Mitään ei ole PAKKO tehdä!

MITÄÄN EI OLE PAKKO TEHDÄ

Tänään haluan kirjoittaa asiasta, joka koskettaa meistä aivan liian monia. Törmään tähän melkeinpä jokaisen valmennuskerran yhteydessä, eli kyseessä on niin yleinen juttu, että tuskinpa tämä kirjoitus ihan hukkaan menee.

Yleensä tämä tulee esiin jossain muodossa joko silloin, kun keskustellaan esimerkiksi epämielekkäiden asioiden tekemisestä tai silloin, kun selittelemme miksi teemme/emme tee jotakin.

Olemme tottuneet siihen, että teemme asioita, koska joko

a) haluamme tehdä niitä

b) meidän kannattaa tehdä ne, jotta jotakin tapahtuisi/ei tapahtuisi

c) meidän on pakko tehdä ne, jotta jotakin ikävää ei tapahtuisi

No, ollaan tällä kertaa alusta asti suoria. Edellämainituista vain ensimmäinen vaihtoehto, halu, on totta. Muut kaksi ovat tyhjää puhetta. Tiedän, tämä on kova väite, joten perustellaampa se.

Teemme asioita siksi, että haluamme. Kyllä, tämä koskee aivan jokaista tilannetta. Kaikki, mitä me teemme, johtuu halustamme tehdä sitä. Meidän ei ole pakko tehdä mitään, mitä emme halua.

No, tässä vaiheessa saatat ajatella että hei, kyllä mun on vaan pakko käydä töissä! Tai vielä parempi, kyllä mun on pakko syödä!

No ei ole. Meidän ei ole missään määrin pakko käydä töissä. Käymme siellä siksi, että haluamme tulla toimeen, koska haluamme ylläpitää elintasoamme, koska haluamme pystyä ostamaan asioita. Tai toisinpäin, käymme töissä, koska emme halua olla varattomia ja maksukyvyttömiä tai koska emme halua menettää asuntoamme jätettyämme vuokranmaksun väliin.

Meidän ei ole edes pakko syödä. Syömme, koska haluamme pysyä kylläisinä. Syömme, koska emme halua nähdä nälkää tai koska emme halua kuolla nälkään. Kuoleminen on uskoakseni ainoa asia, joka on oikeasti pakko tehdä. Mitään muuta ei ole.

No onko tämä taas vain sellainen typerä “näin teidän pitäisi puhua ja ajatella”-juttu, vai onko tällä jokin syvempikin tarkoitus?

Tottakai on. Tässä on jälleen kyse vanhasta ystävästämme uhriasenteesta. Siitä, ettei elämämme ole täydellistä siksi, että olosuhteet nyt vain sattuvat olemaan meitä vastaan. Kun puhun ihmisten kanssa siitä, miksi he eivät ole onnellisia ja esitän kysymyksen kuten “no miksi sä et elä just niinkuin haluat”, saan yleensä vastauksena vaikuttavan luettelon asioista, joka on tiivistettävissä muotoon “no koska mun nyt vaan on pakko tehdä asioita joista en pidä ollenkaan!”

Kuten edellä jo huomattiin, ei ole pakko. Ja kun nämä ihmiset sitten tajuavat tämän, heille selkenee se, että he itse ovat vastuussa kaikista teoistaan.  Että he itse tekevät omat tekonsa (kuinka yllättävää)! Saattaa kuulostaa tosi absurdilta, mutta tämä ei todellakaan ole mikään päivänselvä asia.

Tässä on jälleen kyse kontrollin palauttamisesta, josta puhuttiin aiemmin täällä. Siitä, että tajuaisimme itse päättävämme omista teoistamme, että mikään ei pakota meitä niihin.

Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, otetaan loppuun pari käytännön esimerkkiä.

Minä tässä esimerkiksi luen eräisiin pääsykokeisiin, eikä tämä kyllä ihan oikeasti voisi vähempää kiinnostaa. En pidä kokeisiin pänttäämisestä missään määrin. Minun ei kuitenkaan millään tavoin olisi pakko tehdä tätä, ellen haluaisi. Pänttään siksi, että haluan päästä opiskelemaan.

Aamulla minun “piti” viedä eräs paketti postiin, enkä oikein yhtään halunnut lähteä tarpomaan tuonne sateeseen. Tein sen kuitenkin siksi, että halusin vastaanottajan saavan pakettinsa ja haluan että hän pitää minua luotettavana kauppakumppanina.

Ja taas palataan siihen, että me emme ole mitään olosuhteiden uhreja. Meidän ei ole pakko tehdä yhtään mitään (paitsi kuolla sitten joskus, mutta kuka tietää, ehkäpä siihenkin pakkoon keksitään joskus ratkaisu). Teemme, koska haluamme. 

(Visited 887 times, 1 visits today)

3 comments… add one

  • Jaahas... Mar 8, 2011, 10:08 am

    No ei se nyt kyllä ihan näinkään mene.

    Tämä artikkeli noudattaa hieman samanlaista logiikkaa kuin jos ryöstäjä puolustelisi tekoaan tuomioistuimelle siten, ettei ole pakottanut uhriaan mihinkään, koska antoi tälle vaihtoehdon joko antaa rahansa tai saada veitsestä. Uhrin ei siis ollut pakko tehdä mitään, mitä uhri ei itse halunnut.

    Myös armeijassa usein kouluttajien suusta kuultu lause on: ”Ei täällä ole mikään pakko olla!” Ja eihän siellä ole ei, mutta jokin huonoista vaihtoehdoista on pakko valita. Jossakin epäsuotuisassa paikassa on pakko olla, vaikka ei haluaisikaan olla missään — joko sitten kasarmilla, siviilipalveluksessa tai vankilassa. Ryöstön uhrin on pakko antaa rahansa tai kärsiä väkivaltaa.

    Toisin sanoen, se, että mitään yksittäistä asiaa ei ole pakko tehdä, ei tarkoita sitä, etteikö mitään olisi pakko tehdä. Mielestäni asia tulisi ennenmminkin muotoilla siten, että pakonkin edessä, aina on vaihtoehtoja toimia toisin, vaikka ne usein ovatkin varsin huonoja vaihtoehtoja.

    • jevgeni Mar 8, 2011, 1:32 pm

      Moi, kiitos hyvästä kommentista!

      Näinhän se on, tuo on hyvin ilmaistu. Koska tuo on varmasti melko yleinen ajatus tätä lukiessa, selvennän hiukan mikä tämän homman pointti on.

      Kuvitellaan, että olemme elämässämme ajautuneet tilanteeseen, jossa koemme jatkuvasti tekevämme asioita, jotka tuntuvat ikäviltä ja jotka meidän on vain ”pakko” tehdä. Tilanteeseen, jossa emme vain voi mitenkään vaikuttaa muodostuneisiin olosuhteisiin, tilanteeseen jossa olemme voimattomia uhreja. Toki täysin selkeästi ajatteleva yksilö yleensä tajuaa, ettei sellaista tilannetta yleensä olekkaan (tosin esimerkkisi ryöstäjästä voisi olla sellainen). Mutta koska kyvyllä ajatella selkeästi tilanteessa kuin tilanteessa meitä ei ole pilattu, päädymme hyvin usein tavallaan dramatisoimaan koko tilannettamme, tyyliin ”mä en oikeesti voi tehdä mitään, olen täysin voimaton”.
      Kyllä, voi olla että kyseisessä tilanteessa on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja (onneksi tyypillisesti ei ole!). Vaihtoehtoja kuitenkin oman, eli säilytämme AINA edes osan kontrollistamme. Ja tämän kontrollin säilyttäminen tai löytäminen (mikäli sen olemassaolon on sattunut unohtamaan) on tärkeää. Kun meillä on kontrollia, meillä on edes jonkinlainen mahdollisuus korjata tämä ikävä tilanteemme. Mahdollisuus, jota emme kykene näkemään, jos kerromme itsellemme olevamme TÄYSIN voimattomia.

  • aaa Syy 15, 2015, 9:54 am

    Luodaan illusio muka vapaudesta, vaikka oikeasti annetaan vaa ennalta valitttuja vaihtoehtoja.

Leave a Comment