Aikaisin herääminen: 5 mukavaa syytä herätä aikaisin

aikaisin heraaminen

Aikaisin herääminen ei ole yleisesti ottaen kovin mukavaa, mutta on silläkin puolensa. Tässä tekstissä nostan esiin 5 mukavaa syytä, miksi aikaisin herääminen voi olla myös kiva asia.

Pidän nukkumisesta ihan yhtä lailla kuin useimmat muutkin, eivätkä aamuherätykset yleensä tunnu kovin mukavilta. Olen kotoa käsin töitä tekevä yrittäjä, joten sinänsä voisin herätä ihan milloin haluan. Tästä huolimatta pyrin yleensä heräämään samoihin aikoihin – tai aikaisemmin – kuin ihan oikeitakin töitä tekevät ihmiset.

(Lue myös: Kuinka herätä ajoissa – 9 hyödyllistä vinkkiä).

Vaikka herääminen itsessään ei ole kovin mukavaa, tarjoavat aikaiset aamut monta hyvää syytä siihen. Omat syyni aikaisin heräämiselle ovat seuraavat:

1. Enemmän aikaa tärkeille asioille ja vähemmän kiireiset aamut

Tämä ensimmäinen syy on melko itsestäänselvä, mutta silti tärkeä. Hieman tavallista aikaisemmin herääminen tarjoaa mahdollisuuden keskittyä rauhassa jonkin sellaisen asian tekemiseen, johon yleensä ei tahtoisi riittää aikaa. Jos esimerkiksi herään kuutena päivänä viikossa puoli tuntia aikaisemmin, tarkoittaa se yhteensä kolmea “ylimääräistä” tuntia käytettäväksi jonkin tärkeän asian tekemiseen.

On toki selkeää, että saman ylimääräisen puolituntisen saa myös sillä, että valvoisi esimerkiksi illalla pidempään, mutta henkilökohtaisesti olen iltaisin yleensä niin löysällä päällä, että hyödyllisten asioiden tekeminen ei yleensä motivoi. Aamulla motivoituminen taas on syystä tai toisesta itselleni helpompaa.

Aikaisemmin herääminen myös mahdollistaa minulle “hitaammat aamut”. Tämä oli tärkeää varsinkin silloin, kun kävin vielä kunnon ihmisten lailla ihan oikeissa töissä ihan oikeilla työpaikoilla. Halusin välttää aamukiireen ja aamuisen sählingin, joten heräsin aikaisemmin. Näin minulla oli aikaa nauttia rauhassa aamupala, pakata työpäivää varten ja ehtiä töihin ilman vähäisintäkään kiireen tuntua.

2. Mahdollisuus nauttia hiljaisuudesta

Aikaisin herääminen tarjoaa mahdollisuuden nauttia maailmasta, jossa useimmat muut vielä nukkuvat. Tämä tarkoittaa myös sitä, että puhelin ei pirise, sähköposti ei kilise, lapsi ei huuda, kukaan ei tarvitse minua mihinkään ja saan olla hetken ajan täysin rauhassa omien ajatusteni kanssa.

Tällaiset “hiljentymisen hetket” ovat mielestäni tärkeitä, sillä moderni elämä on epäterveellisellä tavalla hektistä. Ihminen ei ole syntynyt olosuhteisiin, joissa olemme jatkuvan informaatiopommituksen kohteina. Hiljaiset hetket vain omien ajatusten ja hiljaisuuden seurassa voivat olla monelle meistä ihan todellinen terveysteko.

3. Parempi unirytmi

Olen niitä ihmisiä, joiden unirytmillä on tapana siirtyä aina vain myöhäisemmäksi ja myöhäisemmäksi. Lomillla nukun pitkään ja valvon aamukolmeen. Tuollainen rytmi ei kuitenkaan sovi kovin hyvin yhteen muun maailman kanssa, joten pyrin pitämään unirytmini samanlaisena kuin työssäkäyvilläkin ihmisillä.

Aikaisin herääminen pitää rytmini väkisin kunnossa. Vaikka joinain iltoina valvoisinkin pitkään, heräään silti aamulla suhteellisen aikaisin, minkä seurauksena olen seuraavana iltana todennäköisesti melko väsynyt ja saan pakotettua itseni nukkumaan suhteellisen ajoissa.

4. Vältä aamuruuhkat

Aamuruuhkat ovat ikävä ja täysin ylimääräinen tapa “raastaa omia hermojaan”. Vaikka sitä periaatteessa ihan hyvin tietäisi, että töihin ehkii ruuhkasta huolimatta, niin silti autojonossa matelu tuntuu uskomattoman ärsyttävältä. Aikaisin herääminen auttaa myös tähän, sillä jo vartinkin aiemmin kotoa lähteminen auttaa välttämään sen ihan pahimman ruuhkan, jolloin tiellä tuntuu olevan samanaikaisesti koko Suomen autoileva kansa.

5. Aikaa päivän ja elämän suunnitteluun

Jostain syystä aamut ovat minulle se aika, jolloin tuntuu luontevimmalta suunnitella elämän pieniä sekä isoja linjoja. Ehkä tämä johtuu siitä, että päivän kaikkina muina aikoina pää on niin täynnä arkisia ja juoksevia ajatuksia, ettei mihinkään sen “strategisempaan” ajatteluun riitä paukkuja. Aamuisin taas pääsen leikkimään oman elämäni kenraalia ja pohtimaan strategioita, joilla tästä elämästä saisi tehtyä mahdollisimman mukavaa ja toimivaa.

Rakkaudella,

Jevgeni

(Teksti “Aikaisin herääminen: 5 mukavaa syytä herätä aikaisin” on julkaistu alun perin

si. Jos kopioit tämän
<Wumpa_> 5 minuutin sisään seuraavasta viikosta tulee elämäsi paras.
<kepe-5> hitto kopioin

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia