Laiskuus on okei!

laiskuus on okei

Käsi ylös ne, jotka ovat oppineet pitämään laiskuutta huonona ominaisuutena.

Nousiko? Ei se mitään. Laiskuuden pitäminen huonona juttuna on äärimmäisen yleistä. Siihen oppii oikein hyvin kun kuuntelee parinkymmenen vuoden ajan kaikkia näitä “ahkeruus palkitaan”, “laiskaa ei ruoki luojakaan” ja “ahkeruus kovankin onnen voittaa”-juttuja.

En sano että he olisivat väärässä, päinvastoin. Ahkeruus on upea ominaisuus ja ahkerat ihmiset pääsevät aika todennäköisesti laiskoja pidemmälle ihan missä vain. Mutta ei laiskuus ole pelkästään huono asia, eikä siitä todellakaan pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa!

Koska sananlaskut ovat kivoja niin otetaan vielä yksi sellainen.

Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Korvataan vain tuli laiskuudella niin päästään totuuden ääreen. Kyllä, laiskuus on huono ominaisuus, mikäli se hallitsee elämää ja mikäli sen takia jättää tekemättä asioita, jotka aidosti haluaisi tehdä.

Sen sijaan renkinä laiskuus on mitä loistavin asia. Laiskat ihmiset osaavat ottaa rennosti. He myös osaavat todennäköisemmin asettaa rajoja työn ja muun sykkimisen suhteen ja näin ollen huolehtia jaksamisestaan. Viime vuosinahan on alettu kivasti heräilemään siihen, että omasta jaksamisestaan olisi ihan hyvä huolehtiakin.

Miksi laiskuudesta tulee huono omatunto?

Emme tee, tai edes ajattele mitään turhaan, kaikella on tarkoituksensa. Mutta mikä olisi järkevä selitys laiskuudesta johtuvalle huonolle omatunnolle, mitä yritämme saavuttaa sillä?

Syy on hiukan yllättäen sama kuin stressaamisellakin. Stressaamme (eli käytännössä peloittelemme itseämme), jotta saisimme motivoitua itsemme toimimaan. “Apua, jos mä en nyt saa tota raporttia tehtyä niin saan varmaan potkut!”. Koska potkuja ei haluta, raportti tehdään.

Laiskuusperäisen huonon omatunnon kohdalla on kyse samasta ilmiöstä. Koska joko tietoisesti tai alitajuisesti uskomme, että laiskuus johtaa toimettomuuteen ja sitä kautta muihin huonoihin asioihin, koitamme motivoida itseämme pois laiskuudesta huonon omatunnon avulla.

Eli ajatuskaava tässä on yksinkertaisesti

laiskottelen –> olen toimeton –> apua, toimettomuus johtaa ikäviin asioihin! –> huono omatunto –> haluan eroon huonosta omatunnosta, teenpä jotain!

Mutta kuten stressinkin kohdalla, tässäkin voi miettiä, että eikö toimettomuutta voi lopettaa ilman sitä huonoa omaatuntoakin? Onko huono omatunto oikeasti välttämätön, jotta jotain saisi tehtyä? Emmekö koskaan tee mitään, ennen kuin alamme tuntea huonoa omatuntoa siitä, ettemme ole vielä tehneet sitä?

Tai mitä jos lähestytään tätä asiaa toisesta näkökulmasta. Mitä jos et edes halua olla joku supermenestyvä liikemies tai vastaava, jonka pitäisi jatkuvasti paiskia jotain hommia. Mitä jos vain tykkäät ottaa rennosti. Siinähän ei ole mitään väärää. Miksi sinun silloin pitäisi edes pitää laiskuutta huonona ominaisuutena, kun se ei sitä ole? Jos sinun ei tarvitse kokoaikaa sykkiä (ja kenenkään ei oikeasti tarvitse), niin laiskottelu on ihan järkeenkäypä vaihtoehto.

Eikä vain järkeenkäypä, vaan suorastaan järkevä. Pitäähän niitä akkuja ladata.

Onnellisuus on helppo juttu. Olemme onnellisia, kun saamme tehdä niitä asioita joista pidämme. Mikäli se on sinun kohdallasi laiskottelu, niin luojan tähden, laiskottele! Viimeinen asia mitä sinun tulisi tehdä, on antaa erinäisten tehokkuussaarnaajien aiheuttaa sinulle ikäviä fiiliksiä uskottelemalla, että laiskuus olisi väärin!

Hyvää laiskottelua ; )

 

(Visited 327 times, 1 visits today)

4 comments… add one

  • Hanna Jou 5, 2011, 8:02 pm

    Mitä sit jos laiskuudesta on tullut se isäntä? :( Mut se toimii salakavalasti vaan sillon ku toiminta pitäs suorittaa. Ennen ja jälkeen asian haluan sitä (asiaa) tosi paljon, mut just sillä hetkellä ku se pitäs suorittaa hoen vaan itselleni ”miksen tee/alota/lähde jo vaikka tiedän mitä siitä seuraa?”
    Sit onki jo liian myöhästä ja vituttaa.

    Okei vaikee kysymys mutku tääl on muutenki niin hyvii juttui ni aattelin kokeilla :)

    • Jevgeni Jou 5, 2011, 9:21 pm

      Moi Hanna :)

      Mistä toi itselleen hokeminen johtuu?

      Mistä koet sen johtuvan, että mielummin hoet itselles tota sen sijaan että vain tekisit sen homman?

      Jos tunnet innostusta homman tekemiseen juuri ennen sen aloittamista, ehtiikö se kadota siinä pienessä välissä joka on aikomisen ja aloittamisen välillä?

      Mihin yrität motivoida itseäs tuolla itselleen hokemisella?

      Ja jätätkö koskaan mitään oikeasti tärkeitä juttuja tekemättä vai päteekö toi vain joihinkin turhempiin hommiin?

  • Hanna Jou 18, 2011, 9:42 pm

    Kiva että vastasit, muutenki ihailen sun ideaa ja jaksamista tän blogin suhteen !! :)

    Vastauksiin:
    -Luultavasti siitä, että pelastaisin itteni toiminnalta?
    -Siitä että yritän viivytellä tekemistä. Muut ihmiset saa suurimman eustressin asian suoritukseen sillon, kun on viimeset tilaisuudet ehtiä, mut mä vasta kun pitää olla jo paikalla, eli saan perseeni nostettua ylös aina liian myöhään. Tuntuu että mun sisällä asuu piru joka haluu mun myöhästyvät/feidaavan asioita. Tai sit enkeli, joka auttaa niissä, mut aina liian myöhään.
    -Ehtii kai. Just sillon ku on viimeset hetket tehä asia, odotan aina vielä vähän, enkä tiiä miksi.
    -Yritän motivoida itseni toimintaan, mut ku alan toimimaan, se tulee ilman hokemistakin. Tosin aina vaan liian myöhään. Se hokeminen on vaan vastahokemista sille, miks ois nyt muka hyödyllisempää istua tuolilla, vaik tiedän et myöhästyn kaverin tapaamisesta, joka tuli kaukaa Suomeen vartavasten mua tapaamaan.
    -Mikä lasketaan oikeasti tärkeeksi? Sellanen jota tuun katumaan tosi pitkään, mut josta tietämättömänä olisin ihan okei. Esim. tärkeä vapaa-ajan tapahtuma, keikka jota oon odottanut tosi pitkään. Joskus toivon salaa et lempiartistit lopettas musiikin ettei tarttis käydä keikoilla, joita rakastan, mut joilta kumminki tiedän myöhästyväni ja stressaan. Kaikki muut oikeeasti tärkeät asiat, esim koulujutut, ajokortti(jonka suorittamiseen meni vuosi) tunnen suorittaneeni tsägällä ajoissa, jonku muun ajamana. Ehkä luotanki liikaa siihen et kaikki sujuu enkä vaan oikeella hetkellä jaksa asiaan panostaa.

    MUTTA pakko sanoo et oon nyt (viime viikosta lähtien) alkanu panostaa uneen ja elämä on saanu paremman käänteen. Meen nykyään 10 nukkumaan. Ennen menin 12-02 ja jokaiseen päivään, johon heräsin umpiväsyneenä, kruunasi ne itsensä hokemiset ja myöhästymiset. Nyt niitä ei oo, löydän vaan itseni tekemästä kaiken ajoissa. Jos jaksat, niin kerro joskus unen vaikutuksista/tärkeydestä/miten pitäs nukkua&siihen valmistautua!:)

    • Jevgeni Jou 19, 2011, 12:40 am

      Hei Hanna ja kiitti :)

      1. Miksi haluat pelastaa itses toiminnalta?

      2. Kuinka voimattomaks sä tunnet itses tästä pirusta ja enkelistä huolimatta? Jos kumpaakaan niistä ei olisi, miten sä ehtisit ja saisit tehtyä?

      3. Mitä tapahtuisi jos sen odottamisen sijaan nyt muutaman kerran kokeeksi vain ottaisit ja tarttuisit hommaan, välittämättä siitä, kuinka ikävältä se sillä hetkellä tuntuisi?

      4. Minkä takia hoet tuota ittelles jos tässä vaiheessa jo tiedät, ettei siitä ole kuitenkaan apua?

      5. Mihin perustuu se luottamus siihen, että kaikki lopulta sujuu? Voiko olla että kaikki oikeasti sujuukin suhtkoht hyvin ja stressaat oikeastaan turhaan? Ja jos kaikki ei sitten oikeasti suju hyvin, niin auttaako stressi oikeasti esimerkiksi. myöhästymiseltä välttymiseen? Tarvitsetko stressiä siihen ettet myöhästyisi? Voisitko olla ajoissa jossain ilman, että olisit ensin stressannut yhtään?

      Ja hei, kiva että oot löytänyt nukkumisen riemun! Se on huikeaa hommaa, vaikka itsekin syyllistyn jatkuvasti ”liian pitkään” valvomiseen. Oon vaan siinä mielessä onnekas että siedän väsymystä tosi hyvin. Unesta oon itseasiassa kirjoitellutkin mm. seuraavissa:

      http://elaparemmin.fi/blogi/ota-eravoitto-aamuartymyksesta/

      http://elaparemmin.fi/blogi/nain-nukut-paremmin-paranna-unesi-laatua/

Leave a Comment