Miksi ikävien ajatusten tukahduttaminen ei toimi

miksi ikävien ajatusten tukahduttaminen ei toimi

Päässämme pyörii usein pitkä liuta enemmän tai vähemmän ikäviä ajatuksia. Sellaisia, joista olisi kovin mukava päästä eroon. Ehkä jotain ikävää on sattunut, ehkä koemme tulleemme loukatuiksi tai ehkä jokin vanha ikävä muisto vain nostaa väkisin päätään.

Ikävissä ajatuksissa ja ikävissä fiiliksissä vellominen ei ole kovin mukavaa touhua, joten yritämme keksiä keinoja päästä takaisin parempaan oloon. Yleinen keino on epähaluttujen ajatuksien tietoinen tukahduttaminen. Päätämme olla ajattelematta tiettyä asiaa ja sen sijaan keskitymme tehostetusti joihinkin kivoihin ja positiivisiin ajatuksiin.

Tämä ei kuitenkaan toimi. Ikävillä ajatuksilla kun on tapana palata yhä uudelleen ja uudelleen. Jokainen on varmasti joskus todennut tämän itse. Kun yrittää kovasti olla ajattelematta jotakin, se jokin vain tuntuu väkisin nousevan takaisin mieleen. Nyt törmäsin sattumoisin juttuun, jossa listataan muutama tieteellinen tutkimus, jotka kertovat mistä tämä johtuu ja miksi ajatusten tukahduttaminen saattaa olla paitsi turhaa, myös haitallista.

Eräässä kokeessa tutkijat testasivat, kuinka hyvin pystymme tietoisesti tukahduttamaan ajatuksia. Koehenkilöiden täytyi olla ensin tietoisesti ajattelematta jääkarhuja viiden minuutin ajan, jonka jälkeen niitä sai taas alkaa miettimään. Aina kun ajatus tuona kiellettynä aikana karkasi jääkarhuihin, piti koehenkilöiden kilauttaa kelloa. Tietoisesti ajatuksiaan tukahduttavien kellot kilisivät lähes kaksi kertaa kontrolliryhmän (eli heidän, joiden ei tarvinnut väkisin estellä ajatuksiaan) kello.

Toisessa kokeessa taas todettiin, että erityisen alttiisti mieleemme palaavat sellaiset tukahdetut ajatukset, joihin liittyy voimakkaita tunteita. Tämän on jokainen varmasti omallakin kohdalla todennut.

Kolmannessa kokeessa ilmeni, että ajatusten tukahduttamisen taitokin paranee harjoituksen myötä. Koehenkilöiden piti tietoisesti tukahduttaa ajatuksia entisistä romanttisista suhteistaan. Toisissa tapauksissa kyseessä oli suhteet, jotka eivät enää mitenkään jaksaneet kiinnostaa koehenkilöitä (ns. kylmät suhteet) ja toisissa taas suhteet, joiden ajattelu yhä herätti vahvojakin tunteita (ns. kuumat suhteet). Koska kylmät suhteet eivät yleensä tunkeutuneet ihmisten mieliin, oletettiin että koehenkilöillä on vähemmän kokemusta niihin liittyvien ajatusten tukahduttamisesta. Näin kävikin: koehenkilöt pystyivät tukahduttamaan useammin ajateltuja ajatuksia (kuumat suhteet) paremmin kuin harvoin ajateltuja (kylmät suhteet). Tästä huolimatta useinkin toistuvien ajatusten tukahduttaminen oli edelleen äärimmäisen vaikeaa.

Mainitsin ylempänä että ajatusten tukahduttaminen saattaa olla jopa haitallista. Tutkitusti näitä haitallisia tukahduttamisen muotoja olivat ainakin seuraavat:

  • Ruoka- tai nautintoaineiden himoitseminen: laihiksella olevat tai tupakanpolton lopettamista yrittävät himoitsivat aineitaan huomattavasti enemmän silloin, kun he yrittivät tietoisesti olla ajattelematta niitä.
  • Masennustilan synkät ajatukset: Masentuneet henkilöt, jotka yrittivät tietoisesti tukahduttaa masentavia ajatuksia kokivatkin ne myöhemmin vahvempina kuin silloin, kun ajatuksia ei yritetty tukahduttaa.
  • Muistojen vääristyminen: Muistojen tukahduttaminen ei johtanut pelkästään siihen että muisti palasin takaisin mieleen, vaan myös siihen, että se teki sen osittain vääristyneenä. Tällöin mahdollisuus kokea ns. vääriä muistoja (ja meillähän on tapana ajatella että muistamme asioita pääosin oikein) kasvoi.

Miksei ajatusten tukahduttaminen toimi?

 

Siksi, että mieleemme on sisäänrakennettu jonkinlainen järjestelmä, joka valvoo sitä, kuinka hyvin onnistumme siinä mitä yritämme. Kun tukahdutamme ajatuksen, järjestelmä alkaa automaattisesti tarkastamaan sitä, kuinka hyvin me kyseisen ajatuksen nyt tukahdutimmekaan. Näin se johtaa meidät taas sen juuri tukahdutetun ajatuksen pariin.

Mitä ikäville ajatuksille sitten voi tehdä? Onko niitä ihan pakko potea?

Kyllä ja ei. Ikäviä ajatuksiaan on käytännössä hyvin vaikea päästä pakoon. Niiden määrää voi kuitenkin vähentää. Ratkaisu siihen on olemassa ja se on hyvinkin simppeli:

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka neutraali, tyyni tila eli mielenrauha on neurologinen perustilamme, eli tila, johon palaamme aina, kun emme ole jonkin ajatuksien aiheuttaman tunteen vallassa. Kehoissamme on itseohjautuva järjestelmä, joka palauttaa meidät mielenrauhaan heti kun sallimme sen tehdä niin, eli heti, kun emme pyöritä päässämme jotain tunteita aiheuttavia ajatuksia.

Koska ajatusten tukahduttaminen vain tuo ne voimakkaampina takaisin, on ratkaisu ihan vain hyväksyä ikävät ajatuksensa ja sitä kautta antaa niiden olla. On täysin okei, että ajattelemme jotain mielestämme ikäviä, hölmöjä tai pahoja ajatuksia. Ne ovat luonnollinen osa meitä eivätkä näin ollen itsessään haitallisia tai vääriä. Heti kun lopetamme niihin keskittymisen, ne korvautuvat muilla ajatuksilla, sillä ajatusten luonteena on tulla ja mennä jatkuvana ja loputtomana virtana.

Jotkin ajatukset ovat toki sinnikkäämpiä kuin muut, mutta nekin korvautuvat uusilla verrattain nopeasti. Eivät välttämättä niin nopeasti kuin sitä itse aina haluaisi, mutta absoluuttisen varmasti kuitenkin. Ja ainakin itselläni jo pelkästään tämä tieto, etten ole ikävien ajatusteni armoilla ja että ne menevät kyllä ajallaan pois, riittää tekemään niistä paljon “kevyempiä kantaa” ja helpommin siedettäviä. Eli en ikään kuin enää ota niitä yhtä vakavasti, koska tiedän että kohta ne ovat mennyttä, mikä johtaa siihen etten enää ajattele niitä yhtä paljon, mikä johtaa siihen, että ne korvautuvat nopeammin paremmilla ajatuksilla.Muodostuu eräänlainen positiivinen kehä.

Tämä kaikki kannattaa pitää mielessä, mikäli haluaa elämäänsä enemmän mielenrauhaa ja vähemmän ikäviä ajatuksia. Ikäviltä fiiliksiltä suojautuminen ei toimi, sen sijaan niiden “syleily” ja hyväksyminen johtaa juuri haluttuun lopputulokseen, mielenrauhaan.

(Visited 4 402 times, 4 visits today)

2 comments… add one

  • Johanna Sademaa Mar 24, 2012, 2:14 pm

    Kiitos, Jevgeni
    Tämän asian kanssa olen toden totta painiskellut. Varsinkin sen jäleen kun luin Rhonda Byrnen kirjat ”Salaisuus” ja ”Voima”. Kun pitäisi ajatella vain voimaannuttavia, positiivisia ajatuksia ja päässä pyörii jatkuvasti negatiivinen nauha… Nyt päätän olla välittämättä siitä negatiivisesta nauhasta, niin eiköhän ala kadota :)

    • Jevgeni Mar 24, 2012, 4:46 pm

      Joo, toi Salaisuus-juttu on kuumottava. En oikeastaan usko itse manifestointiin tai siihen, että asioita tapahtuisi vain niitä ajattelemalla (pikemminkin niitä ajatteemalla huomaamme helpommin tilaisuuksia joilla edistää niitä haluamiamme asioita). Pikemminkin koen että jonkin toteutuminen vaatii ennen kaikkea konkreettisia toimia (edes jonkun tekeminä, ei välttämättä hyötyvän osapuolen itsensä), vaikka varmasti ajatuksistakin on hyötyä. Salaisuus-juttuissahan taidetaan mainita aina se ”positiivinen ajatus on moninkertaisesti negatiivistä voimakkaampi, yksi positiivinen hyvittää monta negatiivistä”, minkä tarkoituksena on juuri kai suojata porukkaa ikävien ajatusten ajattelun tuomalta syyllisyydeltä. Eli jos noihin juttuihin nyt sattuu uskomaan, niin periaatteessa silloinkaan ei tarvitse potea huonoa fiilistä sen negatiivisen nauhan takia, koska positiivinen aina ikään kuin peittää sen alleen.

Leave a Comment