Milloin ANNAT itsesi tutustua ihmisiin?

MILLOIN ANNAT ITSESI TUTUSTUA IHMISIIN

Millaisissa tilanteissa löydät uusia tuttavuuksia? Millaisissa tilanteissa pidät silmät auki mielenkiintoisten tyyppien varalta? Millaisiin tilanteisiin hakeudut, kun haluat löytää elämääsi uusia ihmisiä?

Otan vapauden arvata. Juhliin, kuten illanistujaisiin, juhannuskutsuihin tai pikkujouluihin. Tiettyihin tapahtumiin, kuten festareille. Baarit ja yöklubit lienevät monen listalla. Nykyään myös netti on loistava väylä tuttavuuksien hankkimiseen.

Mikä näitä tilanteita yhdistää?

Se, että niissä uusiin ihmisiin tutustuminen ikään kuin kuuluu kuvioon. Se on odotettua ja suorastaan rohkaistavaa. Näihin tilanteisiin mentäessä on jo olemassa oletus, että sieltä voi löytyä uusia kivoja ihmisiä.

Arvaan myös, missä tilanteissa et ainoastaan tutustu, vaan et edes ajattele kehenkään tutustumista.

Näitä paikkoja ja tilanteita voivat olla esimerkiksi julkiset liikennevälineet, kadulla kulkeminen, asiakaspalvelutilanteet tai yleisötapahtumat kuten museot, huvipuistot ja vastaavat. Mikään ei varsinaisesti estä näissä tilanteissa tutustumista, mutta se vain tuntuu jostain syystä hieman oudolta tai epäkorrektilta.

Monet luovat tutustumiselle myös pelkojen ja epävarmuuksien ohjaamia estoja:

Ehkäpä haluaisit mennä baarissa jutustelemaan mielenkiintoiselta ja viehättävältä vaikuttavan vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, muttet kehtaa, sillä et halua ottaa riskiä tulla torjutuksi ystäviesi silmien edessä. Sellainenhan olisi hei ihan noloa. Tämän vuoksi rajoitat mahdollisuutesi lähestymiseen vain sellaisiin tilanteisiin, joissa riskiä torjutuksi tulemiseen ei ole tai kukaan ystäväsi ei ole sitä todistamassa.

Tai ehkäpä olet luonut mieleesi ehdon, jossa sinun tai haluamasi tyypin on oltava tarpeeksi humalassa, jotta kehtaat häntä lähestyä. Mikäli sinä tai hän olette liian selvinä, lähestymistä ei kehtaa suorittaa. Tai ehkäpä voit mielestäsi lähestyä vain ihmisiä, jotka hengaavat pienissä, yhden, kahden tai kolmen ihmisen porukoissa, muttet heitä, jotka kuuluvat 10 ihmisen ryhmään? Tai ainoastaan ihmisiä, jotka eivät vaikuta liian kiireisiltä? Ihmisiä, jotka hymyilevät juuri oikealla tavalla?

Kun alamme tarkastelemaan lähemmin ehtoja, joita asetamme lähestymisillemme, törmäämme hyvin pian melko naurettaviin ilmiöihin, joista emme ehkä olleet edes tietoisia.

Miten järkevältä kuulostaa esimerkiksi se, että uskallamme lähestyä baarin ulkopuolella notkuvaa tyyppiä kello 22:00 (“bileaikana”), muttemme samaa tyyppiä samassa paikassa kello 13:00 (“se on varmaan hoitamassa jotain asioita, ei sitä kehtaa lähestyä!”)?

Entä se, että kehtaat aloittaa baari-illan jälkeisessä yöbussissa keskustelun vieruskaverin kanssa, muttet kehtaa puhua samalle tyypille samassa bussissa aamukymmeneltä?

Yleinen, erityisesti täällä Suomessa vallitseva olettamus on tietysti se, etteivät ihmiset halua ketään satunnaista tyyppiä häiriköimään heidän eloaan. Kuulostaa järkevältä, mutta on itse asiassa tulkintaharha.

Olisiko sinulle OK, että joku mielenkiintoinen tyyppi lähestyisi sinua “epätavallisessa” tilanteessa kuten kaupassa, bussissa tai kadulla? Suurella todennäköisyydellä vastaus on kyllä. Miksi siis oletat, että muut olisivat tässä jotenkin erilaisia, eivätkä ilahtuisi, jos lähestyisit heitä vastaavassa tilanteessa? Toki tässäkin on oltava järki mukana. Jos olet joku likaisiin, haiseviin vaatteisiin pukeutuva, hullunkiilto silmissä kulkeva oudokki, on ihan itsestään selvää etteivät useimmat ihan hirveästi innostu seurastasi, mutta mikäli olet kaikin puolin kunnollinen, saatat yllättyä kuinka hyvin seurasi kelpaa, kunhan uskallat sitä tarjota.

On jossain määrin hämmentävää, kuinka moni valittelee yksinäisyyttä, vaikka varsinkin meidän kaupunkilaisten ympärillä on jatkuvasti älytön määrä uusia, tuntemattomia ihmisiä, joiden joukossa on varmasti useita, juuri meille sopivia upeita tyyppejä.

Mitkä ovat tilanteita, joissa voisit, muttet anna itsesi tutustua uusiin upeisiin tyyppeihin?

Mitä voisit tehdä asialle?

(Visited 1 199 times, 2 visits today)

2 Comments

  • Laura

    Reply Reply 22.02.2015

    hyvä blogi! Asun New Yorkissa ja kulttuuri on kyllä ihan erilainen. Suomalaiset on tylsiä tuppisuita.

Leave A Response

* Denotes Required Field