Mitä muistamisen arvoista olet tehnyt viime aikoina?

mita muistamisen arvoista olet tehnyt

Mitä muistamisen arvoista olet tehnyt viime aikoina?

Vuosi 2011 tuli ja meni. Nyt, kun seuraava vuosi on päässyt hyvin käyntiin, muistelen tuota kulunutta vuotta. Kauhukseni tajuan, ettei mieleeni tule kovin monia huomionarvoisia muistoja tuolta vuodelta. Vuos tuli ja meni, mutta mieleen siitä ei jäänyt erityisen paljoa.

Ei, kyse ei taida onneksi olla yllättäen alkaneesta muistisairaudesta. Pikemminkin kyse on siitä, etten koko vuonna tullut tehneeksi kovin paljoa sellaista, mikä olisi jäänyt selkeästi mieleen. Pystyn toki palauttamaan mieleeni joitain asioita, mutta en niin montaa, kuin kokonaiseen vuoteen luulisi mahtuvan. Eikä ihme. Valtaosan vuodestani olen lähinnä istunut kotona tietokoneeni äärellä. Toisinaan olen tavannut kavereitani ja käynyt töissä, mutta siinäpä se.

Tätä ei pidä ymmärtää niin, ettenkö olisi kuitenkin nauttinut tuosta vuodesta suuresti. Se, jääkö eletyistä ajoista suuria muistoja ei ole suorassa suhteessa sen kanssa, olivatko nuo ajat onnellisia. Vaikka vuodesta ei jäänyt erityisen paljoa käteen, oli se silti erittäin mukava vuosi.

Jatkossa haluaisin kuitenkin pitää paremmin huolta siitä, että teen myös sellaisia asioita, jotka jäävät mieleen pitkäksi aikaa ja joita on mukavaa muistella myös jälkeenpäin. Asioiden tekemisen lisäksi voisin ottaa myös enemmän esimerkiksi valokuvia, jotka ovat kätevä keino muistojen tallentamiseen. (Lue lisää: Kuinka ottaa muistot talteen: 3 hauskaa keinoa hienojen muistojen säilömiseen!)

Entä sinä? Onko edellisiltä vuosilta jäänyt paljon muistoja mieleen? Entä mitä muistamisen arvoista olet tehnyt viime aikoina, jota voisit muistella joskus tulevaisuudessa?

Rakkaudella,

Jevgeni

PS. Se, että menneiltä vuosilta ei säily paljoa muistoja voi johtua monesta eri syystä. Ehkä merkittävin niistä on se, ettei ihmisen muisti ole lähtökohtaisestikaan erityisen tehokas alusta muistojen säilyttämiseen. Tässä tutkija Marja Saarenheimon kirjoittama loistava artikkeli, jossa aihetta avataan lisää.

(Tämä teksti on julkaistu 18.02.2012 ja päivitetty 9.4.2021)

Aiheeseen liittyviä kirjotuksia

laheisriippuvuus

Läheisriippuvuus ja sen hoito

Tänään aiheenamme on läheisriippuvuus. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa henkilö on niin voimakkaasti kiinni toisessa ihmisessä, että se vaikuttaa haitallisesti hänen omaan elämään ja hyvinvointiin. Läheisriippuvainen henkilö yrittää usein kontrolloida suhteen toista osapuolta ja pitää hänet lähellään.

Lue lisää »