Kiitollisuus on tunnetila, jonka tiedetään suojaavan mielenterveyden ongelmilta ja parantavan ihmisen onnellisuutta. Ihminen, joka harjoittaa omassa arjessaan aktiivisesti kiitollisuutta, nauttii elämästään todennäköisesti enemmän kuin täysin samassa tilanteessa oleva henkilö, joka ei sitä harjoita.
Myönnän heti alkuun, että kiitollisuus on mielestäni hieman ärsyttävä aihe. Osin tämä johtuu siitä, että ainakin Suomessa kyseisen käsitteen ovat vallanneet ja ottaneet käyttöönsä erilaiset “henkiset piirit”, joissa kiitollisuutta sovelletaan kuin jonkinlaista yleistyökalua kaikkiin elämän ongelmatilanteisiin. Oli ongelmana sitten huono parisuhde, vakava sairaus tai potkut työpaikalta, niin kaikesta pitäisi tuntea kiitollisuutta, sillä “elämän jokainen, kielteinenkin tapahtuma, on kuin viisas opettaja”.
Ymmärrän kyllä, mitä yllä esitetyllä ajatuksella haetaan takaa, mutta en ole valmis menemään omassa ajattelussani noin pitkälle. Ei kaikista elämän tapahtumista tarvitse olla kiitollinen. Samalla ei voida kuitenkaan kiistää, etteikö kiitollisuus olisi silti varsin käyttökelpoinen työkalu, jonka avulla voimme vahvistaa omaa hyvinvointiamme, sekä suhtautua ympäröivään maailmaan hieman myönteisemmässä sävyssä.
Käyttökelpoisen ja helppokäyttöisen tästä työkalusta tekee se, että voimme tuntea kiitollisuutta myös kaikkein arkisimmista ja tutuimmistakin asioista. Näin meidän ei tarvitse tavoitella elämään huippukokemuksia, jotta voisimme kokea itsemme hieman onnellisemmiksi.
- Kiitollisuutta voi tuntea siitä, että jääkaapissani on tarpeeksi ruokaa aamupalaa varten. Monella muulla ei nimittäin ole.
- Kiitollisuutta voi tuntea siitä, että minulla on kaksi toimivaa kättä ja jalkaa, joilla voin tehdä kaikkea mukavaa ja liikkua paikasta toiseen. Monella muulla ei samaa mahdollisuutta ole.
- Vaikka aamulla harmittaisikin herätä viideltä töihin, niin siitäkin voi tuntea kiitollisuutta, sillä moni muu joutuu kärvistelemään ilman työpaikkaa.
Kiitollisuus hahmottuu tässä vaihtoehtojen kautta. Voin olla kiitollinen siitä, että minulla on jotakin, mitä monella muulla ei ole ja minkä myös minä voin teoriassa menettää.
Kiitollisuuden tunnetta ei tarvitse myöskään pakottaa. Jos elämä jonain hetkenä vituttaa, niin ei itseään tietenkään tarvitse pakottamalla pakottaa “kiitolliseksi”. Yllä mainittujen “henkisten piirien” vaikutuksen vuoksi kiitollisuus valitettavasti yhdistyy monen ihmisen mielessä pakkopositivismiin. On pakko olla niin hemmetin positiivinen myös silloin, kun ei yhtään siltä tunnu.
Tästä ei tarvitse olla kiitollisuuden harjoittamisessa kyse. Kiitollisuutta voi keskittyä tuntemaan silloin, kun sinulla on jo valmiiksi mukava fiilis. Kiitollisuuteen keskittyminen näyttäytyykin itselleni lähinnä työkaluna, jolla voi hieman parantaa jo valmiiksi ihan mukavaa mielentilaa.
Ollaan siis kiitollisia arkisistakin asioista, jos ja kun se sattuu huvittamaan.
Rakkaudella,
Jevgeni
(Teksti “Kiitollisuus itsestäänselvistäkin asioista voi vahvistaa onnellisuuttamme” on julkaistu alun perin
