Luova prosessi. Sellainen löytyy kaikilta ihmisiltä, jotka luovat työkseen taidetta, tekstejä tai muuta vastaavaa sisältöä. Toisinaan taiteilijahenkisten ystävieni kanssa juttelemme omista luomisprosesseistamme. Mitä käytännössä tapahtuu idean ja valmiin teoksen välissä? Tässä tekstissä avaan omaa luovaa prosessiani, jonka avulla kirjoitan näitä blogitekstejäni.
En ole koskaan kokenut olevani mitenkään “luova” tai “taiteellinen” kaveri. Olen kyllä tullut tehneeksi paljon kaikenlaista, mikä on periaatteessa luokiteltavissa taiteeksi. Olen työskennellyt valokuvaajana sekä harrastanut tanssia, luovaa kirjoittamista ja improteatteria. En kuitenkaan ole ollut kovin taitava missään näistä. En myöskään koe, että olisin omannut missään näistä aiheista jonkinlaista “visiota” tai “näkemystä”. Pikemminkin koen itseni suorittajana, joka vain menee ja tekee, miettimättä sen kummemmin suorituksen taustalla olevia hienouksia.
Olen kuitenkin tullut julkaisseeksi aika paljon tekstejä. Olen rakentanut blogin, jolla elätän itseni. Olen julkaissut 4 sähköistä kirjaa sekä yhden tekstipohjaisen verkkokurssin. Tekstejäni näkee toisinaan myös muiden ihmisten blogeissa sekä aikakauslehtien sivuilla. Seuraavaksi yritän avata, millaisen luovan prosessin kautta nämä tekstit ja kirjat syntyvät.
Luova prosessi: Omia periaatteitani
Aluksi haluan nostaa esiin muutaman taustaperiaatteen, joita sovellan kirjoitusteni tekemiseen.
1. Antiperfektionismi
Perfektionismi on usein tuhoava ominaisuus. Vaikka elämässä onkin tilanteita, joissa asiat kannattaa tehdä todella hyvin, valtaosa tilanteista ei ole tällaisia. Riittävän hyvä on yleensä riittävän hyvä. Kun tekee riittävän hyvin, säästetyn ajan voi käyttää joko muiden oleellisten asioiden tekemiseen tai sitten nauttia säästyneestä vapaa-ajasta.
Tärkein syy siihen, että teen vain riittävän hyvin, on kuitenkin se, että se nostaa vahvasti todennäköisyyttä, että saan tekeleitäni julkaistuksi. Lähipiirissäni on jonkin verran hemmetin perfektionistista väkeä, jotka ovat luovissa taidoissaan aivan erinomaisia, mutta eivät saa lähes mitään julkaistuksi, koska eivät pidä erinomaistakaan tasoaan riittävän hyvänä. Minun mielestäni on parempi olla riittävän hyvä ja menestynyt tekijä kuin todella taitava tekijä, josta kukaan ei ole kuullutkaan.
2. Prosessiin luottaminen
“Prosessiin luottaminen” on sanapari, joka vähän vitsikkäästi yhdistetään liike-elämässä konsulttitoimintaan. Yleinen vitsi on, että konsultit ovat valtaosan työajastaan aivan täydellisen pihalla siitä, mitä tekevät. He ikään kuin luottavat siihen, että prosessin loppuvaiheessa kaikki palat loksahtavat kohdilleen. Ja näin yleensä tapahtuukin. Mielestäni tämä on loistava tapa ajatella ja sovellan sitä paljon tekstejä kirjoittaessani.
Kun kirjoitan uutta tekstiä, minulla on usein mielessä vain summittainen otsikko ja ehkä pari ajatusta, jotka haluan tekstissä esittää. Muusta ei ole tietoa, eikä tarvitsekkaan. Tiedän kokemuksesta, että tekemisen ohella tulen löytämään tarpeeksi sopivia sanoja ja ajatuksia, joista lopullinen teksti tulee koostumaan. Tätäkin riviä kirjoittaessani minulla ei ole oikeastaan mitään hajua siitä, mitä pari riviä alempana tulee tapahtuman. Tiedän kuitenkin, että lopulta minulla tulee olemaan julkaisukelpoinen kirjoitus.
3. Tarkoituksen ymmärtäminen
Kun tekee jotain, on hyvä tietää, miksi sitä tekee. Kirjoitan näitä blogipostauksia siksi, että minusta on kivaa välittää ajatuksiani maailmalle. Nautin siitä, kun välillä kuulen, että joku on näistä teksteistä jotenkin hyötynytkin. En kirjoita näitä blogipostauksia siksi, että haluaisin luoda jonkinlaisia upeita tekstikokonaisuuksia tai siksi, että haluaisin kerätä mainetta taitavana kirjoittajana. Kirjoitan, koska nautin siitä. Koska hienojen tekstien luominen ei ole ensisijainen tarkoitus, osaan mitoittaa työmäärän siten, että saan tehtyä riittävän hyviä tekstejä. En koskaan käytä enempää kuin pari tuntia yhden tekstin kirjoittamiseen. Muutoin vaarana olisi se, että näkisin liikaa vaivaa tarkoitukseen nähden.
Luova prosessi: Näin kirjoitan
1. Ideointi
Ensin on idea. Juttelemme paljon ystävieni kanssa näistä “elämäntaitoihin” liittyvistä aiheista. Lueskelen myös netistä ja kirjoista näistä samoista aiheista. Lähes aina kun juttelen tai luen näistä, tulee mieleeni ajatuksia, joista tekisi mieli kirjoittaa tähän blogiin. Jos ajatus tuntuu tarpeeksi hyvältä, tallennan sen muistiooni, jotta se ei unohtaisi.
2.Otsikko
Kun aiheidea on syntynyt, pyörittelen siitä mielessäni sopivan työotsikon. Yleensä otsikko muuttuu kirjoitusvaiheessa astetta hiotummaksi, minkä lisäksi pyrin tekemään siitä “markkinointihenkisemmän”. Esimerkiksi otsikko 5 tapaa selättää morkkis saa moninkertaisesti enemmän klikkejä kuin Näin selätät morkkiksen. Osaa ihmisistä tällaiset markkinointihenkiset otsikot ärsyttävät, mutta blogin avulla itseni elättävänä koen, että muutaman ihmisen pahastuminen jonkin satunnaisen elämäntaitoblogin otsikosta on hinta, minkä maksan ihan mielelläni. En kuitenkaan mene otsikoinnissani edes lähelle ääripäätä. Klikkien määrässä mitattuna esimerkiksi otsikko 5 tapaa, joilla pääset MORKKIKSESTA EROON IKUISIKSI AJOIKSI! toimisi vielä paremmin, mutta olisi samalla jo niin hävytön, etten halua sellaista käyttää.
Otsikkoa valitessa joutuu käytännössä tasapainoilemaan informatiivisuuden, kekseliäisyyden, silmiinpistävyyden, toimivuuden ja paikkaansapitävyyden välillä. Otsikkoni ovat tuskin koskaan täydellisiä, vaan jostakin joutuu lähes aina joustamaan.
3. Teksti
Yleensä alkuperäinen aiheidea sisältää jo itsessään jonkin ajatuksen, josta “lähden vain kirjoittamaan”. En useinkaan pyri aloittamaan tekstin luomista loogisessa järjestyksessä ja kirjoittaa sitä alusta loppuun. Siksi saatan kirjoittaa ensin vähän alkua, sitten vähän loppua, sitten hyppään tekstin keskivaiheille, sitten palaan taas alkuun ja niin edelleen. Kirjoitan sitä kohtaa, mikä kulloinkin tuntuu helpoimmalta. Kun saan yhden kohdan valmiiksi, on mieleeni jo hiipinyt johonkin toiseen kohtaan sopiva ajatus. Käytännössä ikään kuin täydennän palapeliä sieltä täältä. Mitä täydempi palapeli on, sitä helpompi on hahmottaa, mitkä palat vielä puuttuvat.
Toisinaan tekstiin liittyviä ajatuksia tulee mieleen niin nopeasti, että syntyy pelko siitä, että osa niistä ehtii unohtumaan, ennen kuin ehdin kirjata ne ylös. Tällöin vain heittelen niitä satunnaisessa järjestyksessä ranskalaisin viivoin vähän minne sattuu ja myöhemmin täydennän niitä ja siirtelen ne sopivin paikkoihin. Näin kuvattuna kirjoitusprosessi voi kuulostaa vähän kaoottiselta, muttei se käytännössä tunnu siltä. Mukana on jatkuvasti fiilis, että homma on hallinnassa ja että ajan kanssa kaikki osaset loksahtavat kohdalleen, kuten sitten tapahtuukin. Käytännössä siis luotan prosessiin ja siihen, että ennen pitkään minulla on valmis teksti.
Yksi yleinen ongelmakohtani on se, että tekstini paisuvat aivan hävyttömän pitkiksi. Käsittääkseni lukijat eivät kuitenkaan viitsi lukea pitkiä tekstejä, joten joudun sydänverta vuodattaen tylysti leikkaamaan osia teksteistäni pois. Tiivistäminen on vaikea taito, jota en koe oikein hallitsevani. Jos näen vaivaa, saan kyllä tekstiä tiiviimmäksi, mutta se vaatii yleensä sen verran aikaa, ettei se lopulta oikein maksa itseään takaisin. En halua käyttää kahden tunnin sijasta kolmea tuntia yhteen tekstiin vain siksi, että se olisi ihan vähän hiotumpi ja tiiviimpi.
4. Hiominen
Kun teksti on valmis, on aika lukea se läpi. Olen sen verran adhd-henkinen kaveri, että tässä vaiheessa tekee jo mieli kyllästyä. Tekisi jo mieli julkaista koko hökötys, eikä lukea sitä lävitse. Työvaihe on kuitenkin tärkeä, sillä ensimmäisellä läpilukukerralla löydän yleensä useita kirjoitusvirheitä ja muita puutteita. Tuntuu helpommalta korjata ne tässä vaiheessa, sen sijaan että niihin palaisi myöhemmin.
Jos mielentilani on tarpeeksi “business”, yritän tässä vaiheessa myös ujuttaa tekstiin toimivia hakusanoja, jotta tekstini saisi enemmän näkyvyyttä hakukoneissa. Usein tätä en kuitenkaan viitsi tehdä, vaan tyydyn tässäkin vähemmän kuin täydelliseen.
5. Julkaisu
Julkaisu on kohdallani aika vähäeleinen tapahtuma. Se ei oikeastaan jännitä mitenkään, enkä oikeastaan pysähdy miettimään sitä. Julkaisu on oikeastaan tietynlainen helpotus, koska tässä vaiheessa olen yleensä jo vähän kyllästynyt kyseisen tekstin tuijottamiseen. Julkaise-napin painallus on sellainen “tää oli tässä” -tyyppinen pikkuvoitto. Hieman harmittaa se, etten koe sen erityisempiä riemun tunteita valmiin tekstin julkaisemisesta, mutta ehkä 800 julkaistun tekstin jälkeen julkaiseminen ei vain enää tunnu kovin kummoiselta.
6. Jälkipeli
Kun teksti on julkaistu, saattaa jälkeenpäin tulla vielä mieleen ajatuksia, jotka tekstistä jäivät puuttumaan. Toisinaan käyn täydentämässä ne tekstiini, toisinaan taas totean, etten viitsi sitä tehdä ja jätän tekstin sellaiseksi, kuin se jo on.
Joskus harvoin tajuan jälkeenpäin, että olen tullut kirjoittaneeksi jotakin niin harhaista ja tyhmää, että se on käytävä korjaamassa. Yleensä kyse on lähinnä siitä, että olen ilmaissut tekstissä jonkin ajatuksen liian jyrkkään ja vittumaiseen sävyyn. Koska en halua olla mikään räyhäkirjoittaja, käyn hiomassa tällaiset julkaisut jälkeenpäin diplomattisempaan muotoon. Harmillinen asia on tosin se, että räyhäävät kirjoitukset saavat merkittävästi enemmän lukukertoja kuin asialliset tekstit, mutta johonkin se raja on vedettävä. Mieluummin valitsen sen, että tekstini saavat vähemmän lukukertoja kuin sen, että leimaudun jonkinlaiseksi aggressiiviseksi huurupääksi, joita suomalainen nettiympäristö on muutenkin täynnä.
Rakkaudella,
Jevgeni
(Tämä luova prosessi -teksti on julkaistu alunperin
