Miksi suuttumuksella menetyksiin reagoiminen ei ole järkevää eli pieni tarina siitä, kuinka 1000 euron menetys ei haitannutkaan

suuttumuksella menetyksiin reagoiminen

Tämänkertaisessa kirjoituksessa ajattelin nostaa esiin sitä, kuinka paljon tunteiden toiminnan ymmärtäminen helpottaa elämää. Minulle sattui nimittäin tuossa kuukausi takaperin hämmentävä ja vähän ikäväkin juttu:

Olin lainannut järjestelmäkamerani (hintaa objektiiveineen noin tonni) ystävälleni, joka oli lähtenyt kiertämään Eurooppaa. Muutama viikko reissulle lähdön jälkeen saan juuri nukkumaan mennessäni soiton tältä ystävältäni:

“Sun kameras varastettiin”. Kamera oli syystä tai toisesta jätetty hetkeksi suojattomaksi ja valvomatta Amsterdamilaiselle parkkipaikalle, josta se oli melko yllätyksettömäksi lähtenyt kävelemään. Kaveri taas oli samaan aikaan muualla, humalassa.

Mitä olisin tehnyt vielä pari vuotta sitten, jos olisin saanut kuulla menettäneeni juuri tonnin edestä omaisuuttani, jonka hintaan voisi laskea vielä esineen suuren tunnearvon?

Todennäköisesti olisin suuttunut ja räyhännyt tälle epäonniselle ystävälleni ja vieläpä pitänyt tätä ihan oikeutettuna, hänhän ei osannut pitää huolta minun hänelle uskomasta omaisuudestani!

Suuttumukseni olisi johtunut esimerkiksi ajatuksesta, että joudun käyttämään aikaa uuden kameran hankkimiseen tai ihan vain siitä, että tonni ei ole minulle mikään pieni taskuraha.

Räyhäämisen sijaan kävin pari minuuttia kestäneen hyvinkin mukavan puhelun ja menin nukkumaan niin rauhallisena, että meinasin hetken ihmetellä sitä itsekin. Mistä tämä rauha johtui? Miksi menetys ei harmittanut vähääkään?

  • Se johtui ajatuksesta, että noin voisi käydä hyvin minullekin ja että olisi aika ikävää käytöstä räyhätä jollekulle, joka itsekin varmaan tuntee syyllisyyttä toisen omaisuuden hävittämisestä.
  • Se johtui ajatuksesta, että kyseessä on ihan oikeasti vain muovista, metallista ja lasista tehty tonnin maksava esine, jonka takia ei todellakaan ole järkeä pilata omaa tai muiden mielialaa. Koska vahinko oli jo tapahtunut, en nähnyt mitään syytä suuttua. Ei suuttumisella sitä vahinkoa korjata. Tonnin arvoisen esineen menettäminen on toki ikävää, mutta onko se suuttumisen ja tuskailun arvoista? Ei minusta.

Mut miten sä voit olla noin analyyttinen tossa tilanteessa?” kysyi eräs, kun hehkutin samaa stooria hänelle. “Kun mä kuulen tommosta, mä suutun ennen kuin ehdin ruveta valikoimaan mitään ajatuksia”.

Ja ihan totta. Tottakai minäkin reagoin ennen kuin ehdin mitään valikoida. Rauhallinen ensireaktio johtui siitä, että tiesin varmaksi jo etukäteen, ettei suuttumisella saavuteta tällaisessa tilanteessa mitään. Kun tietää jo tapahtumahetkellä, ettei mitään todellista ja tärkeää vahinkoa ole oikeastaan sattunut, on melkeinpä vaikeaa suuttua. Siihen ei yksinkertaisesti ole aihetta.

(Visited 524 times, 1 visits today)

0 comments… add one

Leave a Comment