Miksi onni ei ole muissa ihmisissä

miksi onni ei ole muissa ihmisissä

Moikka!

Tänään ajattelin käsitellä mahdollista pyhintä kulttuurissamme vallitsevaa yleistä uskomusta. Sitä, että muut ihmiset tekevät meidät onnellisiksi. En lähde kirjoittamaan tästä ihan kevyin mielin, sillä kokemus on opettanut että tämä jos mikä on aihe, joka provosoi ihmiset suuttumaan. Usein jopa pieni vihjaus siihen suuntaan, että muut ihmiset eivät ole tie onneen, johtaa äärimmäiseen närkästykseen ja misantropialeimaan.

No miten se onni ei sitten muka ole muissa ihmisissä? Eikö jokainen muka ole ihan itse kokenut sitä onnentunnetta, joka seuraa siitä kun viettää aikaa itselleen tärkeiden ihmisten kanssa? Ei kai ihmissuhteita pidettäisi niin kovassa arvossa, jos ne eivät tekisi meitä onnellisiksi?

Näinhän sitä luulisi, mutta onneksi (tajuat kyllä pian miksi “onneksi”) asia ei todellakaan ole näin.

Palataan tässä vaiheessa ihan perusasioihin, eli siihen, mistä se onnellisuudentunne oikein kumpuaa. Olemme käsitelleet monesti aiemminkin sitä, kuinka tunteet eivät ole mikään taianomainen “jostain” tuleva juttu, vaan ajattelumme laukaisema neurologinen reaktio. Onnellisuudentunne taas on aivan samanlainen tunne kuin mikä tahansa muukin ja se syntyy oikeanlaisten ajatusten seuraamuksena.

Erilaisia ajatuksia ajattelemalla aiheutamme itsessämme erilaisia tunteita, vaikka itse tilanne pysyisi samana. Yksi ihminen koiran nähdessään pelkää, koska ajattelee sen purevan häntä. Toinen taas päinvastoin tuntee hellyyttä, koska ajattelee kuinka suloinen ja pehmeä ja söpö se on. Tämä sama pätee myös ihmisten (ja ihan minkä tahansa asian) kohdalla.

Oletko miettinyt, miksi pidät jostain ihmisestä ja joku toinen ei voi sietää häntä? Tai miksi tunnet rakkautta kumppaniasi kohtaan, mutta jollekulle muulle kumppanisi on täysin yhdentekevä? Tai vaikka sitä, mitä ystäväsi oikein näkee uudessa tyttö/poikaystävässään, vaikka sinulle on aivan selvää että kyseinen tyyppi on täysi kusipää joka aiheuttaa sinussa vain ärtymystä? Kuinka yksi ja sama ihminen aiheuttaa sinussa niin erilaisia tunteita kun jossakussa muussa? Tai jos mennään vielä pidemmälle, miten yksi ja sama ihminen aiheuttaa sinussa eri tunteita tilanteesta riippuen?

No siksi, että ajattelemme hänestä eri ajatuksia. Tätä on helppo havainnollistaa:

Tilanne 1: Pyydän kumppaniani käymään kaupassa ja viemään roskat. Koska hän tekee kuten pyysin, ajattelen kuinka mukava ja avulias ja ihana hän on ja kuinka upeaa on että saan olla hänen kanssaan. Näiden ajatusten seurauksena tunnen itseni onnelliseksi.

Tilanne 2: Pyydän kumppaniani käymään kaupassa ja viemään roskat. Hän kuitenkin unohtaa roskat kynnykselle ja päätyy dokaamaan kaupparahat lähikuppilassa. Tällöin ajattelen kuinka epäluotettava ja vastuuton hän on ja kuinka hän ei varmasti ollenkaan arvosta eikä rakasta minua. Tämän ajatuksen seurauksena tunnen itseni onnettomaksi.

Itse ihminen pysyy samana, mutta tunteeni ovat ajattelustani riippuen täysin päinvastaisia. Ennen kuin joku keksii että hei, tunteet ovat erilaisia koska itse tilanne oli erilainen, otetaan toinen esimerkki:

Tilanne 1: Kumppanini tuo minulle ruusun. Ajattelen että “voi ihana kun tuo on niin huomaavainen ja tykkää musta ja haluaa ilahduttaa mua ja välittää musta” ja mitä ikinä. Näiden ajatusten seurauksena tunnen iloa ja onnentunnetta.

Tilanne 2: Kumppanini tuo minulle ruusun. Ajattelen että “ahaa, toi varmaan koittaa lahjoa mua jostain syystä, se on varmaan mennyt pettämään mua tai mokannut jollain tavalla ja koittaa nyt lepyytellä…” ja tietysti tämän seurauksena tunnen jotain melko negatiivista.

Nyt sekä tilanne että ihminen pysyy samana ja ainoastaan ajatteluni muuttuu, jolloin myös kokemani tunteet muuttuvat. Sama pätee aivan missä tilanteessa tahansa, eivät itse ihmiset vaan ajatukset tekevät meistä onnellisia tai onnettomia.

Tai tiedättekö, kaikki nämä tapaukset joissa pariskunnan osapuolet ovat suhteen alussa, vasta toisensa tavattuaan ikionnellisia, mutta joskus myöhemmin erotessaan jo toistensa kurkuissa kiinni? Usein tässä vaiheessa kuulee sanottavan että “toi ei ole enää se ihminen johon rakastuin”. Todellisuudessa kyse on samasta ihmisestä, mutta kokijan ajatukset ovat muuttuneet sellaisiksi, etteivät ne enää aiheuta hänessä onnen- tai rakkaudentunteita. Ja jos taas lähdetään tälle “joo, mutta tuo ihminen on saattanut muuttua suhteen aikana rakastettavasta ahdistavaksi”, pätee sama silti. Mistä syystä osa muutoksista tuntuu hyvältä ja osa pahalta? Kyse on taas siitä, mitä me niistä ajattelemme.

No jos asia on näin yksinkertainen, niin miksi lähes jokainen silti uskoo, että onni on kuin onkin muissa ihmisissä?

No siksi, että me aivan itse opimme siihen. Aivan oikein, tämä on asia johon emme edes ehdollistu, vaan päädymme siihen ihan oman oppimis- ja päättelykykymme avulla.

Ajatellaan pientä vauvaa joka on kylmettynyt, nälkiintynyt, just tehnyt kasan vaippoihinsa  tai jotain muuta, minkä seurauksena sillä on paha olla. Sitten tuleekin vauvan äiti, ottaa tämän syliinsä ja lohduttaa tätä. Vauvalle tulee taas kiva olo. Ajan myötä se oppii, että onni tulee muista ihmisistä, tässä tapauksessa äidistä.

Koska opimme tämän jo ennen kuin oikeastaan osaamme ajatella sen kummemmin, asia tuntuu niin itsestään selvältä ja luonnolliselta, ettei useimmille tulisi mieleenkään kyseenalaistaa sitä. Lisäksi lähes jokainen oppii sen aivan samalla tavalla, joten meillä on kaikkien muiden tuki tähän uskomisessa. Kun vetää tähän mukaan vielä koko kulttuurin ja median jossa hehkutetaan kuinka tarvitsemme muita ollaksemme onnellisia ja “tehdäksemme meidät kokonaisiksi”, on soppa valmis.

Anthony de Mello käyttää tästä kirjassaan Havahtuminen hieman tylympää vertausta. Vapaasti ja ulkomuistista lainaten: Jos otetaan pieni vauva ja aletaan säännöllisesti pistämään siihen huumetta, ei lapsi kasvaessaan edes muista tai tiedosta muunlaisen, huumeesta vapaan elämän mahdollisuutta ja olemassaoloa. Koska hän on ollut huumekoukussa (aivan kuten me olemme ihmiskoukussa) niin kauan kuin muistaa (ja koska lähes kaikki muut ovat samanlaisia), on se hänelle luonnollinen ja itsestään selvä olotila.

No mitä vikaa tässä uskomuksessa sitten on? Miksei kannata uskoa siihen, että muut ihmiset tekevät meidät onnellisiksi, kun se kuitenkin näyttää pääosan ajasta toimivan?

No ensinnäkin siksi, että tämä ei johda pysyvään onneen. Kykenemme olemaan onnellisia vain silloin, kun meidän elämässämme on ihminen tai ihmisiä, joista saamme sitä onnentunnetta. Kun tämä ihminen sitten poistuu elämästämme tai alkaa ikäväksi, on onnentunteemme mennyttä.

Toiseksi, tässä taas nostaa rumaa päätään esiin vanha ystävämme Onnellisuudella Kiristäminen. Ajattelemme että “mä en voi olla onnellinen  ennen kuin löydän vierelleni jonkun oikean ihmisen”, vaikka todellisuudessa jokainen meistä voi olla onnellinen just tässä ja nyt, riippumatta siitä missä kondiksessa ihmissuhteemme sattuvat olemaan. Onnellinen voi olla heti, kun antaa itsensä olla sitä, ei vasta silloin kun se oikea ihminen jostain löytyy.

No okei, jos käsitän tämän kaiken, niin miksi ihmeessä sitten vietän vilkasta sosiaalista elämää ja pidän ihmis- ja parisuhteista? Miksi, kun ne eivät kerta tee minua onnelliseksi?

No siksi, että ihmiset – erityisesti tietyt ihmiset – ovat minusta äärimmäisen kiinnostavia ja innostavia, koska tykkään viettää aikaa heidän seurassaan, koska heidän kanssaan minun on helppoa olla siinä mielentilassa, jossa automaattisesti ajattelen myönteisiä ajatuksia ja koska pidän heistä aivan älyttömästi.

Joku varmaan ajattelee että ahhah, muut ihmiset siis sittenkin tekevät onnelliseksi! Tässä on kuitenkin kysy täysin kahdesta eri asiasta. Ajatukset tekevät onnelliseksi, eivät ihmiset. Viimeksi kun tarkistin, ajatukset ja ihmiset eivät ole ihan yksi ja sama juttu. Aina välillä joku tykkää sanoa että kyse on vain semantiikasta, että tässä vain väännellään sanoja ja merkityksiä, vaikka kyse on yhdestä ja samasta asiasta. Ajatuksilla ja ihmisillä on tässä tapauksessa keskenään yhtä paljon tekemistä kuin potkupallolla ja nojatuolilla, joten en onnistu näkemään miten “kyse on vain semantiikasta”.

Yhteenveto. Toki voi elää täydellisen mielekästä elämää ilman, että missään vaiheessa tajuaa ajatusten ja tunteiden yhteyttä tai sitä, mistä se onnellisuus oikein tulee. Ei siinä mitään väärää ole. Koska itse kuitenkin tykkään elää mahdollisimman mielekästä ja vaivatonta elämää (ja koska en ole tässä pyrkimyksessäni kovinkaan yksin), huomaan ettei se onnistu, jos säännöllisen epäsäännöllisin väliajoin tulen onnettomaksi siksi, ettei joku ihminen käyttäydy tai toimi niin kuin hänen pitäisi, jotta voisin olla onnellinen. Sen sijaan käsittämällä että voin olla onnellinen silloinkin, kun ihmiset eivät toimi ihan niin kuin haluaisin, on elämässäni huomattavasti enemmän onnea ja mielenrauhaa ja huomattavasti vähemmän surua ja murheita.

Kuka tahansa meistä voi ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan ja lakata ulkoistamasta sitä muiden harteille. Kukaan muu ei ole vastuussa onnestamme kuin me itse. Ja koska tämä tie on lisäksi niin älyttömän paljon helpompi ja palkitsevampi, en näe miksei sen valitseminen olisi missä tahansa tilanteessa se parempi ratkaisu.

Voit kokea onnea, mielenrauhaa ja rakkautta ihan milloin haluat. Et vain silloin kun muut sitä sinulle muka antavat.

(Visited 1 715 times, 1 visits today)

7 comments… add one

  • Katri Pellinen Huh 29, 2012, 8:48 pm

    De Mellon Havahtuminen on ihan loistava :)

    • Jevgeni Huh 29, 2012, 10:40 pm

      Todellakin! Ahmaisin sen aikoinaan suoraan kahteen kertaan että varmasti jäisi jutut paremmin mieleen :–)

  • Karla Nieminen Tou 11, 2012, 2:17 am

    Asiaa! Olen juuri Havahtumisen viimeisillä sivuille. Tulista tavaraa. Olisi joskus hauska jutella siitä enemmänkin.

    Tällä hetkellä minua vaivaa kirjassa yksi ristiriidalta vaikuttava asia: Toisaalta ihmisien kohtaamisesta ja kiinnostuksen kohteistaan on hyvä nauttia, kunhan ei ammenna heistä onnellisuuttaan vaan kontrolloi ajatuksiaan positiiviseen suuntaan, kuten kirjoitit. Mutta toisaalta useassa kohdassa kirjaa puhutaan siitä, että kaikenlainen epätasaisuus ja hetkellinen onnellisuus kannattaa unohtaa. Kirjan ote on toki kauttaaltaan vähän monikäsitteinen, mutta tätä olen tällä erää jumahtanut pohtimaan. Mitä ajatuksia sinulle tulee tästä?

    • Jevgeni Tou 11, 2012, 5:46 am

      Hei joo, tästä pitää jossain vaiheessa jutella enemmän! Mä luin tuon havahtumisen parikin kertaa lävitse, mutten oikeastaan löytänyt siitä tuota viestiä että epätasaisuus ja hetkellinen onnellisuus olisivat jotenkin huonoja asioita? Eikös siinä ennemminkin ollut kyse just siitä että on iso merkitys sillä, että mistä sen onnellisuuden ajattelee olevan peräisin (asiat esineet ihmiset vs. oma ajattelu)?

  • Karla Nieminen Tou 13, 2012, 9:23 pm

    Hauskaa, miten eri tavalla kaksi henkilöä voi lukea samaa kirjaa. Täytyypä tarkkailla tuota sanomaa rivien välistä, kun luen Havahtumisen loppuun. :)

  • Jussi Tou 4, 2017, 8:56 pm

    Kyse on todellakin semantiikasta, vaikka olisikin niin hienoa ajatella ja oivaltaa jotain näin suurta ja käänteentekevää mitä esität.

    Miksi?

    Ihmiset, asiat ja tilanteet synnytää ajatuksia ja tunteita. Vaikka siis ajatukset synnyttää tunteita, niiden alkulähde ja syy on asia tai tapahtuma. Ihminen kykenee jossain määrin hallitsemaan triggeröityjä ajatuksiaan, mutta valitettavasti vain hieman. Näin ollen itse alkulähde, eli triggeri on suuremmassa roolissa tunteiden syntymisessä kuin itse välimuoto: ajattelu. Ilman triggereitä ihminen ei ajattelisi mitään. Triggerit sisältävät itsessään vahvan ajatuksia hallitsevan komponentin, jota ihmismieli voi yrittää muovata johonkin suuntaan. Voidaan siis sanoa, että ihmiset todella synnyttävät onnellisuutta.

    Otetaanpa kaksi esimerkkiä tästä hallitsevasta triggeristä:

    Elät vankisellissä vanhin kanssa, joka hakkaa sinua joka ikinen päivä. Et pääse pakoon. Ihminen ja tilanne ovat niin hallitsevia triggereitä, että on täysi mahdottomuus ajatuksien kautta muuttaa negatiiviset tunteet positiivisiksi. Lyönti sattuu aina. Sitä voi vain hieman lieventää ajatuksen kautta, mutta hallitsevan triggerin vuoksi ajatuksia hallitsee pääsääntöisesti itse triggeri, ei ihminen.

    Mitä ruokaa tykkäät syödä? Mietä tulee hyvä ja onnellinen olo? Jos tykkäät jäätelöstä, mutta inhoat hernekeittoa, hallitsevina triggereinä nämä kaksi asiaa on vaikeaa saada ajattelun kautta tuottamaan sinulle päinvastaiset reagtiot.

    Kyse on minun mielestäni pelkästään suhteellisuudesta. Mielestäni onnen laadulla tai määrällä suhteessa ei ole merkitystä. Onni tuntuu aina samalta subjektiivisesti. Jos elät vankeudessa lopunelämää ja saat joka päivä pelkkää jäätelöä, et ole sen onnellisempi kuin silloin, jos eläisit vankeudessa lopunelämää ensin monta kuukautta ruuatta ja sen jälkeen saisit joka päivä vain hernekeittoa.

    • Jevgeni Tou 31, 2017, 12:00 pm

      Moi Jussi, joo todellakin, samaa mieltä. Jos kirjottaisin tuon saman tekstin nyt, viisi vuotta alkuperäisen jälkeen, niin toisin tosiaan tuota sunkin pointtia paljon ennemmin esille! 8)

Leave a Comment