Meditaation hyödyt ja terveysvaikutukset ja kutsu 30 päivän meditaatiohaasteeseen

meditaation hyödyt ja terveysvaikutukset ja kutsu 30 päivän meditaatiohaasteeseen

Parin vuoden ajan opeteltavien asioiden listallani on ollut kauhistuttava sana, meditaatio. Kauhistuttava siksi, että muutaman kokeilun perusteella olen kokenut meditoimisen todella ärsyttäväksi puuhaksi joka vaatii aikaa, keskittymistä ja oman mielensä tutkiskelua. Toisin sanoen kaikkea, missä olen huono. Ainoa tapa selvitä haasteista on kuitenkin kohdata ne, joten tällä julkisella ilmoituksella sitoudun opettelemaan meditoimista seuraavan

  • 30 päivän ajan
  • vähintään 10 minuuttia päivässä
  • ja kokeilun päätteeksi raportoin tänne fiiliksistäni ja siitä, olenko onnistunut saamaan kokeilusta mitään irti.

Olen aiemminkin ollut vakavissa aikeissa aloittaa meditaation harjoittelun, mutta joka kerta se on jäänyt joko ajan puutteen vuoksi (minkä toki käsitän tekosyyksi, sillä 10 minuuttia vapaata aikaa löytyy jokaisesta päivästä) tai koska olen sortunut kuuntelemaan ihmisiä, jotka ovat kokeneet tärkeäksi selventää, kuinka täyttä hippihumpuukkia meditoiminen on.

Nyt nämä ajatukset kuitenkin ovat poissa tieltä, joten täältä tullaan.

Miksi haluan opetella meditaatiota

Kuten sivujani pidempään seuranneet ehkä tietävätkin, pidän uusien asioiden kokeilusta ja opettelemisesta, erityisesti jos nämä asiat tekevät elämästäni kevyemmän, innostavamman tai nautinnollisemman. Meditaatio taas vaikuttaisi juuri sellaiselta taidolta.

Ensinnäkin on vaikea uskoa, että jokin, jota hehkutetaan niin laajasti ja usein kuin meditoimista, ei ainakin jossain määrin toimisi. Tapa, jonka harjoittamisen luvataan

  • lisäävän sisäistä rauhaa
  • parantavan tietoisuutta
  • tekevän harjoittajastaan rauhallisemman ja tyyneemän
  • auttavan hetkessä olemista
  • parantavan ajattelukykyä
  • lepuuttavan aivoja ja parantamaan niiden lepokykyä myös muuna aikana
  • vähentävän unettomuutta
  • ja kokonaisuudessaan parantavan tyytyväisyyttä elämään

ei ainakaan näin paperilla kuulosta ihan hirveän huonolta, jopa sillä varauksella, että puolet mainituista hyödyistä olisivat pelkkää mainospuhetta. Läpinäkyvyyden vuoksi on kerrottava että olen kyllä meditoinut useasti ennenkin, en vain ikinä niin, että tavoitteena olisi ollut oppia siinä paremmaksi, joten osaan ja tiedän siitä edelleen varsin vähän, joten lähden tähän kokeiluun lähes nollapohjalta.

Meditaation terveysvaikutukset

Suhtaudun hieman varauksella myös usein listattuihin terveysvaikutuksiin, joita meditoimisesta pitäisi koitua, mutta ilmeisesti monet vaikutukset on myös tieteellisesti todennettu. Muutamia esimerkkejä:

Ei kuulosta lainkaan huonolta, vai mitä?

Ja koska yksilön hyvinvointi mielestäni heijastuu koko yhteisömme hyvinvointiin, haastan sinut 30 päivän meditaatiohaasteeseen. Varaa päivästäsi kymmenisen minuuttia (tai paljon ikinä haluatkaan) pelkkään olemiseen ja meditaatioon. Voit myös soveltaa täällä ja täällä listattuja tekniikoita, mikäli haluat tehdä meditoimisesta itsellesi päivittäisen tavan.

Kuinka meditoida?

Tästä linkistä löydät lyhyt ja selkeät ohjeet, joilla pääset alkuun tutkimusmatkallasi mielesi syövereihin. Lisäksi toki suosittelen meditaatiosta lukemista myös muista nettilähteistä sekä kirjoista. Kaiken lukemani mukaan meditaatiossa ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin olin alunperin sen kuvitellut (eikä edes vaadi siinä kettumaisessa risti-asennossa istumista!), joten onnistut varmasti!

Kuulisin myös mielelläni fiiliksistä, oivalluksista ja huomiosta, joita haasteen aikana saat :)

Menestystä matkallasi meditaation maailmassa toivoo,

nimmari

(Visited 5 088 times, 1 visits today)

4 Comments

  • Annukka Blom

    Reply Reply 21.05.2013

    Tähän haasteeseen voisimme mekin tarttua :)

  • wonderer

    Reply Reply 29.04.2015

    Moi,

    oletko vastannut koskaan tähän hasteeseen että miten se meni?

Leave A Response

* Denotes Required Field