähemmän turhalle valittamiselle.
Tämä vaikuttaa toimineen. Nyt haasteen jälkeenkin on toki kiva aika-ajoin valitella milloin mistäkin pikkuasioista, mutta nyt sitä tulee tehtyä melko tietoisesti. Eli kaipa tämä haaste teki sen, mitä sen pitikin. Ihan kiva kokemus, mikäli tämä tuntuu jollekulle muullekin ajankohtaiselta, niin ehkäpä tämä voisi toimia muidenkin kohdalla. Tsemppiä!
Rakkaudella,
Jevgeni
