Esittelyssä kirjoitusprosessi, jolla olen luonut 400 blogiartikkelia

LUOVA PROSESSI

Tasaisen epätasaisin väliajoin minulta kysellään siitä, millä tavoin kirjoitan näitä tekstejäni. Mikä on ”luova prosessini”, mitä käytännössä tapahtuu idean ja valmiin tekstin julkaisun välissä?

Olen aika harvoin kirjoittanut tänne blogiin varsinaisesti vain omista asioistani, mutta koska sellaista toivotaan yhä useammin, niin ehkäpä sitten kehtaan kokeilla :)

Myönnän etten ole koskaan kokenut olevani mitenkään ”luova” tai ”taiteellinen” kaveri. Olen kyllä tullut tehneeksi paljon kaikenlaista, mikä on periaatteessa taiteeksi luokiteltavissa (työskennellyt valokuvaajana, harrastanut tanssia, luovaa kirjoittamista, esiintymistä ym.). En vain ole ollut kovin taitava missään niistä, enkä koe että olisin omannut missään taiteellisessa aiheessa minkäänlaista ”visiota” tai ”näkemystä”.

Osaan kyllä kopioida ja varastaa muiden ideoita, mutten ole ikinä ollut luovasti oma-aloitteinen. Ehkäpä tämänkin vuoksi minulla ei ole ikinä ollut minkäänlaista ”luovan” tai ”taiteellisen” ihmisen identiteettiä. Pikemminkin koen itseni suorittajana, joka vain menee ja tekee, miettimättä sen kummemmin suorituksen taustalla olevia hienouksia.

Olen kuitenkin tullut julkaisseeksi aika paljon: Olen rakentanut blogin, jolla elätän itseni. Olen julkaissut 4 sähköistä kirjaa. Tekstejäni näkee toisinaan aikakauslehtien sivuilla. Ilmeisesti sitten teen jotain oikein. En ole kovinkaan paljon miettinyt ”luovaa prosessiani”, mutta yritän parhaani mukaan avata sitä tässä kirjoituksessa. Aihe on myös sen verran kiinnostava, että olisi kivaa kuulla kommenteissa tai miksei vaikka yksityisviesteilläkin (elaparemmin@elaparemmin.fi) muiden ihmisten luovista prosesseista. Miten idea muuttuu todellisen elämän luomukseksi teidän kohdallanne?

Luova prosessini: Taustaperiaatteita

Aluksi haluan nostaa esiin muutaman taustaperiaatteen, jotka näyttävät vaikuttavan kirjoittamiseni, kuten vähän kaiken muunkin tekemiseni taustalla:

 

1. Antiperfektionismi

Perfektionismi on minusta vahvasti tuhoava ominaisuus. Vaikka elämässä onkin tilanteita, joissa asiat kannattaa tehdä todella hyvin, valtaosa tilanteista ei ole tällaisia. Riittävän hyvä on yleensä riittävän hyvä. Kun tekee riittävän hyvin, säästetyn ajan voi käyttää joko muiden oleellisten asioiden tekemiseen tai sitten nauttia lisääntyneestä vapaa-ajasta.

Tärkein syy siihen, että teen vain riittävän hyvin on kuitenkin se, että se nostaa vahvasti todennäköisyyttä, että asioita saa julkaistuksi. Lähipiirissäni on jonkin verran ihan hemmetin perfektionistista väkeä, jotka ovat taidetaidoissaan aivan erinomaisia, mutta eivät saa lähes mitään julkaistuksi, koska eivät pidä erinomaistakaan tasoaan riittävän hyvänä. Minun mielestäni on parempi olla riittävän hyvä ja menestynyt tekijä kuin hemmetin taitava tekijä, josta kukaan ei ole kuullutkaan.

2. Prosessiin luottaminen

”Prosessiin luottaminen” on sanapari, joka vähän vitsikkäästi yhdistetään liike-elämässä konsulttitoimintaan. Yleinen vitsihän on siinä, että konsultit ovat valtaosan työajastaan aivan täydellisen pihalla siitä, mitä tekevät. He katsos luottavat siihen, että prosessin loppuvaiheessa kaikki palat loksahtavat kohdilleen. Ja näin yleensä tapahtuukin. Mielestäni tämä on loistava tapa ajatella ja sovellan sitä paljon tekstejä kirjoittaessani.

Kun kirjoitan uutta tekstiä, minulla on usein mielessä vain summittainen otsikko ja ehkä pari ajatusta, jotka haluan tekstissä esittää. Muusta ei ole tietoa, eikä tarvitsekkaan. Tiedän kokemuksesta, että tekemisen ohella tulen löytämään tarpeeksi sopivia sanoja ja ajatuksia sitten, kun sen aika on. Tätäkin riviä kirjoittaessani minulla ei ole oikeastaan mitään hajua siitä, mitä pari riviä alempana tulee tapahtuman. Tiedän kuitenkin, että lopulta minulla tulee olemaan julkaisukelpoinen kirjoitus.

3. Tarkoituksen ymmärtäminen

Kun tekee jotain, on hyvä tietää, miksi sitä tekee. Kirjoitan näitä blogipostauksia siksi, että minusta on kivaa välittää ajatuksiani maailmalle ja nautin siitä, että välillä kuulen, että joku on niistä joskus jotain hyötynytkin. En kirjoita näitä blogipostauksia siksi, että haluaisin luoda jonkinlaisia upeita tekstikokonaisuuksia tai siksi, että haluaisin kerätä mainetta taitavana kirjoittajana. Koska tämä ei ole tarkoitus, osaan mitoittaa työmäärän siten, että saan tehtyä riittävän hyvää. Muutoin vaarana olisi se, että näkee liikaa vaivaa turhan tähden.

4. Pyörää ei tule keksiä uudestaan, enkä minä ole mikään sitä keksimäänkään

En pidä itseäni kovinkaan älykkäänä kaverina. Älykkyysosamääränikin on ainakin Mensan testin mukaan jopa hieman keskimääräistä alhaisempi. En oikein osaa nähdä itseäni sellaisena tyyppinä, joka itse keksisi mitään uutta. En ole mikään visionääri, joka näkee asiat jotenkin eri tavoin kuin muut ja tuo ne tähän maailmaan ennennäkemättömässä muodossa.

Sen sijaan näen, että tässä maailmassa on jo olemassa lähes se kaikki tieto, mitä tarvitsemmekin. Emme tarvitse niinkään uutta tietoa. Ongelmamme on se, ettemme osaa tai viitsi soveltaa jo olemassaolevaa tietoa omassa elämässämme järkevillä tavoilla. Tarvitsemme siis tiedon sijaan osaamista sen soveltamiseen. Ja tämä on se, mikä itseäni viehättää. Tästä pääasiassa kirjoitankin blogissani: Otan tuttuja, usein ikivanhoja ja kaikkien tiedossa olevia ajatuksia ja pyrin esittämään ne niin, että niistä voisi saada edes vähän entistä enemmän irti.

Tässä mielessä minua ihmetyttävät kovasti ne toisinaan saamani palautteet, joissa usein hyökkäävästikin valitetaan siitä, että esitän itsestäänselviä asioita. Hei, haloo, niin esitänkin, en ole koskaan muuta väittänytkään ja se on aina ollut tarkoituskin . Itsestäänselvissä asioissa kun on se juttu, että aika harvan ihmisen elämässä ne itsestäänselvyydetkään ovat kovin hyvässä kunnossa. Siksi haluankin kirjoitella siitä, miten näitä hyödyllisiä itsestäänselvyyksiä voisi soveltaa aiempaa onnistuneemmin.

Näin kirjoitan

Ideointi

Ensin on idea. Jauhan loputtomiin ystävieni kanssa näistä elämäntaito-aiheista ja lueskelen netistä ja kirjoista siitä, mitä muut ovat niistä kirjoittaneet. Oikeastaan aina kun näistä puhun tai niistä lueskelen, tulee mieleen niihin liittyviä ajatuksia, joista tekisi mieli kirjoittaa blogiin.

Jos ajatus tuntuu todella järisyttävältä, tallennan sen ensin excel-tiedostooni , jotta en unohtaisi sitä (järjestelmällisyys auttaa pärjäämään elämässä, excel on siihen aivan paras työkalu). Ensimmäisinä yrittäjävuosinani tallensin ihan kaikki mieleen tulleet aiheet, mutta pian ahdistuin siitä, että lista kasvoi epämiellyttävän suureksi. Sittemmin tajusin, etteivät aiheet tule kuitenkaan kesken loppumaan ja lopetin kaikkien, paitsi aivan kiinnostavimpien ylöskirjaamisen.

Otsikko

Kun aiheidea on sitten syntynyt, pyörittelen siitä mielessäni sopivan työotsikon. Yleensä otsikko muuttuu kirjoitusvaiheessa astetta hiotummaksi, minkä lisäksi pyrin tekemään siitä ”markkinointilähtöisemmän”. Esimerkiksi otsikko ”5 tapaa selättää morkkis” saa moninkertaisesti enemmän klikkejä kuin ”Näin selätät morkkiksen”, joten pyrin hiomaan otsikosta hieman markkinointihenkisemmän. Joitakuita nämä markkinointiotsikot suututtavat, mutta näin blogin kautta itseni elättävänä näkisin, että muutaman ihmisen pahastuminen jonkun satunnaisen elämäntaitoblogin otsikosta on hinta, minkä maksan ihan mielelläni. En kuitenkaan mene otsikoinnissani edes lähelle ääripäätä. Klikkien määrässä mitattuna esimerkiksi otsikko ”5 tapaa, joilla pääset MORKKIKSESTA EROON IKUISIKSI AJOIKSI!” toimisi vielä paremmin, mutta olisi samalla jo niin hävytön, etten mielelläni näkisi sellaista omassa blogissani.

Otsikkoa valitessa joutuu käytännössä tasapainoilemaan informatiivisuuden, kekseliäisyyden, silmiinpistävyyden, toimivuuden ja paikkaansapitävyyden välillä. Tuskin koskaan löytyy täydellistä otsikkoa. Yleensä jotkin näistä ominaisuuksista korostuvat joidenkin muiden kustannuksella.

Leipäteksti

Yleensä alkuperäinen aiheidea sisältää jo itsessään jonkin ajatuksen, josta ”lähden vain kirjoittamaan”. En useinkaan pyri aloittamaan tekstin luomista loogisessa järjestyksessä, vaan saatan aloittaa sen alun tuntumasta, keskivaiheilta tai aivan lopusta. Kun saan yhden vaiheen valmiiksi, on mieleen hiipinyt yleensä johonkin muuhun vaiheeseen sopiva ajatus. Käytännössä ikään kuin täydennän palapeliä sieltä täältä. Mitä täydempi palapeli on, sitä helpompi on hahmottaa, mitkä palat vielä puuttuvat.

Toisinaan tekstiin liittyviä ajatuksia tulee mieleen niin nopeasti, että syntyy pelko siitä, että osa niistä ehtii unohtumaan, ennen kuin ehdin kirjata ne ylös. Tällöin vain heittelen niitä satunnaisessa järjestyksessä ranskalaisin viivoin vähän minne sattuu ja myöhemmin täydennän niitä ja siirtelen ne sopivin paikkoihin. Näin kuvattuna kirjoitusprosessi voi kuulostaa vähän kaoottiselta, muttei se käytännössä tunnu siltä. Mukana on jatkuvasti fiilis, että homma on hallinnassa ja että ajan kanssa kaikki osaset loksahtavat kohdalleen, kuten sitten tapahtuukin.

Yksi hemmetin yleinen ongelmakohta on se, että tekstini paisuvat aivan hävyttömän pitkiksi. Olen ilmeisesti sellainen kaveri, jolla on paljon asiaa ja tarve päteä. Käsittääkseni lukijat eivät kuitenkaan viitsi ylipitkiä tekstejä lukea, joten joudun sydänverta vuodattaen tylysti leikkaamaan osia teksteistäni pois. Tiivistäminen on vaikea taito, jota en koe oikein hallitsevani. Jos näen vaivaa, saan kyllä tekstiä tiiviimmäksi, mutta se vaatii yleensä sen verran aikaa, ettei se lopulta oikein maksa itseään takaisin. En halua käyttää kahden tunnin sijasta kolmea tuntia yhteen tekstiin vain siksi, että se olisi ihan vähän hiotumpi ja tiiviimpi.

Hiominen

Kun teksti on valmis, on aika lukea se läpi. Olen sen verran adhd-henkinen kaveri, että tässä vaiheessa tekee jo mieli kyllästyä. Kuka muka jaksaa lukea omaa tekstiään useaan kertaan, huomaan yleensä ajattelevani. Työvaihe on kuitenkin tärkeä, sillä ensimmäisellä läpilukukerralla löydän yleensä useita kirjoitusvirheitä ja epäloogisuuksia. Tuntuu helpommalta korjata ne tässä vaiheessa, sen sijaan että niihin palaisi myöhemmin.

Jos mielentilani on tarpeeksi business, yritän tässä vaiheessa myös ujuttaa tekstiin toimivia hakusanoja, jotta teksti saisi enemmän näkyvyyttä hakukoneissa. Usein tätä en kuitenkaan viitsi tehdä, vaan tyydyn tässäkin vähemmän kuin täydelliseen.

Hiomisessa on vähän sellainen juttu, että halutessaan sitä voisi tehdä melkein loputtomasti. Voisi hioa sanoja ja sanamuotoja, punoa tekstiin hauskaa läppää, miettiä hakusanoja ja hakukoneoptimointia, rytmittää tekstiä helpommin luettavaksi ja mitä ikinä. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin lähes aina iskemään turnausväsymys ja jätän homman tekemättä. Olisi kivaa olla sellainen hiojakaveri, mutten ole, ”joten olkoot”. Epätäydellinen riittää pitkälle.

Julkaisu

Julkaisu on kohdallani aika vähäeleinen tapahtuma. Se ei oikeastaan jännitä mitenkään, enkä oikeastaan pysähdy miettimään sitä. Julkaisu on oikeastaan tietynlainen helpotus, koska tässä vaiheessa olen yleensä jo vähän kyllästynyt kyseisen tekstin tuijottamiseen. Julkaise-napin painallus on sellainen ”tää oli tässä” -tyyppinen pikkuvoitto. Hieman harmittaa se, että 400 julkaistun tekstin jälkeen julkaiseminen ei oikeastaan enää tunnu kovin kummoiselta, mutta ihan jees se silti on.

Jälkipeli

Vaan sitten onkin jälkipelin vuoro. Keskustelen mielelläni jälkeenpäin siitä, mitä on tullut kirjoitettua, joten aina toisinaan esiin nousee ajatuksia, joita on hyvä vähän käydä täydentämässä jälkeenpäin tekstiin. Toisinaan, onneksi nykyään hyvin harvoin, on tullut kirjoitetuksi jotain niin harhaista ja tyhmää, että se on käytävä korjaamassa ihan yleisen viihtyvyyden takaamiseksi. Näkisin, että jos ajatuksiaan haluaa esitellä netissä, on oltava myös valmis käymään vuoropuhelua siitä, onko niissä ajatuksissa mitään järkeä. Jos ja kun ei ole, on hyvä, että joku tulee vähän ojentamaan.

Joo. Kutakuinkin näin. Entä sinä? Millainen on sinun luova prosessisi?

Rakkaudella,

Jevgeni

 

(Visited 455 times, 1 visits today)

1 Comment

  • Mikko

    Reply Reply 12.04.2017

    Hahaa, kova setti (Y) Mulla on itseasiassa yllättävän samankaltainen. Lähden monesti vaan kirjottamaan jostain ideasta joka mieleen on juolahtanut, sitten homma etenee ja paisuu siitä. Nykyään kirjoitan tekstin nopeasti maaliin ja sitten pompin sitä edes takaisin, sinne tänne juttuja lisäillen ja korjaillen. Eli ensin kirjoittaminen ja sitten heti edit.

    Sitten kun on tarpeeksi lähellä jees, niin julkaisu ja monesti sen jälkeen vielä pientä hiomista. On huomannut että on hyvä laittaa teksti nopeasti ulos ja hioa sitten pikkumokia jos niikseen on :)

Leave A Response

* Denotes Required Field