Minuutti työntekoa

minuutti työntekoa

Moi!

Tuli pari viikkoa sitten jossain vastaan tällainen kiva vitkuttelun ja työnvälttelyn välttämiskeino, jonka testasin ja totesin yllättävänkin toimivaksi. Jakamisen arvoista tavaraa siis.

Jos minulla on joku vähän isompi työ tai koulujuttu tai mikä vain muu tehtävä, mitä en MILLÄÄN jaksaisi juuri nyt alkaa tekemään, sovin itseni kanssa että ”no jos mä nyt teen sitä yhden minuutin ajan. Jos sen jälkeen ei huvita, lopetan.”

Sitten sen enempää miettimättä alan sitä tekemään, vähintään sen minuutin. Jos sen jälkeen tosiaankin huvittaa lopettaa, lopetan enkä ala pakottamaan itseäni mihinkään väkisin vääntämiseen. Mutta yllättävän usein sitä homman aloitettuaan käykin niin, että totean että hei, ei tämä nyt NIIN hirveää taas ollutkaan, että teenpä tätä vielä viitisen minuuttia. Viitisen minuuttia muuttuu usein kymmeneksi ja kymmenen kahdeksikymmeneksi.

Toisin sanoen vaikeaa on oikeastaan aloittaminen, ei itse tekeminen.

Kannattaa ihan tosissaan koittaa, itse ainakin ajattelin käyttää tätä vastaisuudessakin.

Onkos muilla jotain samankaltaisia vitkuttelunvälttämisjuttuja mielessä? Kertokaa ihmeessä, olisi kiva oppia lisää tälläisiä :)

(Visited 108 times, 1 visits today)

5 comments… add one

  • Miia Lok 31, 2012, 9:58 pm

    Mulle on NIIIIIN vaikeeta toi aloittaminen!! Siitä ei vaan tuu yhtään mitään. Oon kanssa yrittäny alottaa jotenkin huomaamattomasti että alkaisi vaan tekemään että hups, mutta välillä ahdistus nousee liian korkeaksi. Toi minutti-juttu vois olla hyvä ja täytyy yrittää ottaa itteään niskasta kiinni ja kokeilla sitä! Oikeesti sitten kun saa jonkun homman valmiiksi, tulee siitä niin hyvä olo ja yhtäkkiä se (turha) stressi on tiessään.

    • Jevgeni Mar 1, 2012, 6:48 am

      Se minkä oon itte huomannut myös toimivaksi on se, etten edes suoranaisesti aloita, vaan laitan ainoastaan tilanteen valmiiksi aloittamista varten. Eli jos täytyy vaikkapa kirjoittaa jokin teksti kouluun tai töihin, muttei vaan millään huvittaisi, niin päätän että nyt avaan ton wordin tähän mutta ei ole pakko kirjoittaa. Tällöin saattaakin käydä niin, että se avonainen ohjelma siinä ikään kuin muistuttaa siitä että hei, tees nyt se homma ja siihen jotenkin tulee lähdettyä paljon helpommin kuin silloin, jos en olisi edes sitä wordia avannut.

      • Miia Mar 2, 2012, 10:49 am

        Totta, tota pitäis käyttää useammin. Koulutehtävien kanssa mä oon monesti just laittanu sen word-pohjan valmiiks, jota koulussa pitää käyttää, ku tollasesta pienestä näpertämisestä mä tykkään, siitä vois sit hyvin jatkaa kirjottamiseen. Tai esim. tiskaaminen – mä aina lykkään sitä vaikkei se oikeesti oo niin kauheeta. Jos laittaa tiskit ensin vaan likoon niin siitä on hyvä jatkaa :)

  • Helena Pavloff Mar 1, 2012, 12:22 am

    Sama homma seksin kanssa > jos pää on täynnä työasioita ja kotikin sekamelskainen, ehdotukset parisuhteen intiimipuolen kohtaamiselle saattavat saada tiuskaistuja tyrmäyksiä. Eräs vanhempi viisas nainen antoi minulle neuvon lähteä kiukustani huolimatta kokeilemaan > harva viiden minuutin jälkeen enää nimittäin on sitä mieltä, ettei pieni lemmiskelyhetki ollutkaan hyvä idea. Sitäpaitsi sen jälkeen stressikin usein helpottuu ja kyky priorisoida paranee; onko se siivoaminen sittenkään niin tärkeää? ja mitä ne työasiat jotka aikaisemmin mielessä pyöri muuten olikaan? Itselläni toimii ennen kaikkea juuri töistä kotiin kannettujen ajatusten unohtamiseen – varsinkin jos kyseessä on tilanne, jolle ei kuitenkaan voi juuri nyt mitään tehdä ja silloin ne kannattaakin unohtaa muiden puuhien avustuksella pois mielestä.

    Stressaantuneet usein valittaa sitä kun ei tee mieli edes seksiä.
    Oikea vastaus siihen voisikin siis olla; ”Mitä sitten?! Tee sitä silti! Anna seksille mahdollisuus ja kokeile. Vasta sitten voin kuunnella valitustasi haluttomuudestasi, ellei tuo kokeilusi siihen toiminut.”

    • Jevgeni Mar 1, 2012, 6:57 am

      Totta, ja eikös jonkun tutkimuksen mukaan seksi sekä erityisesti orgasmi poistavat sekä stressiä että sitä niin usein kieltäytymisen syynä käytettyä päänsärkyä ;-)

      Toisaalta on tässä kääntöpuolikin. Jos tiedostaa seksin rentouttavan vaikutuksen ja lähtee toistuvasti siihen tarkoituksena poistaa stressiä ja pahaa oloa, voisi ajatella että homma muuttuukin tietynlaiseksi suorittamiseksi. ”No nyt pitää mennä ja hoitaa tää stressi pois”. Voisi myös ajatella ettei se ihan aina onnistu rentouttamaan. Tällöin voisi melkeinpä sortua ajattelemaan, että seksi epäonnistui, kun rentoutumistavoitetta ei saavutettukkaan.

Leave a Comment